Muistikuvieni mukaan tällä palstalla ei ole koskaan puhuttu mistään muusta kuin ihmismäisestä jumalasta tai Jeesuksesta. Onko täysin mahdotonta ajatella sellaista jumaluutta joka ei olisi ollenkaan ihmismäinen, olemassaolosta erillinen olento???
Jumaluus vs. jumala
Qadesha
551692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
"Onko täysin mahdotonta ajatella sellaista jumaluutta joka ei olisi ollenkaan ihmismäinen, olemassaolosta erillinen olento???"
Sitähän minä olen aina yrittänyt kertoa kaikissa viesteissäni täällä ja muualla!
Jumala on henki ja hengellä ei ole muotoa. Kaikki mitä on, on sitä ja sen ilmentymää. Mitään ei voi olla sen ulkopuolella, ei edes ns. saatana ja paha.
Lähin meitä olevan korkein sen ilmentymä ja *edustaja*, aurinkokuntamme korkein 'olentoryhmä' on "Jumala" eli se, josta Jeesuskin tuli fyysiseen kehoon määrättyä tarkoitusta varten ihmiskunnalle.
Vaikka suhtaudunkin esim. kolmiyhteiseen Jahve-jumalaan nyreästi, niin yhtäkkiä ajatus siitä että kehittyneet sielut loisivat paikallisia "Jumala"-kollektiiveja on oikeastaan aika hauska. Mielelläni ajattelen asioita vertailemalla materiaa ja henkeä ja näkemällä yhtäläisyyksiä. Täten tulee mieleen että kun materiassakin on paikallisia tihentymiä, vähän kuin sattumia sopassa, eli valtavan tyhjyyden keskellä näitä tähtiä palloina ja galakseja joukkoina, niin ehkäpä jumalenergiassakin voi olla jonkinlaisia tihentymiä jotka "loistavaa suurempaa valoa" kuin tasaisemmin jakautunut jumalenergia. Elikkäs siis nämä jo yhtä sun toista nähneet sielut menisivät kimppaan ollakseen yhdessä voimakkaampia. Joskus kun tuntuu että kokonaisuus on enemmän kuin tekijöidensä summa.
Ehkä tuollaisilla sieluilla olisi mahdollisuus valita millaisena tai millaisella taholla ne operoivat. Puhtaana energiana tai hahmon ottaen.
Olen itse vähän sellanen vastarannan kiiski, eli kun suurin osa ihmiskuntaa tuntuu olevan varsin lääpällään ihmismäisiin hahmoihin, niin minua kiinnostaa enempi hahmottomuus, muodoton energia.
on Rakkaus joka hiillostaa sielusta itsekkyden, että sielu ei enää tahraisi Jumalan puhtautta.
Minä taas ajattelen, että sielussa, kenenkään sielussa, ei ole itsekkyyttä, vaan sitä on vain ihmismielessä. Se on se osa meistä (olemme keho/mieli-sielu-henki-kokonaisuuksia), joka ei vielä suurimmalla osalla (toivottavasti olen väärässä!)ole vielä herännyt toimimaan tietoisesti omasta jumalallisesta olemuksestaan. Siksi mieli, joka kuuluu tämän fyysisen kehomme 'varustuksiin', toimii sitten miten toimii itsekullakin eli hyvin usein itsekkyyden linjoilla.
Siis sielu ei voi tahrata Jumalaa eli siis hänessäkään asustavaa jumaluutta! Ei edes mieli/keho, vaikka kuinka huutelisi kirouksia tai muuta vastaavaa. Jumalan pyhyys on ja pysyy riippumatta kenenkään uskosta, uskomuksista, teoista, ajatuksista ja sanoista. Ihminen itse voi aiheuttaa kyllä karmaa ('vahinkoa') itselleen esim. nyt vaikka itsekkyydellään, ja siis jossain vaiheessa joutuu sitten kokemaan itsekkyytensä seuraukset 'omassa nahassaan'.
Jumala on todellinen Rakkaus! Rakkaus ei "hiillosta", ei kosta, ei rankaise, ei tuomitse... Rakkaus on... ja Rakkaus vain antaa!
Jokaisella ihmisellä on oma mielipide sellaisista asioista jota ei voida toiselle todistaa.
Puhdas Rakkaus ei minunkaan mielestäni hiillosta, mutta epätäydellinen hiillostaa itse itseään Rakkauden edessä jos on edes jonkin verran vapautunut peloistaan ja panssareistaan. Kärsimys ja sitä seuraava muutoksenhalu syntyy kun kokija havaitsee itsensä tilan.
Minusta sielu on täydellinen, mutta heikko valheen voimien edessä. Tästä syystä olemme joutuneet pukeutumaan aineellisuuden pukuun, sillä sen avulla sielumme saa sen vahvuuden mikä sillä kuuluukin olla, että se voittaisi taistelematta pahuuden itsestään.
Tuo valotihentymä on vielä tämän maailman projisointia ikuiseksi ja äärettömäksi joksikin, jota haluamme kutsua jumalaksi. Voiko tällaista tahoa ihmiskielellä kuvata.
Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen, niin olen aikalailla väsähtänyt arvottamaan "tätä maailmaa" siksi ja jotain henkeä/"jumalaa"/taivasta täksi. Miksi ihmeessä niiden pitäisi olla ikäänkuin toistensa viholliset?
Tai miksi ylipäätään minkään pitäisi olla "ikuinen" tai "ääretön"? Minkähän takia me ihmiset hakemalla haemme jotain vastakohtia omalle olemassaolollemme (väliaikainen, äärellinen) ja sitten kumartelemme näiden superominaisuuksien edessä?
Miksi meidän pitäisi haluta kutsua jotain jumalaksi? Siitäkin kannattaisi ehkä hankkiutua eroon. Itse olen miettinyt pääni puhki mikä olisi parempi termi aina silloin kun puhun KAIKESTA eli siis ihan kaikesta mitä on olemassa ja olemattakin, kaikesta niin ettei mitään jää yli ja ulkopuoliseksi.
että jumala olisi joku olento tai henkiolento.
