suureen suruusi,voimi sinulle ja jaksamista.minun mieheni kuoli puoli vuotta sitten.tarvitset todella voimia ja toivottavasti sinulla on hyviä ystäviä.t:zartsa
0Äänestä
minäkin kirjoitin
tänne kun poikani kuoli kuukausi sitten.luin sitä kirjoitusta monia päiviä eikä se siltikään tuntunut todelta.en tiedä olenko hyväksynyt vieläkään.kysymys miksi? se on yhä päällimmäisenä.toivon sinulle voimia ja myötäelän kanssasi.
0Äänestä
heinäkuu
en osaa sanoo muutakuin, että.... anna kaikkien tunteittesi tulla ulos..jos itkettää itke...älä salaa itkuasi..se helpottaa . Ainakin minua helpotti..silloin alussa.. Ei ole olemassa kaavaa miten surra, eikä tarviikkaan olla.Tyhjyys on pitkään läsnä,,,niin kauhealta kuin se tuntuukin,,aika on tekijä joka helpottaa. Voimia sinulle ja jaksamista....
t.heinäkuu....leski minäkin
0Äänestä
kokenut
Minulle ilmoitettiin neljä vuotta sitten että on tullut leikkauksen jälkeinen komplikaatio ja vaimoni menehtyi. Piti olla rutiini juttu mutta näin kävi. Seuraavat viikot menee kuin unessa tehden niitä pakollisia asioita mutta toimi jatkossa niin kuin sinusta tuntuu hyvältä ja mikä lievittää suruasi. Jos kaipaat läheisyyttä hakeudu muiden seuraan, jos haluat olla rauhassa kerro muille että nyt haluat omaa rauhaa. Älä ajattele mitä muut sanovat. Älä kuitenkaan hae lohtua pullon hengestä. Järkevää keskusteluseuraa ja saman kohtalon kokeneita löydät http://groups.msn.com/Winkut.
0Äänestä
Nimimerkki
Heitin lonkalta kyseisen nimimerkin ja se on näemmän jonkun rekisteröimä, ei pitäisi olla mahdollista mutta näin kävi.
0Äänestä
...............
Nimimerkki kirjoitti:
Heitin lonkalta kyseisen nimimerkin ja se on näemmän jonkun rekisteröimä, ei pitäisi olla mahdollista mutta näin kävi.
Tuntuu, ettei tätä jaksaisi kirjoittaa, kaikki on kuin sumua, yhtenä hetkenä olen pystynyt itkemään, mutta muuten....... en vain ole tätä pystynyt ymmärtämään, kun olisi joku joka oikeasti kuuntelisi ja tukisi minua. Mutta kun tuntuu, että lähipiirin asenne on se, että naisparin rakkaus ei voinut niin ihmeellistä olla, ei kukaan toki sano suoraan mitään, mutta se paistaa läpi.... Koko ajan on vain niin helvetin paha olla.
0Äänestä
ihmeellistä ja ihanaa
............... kirjoitti:
Tuntuu, ettei tätä jaksaisi kirjoittaa, kaikki on kuin sumua, yhtenä hetkenä olen pystynyt itkemään, mutta muuten....... en vain ole tätä pystynyt ymmärtämään, kun olisi joku joka oikeasti kuuntelisi ja tukisi minua. Mutta kun tuntuu, että lähipiirin asenne on se, että naisparin rakkaus ei voinut niin ihmeellistä olla, ei kukaan toki sano suoraan mitään, mutta se paistaa läpi.... Koko ajan on vain niin helvetin paha olla.
kuin hetoroparinkin.samanlainen rakkaus toista kohtaan,ei yhtään vähempää eikä enempää.vaikka itse olen hetero niin se ei muuta käsitystäni siitä että rakkaus olisi muka pinnallisempaa kuin ns.mies ja nainen suhde.samat surut,samat ilot ja vahva tunne sekä kiintymys toiseen.toivon että löydät itsellesi tukijan jotta saat voimaa ja puhua ja taas puhua.otan osaa suruusi ja toivon voimia ikävään joka pitää kädestä kiinni joka hetki.ja kun tuntuu ettet millään jaksa niin anna itkun tulla,kun et jaksa ottaa askeltakaan niin jumala kantaa sinua silloin.
