Alkukirkossa hurmahenget laitettiin kuriin

Jer. 29:26
   
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

Juud. 1:8
   
Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. [2. Piet. 2:10]
17350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Nuo lainauksesi olivat Vanhasta Testamentista. Ja ne eivät tarkoita Jeesukseen uskovien yhteisiä kokoontumisia.

Äänestä
  • Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

    Jaak. 2:7
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    Alkukirkko joutui erottamaan hurmahenkisyyden vuoksi ihmisiä seurakunnasta. Hurmahenget sitten perustivat omia uskonlahkojaan ja alkoivat vaatia niihin liitymisen ehtona omaa kastettaan eli uudestikastetta jo entuudestaan kastetuilta kristityiltä. Ensimmäisiä uudestikastavia uskonlahkoja tiedetään ollen jo 1400-luvulla. Ne oli niitä helluntailiikkeen kantaisiä.

    Äänestä

  • olivat Jeesuksen opetuslapsia; Juudas muuten Jeesuksen velipuoli. Lainatuista kirjoituksista vain ensimmäinen oli Vanhasta Testamentista.

    Eikö täällä ole enää alkeellisintakaan raamatun tuntemista?

    Äänestä

  • iät ajat kirjoitti:

    Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

    Jaak. 2:7
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    Alkukirkko joutui erottamaan hurmahenkisyyden vuoksi ihmisiä seurakunnasta. Hurmahenget sitten perustivat omia uskonlahkojaan ja alkoivat vaatia niihin liitymisen ehtona omaa kastettaan eli uudestikastetta jo entuudestaan kastetuilta kristityiltä. Ensimmäisiä uudestikastavia uskonlahkoja tiedetään ollen jo 1400-luvulla. Ne oli niitä helluntailiikkeen kantaisiä.

    "Alkukirkko joutui erottamaan hurmahenkisyyden vuoksi ihmisiä seurakunnasta".

    Missä näin Uudessa Testamentissa kerrotaan? Muuten, missä raamatun kohdassa on maininta "hurmahenkinen". Haluathan vastata?

    Ystävällisesti
    Klassisen kreikan ja Itämaisten kielten tutkija.

    Äänestä

  • Sanot, että kirjoitti:

    Raamatussa ei ole edes käsitettä "hurmahenkistä".
    Raamatussa ei myöskään opeteta, että joku voitaisiin erottaa seurakunnasta!
    Seurakunnan yhteydestä erottaminen on toinen asia.
    1 Kor. 5:9-13, ja 2 Tessal. 3:6,14,15.
    Raamattu ei puhu kirkosta seurakuntana!
    Mm. Matt. 16:18. ei ole sanaa "kirkko", vaikka raamatunkäännöskomitean tulkintakäännös vuodelta 1992 niin väittääkin.

    Äänestä

  • Tutkija myös. kirjoitti:

    Raamattu ei todellakaan puhu seurakunnasta kirkkona. Todetaan tässä kuitenkin, että Herra Jeesus voi erottaa ihmisen seurakunnastaan ja silloin tehty synti on sellainen, ettei sellaisen tekijän puolesta pidä edes rukoilla. Mutta tämä ei kuulu tämän aloituksen alle.

    Äänestä

  • raamatussa ei puhuta kirkosta vaan seurakunnasta (eklésia, [maailmasta] uloskutsutut). Ihmiset perustivat kirkot sitten, kun Jumalan Pojan tuntemus ja Jumalan suunnitelma seurakuntansa kautta hämärtyivät.

    Äänestä

  • Mielestäni kirjoitti:

    raamatussa ei puhuta kirkosta vaan seurakunnasta (eklésia, [maailmasta] uloskutsutut). Ihmiset perustivat kirkot sitten, kun Jumalan Pojan tuntemus ja Jumalan suunnitelma seurakuntansa kautta hämärtyivät.

    Sanalla kirkko (kr. kyriakee, Herralle kuuluva, Herran oma) on useita merkityksiä. Laajasti ymmärrettynä kirkko on maailmanlaaja kristillinen yhteisö, universaali Kristuksen kirkko, jonka jäseniksi tullaan kasteessa.
    Pyhä Henki kokoaa kristillisen kirkon ja tekee sen pyhäksi. Kirkko, kristillinen seurakunta, on armahdettujen syntisten yhteisö, joka luottaa Jumalaan ja jossa Pyhä Henki herättää uskon ja rakkauden.