Jumala löytyy sisältämme, teosofit puhuvat yliminästä. Silloinkun omatunto puhuttelee sinua tiedät puhuvasi Jumalasi kanssa.
jumalat ovat satua.
Se on Kosh!
Käynyt maapallolla visiitillä leikkimässä enkeliä ja jumalaakin mutta sittemmin ollu kiinni Babylon5 filmiproduktiossa.
Mahtaako taas tulla, kun käy aika tylsäksi.. ne Vorloonithan eli miljoonii vuosii..
...siitä kun tuli tuota Babylonin viitosta pällisteltyä, mutta näin taisi tosiaan olla että siellä sellaisia vorlooneja hillui. Mutta eikös se Pruse Poksleitneri vai mikä piru hän oli potkaissut koko poppoon galaksistamme helvettiin?
Tähän alkuun sopii ajatukseesi panteistisesta voimasta ajatus jonka muistaakseni Rudolf Steiner lausui: "Ajattele kukan siementä, siementä jossa siemenessä on valmis kukka. Vaikka ihminen pystyisi kokoamaan siemenen kaikista sen aineksista, ei se maahan laitettaessa lähtisi elämään kuten luonnon muovaama tekee, luonnon muovaamassa siemenessä vaikuttaa elämän-voima---->kiinnitä huomiosi tuohon voimaan."
Itse en pidä mahdottomuutena jumaluuksien olemassa'oloa--->siinä ketjussa, jossa jumaluudet, enkelit, ihmiset, eläimet asettuvat 'janalle' tässä suljetussa [itse duunatussa]olevaisuudessa.
Korkein, eli Kaikki---> vaikuttaa tuon Rudolffin mainitseman elämän-voiman taustalla--->muuten ei mikään eläisi.
Se, onko tälläinen idea olevaisuuksineen[moninaisuus] Korkeimman/Kaikki mieleen, onkin toinen juttu.
...ehkä se juuri onkin Jumalaa. Tiedottamana kenties, mutta sisältäen pyrkimyksen eteenpäin esim. dna:n avulla.
Miksi elämän-voima antaa kasvun itsessään elottomalle?
Ilmentääkö tuo eloton muotoutuessaan voiman avulla eloisaksi jotain oleellista ja tärkeä?
Viestittääkö eloisuus olo'muodoilaan jostain positiivisesta kokonaisuutta kontraten--->eli minkä suuntaista tuo eloisuus lopulta on?
Mennäänkö mahdottomuuteen,vai kestävyyteen eloisan olemisen kautta näin?
Itse näkisin niin että kaikki olemassaoleva on tavallaan yhtä ja samaa janaa eli jatkumoa, eli periaatteessa materia ja henki/energia eivät siis olisi toistensa irrallisia vastakohtia, vaan vain saman olemassaolon ääripäitä. Materian ääripäässä henki on kuin horroksessa, ja hengen ääripäässä materia hapertuu niin olemattomiin ettei aineesta enää varsinaisesti voi puhuakaan.
Täten täytyy olla, jos on kuin tuossa järkeilin, niin että yksi ja sama tekijä tai vaikutus kaikessa. Vanha sanontakinhan menee että "niin ylhäällä kuin alhaalla". Usein myös ajattelen koko olemassaolon hologrammiteorian mukaisesti niin että sama sanoisinko "laki" vaikuttaa kaikessa.
Jos siihen lakiin kuuluu olennaisesti rikastuminen, se että ikäänkuin fraktaalikuviossa sama teema toistuu sekä suurempaan että pienempään päin luoden aina vain yhden ja saman perusteeman mukaisia uusia versoja, niin mikäs siinä.
En noihin tärkeyksiin, positiivisuuksiin sun muihin siis osaa vastata, kun ei mielestäni olemassaoloa voi tunkea ihmismielelle ominaisen dualistisen jaottelun alaisuuteen. Siihenhän juuri en halua mennä, kun en halua uskoa persoonajumalaan enkä väistämättä siitä seuraavaan persoonasaatanaan, jos siis aletaan olettaa että jumala voi olla ainoastaan hyvä ja täydellinen (jolloin siis on oltava jotain joka edustaa sitä pahaa ja epätäydellistä). Mieluummin ajattelen niin että periaatteessa koko olemassaolo on oikeastaan aika "neutraali" juttu ja sen ainoa tehtävä lopulta olisi olla vain olemassa yhä enenevissä määrin kokemuksia keräten, rikastuen ja laajentuen kenties ad infinitum? Vain koska se nyt vaan tekee niin - minun mielestäni. Elikkäs ihmisestä itsestään yksinomaan olisi kiinni näkeekö hän asiat "hyvinä" vai "pahoina" jne.
Janallisen-olemassaolon-ääripäissä voi totuus ollakin tarua ihmeellisempää--->entä niiden ulko-puolella?
Miten sijoitat materia'keskeisessä ajatuksessasi tietoisuuden---> onko tämä "janan'pää", jossa me karvattomat-apinat lähes älyttöminä, tässä rajoittuneessa ja rajoittavassa olevaisuudessamme puuhastelemme [lähinnä gene-taali-alueidemme kautta ja avulla], sinun mielestäsi---> 'se suurin mahdollisuus' tietoisuudelle, vai onko kenties materiattomuus janan-toisessa-päässä---> se todellisuus ja mahdollisuus, jossa tietoinen-ajatus voi kirkkaimmin ja puhtaimmin esiintyä?
Vai onko vielä kolmaskin mahdollisuus, jossa janallinen ja siis siksi ajallinen ajatuksen esinntyminen onkin, teoreettinen-esimerkin-omainen-"liitu-taulumainen" opetus, "kaava" joillekkin aivan toisenlaisille/toisettomille ja oleellisille, kuin koko tämä esimerkin omainen janallisen-sisältämä-turhuus?
Tätä kautta voi tuon karttamasi dualismin ohittaa vaivatta, saattamalla---> asiat,tavarat, arvot, arvottomuudet. arvollisuudet etc. jonkinlaiseen järjestykseen tuon sinun oman janallisen esimerkin avustuksella ja tulemalla taas lähtö-pisteeseen-->eli kysymyksen äärelle---> miksi?
Neutraali olemassaolo on toki ihanne, mutta onko tämä sitä, ja miten tälläinen "mesoaminen kaikella epä-olennaisella ja olennaisessa"---> voisi edes'auttaa mitään oleellista olemaan enemmän oleellista, eikö oleellisen pitäisi itse olla oleellista ollakseen sitä itseään eli oleellista? ;)
Kirjoitat niin kimurantisti etten oikein pysy ajatuksessasi perässä, mutta sanotaan nyt vaikka niin että en pidä tietoisuutta materia-ääripään tuotteena tai tapahtumana. Tietoisuus on sieltä henkipäästä minun mielestäni kotoisin, mutta kun sille on kasvanut fyysinen keho ja kehittynyt ego eli tämä persoona joka meillä kullakin on ruumiissa ollessa, silloin sen oma olemus on yleensä varsin samentunut paksun fyysisen ruumis-panssarin sisällä että tietenkään se ei havaitse henkeä suoraan, suodattumatta.
Ehkä hengen suodattuminen persooniemme kautta aiheuttaa erilaisten ideologioiden ja uskontojen synnyn.
Ei tämä jana ole mitään turhuutta (lienetkö gnostikko?) vaan minun mielestäni koko olemassaolo ääripäineen ja välimatkan etappeineen on olemassa ihan omaa itseään varten juuri kokeakseen, leikitelläkseen, rikastuakseen jne.
Ehkä oma näkemykseni lähentyy buddhalaisuutta, mutta ei mielestäni oikeastaan mikään ole turhaa. Yhtähyvin sitä voisi väittää että kirjoittamaan _opetteleminen_ on turhaa, koska ainoa millä on merkitystä on se että osaa kirjoittaa. Mutta eihän kukaan voi hokkuspokkus kirjoittaa, jos ei ensin opettele. Kaikki "turhalta" vaikuttavat, "epäolennaiselta" vaikuttavat teot tai kokemukset ovat juuri sitä oppimisprosessia jota ilman mitään ei valmistu eikä mitään saavuteta.
//Kirjoitat niin kimurantisti etten oikein pysy ajatuksessasi perässä, mutta sanotaan nyt vaikka niin että en pidä tietoisuutta materia-ääripään tuotteena tai tapahtumana. Tietoisuus on sieltä henkipäästä minun mielestäni kotoisin, mutta kun sille on kasvanut fyysinen keho ja kehittynyt ego eli tämä persoona joka meillä kullakin on ruumiissa ollessa, silloin sen oma olemus on yleensä varsin samentunut paksun fyysisen ruumis-panssarin sisällä että tietenkään se ei havaitse henkeä suoraan, suodattumatta.
Ehkä hengen suodattuminen persooniemme kautta aiheuttaa erilaisten ideologioiden ja uskontojen synnyn.//
- Sinä kirjoitat ja jäsentelet ihailtavan selkoisesti.
Tuo yllä oleva ajatuksesi on samaa asiaa kuin omanikin--->toisin sanoin esille tuotuna ;).
Tuon saman---> egoistisen,itsekkään ja 'sumu-verhomaisen' -->'janan-materia-pään' moninaisuuden oletettu/aavisteltu[kauttani esitetty] negatiivisuus, osottatautuu käytännössä juuri siksi esteeksi---> puhtaalle kontaktille,puhtaalle kokemiselle,kirkkaalle olemattomuudelle--->eli kaikelle Alku-Ideamaiselle ja kitkattomalle.
Hengen-maailma kohdatessaan materian, sekoittaa kaiken niin, että jäljelle syntyy ja jää vain naivit uskontojen tulkinnat olemassaolosta, tai kylmä tieteen 'sisä-piirimäinen' biologisten prosessien selitys.
Jos hengen-maailma olisi voinut säilyttää tarkkailijan roolin olisivat asiat toisin, mutta tämä oli mahdottomuus, sillä vain henki tekee materia eläväksi.
Huomaatko? [vihje] Kun tarkastelee asioita rehellisesti ja avoimesti-->on loppu-tulos aina sama lähestymis-kulmasta huolimatta.
//Ei tämä jana ole mitään turhuutta (lienetkö gnostikko?) vaan minun mielestäni koko olemassaolo ääripäineen ja välimatkan etappeineen on olemassa ihan omaa itseään varten juuri kokeakseen, leikitelläkseen, rikastuakseen jne.//
- Kehittyy minne? Takaisin "janan" materiattomaan päähänkö?
Jos Kaikessa on Kaikki ei tälläistä tarvita, sen sijaan Kaikki voi halutessaan hajota moninaisuudeksi, se onko tuo prosessi järkeen'käyvä [jos Kaikki on jo Kaikessa] ja miksi sen yleensäkään niin täytyisi tehdä on tässä se kysymys jota yritän sinulta selvittää.
Loppu-tulema on oleellinen, ei se kuinka positiivisia tai negatiivisia kokemuksia materian kautta saamme aikaan.
Loppu-tulemana erillisyyden kokemuksen/tunteen pitäisi saada olennot yhteen[laumautumaan ja samaan antamisesta/jakamisesta maallista onnen tunnetta] ja henget funtsimaan tekojensa seurauksia: "Mitä tuli tehtyä".
//Ehkä oma näkemykseni lähentyy buddhalaisuutta, mutta ei mielestäni oikeastaan mikään ole turhaa. Yhtähyvin sitä voisi väittää että kirjoittamaan _opetteleminen_ on turhaa, koska ainoa millä on merkitystä on se että osaa kirjoittaa. Mutta eihän kukaan voi hokkuspokkus kirjoittaa, jos ei ensin opettele. Kaikki "turhalta" vaikuttavat, "epäolennaiselta" vaikuttavat teot tai kokemukset ovat juuri sitä oppimisprosessia jota ilman mitään ei valmistu eikä mitään saavuteta.//
- Toki kirjoittamaan täytyykin opetella---> jos ei JO osaa telepatiaa, mutta miksi alentua kirjoittelemaan [taantumaan], kun se hankaloittaa kommunikointi, mahdollistaa väärin-ymmärrykset etc. ja vaatiipa vielä välineitäkin. Mitä kaikki tuo on verrattuna telepaattiseen ajatuksen vaihtoon, kässääksä :)?
Tietenkään en _tiedä_ miksi olemassaolo on olemassa, mutta siitä on muuten vain kiva esittää arveluita. Yksi näkemyshän on että on olemassa kokonaisia maailmankaikkeuden "päiviä" ja "öitä", eli aikansa tämä kaikki laajenee (tietoisuuskin?) ja sitten lätkähtää kasaan - kenties laajetakseen taas kerran.
Itse ajattelen pelkästään jo yhdestä elämästä ja siitä pois kuolemisesta niin että henki vetäytyy pois siitä välineestä jonka kehittymisen se on aiheuttanut ja johon se on ollut "uuttuneena". On vähän kuin olisi ollut ristityt kädet ja sitten ne irtoavat toisistaan. Koska kumminkin uskon ettei materia ole erityisen eläväistä ilman hengen läsnäoloa, silloin materia-osapuolelle tuossa liitossa koittaa pelkkä hajoamisen aika kun henki siitä erkanee. Mutta tietenkin kun ruumis mätänee maassa niin siellä maassakin on kaikenlaisia elonprosesseja jossa on henkeä mukana (ei välttämättä yksilöllistä henkeä) ja väistämättä oikeastaan oikein mikään ei kauaa pysy kuolleena vaikka miten tuusannuuskaksi hajoaisi?
(Viljelen noita kysymysmerkkejä osoittaakseni että pohdin, että en väitä.)
Joku jippo siinän toki voi olla että käytämme näin alkeellisia välineitä kuin esim. kirjoitusta itsemme ilmaisemiseen. En pitäisi mahdottomana että joskus telepatia on voinut olla vallalla oleva ilmaisumuoto, mutta ehkä siitä oli pakko luopua? Toisen ihmisen mieltä _on_ mahdollista hallita, ja telepatiasta luopuminen tai sen välttäminen ehkä suo ihmisille enemmän mahdollisuuksia yksilönvapauteen.
//Tietenkään en _tiedä_ miksi olemassaolo on olemassa, mutta siitä on muuten vain kiva esittää arveluita. Yksi näkemyshän on että on olemassa kokonaisia maailmankaikkeuden "päiviä" ja "öitä", eli aikansa tämä kaikki laajenee (tietoisuuskin?) ja sitten lätkähtää kasaan - kenties laajetakseen taas kerran.//
- Tuohon olemassa-olon arvoitukseen voi ladella melkein mitä teorioita tahansa--->milläs todistat niitä vastaan, tai puolustat vastaavasti omiasi.
Perehtyminen ihmiseen, auttaa ymmärtämään uskontojen kirjoa ja jumal-kuvien kehitystä ihmiskunnan taipaleella.
'Hullua hurkaammaksi' ei niistäkään tiedoista tule, teorioita ja uskomuksia tutkimalla oikeastaan kyynistyy ja ahdistuu koko hommaan--->koska tyydyttäviä vastauksia on harvassa.
Me 'kivaa arvailua' harrastavat ihmiset olemme pohjiltamme hyvin varautuneita ja pohja-vireemme tuntevia, vain tämä mahdollistaa avoimen asioiden pohdinnan.
Pohja-vire yleensä perustuu "kyllä se siitä" asenteeseen ja privaatimmin "Sattuma minut tänne toi ja jos sattuu sattuma mut aateloi" ---> se voi olla hyvinkin "fundamentalistinen" sellaisen kautta jotta ---> "En minä ajattele yhtään fundismaisesti, sillä ajattelen niin laajasti, että minun täytyy osua pakosti[oikeassa siis ollaan joka tapauksessa ;D] jossain oikeaan".
Itse ymmärrän ajatuksesi, mutta en hoksaa sitä, miksi dualisimisessa maailmassa olevat asiat[kuten sanoit: "niin ylhäällä kuin alhaalla"] eivät kuvastaisi jotain oleellista 'tuolta jostain'?
Eikö päättelyssä itsensä 'irroittaminen' henkilökohtaisesta suhteesta 'asiaan' anna "jäävimmän" tilan---> jotain objektiivisuuteen viittaavaa?
Tämä edellyttää dualismia, erottumista ja erottamista mm. hengen ja lihan-maailman välillä.
Luonnollinen jatkumo tästä lienee :) myös kyseisten maailmojen alkuperän erottaminen toisistaan dualistisoiminen j-u-u-r-i tässä ajatus-tilassa.
Ihmiskunnan kollektiivisen elämän-kokemusten kautta, ihmiskunnan eläimellisyydestä huolimatta, voidaan ihmiskunnalla itsellään todistaa sen luojia vastaan, samoin olevaisuus ei voi Kokonaisuudessaan toimia lopulta itseään vastaan, siksi sen täytyy olla ositettu ja tämä on oleellista eritellä, ei siis ajaa dualismia 'peikkona' pois, vaan käsittää sen kautta.
>Itse ymmärrän ajatuksesi, mutta en hoksaa sitä, miksi dualisimisessa maailmassa olevat asiat[kuten sanoit: "niin ylhäällä kuin alhaalla"] eivät kuvastaisi jotain oleellista 'tuolta jostain'?
Mielestäni persoonallisena olentona oleminen ei ole sen paremmin "ylhäällä" kuin "alhaallakaan", vaan siinä välissä. Välietapilla ei voi olla vastinetta, koska se on välietappi, puolimatkan tienoo. Mitenkähän tätä tarkemmin kuvailisin? Tai tarvitseeko minun?