0Äänestä
...............
ihmeellistä ja ihanaa kirjoitti:
kuin hetoroparinkin.samanlainen rakkaus toista kohtaan,ei yhtään vähempää eikä enempää.vaikka itse olen hetero niin se ei muuta käsitystäni siitä että rakkaus olisi muka pinnallisempaa kuin ns.mies ja nainen suhde.samat surut,samat ilot ja vahva tunne sekä kiintymys toiseen.toivon että löydät itsellesi tukijan jotta saat voimaa ja puhua ja taas puhua.otan osaa suruusi ja toivon voimia ikävään joka pitää kädestä kiinni joka hetki.ja kun tuntuu ettet millään jaksa niin anna itkun tulla,kun et jaksa ottaa askeltakaan niin jumala kantaa sinua silloin.
Kaikki vain eivät sitä käsitä. Anteeksi nyt kun tämä vastaaminen on vähän venähtänyt, mutta kun aina tuntuu ettei jaksaisi kirjoittaa........ Ehkä minä vielä löydän tukijan, toivon niin. Kun pystyisi edes kunnolla itkemään.
0Äänestä
surusydän
............... kirjoitti:
Kaikki vain eivät sitä käsitä. Anteeksi nyt kun tämä vastaaminen on vähän venähtänyt, mutta kun aina tuntuu ettei jaksaisi kirjoittaa........ Ehkä minä vielä löydän tukijan, toivon niin. Kun pystyisi edes kunnolla itkemään.
Ei rakkaus ole mielestäni yhtään erilaista oli sitten kyseessä millainen pari tahansa. Samanlaiset tunteet meillä on kaikilla. Toivon Sinulle voimia ja että saat mahdollisimman pian avun. Itse menetin reilu viikko sitten 19v esikoispojan auto-onnettomuudessa, eikä kunnolla itkua ole vieläkään tullut. Vain suuri tuska ja ahdistus... Eletään hetki kerrallaan. Lämpimiä ajatuksia Sinulle.
0Äänestä
..............
surusydän kirjoitti:
Ei rakkaus ole mielestäni yhtään erilaista oli sitten kyseessä millainen pari tahansa. Samanlaiset tunteet meillä on kaikilla. Toivon Sinulle voimia ja että saat mahdollisimman pian avun. Itse menetin reilu viikko sitten 19v esikoispojan auto-onnettomuudessa, eikä kunnolla itkua ole vieläkään tullut. Vain suuri tuska ja ahdistus... Eletään hetki kerrallaan. Lämpimiä ajatuksia Sinulle.
en tiedä mitä tekisin, jos pystyisin itkemään kunnolla..... nyt on jo 26 päivä, vaikka äskenhän oli alkukuu ja vaimoni elossa, mihin se aika meni? Mihin vaimoni meni? Taivaaseenko, johon en usko, vai jonnekin muualle? Mihin minä menen? Mitä minä teen?
0Äänestä
meni taivaaseen.
.............. kirjoitti:
en tiedä mitä tekisin, jos pystyisin itkemään kunnolla..... nyt on jo 26 päivä, vaikka äskenhän oli alkukuu ja vaimoni elossa, mihin se aika meni? Mihin vaimoni meni? Taivaaseenko, johon en usko, vai jonnekin muualle? Mihin minä menen? Mitä minä teen?
Minä uskon siihen ja uskoni siihen on vahvistunut monien asioiden kautta.Kun olet vahvempi niin tulet itse huomaamaan sen.Jotenkin sinun pitäisi päästä huutamaan tuskaasi ulos,se auttaa sillä se tuska nakertaa sinua sisältä päin yhä pahemmin ja silloin voit vielä pahemmin.Itse potkin puun runkoa ja huusin ja raivosin,itkin ja taas potkin ja huusin.Ja teen sitä yhä kun tuntuu ettei jaksa enää mitään.Se suru on purettava ulos aina.Ei hän ole sinua jättänyt etkä sinä ole häntä menettänyt.Hän odottaa sinua ja on lähelläsi aina.Mihin sinä menet,kysyit?Tuntuu että olet ihan yksin surusi kanssa,voisitko miettiä että jos menisit johonkin sururyhmään? Uskon että jonkun lähimmäisen luja ja pitkä halaus päästävät itkusi ulos.Rukoilen sinulle voimaa ja halaan ajatuksissani sinua pitkään.Meillä on yhteinen asia joka lähentää sinua ja minua vaikka emme tunne toisiamme.Se on suru.
0Äänestä
..............
meni taivaaseen. kirjoitti:
Minä uskon siihen ja uskoni siihen on vahvistunut monien asioiden kautta.Kun olet vahvempi niin tulet itse huomaamaan sen.Jotenkin sinun pitäisi päästä huutamaan tuskaasi ulos,se auttaa sillä se tuska nakertaa sinua sisältä päin yhä pahemmin ja silloin voit vielä pahemmin.Itse potkin puun runkoa ja huusin ja raivosin,itkin ja taas potkin ja huusin.Ja teen sitä yhä kun tuntuu ettei jaksa enää mitään.Se suru on purettava ulos aina.Ei hän ole sinua jättänyt etkä sinä ole häntä menettänyt.Hän odottaa sinua ja on lähelläsi aina.Mihin sinä menet,kysyit?Tuntuu että olet ihan yksin surusi kanssa,voisitko miettiä että jos menisit johonkin sururyhmään? Uskon että jonkun lähimmäisen luja ja pitkä halaus päästävät itkusi ulos.Rukoilen sinulle voimaa ja halaan ajatuksissani sinua pitkään.Meillä on yhteinen asia joka lähentää sinua ja minua vaikka emme tunne toisiamme.Se on suru.
Sururyhmä kuulostaa hyvältä, mutta ei ihan vielä, minusta tuntuu, että minun on hyvä olla hetki yksin tämän surun kanssa. Tai siis varsinainen keskustelu asiasta sattuisi vielä liikaa, repisi haavat liian pahasti auki ..... Olet kai oikeassa siinä, että suru pitää purkaa ulos, itse tahtoisin vain huutaa ja valittaa. Ja koko ajan mielessä pyörii kysymys miksi, miksi minun vaimoni kuoli..... Ja minä (vaikka en ole uskovainen) haluan kyllä ajatella, että vaimoni meni taivaaseen. Kun vain tuntuu, ettei tätä jaksa, silloin kun juon itseni tarpeeksi humalaan, niin se on hetken unohdus, mutta kun tuntuu että se hetki ei riitä. Kävin haudalla tänään ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen, kai minä tahdoin mennä Emmaa lähemmäksi ja silti minä en pysty uskomaan tätä kunnolla. Olo on niin epätodellinen, tuntuu kuin tämä olisi vain pahaa unta.
0Äänestä
Kokemusta on......
.............. kirjoitti:
Sururyhmä kuulostaa hyvältä, mutta ei ihan vielä, minusta tuntuu, että minun on hyvä olla hetki yksin tämän surun kanssa. Tai siis varsinainen keskustelu asiasta sattuisi vielä liikaa, repisi haavat liian pahasti auki ..... Olet kai oikeassa siinä, että suru pitää purkaa ulos, itse tahtoisin vain huutaa ja valittaa. Ja koko ajan mielessä pyörii kysymys miksi, miksi minun vaimoni kuoli..... Ja minä (vaikka en ole uskovainen) haluan kyllä ajatella, että vaimoni meni taivaaseen. Kun vain tuntuu, ettei tätä jaksa, silloin kun juon itseni tarpeeksi humalaan, niin se on hetken unohdus, mutta kun tuntuu että se hetki ei riitä. Kävin haudalla tänään ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen, kai minä tahdoin mennä Emmaa lähemmäksi ja silti minä en pysty uskomaan tätä kunnolla. Olo on niin epätodellinen, tuntuu kuin tämä olisi vain pahaa unta.
