Tiukkaa islamilaista sharia-lakia noudattava pohjoisnigerialainen tuomioistuin tuomitsi Amina Lawalin kivitettäväksi kuoliaaksi. Hänen rikoksensa oli avioliiton ulkopuolinen suhde, jonka seurauksena Amina tuli raskaaksi ja sai lapsen.
Tänään Amina on jälleen oikeuden edessä, jossa hänen toista vetoomustaan käsitellään. Ellei lykkäystä myönnetä tai tuomiota kumota, kivitetään Amina ehkä jo saman vuorokauden aikana.
Sharia-lain mukaan kivitettäväksi tuomittu kuolemaantuomittu haudataan hiekkaan kaulaa myöten. Sen jälkeen valitut oikeuden virkailijat aloittavat kivityksen. Lain mukaan liian isoja kiviä ei saa käyttää, ettei kuolemasta tulisi liian armollinen. Tuomittu kuolee, kun kivet murskaavat hänen kallonsa.
Tällaista tapahtuu maailmassa vielä 2000-luvulla.
Murha vai oikeutta?
Ihmettelijä
1
170
Vastaukset
- cilla
kaiken lisäksi kyseessä ei ollut varsinainen avioliiton ulkopuolinen suhde, vaan oma avio mies oli ehtinyt ottamaan avioeron,ennen kuin raskaus huomattiin. Lapsi oli saanut alkunsa ok avioliitossa, mutta sattui syntymään aviottomana, siinä syy tuomioon. Homman laittoi liikkeelle kaiken huipuksi tämä rakastettava ex-mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776