Kivet joita pidän alimpana mahdollisena olemisen muotona ovat persoonattomia. Ne kun edustavat olemassaolon janan materian ääripäätä eli ovat "alhaalla", voisiko siis olla niin että siellä toisessa ääripäässä eli "ylhäällä" ollaan myös persoonattomia? Jossa tapauksessa persoonallisena oleminen jäisi todellakin siihen väliin, se on meidän mielemme ja sielummekin ehkä kun on persoonallinen, ei mikään muu. Eläimilläkin on jo erilaisia luonteita, mutta loppujen lopuksi esim. kotikissa ja kesy tiikeri käyttäytyvät täsmälleen samalla tavoin (sen perusteella mitä olen kotona ja tv:stä havainnoinut). Kovin ihmismäisellä tavalla yksilöllisiä olentoja tuskin löytyy eläimistä, ellei sitten ihmisapinoista ehkä.
Ehkä tarkoitit jotain muuta, mutta minulle tuo persoonallisena oleminen tulee aina ensimmäiseksi mieleen jos koen että joku haluaa ilmaista että "Jumala" olisi jotenkin nimenomaisesti ihmismäinen. Minullehan siis ensisijaisesti jumaluus kuitenkin on vain kaiken olemassaolevan yhteisnimike, mutta josko on olemassa jotain irtojumaluutta eli sitä Pyhää Henkeä tai Manitouta jota jumaloitunut ihminen voi ikäänkuin käyttää (tai joka käyttää häntä!) niin ehkäpä sitten on. Sellaista on saanut aavistella joidenkin ihmisten kertomuksista.
Tarkoitin idea-tasolla saman-kaltaisuutta ja siitä johdettavaa ajatusta vasta-voimasta.
Tällöin maailmassa esiintyvä dualismi ja kaiken kattava järjettömyys [joka kuvastuu kaikessa], vihjaa vasta-voimista, jotka eivät voi sisältää samoja "älyttömyyksiä" kuin se itse.
ps. anna virrata Itsesi vapaasti, älä anna Jumalan häiritä. :)
Maailma paha, taivas hyvä? No jaa. Itsehän en usko että maailma on jonkinlaisen erheen tai lankeamuksen tuote, vaan että maailma on olemassa juuri koska sen pitääkin olla. Omaa itseään varten ja olentoja varten, ja oikeastaan olennot _ovat_ maailma jos lähtee sille spiritualistiselle tielle että kaikki olemassaoleva on oikeastaan henkeä. Tiivistyneempää ja vähemmän tiivistynyttä.
Vaihtoehtoinen selitykseni kaikelle on että mitään selitystä, tarkoitusta, syvempää suunnitelmaa ei ole, kuten myöskään ei ole reinkarnaatiota, karmaa tai mitään järkeä missään. Eli oman katsomukseni vaihtoehtonäkemys on materialismi, ja sille en ole vielä ikinä tosissani antautunut vaikka se välillä pikkusormea vokottaisikin.
Jotenkin "äänen-sävystäsi" kuuluu pettymys ja turhautuminen näihin asioihin?
Materialismi toki on tuossa noin--->vieressä konkreettisesti ja turvallisesti saatavilla. Tutkailen itse asioita enemmän idea-tasojen kautta.
Jos jokin "yhtälö" on järjetön ja mahdoton "yhtälö"-->pidän myös sen laatijaa jollain tavoin "kaavansa" vankina ja mukaisena.
Noh, en ole itse pessimisti olevaisuuden "kylmyyden" ja mahdottomuuden ajamana, sehän ei kuiskaile "MIksi?" kysymykseen vakuuttavaa vastausta, mutta ymmärrän joidenkin vihjeiden, että päätelmien ohjaamana kokemusteni [maailmasta, että hengen ideoista] kautta, päättömän loppu-tuloksen [olevaisuus] syiden olevan v-a-i-n pienen-pieniä vasta-ideoita---> jollekkin aidolle ja toimivalle Alku-Idealle.
ps. Älä kokonaan kättäsi työnnä materialismin-kavalan-käärmeen kitaan ;), ota huomioon, että historian kaikissa vaiheissa on jotain olennaista ja ohjaavaa-->ohjaavaa kohti sarastavaa huomenta ja auringon'nousua noussut näennäisistä suvanto'hetkistä huolimatta etsijöille.
Minulla on tosiaan vuokset ja luoteeni, ja välillä menee sille tolalle ettei jaksa uskoa oikein mihinkään. Mutta onneksi on sentään kumppani joka silloinkin kun itse näen vain materiaa kaikkialla sanoo että kyllä kummiskin on ne edelliset elämät ja sensellaiset (mutta ei niitä jatkuvasti kaikille näytetä).
Ei täällä "saarena" jaksaisikaan. ;)
"Teidän Jumaluutenne" = "Teidän Korkeutenne"
UT:n mukaan kaikki on syntynyt Logoksen kautta, ja on siten tietynlaisessa yhteydessä Häneen, mutta se kaikki ei ole Jumala, jolla on korkein hallintavalta.
Minulle on täysin käsittämätöntä että joku persoona-Jumala voisi luoda mitään itsensä ulkopuolisesta materiaalista. Mistä sellainen ulkopuolinen aines on tullut? Siis se mikä on ei-Jumalaa? Jos ei ole ensialuksi olemassa mitään muuta kuin Jumala, niin senhän pitää ottaa omasta itsestään se materia josta muokkaa jotain.
Joidenkin oppien mukaan Logos tai Kristus on kaikkien tietoisten olentojen yhteenlaskettu summa, vähän niinkuin esmes Adam Kadmon on KOKO ihmiskunta. Me siis olisimme täten kaiken luojia, emme vain tiedosta/muista sitä.
On toki puhuttu,tässä yksi esimerkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001328&posting=22000000033519413
Tuo juttu tarkoittaa siis sitä, että olemme tietoisia maailmasta vain silloin kun ajatustoiminto on käynnissä. Voimme ajatella onko jumala olemassa vai eikö ole vain silloin kun ajattelemme.
Molemmat esimerkin jutut edellyttävät ajattelemistoimintaa.
Eli maailma ja siinä olevat ilmiöt ovat AJATUSTA.
Kun sinä tai kuka hyvänsä kohtaat perimmäisen totuuden tulet huomaamaan sen, että samalla hetkellä kun ajatustoiminto päättyy kokonaan maailma ja siinä olevat ilmiöt itsesi mukaan lukien lakkaavat olemasta. Niitä ei tiedosteta enään.
Kun rajallinen lakkaa olemasta niin mitä jää jäljelle?
Rajaton TIETOISUUS.
Silloin tietoisuus tiedostaa äärettömän tilan joka on sanoinkuvaamaton autuuden ja hiljaisuuden tila.
Se tila on ennen kuin mitään on "luotu"
Mutta tämän tilan täytyy "itse" kohdata jotta voi todeta, että tämä tila on olemassa.
...ajatusta.
Ja itämaillahan on tämä visio siitä että Shiva luo ja tuhoaa leikkien, tanssahdellen. Ajatusenergiaako siinä siis muokkaisi...
Jopa tiedemiesten taholta on esitetty sellaista että ehkä havainnoitsija luo todellisuuden JA todellisuus havainnoitsijan (vai miten se nyt menikään). En muista kuka esitti, pitäisi taas tarkistaa.
Minä koen, että ns. Jumala on Kaikkeus jonka perusominaisuus on RAKKAUS.
Se mikä ei ole Todellista Rakkautta on olemattomuutta, jonka synnyttää kokijan mielikuvitus.
Hymyilyttää.Sillä sinäpä se varsinainen neropatti olet.Lueppa Raamattua ja ymmärrät millainen sen kuvaama rakastava jumala on oikein.
Itse olen järkeillyt että ihmisten esim. meditaatiossa tulevat rakkauskokemukset johtuisivat siitä että lähentyessään olemassaolon janan eli jatkumon henkisempää päätä ihmiset automaattisesti kokevat sen tiheäliikkeisen energian rakkautena. (Vastaavasti materian sisäinen liike on tuohon hengen ääripäähän verrattuna hitaampaa ja siten materia on "jähmeämpää".)
Monet muut ihmisen kokemukset sitten taas todistavat jostain ihan muusta, joten en ole kauhean kiinnostunut rakkaudesta pajattamaan koska käytännön tasolla se ei juurikaan toteudu kenenkään elämässä. Siis se rakkaus energiana ja puhtaana olemassaolona.
Voisi sitä henkikokemusta nimittää monin muinkin supernimityksin, kuten totuus, tieto, laki... Mutta ymmärrän miksi rakkaus on niin suosittu.
Raamatusta ehkä löydät raamatun jumalan, mutta minulle Jumala ei ole sellainen jonka ihminen määrittelee. Jumalani on määrittelyjen ulkopuolella oleva ykseys.
En nyt oikein ymmärrä.Sinähän juuri määrittelet että Jumalasi on ykseys.Tähän ykseyteen on tosi hyvä turvautua,kun sitä ei tarvitse liiemmin selitellä tai ymmärtää.Mahdatkohan,hyvä ystävä, itsekkään tietää mihin uskot.Toki on helppo uskoa,että kaiken takana on ykseys,mutta ketä se lohduttaa,jos sitä et pysty määrittelemään kuin vain siten ettei sitä kykene määrittelemään.
on kaikki. Se mikä ei ole ykseyttä on mielikuvituksen luomaa harhaa. Esim. ns. synti ei ole ykseyttä, koska synti ei ole todellista muuten kuin vajavaisen kokemuksena.
Ykseys,yksi kokonaisuus.Kaikki mikä ei ole yhtä kokonaisuutta ei ole sinun Jumalasta vaan on vajaata ja jostain aivan muualta.
Mutta eikö kaikkeus ole ykseyttä.Kokonaisuutta joka ei muuksi muutu.Jos ei,niin montako näitä monituisia on,jotka ei ole Jumalastasi ja kenen harteille kaskeutuu nämä monituiset.Jeesus,Saatana,Muhamet,Budha...
Jos teet "syntiä" niin et tee väärin vaan se on mielikuvituksen harhaa ? ? ?
Kovin on,mielestäni,monituinen ykseytysi.Mahtaako uskosi olla tästä maailman kaikkeudesta.Mutta hyvä näin,sillä jokainen tulkoon uskollaan onnelliseksi ja vapaaksi.
Rakkaus on se punainen lanka joka lopulta vie kaiken olevan Jumalan asettamaan päämäärään.
Perustan ajatukseni siihen, että kaikella on tarkoitus ja kaiken on palveltava tätä tarkoitusta, että olisi todellinen
Ei ole tarkoitusta.On vain toteutus.
me kaikki elämme tämän elämän saadaksemme kokemuksia erilaisista asioista. Tärkein ja kantavin voima on Rakkaus.
Ihmis'sielun määränpää on mestaruus, joka tarkoittaa Rakkauden ylimpiä kokemuksia sekä absoluutissa että subjektissa tilassa. Enimmäkseen subjektissa ja näihin tavotteisiin päästään vaihtelevasti.
Jos on epätietoinen, voi ihan rauhassa kokeilla syvää rentoutusta ja tarkkailla miten aistit reagoivat ja tajunta syvenee.
En osaa oiken pukea sanoiksi, toivotut kysymykset ja omat mielipiteet auttaisivat?
Meneppä kysymään ajatustesi perään vaikkapa kaupan kassalta.Kysy onko hänen ylin ihmissielun määmäärä kokemus että mestaruus absoluuttisessa ja subjektissa kokemus tilassa.
Tunnenko että sinun on kovin on vaikeaa ymmärtää yksinkertainen asia jonka lapsikin käsittää.
Jos tässä nyt jotain kompromissia hakisi teidän välille, niin mietitään kokemuksia joita se kaupan kanssakin voisi kokea.