Koko sydämestäni annan sinulle tuon neuvon. Juominen EI IKINÄ AUTA SINUA suuressa surussasi, se vain PAHENTAA asioita. Olen todella pahoillani puolestasi ja otan osaa suureen suruusi.
0Äänestä
..............
Kokemusta on...... kirjoitti:
Koko sydämestäni annan sinulle tuon neuvon. Juominen EI IKINÄ AUTA SINUA suuressa surussasi, se vain PAHENTAA asioita. Olen todella pahoillani puolestasi ja otan osaa suureen suruusi.
Joka tarjoaa minulle hetken unohduksen. Siitä on huomenna kuukausi, ja minusta tuntuu kuin olisin itsekin tämän kuluneen kuun joka ainoana päivänä kuollut.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voimia sinulle ! Itse menetin Rakkaan 17v.tyttäreni 30.1.08 ja elämäni on kyllä aivan sekaisin
Voimia minultakin. Minun pojastani tuli enkeli, minusta enkeliäiti joulun alla 2007. Emme voi valitettavasti vaikuttaa paljonkaan elämänkohtaloomme
suureen suruusi,voimi sinulle ja jaksamista.minun mieheni kuoli puoli vuotta sitten.tarvitset todella voimia ja toivottavasti sinulla on hyviä ystäviä.t:zartsa
tänne kun poikani kuoli kuukausi sitten.luin sitä kirjoitusta monia päiviä eikä se siltikään tuntunut todelta.en tiedä olenko hyväksynyt vieläkään.kysymys miksi? se on yhä päällimmäisenä.toivon sinulle voimia ja myötäelän kanssasi.
en osaa sanoo muutakuin, että....
anna kaikkien tunteittesi tulla ulos..jos itkettää itke...älä salaa itkuasi..se helpottaa .
Ainakin minua helpotti..silloin alussa..
Ei ole olemassa kaavaa miten surra, eikä tarviikkaan olla.Tyhjyys on pitkään läsnä,,,niin kauhealta kuin se tuntuukin,,aika on tekijä joka helpottaa.
Voimia sinulle ja jaksamista....
t.heinäkuu....leski minäkin
Minulle ilmoitettiin neljä vuotta sitten että on tullut leikkauksen jälkeinen komplikaatio ja vaimoni menehtyi.
Piti olla rutiini juttu mutta näin kävi.
Seuraavat viikot menee kuin unessa tehden niitä pakollisia asioita mutta toimi jatkossa niin kuin sinusta tuntuu hyvältä ja mikä lievittää suruasi.
Jos kaipaat läheisyyttä hakeudu muiden seuraan, jos haluat olla rauhassa kerro muille että nyt haluat omaa rauhaa.
Älä ajattele mitä muut sanovat.
Älä kuitenkaan hae lohtua pullon hengestä.
Järkevää keskusteluseuraa ja saman kohtalon kokeneita löydät http://groups.msn.com/Winkut.
Heitin lonkalta kyseisen nimimerkin ja se on näemmän jonkun rekisteröimä, ei pitäisi olla mahdollista mutta näin kävi.
Tuntuu, ettei tätä jaksaisi kirjoittaa, kaikki on kuin sumua, yhtenä hetkenä olen pystynyt itkemään, mutta muuten.......
en vain ole tätä pystynyt ymmärtämään, kun olisi joku joka oikeasti kuuntelisi ja tukisi minua. Mutta kun tuntuu, että lähipiirin asenne on se, että naisparin rakkaus ei voinut niin ihmeellistä olla, ei kukaan toki sano suoraan mitään, mutta se paistaa läpi....
Koko ajan on vain niin helvetin paha olla.
kuin hetoroparinkin.samanlainen rakkaus toista kohtaan,ei yhtään vähempää eikä enempää.vaikka itse olen hetero niin se ei muuta käsitystäni siitä että rakkaus olisi muka pinnallisempaa kuin ns.mies ja nainen suhde.samat surut,samat ilot ja vahva tunne sekä kiintymys toiseen.toivon että löydät itsellesi tukijan jotta saat voimaa ja puhua ja taas puhua.otan osaa suruusi ja toivon voimia ikävään joka pitää kädestä kiinni joka hetki.ja kun tuntuu ettet millään jaksa niin anna itkun tulla,kun et jaksa ottaa askeltakaan niin jumala kantaa sinua silloin.