    Kristinuskon mukaan kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristus itse on sen pää (Ef. 1:22–23). Kirkon perustaja ja ylläpitäjä on Jumala itse. Kirkko on siellä, missä julistetaan Jumalan sanaa ja jaetaan sakramentteja.
    Kirkon jäsenyys alkaa kasteessa. Nikean uskontunnustuksen mukaan Kristuksen valtakunnalla ei ole loppua. Kristuksen valtakunta on läsnä jo tässä todellisuudessa hänen kirkossaan.

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    väitteet kerrotaan. En ole löytänyt niitä alkuteksteistä. En sanaa kirkko enkä myöskään mainitsemaasi Nikean uskontunnustusta. Ilmoita minulle raamatusta paikat? Olet vakavan asian edessä jos väärennät Jumalan Sanaa.

    Jos käännät sanan "Herralle kuuluva/Herran oma" nimellä kirkko, niin et löydät sille perusteita alkuteksteistä, jotka ovat raamatun kirjoituksissa.

    Missä kohtaa raamatussa kerrotaan sakramenteista? Laittanet raamatunpaikan.

    Äänestä

  • kun kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto.
    Kirkko on kuitenkin vanhempi. Perinteisen käsityksen mukaan Pietari oli alkukirkossa Rooman ensimmäinen piispa,paikallisia kirkkoja oli jo tuolloin toki muuallakin.

    Lainaus Eusebiuksen kirkkohistoriasta
    " Kleemens on tradition mukaan Pietarin kolmas seuraaja Rooman piispana, ja kirkkohistorioitsija Eusebius sijoittaa hänen paaviutensa vusiin 92-101.

    Ignatioksen kirjeet ovat lähes yhtä vanhoja kuin Kleemensin kirje. Ignatios toimi Antiokeian tärkeän paikallisen kirkon piispana ja joutui kristittyjen vastaisen vainon uhriksi keisari Trajanuksen hallituskaudella (v. 98-117). Kaikki seitsemän kirjettä Ignatios ehti kirjoittaa matkallaan Roomaan, jossa kuolemaantuomio pantiin täytäntöön (Ignatios joutui petojen hampaisiin). Kirjeet tarjoavat näin ollen harvinaisen luotettavaa tietoa kristikunnan oloista ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa. Kirjeissä Ignatios varoittaa selkein sanoin lahkolaisten väitteistä ja vääristä opeista. Kirkon piispana hän pyrkii suojelemaan eri paikallisten kirkkojen ykseyttä omaan piispaansa."

    Äänestä

  • missä esittämäsi kirjoitti:

    väitteet kerrotaan. En ole löytänyt niitä alkuteksteistä. En sanaa kirkko enkä myöskään mainitsemaasi Nikean uskontunnustusta. Ilmoita minulle raamatusta paikat? Olet vakavan asian edessä jos väärennät Jumalan Sanaa.

    Jos käännät sanan "Herralle kuuluva/Herran oma" nimellä kirkko, niin et löydät sille perusteita alkuteksteistä, jotka ovat raamatun kirjoituksissa.

    Missä kohtaa raamatussa kerrotaan sakramenteista? Laittanet raamatunpaikan.

    mutta Raamattu on varhaisten kirkkoisien kokoama kirjasarja, minkä alkukirkko lahjoitti kristilliselle maailmalle.

    Sakramentit (lat. sacramentum, kr. mysterion) ovat kirkon pyhiä toimituksia, jotka Jeesus Kristus on asettanut. Kristus itse on niissä läsnä ja jakaa armoaan näkyvien aineiden (esim. leipä ja viini) välityksellä. Sakramentteja ovat mm. kaste ja ehtoollinen, mitkä ovat ev.lut kirkon sakramenttit. Omassa kirkossani on sakramenttien määrä suurempi, olen ortodoksi.

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    kun kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto.
    Kirkko on kuitenkin vanhempi. Perinteisen käsityksen mukaan Pietari oli alkukirkossa Rooman ensimmäinen piispa,paikallisia kirkkoja oli jo tuolloin toki muuallakin.

    Lainaus Eusebiuksen kirkkohistoriasta
    " Kleemens on tradition mukaan Pietarin kolmas seuraaja Rooman piispana, ja kirkkohistorioitsija Eusebius sijoittaa hänen paaviutensa vusiin 92-101.