Nyt jos lähdetään siitä että kassa olisi perinteisesti nainen, niin se hivenen hankaloittaa asioita sillä naiset ovat perinteisesti niin työn touhuissa hössöttämässä kaikenlaista jokapäiväistä ja arkista että harva siinä osaa sitten pysähtyä ja sukeltaa omaan sisäiseen henkiseen (ikuiseen?) Itseensä. Ehkä tämä kaupan kassa kuitenkin viikonloppuisin harjoittaa meditaatiota, ja ehkä kun hän oikein kehittyy, hän saattaa suorittaa ne kaupan kassailutkin puolimeditatiivisessa tilassa. Ehkä epätodennäköistä, mutta miksei...?
Tavallisten sällien parissa esim. saunassa käyminen tai notskin ääressä istuksiminen voi kirvoittaa luontaisen transsitilan jossa mieli lepää ja vaikenee. Luontokokemukset kuten esim. vaeltelu voi hiljentää mielen. Uskontojen fanittajilla kirkko- ja temppelireissut saattavat tämän tehdä. En ole ihan niin nyrpeä ettenkö uskoisi että kyllä se voi ns. laitosuskontojenkin parissa mieli hiljetä, vaikka se itse oppi ei minua itseäni hotsitakaan.
Turha miettiä jatkuvasti mihin kaikki kerran päättyy ja mikä olisi joku määränpää. Itse olen ainakin sellaisen pähkäilystä saanut vain melkein migreenin, pahan olon ja omituisen pakokauhun kun iskee oikein paha eksistentiaalikriisi. Ehkä järki jättää kun oikein järkeä rasittaa - parempi onkin hiljetä ja vaipua toisinaan omaan itseensä. Se on vain pintaa onko tyyppi kassa, insinööri, pappi, rabbi vai lentojätkä.
jumaluus on meissä sisäisesti ja tämän pitäisi myös oivaltaa.
Jumala on kaikkialla vaikuttava jumaluus, luonnossa, vierelläni istuvassa kissassa ym ym.
Jatkuvan evoluution ylläpitäjä ja Luoja.
Tärkeintä on kuitenkin pureutua sisimpään ja mitä syvemmälle pääsee, sen selvemmin näkee tien ja tarkoituksen.
Mitä tuohon lisäämäänkään. ;)
En tiedä mitä sinä tarkoitat, mutta muslimit moittivat kristittyjä siitä että he kohottavat Jeesuksen - ihmisen poikaa - jumal-olennoksi.
Intian uskonnot ja islam korostavat "jumalan ykseyden". Järjen mukaan se tarkioittaa että on vain yksi jumala, ja että Hän on sama kaikkialla.Uus-uskontokin korostaa tätä. Nämä eri muodot, kirkkokunnat,konfessiot, ovat vain kulttuurin puku uskonnolle.
Eikö Jumalaa pidetäänkin sinä joka on ulkopuolella ja luo, kaikki muodot, taivaat ja maat...?Hän voi myös luoda "uudet taivaat ja uuden maan". Sitä luvataan, joten elämä on ikuista, se joka tulee Jumalasta.
Olen aika väsynyt siihen että aina vedotaan monenlaisiin uskontoihin ja ideologioihin joita ihmiset ovat vuosisatoja tai -tuhansia sitten saaneet aikaiseksi. Minkä takia pitäisi jäädä polkemaan paikoilleen hengellisyydessäkään? Emmehän me lajina enää hakkaa kiviä vastakkain kun haluamme tulta, pukeudu vuotiin, asu luolissa jne.
Minulle on siis se ja sama mitä jo vanhentunut "uus-uskonto" haluaa korostaa. Mielestäni ihmiset ovat oikeastaan aika yksinkertaisia kun he kuvittelevat että jokin sellainen taho josta koko olemassaolo on lähtöisin olisi nimenomaan ihmismäinen. Tämän täytyy johtua siitä että meillä lajina on taipumus nähdä ihmismäisiä hahmoja luonnossakin; pilvissä, puiden kaarnassa... tapetissakin.
Jos "Jumala" loisi jotain ja ikäänkuin työntäisi luomuksensa itsestään ulos erilliseksi installaatioksi, niin mikä ihme sitä kokonaisuutta pitäisi elossakaan? Mutta taisihan tuo Raamattukin sanoa että Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen, eli jopa tuollainen ulkopuoliseen Jumalaan uskova oppi myöntää että meissä on Jumalaa. Itse en vain miellä tuota Jumalaa persoonalliseksi olennoksi, ja katson että se sama henki on kaikissa elävissä olennoissa, eli mikään olemassaoleva ei voi olla "sielutonta".
Ihan omassa katsomuksessani kuitenkin Alkusyy ei ole mitenkään erossa materiatahosta, vaan ajatelkaa ajatukseni vaikka siten että Jumala (Henki) on maaperä josta työntyy esiin puu. Tämä puu on koko olemassaolo fyysisellä tasolla, ja puuhun virtaa maaperästä (Jumala) energiaa (Jumalan henki). Täten mitään eroa ei minun näkemyksessäni ole. Materia on Hengessä kiinni, siitä ulospäin muttei irralleen ja erilleen työntynyt "uloke".
Materiankin maailmassa me ehkä voinemme tiedostaa yhteytemme Henkeen ("Jumalaan") vain katsomalla sisäänpäin omaan itseemme. Näin monet meditoijat väittävät.
Kuvaat sen hyvin.
Luolaihmisten uskonnosta tiedetään vähän. Mutta suurten sivilisaatioiden syntyessä synty myös vaisto siitä että ihmiskunnalla on kyky tuhota itseään ja planeetta. Siksi myös koottiin ajatusjärjestelmiä, uskonnollisia systeemejä johon sisältyi profetioita varoituksineen.Uskonnoilla on siten ohjaava yhteys ihmisiin ja heidän maanpäälliseen elämään. Tämä on, tulkitsemme,Jumalan rakkautta ihmisiin. Voi olla että joidenkin mielestä ei ole väliä vaikka ihmisrotu tuhoutuu selityksettä ja että emme voi vaatia enemmän kuin muu luomakunta. Tämä "dialogi" ihmisen ja Jumalan välillä on kuitenkin uskontojen sisältö: Siellä meitä varoitetaan, ohjataan ja lohdutetaan jotta emme tuntisi surua. Annetaan meille myös ikuisen elämän toivoa. Miten sen nyt tulkitseekaan neo-teologian kielellä. Hän joka on luonut myös luo yhteyden.We are special.
Kieltämättä tosiaan vähän joka uskonnosta ja ideologiasta löytyy aina se ajatus että ihmiskunta voi päätyä tuhon partaalle, tai päätyy vääjäämättä, jos ei ole kunnolla.
K-uskossa mielestäni on vastenmielistä se että tuota tuhon partaalle päätymistä oikein ihannoidaan ja keskitytään vain siihen kuinka "meidän oikeaoppiset ja vanhurskaat" uskovaisemme pääsevät taivaaseen. New Age -systeemit ovat ikävällä tavalla kopioineet tuon oman ryhmäegon nuoleskelun ja keskittyvät vain siihen miten ikioma porukka pelastuu toiselle planeetalle tai sitten vaihtoehtoisesti täältä heitetään kaikki "ikävät" tyypit toisaanne.
Enemmän pitäisi korostaa sitä puolta että jotain kantsis tehdä ihan ittekin ja jo siinä vaiheessa kun ei olla ihan helvettiin menossa. Jos minä olisin Jumala, en tällaista itsekästä ja omahyväistä ihmiskuntaa niin helpolla päästäisi että tulen jeesimään sitten kun on tehty omaan pesään kakat. Oppikoot kersat ite miltä se tuntuu.
Profeetat on lähetetty, jotta ihminen katuisi itsekkäät tekonsa, soisi köyhillekin osan jne. Kristityt tuntevat olevansa kutsutut suorittamaan lähetystyötä, ei vain viedäksensä toisilta uskonnoilta näiden seuraajia, vaan varoittaakseen ihmiskuntaa. Näin es. Jehovan todistajat. He jotka itkevät kuulevat kutsun ja ryhmittyvät Jumalan ympäri. Kovat ja katumattomat eivät tee niin - he eivät edes usko Jumalaan.Tiedä miten heidän käy. Ne jotka pelastuvat ovat jo uskossaan ja ilossaan pelastetut.Tämä pelastus on näet hengen asia: Riemuitsee elämästä ja lupauksesta että se on ikuista.
Kovin on viisaitten kirjoituksia ja uskomattomia teorioita.Yksi lupaa sitä ja toinen ymmärtää siten.Kolmas kumoaa edelliset ja neljäs on jo löytämässä uuden Jumalan,ja tien,joka ohjaa autuuteen ja iäiseen elämään.Jumalan olemus on sisällä ja ulkona,menneessä ja tulevassa,näkyvä ja näkymätön.
Luota.
Vaikka Jumala olisi kaikkialla,mutta ei sinussa itsessäsi, niin ei ole sinulla toivoa,elämää, eikä ole sinulla tietoisuutta mihin tiesi vie.
Ei olisi minussa itsessäni? Minähän nimenomaan uskon että Jumala on kaikessa ja kaikissa. Ei tietenkään minkäänlaisena erillisenä loisolentona, vaan meidän jokaisen todellisena Itsenä.
Jumala on kaikissa tai ei missään. Ei siinä sen kummempaa.
toteuttaa evoluutiota.
Karma on yksi ja ainut väline, jota tarvitaan kaikkeuden kehitykseen ja sen toteutumiseen.
Painotan vieläkin sitä 'rasitetta', mitä Raamattua 'väärin' tulkitsemisella on saatu aikaiseksi. ('Jumalakuva'olemus'
Ns. kuolemanjälkeinen tietoisuus, sielun merkitys ja sen kiistämätön keskeinen 'välttämättömyys').
...kirjoista ja keskittyä sihen mitä kumpuaa omasta sisimmästä. Sellaiset "pyhät" kirjat joissa puhutaan sukurutsasta, murhista ja sen sellaisesta eivät mielestäni ole tarpeeksi "pyhiä" nykyajan kehittyneimmille ihmisille. Tarvitaan hienompia ja hienovaraisimpia oppeja, mutta toisaalta sellaisia mitkä sanovat asiat jo suoraan. Jeesuskin sanoi että aikanaan salaisuudet huudetaan talojen katoilta.
"Ehkä pitäisi luopua homeisista kirjoista ja keskittyä sihen mitä kumpuaa omasta sisimmästä"
Sinäpä se sanoit.
Mielemme on täynnä luettua ja kuultua ettei meissä ole mitään aitoa ja sempä takia mitään uutta ei voi kummuta sisistämme.
"Tarvitaan hienompia ja hienovaraisimpia oppeja"
Ei tarvita mitään oppeja.
Sillä jos omaksumme jonkun opin niin juuri se estää uuden viriämisen sisistämme. Uutta ei voi ajatella. Vain vanhaa voidaan ajatella.
On täällä aina välillä. Jostain syystä länsimaisessa tai oikeastaan juutalais-kristillisessä traditiossa "Jumalaan" yhdistetään ihmismäisiä käsitteitä... viha.. rakaus... tahto...
Lapsellista hommaa oikeastaan :)
Jos ei joku pysty ajattelemaan muuta kuin ihmismäistä isukkia (tai äitsykkiä) niin ajatelkoon jos se tekee hänestä jotenkin paremmin lähimmäisiään kohtaan, mutta kun harvemmin tuntuu tekevän. En tiedä miksi se vihan Jumala tuntuu olevan yhä niin monelle kaikki kaikessa (se joka tappaa homot ja avoliittolaiset sitten kun tulee tänne toisena tulemisenaan, näin minulle on kerrottu).