Kaikki vain eivät sitä käsitä.
Anteeksi nyt kun tämä vastaaminen on vähän venähtänyt, mutta kun aina tuntuu ettei jaksaisi kirjoittaa........
Ehkä minä vielä löydän tukijan, toivon niin.
Kun pystyisi edes kunnolla itkemään.
Ei rakkaus ole mielestäni yhtään erilaista oli sitten kyseessä millainen pari tahansa. Samanlaiset tunteet meillä on kaikilla.
Toivon Sinulle voimia ja että saat mahdollisimman pian avun. Itse menetin reilu viikko sitten 19v esikoispojan auto-onnettomuudessa, eikä kunnolla itkua ole vieläkään tullut. Vain suuri tuska ja ahdistus... Eletään hetki kerrallaan. Lämpimiä ajatuksia Sinulle.
en tiedä mitä tekisin, jos pystyisin itkemään kunnolla.....
nyt on jo 26 päivä, vaikka äskenhän oli alkukuu ja vaimoni elossa, mihin se aika meni?
Mihin vaimoni meni? Taivaaseenko, johon en usko, vai jonnekin muualle?
Mihin minä menen? Mitä minä teen?
Minä uskon siihen ja uskoni siihen on vahvistunut monien asioiden kautta.Kun olet vahvempi niin tulet itse huomaamaan sen.Jotenkin sinun pitäisi päästä huutamaan tuskaasi ulos,se auttaa sillä se tuska nakertaa sinua sisältä päin yhä pahemmin ja silloin voit vielä pahemmin.Itse potkin puun runkoa ja huusin ja raivosin,itkin ja taas potkin ja huusin.Ja teen sitä yhä kun tuntuu ettei jaksa enää mitään.Se suru on purettava ulos aina.Ei hän ole sinua jättänyt etkä sinä ole häntä menettänyt.Hän odottaa sinua ja on lähelläsi aina.Mihin sinä menet,kysyit?Tuntuu että olet ihan yksin surusi kanssa,voisitko miettiä että jos menisit johonkin sururyhmään? Uskon että jonkun lähimmäisen luja ja pitkä halaus päästävät itkusi ulos.Rukoilen sinulle voimaa ja halaan ajatuksissani sinua pitkään.Meillä on yhteinen asia joka lähentää sinua ja minua vaikka emme tunne toisiamme.Se on suru.
Sururyhmä kuulostaa hyvältä, mutta ei ihan vielä, minusta tuntuu, että minun on hyvä olla hetki yksin tämän surun kanssa.
Tai siis varsinainen keskustelu asiasta sattuisi vielä liikaa, repisi haavat liian pahasti auki .....
Olet kai oikeassa siinä, että suru pitää purkaa ulos, itse tahtoisin vain huutaa ja valittaa.
Ja koko ajan mielessä pyörii kysymys miksi, miksi minun vaimoni kuoli.....
Ja minä (vaikka en ole uskovainen) haluan kyllä ajatella, että vaimoni meni taivaaseen.
Kun vain tuntuu, ettei tätä jaksa, silloin kun juon itseni tarpeeksi humalaan, niin se on hetken unohdus, mutta kun tuntuu että se hetki ei riitä.
Kävin haudalla tänään ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen, kai minä tahdoin mennä Emmaa lähemmäksi ja silti minä en pysty uskomaan tätä kunnolla.
Olo on niin epätodellinen, tuntuu kuin tämä olisi vain pahaa unta.
Koko sydämestäni annan sinulle tuon neuvon. Juominen EI IKINÄ AUTA SINUA suuressa surussasi, se vain PAHENTAA asioita. Olen todella pahoillani puolestasi ja otan osaa suureen suruusi.
Joka tarjoaa minulle hetken unohduksen.
Siitä on huomenna kuukausi, ja minusta tuntuu kuin olisin itsekin tämän kuluneen kuun joka ainoana päivänä kuollut.