    Ignatioksen kirjeet ovat lähes yhtä vanhoja kuin Kleemensin kirje. Ignatios toimi Antiokeian tärkeän paikallisen kirkon piispana ja joutui kristittyjen vastaisen vainon uhriksi keisari Trajanuksen hallituskaudella (v. 98-117). Kaikki seitsemän kirjettä Ignatios ehti kirjoittaa matkallaan Roomaan, jossa kuolemaantuomio pantiin täytäntöön (Ignatios joutui petojen hampaisiin). Kirjeet tarjoavat näin ollen harvinaisen luotettavaa tietoa kristikunnan oloista ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa. Kirjeissä Ignatios varoittaa selkein sanoin lahkolaisten väitteistä ja vääristä opeista. Kirkon piispana hän pyrkii suojelemaan eri paikallisten kirkkojen ykseyttä omaan piispaansa."

    Apt.20
    29 Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,
    30 ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    Sanalla kirkko (kr. kyriakee, Herralle kuuluva, Herran oma) on useita merkityksiä. Laajasti ymmärrettynä kirkko on maailmanlaaja kristillinen yhteisö, universaali Kristuksen kirkko, jonka jäseniksi tullaan kasteessa.
    Pyhä Henki kokoaa kristillisen kirkon ja tekee sen pyhäksi. Kirkko, kristillinen seurakunta, on armahdettujen syntisten yhteisö, joka luottaa Jumalaan ja jossa Pyhä Henki herättää uskon ja rakkauden.

    Kristinuskon mukaan kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristus itse on sen pää (Ef. 1:22–23). Kirkon perustaja ja ylläpitäjä on Jumala itse. Kirkko on siellä, missä julistetaan Jumalan sanaa ja jaetaan sakramentteja.
    Kirkon jäsenyys alkaa kasteessa. Nikean uskontunnustuksen mukaan Kristuksen valtakunnalla ei ole loppua. Kristuksen valtakunta on läsnä jo tässä todellisuudessa hänen kirkossaan.

    Kyllä sinun pitää ymmärtää, ettei Jumalalla ole koskaan ollut yhtäkään
    kirkkoa tai kirkkokuntaa.
    Kirkot ja seurakunta (= ekkleesia) ovat todellakin kaksi eri asiaa.
    Raamatussa ei varmuudella ole kirkkosanaa seurakuntaa tarkoittavana.
    Samoin Raamatussa ei myöskään ole mainintaa lapsikasteesta.
    Jos joku sellaista väittää, niin voi laittaa tähän sellaiset kohdat:
    ___________ ___________ ___________

    Kirkkoihin liitetään lapsikasteessa!
    Seurakuntaan synnytään (= uudestiyntyminen Pyhästä Hengestä)!!!
    Uudestiyntyneet eli uskoontulleet kastetaan, ja
    "niin heitä lisääntyi sinä päivänä..."
    Apt.2:41.

    Äänestä

  • oikaisua antava kirjoitti:

    Syntiinlankeemuksessa ihminen kuoli hengellisen kuoleman. Lapsi syntyy siihen tilaan synnin alle. Lihasta syntyy liha. On synnyttävä uudestaan.

    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]

    4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Äänestä

Jumalan yhtä nimeä nimimerkkinäsi? Raamatussa vain Messiaasta sanotaan Danielin kirjassa, että hän saapui Vanhaikäisen tykö. Järkyttävää luettavaa, mutta toivottavasti itsetiedotonta Jumalan pilkkaa. Jumala ei jaa kunniaansa eikä salli nimeään turhaan lausuttavan. Seuraavalla kerralla kirjoita toisenlaisella nimimerkillä. Itsesi tähden.

Äänestä
  • Tuon logiikan mukaan kalenterista pitäsisi poistaa nimet Vesa ja Virpi. Samoin Etelä-Amerikassa on on hyvin yleinen nimi Jeesus.

    Juutalaisessa yhteiskunnassa kaikkia poikalapsia kutsuttiin BarAbbakseksi, kuten Jeesusta ja kahta muutakin ristiinnaulittua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhaikäinen. kirjoitti:

Jer. 29:26
   
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

Juud. 1:8
   
Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. [2. Piet. 2:10]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu