Jehovat myönsivät

AapeliSaarisalon Raamatunsanakommentaari: Paratiisi/Taivas. Samako?

Paratiisi
(pairidaeza, persian kieltä), alk. aidattu ja ympäristön vahingoittavilta vaikutuksilta suojattu puisto, joka ei kuitenkaan ollut kokonaan ihmiskäden keinotekoista työtä, vaan oli jo luonnostaankin kaunis. Peuralaumat ja muut metsän eläimet saivat persialaisessa p:ssa turvallisen suojapaikan. Israelin kielenkäytössä tämä sana rajoittui uskonnolliselle alalle jääden merkitsemään sitä puutarhaa, josta ihmiset oli karkotettu, Eedeniä, jossa oli 4 virtaa ja 2 ihmeellistä puuta. Mutta heprealaisille heidän mielenlaatunsa mukaan ei mikään uskonnollinen käsite voinut esiintyä vain menneisyyden muistona, vaan aikojen kuluessa siitä muodostui taivaallinen, Jumalan antama toivo. On tuleva kulta-aika, jolloin Jumalan kansa saa omistaa oikean kotinsa Aabrahamin helmassa, jolla nimellä p. myös tunnettiin, «Luuk. 16:22».
Tällainen oli p.-sanan merkitys evankeliumien aikana kansanjoukkojen mielestä. Aleksandrian rabbiinikoulu piti tosin tätä käsitystä maailmallisena ja aineellisena taistellen sitä vastaan, mutta yleinen käsitystapa ei löytänyt mitään puoleensavetävää vertauskuvallisessa selityksessä, jonka mukaan p. merkitsi hyvettä ja sen puut henkevien miesten ajatuksia.
Sana p. esiintyy kolmasti UT:ssa, «Luuk. 23:43»; «2. Kor. 12:4» ja «Ilm. 2:7». Paavalin käyttämänä sen merkitys jää mystilliseksi, jossain määrin epämääräiseksi, mutta Ilmestyskirjassa loistaa Efeson seurakunnan "enkelille" annetun lupauksen vertauskuvallisen hunnun takaa sanan hengellinen merkitys.
Jeesus käytti tätä sanaa vain kerran, ja sen tarkoitus on meille tietenkin tärkeä. Opetuslapsilleen puhuessaan hän aina puhui valtakunnasta, mutta puhuessaan ristillä kuolevalle ryövärille hän mainitsi p:n. Jeesus koetti puhuessaan aina mukautua kuulijansa mielentilan ja käsityskannan mukaan. Ryöväri ei tietänyt juuri muusta kuin omasta väkivallan ja ryöstön maailmastaan. Nyt, kuollessaan, hän kaipasi jotakin lohdutusta, joka, samalla kuin se oli todellista, olisi myös sellaista, että hän voisi sen käsittää. Vääntelehtiessään janon ja tuskan ahdistamana tuntui hänestä kansanomainen käsitys p:n levosta kaikkein kaivattavimmalta tulevaisuudenkuvalta. Hengellisempi, korkeampi tulevaisuudenkuva ei katuvalle ryövärille olisi sanonut mitään. Siksipä Jeesus, joka tunsi, mitä ihmisessä on, antoikin hänelle lupauksensa näillä sanoilla. Toiselta puolen huomaa ajatteleva Raamatun lukija kyllä, että kahdessa edellisessä UT:n kohdassa paratiisissa -sanan sijaan voisi vaihtaa sanan "taivaassa" tai "taivasten valtakunnassa", ja tämän seikan nojalla päättää kolmannessakin kohdassa sanan merkitsevän samaa. Näin ollen ei ole syytä yhtyä niihin jumaluusoppineihin, jotka eivät voi ymmärtää Jeesuksen p.-sanan käyttöä, vaan väittävät sen poikkeuksellisen luonteensa takia evankeliumin kertomukseen liitetyksi myöhemmäksi lisäykseksi.


Taivas
tarkoittaa VT:ssa osaksi silmillä havaittavaa luonnon tähtitaivasta, taivaanvahvuutta, «1. Moos. 1:14»; «1. Moos. 15:5»; «1. Moos. 22:17»; «Ps. 8:4»; «Ps. 19:2», jossa esiintyy omalaatuisia voimia, ilmiöitä ja lakeja, vrt. «Job 38:33»; «Matt. 16:2», osaksi Jumalan asumusta uskonnollisessa merkityksessä, «Ps. 2:4»; «Ps. 103:11»; «Saarn. 5:1». T:ssa on Hänen valtaistuimensa, «Ps. 11:4», Hänen pyhä temppelinsä, «Ps. 11:4»; «Ilm. 11:19». Mikä t:sta tulee, tulee Jumalalta, vrt. «Matt. 21:25». Jumalan asumus t:ssa ei estä Häntä toimimasta kaikkialla läsnäolevana. T. on myös enkelien olinpaikka, «Matt. 18:10»; «Matt. 22:30»; «Matt. 24:36»; «Luuk. 2:15»; «Luuk. 15:7»; «Gal. 1:8». Uskovien nimet ovat siellä kirjoissa, «Luuk. 10:20»; «Fil. 3:20». Koska t. on Jumalan asumus, on se myös katoamattomien aarteitten, todellisen hyvän, keskus, vrt. «Matt. 6:20»; «Matt. 19:21»; «Luuk. 12:33». Jumalan kansaa odottaa siellä autuuden ilo, «Matt. 5:12»; «Matt. 25:21»; sillä siellä he saavat "nähdä hänen kasvonsa", «Ilm. 22:4», so. elää täydellisesti Jumalan yhteydessä.
Luther sanoo: "Minä uskon, ettei meillä tulevassa elämässä ole oleva muuta tehtävää kuin katsella ja ihmetellä Luojaa ja hänen töitänsä. Ajattelen tätä usein voimatta kuitenkaan koskaan käsittää, miten siellä aikaa viettäisimme. Siellähän ei ole oleva mitään muutosta, ei työtä, ei syömistä eikä juomista eikä muutakaan tehtävää. Mutta uskon siellä olevan kylliksi nähtävää. Siksi oli Filippus aivan oikeassa sanoessaan: 'Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme' («Joh. 14:8»). Hän on oleva tarkkaavaisuutemme autuuttavana kohteena, joka riittää askarruttamaan meitä kautta ikuisuuden." "Ilo on tuleva mittaamattoman suureksi, määrättömän ylivuotavaksi, käsittämättömän loputtomaksi, ainoalaatuisen arvokkaaksi, kaikki maalliset mittapuut ja arvostelumahdollisuudet sivuuttavaksi. Me silloin rakastamme rajattomasti, katselemme väsymättä ja riemuitsemme loputtomasti" (Augustinus). Pelastetut ovat t:ssa Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt, «Ilm. 7:15», sillä "Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti", «Ilm. 22:5». Pelastuksen riemun maallinen kokemus on vain t:n autuuden esimakua, joka on suotu ennakolta maistettavaksi sen ikuisesta ihanuudesta. Siellä kotona ihminen tuntee täydellistä tyydytystä. Tästä esimakua saanut ikävöi sen täyteen omaksumiseen. Siksi uskossa vaeltamiseen ja normaaliin kristillisyyteen kuuluu myös t. kaipuu. Jeesus puhuu jäähyväispuheessaan opetuslapsilleen t:sta Isänsä kotina, jossa on monta asuinsijaa ja jonne hän menee valmistamaan heille sijaa, «Joh. 14:2-3».
"Kristillisen elämän tärkeimpiä käsitteitä on t., jossa Jumala asuu, jonne Kristus nousi ensimmäisenä helatorstaina ja jonne me kristityt toivomme pääsevämme. Yhtä hyvin kuin voimme mitata, miten monen valovuoden päässä on astronominen taivaanpallo, yhtä vähän voimme arvioida kristittyjen t:n mittasuhteita. Maan päällä eläville ihmisille t. on tyytyväisyyden, mielen tasapainon ja omantunnon rauhan tyyssija. Onko kuoleman jälkeistä t:sta olemassa? Järjellä sitä on mahdoton ymmärtää. On kuitenkin muistettava, että kristinusko ei perustu järkeen, vaan Raamatun ilmoitettuun Jumalan sanaan ja uskoon. Kaikki ihmiset eivät tietenkään ymmärrä sitä ilmoitettua sanaa, joka on 'juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus'. Emme voi ymmärtää järjellä kaikkea, mikä on olemassa, yhtä vähän kuin värisokea voi käsittää värien kauneutta. Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat. Kristuksen ansion tähden meitä odottaa t." (V. A. Heiskanen).