ja tämä voi olla jonkun mielestä raakaa, mutta kestäkää. haluan vain tietää, ovatko ihmiset samaa mieltä kanssani.
...
Tiedän, että on sairasta toivoa läheisensä kuolemaa. Tiedän, että se on väärin.
Mutta minä olen vain ihminen, ja ihminen on utelias.
Ja minä tahdon tietää miltä se tuntuu!
Miltä tuntuu nähdä rakkaansa kalpeana arkussa, valkeassa puvussa, ruusu rinnalla?
Miltä tuntuu nähdä sen arkun laskettavan maan alle, tietäen että hän ei enää palaa?
Miltä tuntuu valvoa yöt kyyneleet poskilla, sydän täynnä surua ja kaipuuta.
Miltä tuntuu, kun veriset haavat pikkuhiljaa umpeutuvat ja jättävät jälkeensä ikuisen arven?
Olenko julma? Sano, etten ole!
Kuolema on kiehtovaa, koska kukaan ei tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Voidaan sanoa, että sielu lentää taivaaseen ja kaikki on hyvin. ja voidaan sanoa että me synnymme uudelleen, mutta se mitä OIKEASTI tapahtuu, voi olla jotain ihan muuta.
minua ärsyttää henkilökohtaisesti se, että kuolleista ihmisistä puhutaan ikäänkuin tietäisimme mitä heidän päissään liikkuu. tarkoitan siis sitä, että miksi kirjoitamme joulukorttiin terveiset myös kuolleelta henkilöltä? mistä me tiedämme, lähettääkö hän terveisiä vai ei? miksi kerromme lapsillemme tarinoita enkeli-mummista joka seuraa elämäämme jokaisella hetkellä taivaasta käsin? hänhän on kuollut! miksi me silti laitamme hänen nimensä vieraskirjaan?
minun käsitykseni on se, että kun ihminen (tai eläin) kuolee, hänen sydämensä vain pysähtyy. hän kuolee. hän ei herää eloon, ei edes taivaassa. hän on ja pysyy kuolleena.
ja koska kukaan ei tahdo pitää mätääntyvää ruumista olohuoneensa sohvalla, kuollut laitetaan arkkuun ja haudataan syvälle maan alle. siihen loppuu sen ihmisen tarina, ja jokainen toki saa kuvitella sille tarinalle jatkoa.
minun kirjassani tarina loppuu tässä vaiheessa. ja sitten kirjan kannet suljetaan.
...
Tiedän, että on sairasta toivoa läheisensä kuolemaa. Tiedän, että se on väärin.
Mutta minä olen vain ihminen, ja ihminen on utelias.
Ja minä tahdon tietää miltä se tuntuu!
Miltä tuntuu nähdä rakkaansa kalpeana arkussa, valkeassa puvussa, ruusu rinnalla?
Miltä tuntuu nähdä sen arkun laskettavan maan alle, tietäen että hän ei enää palaa?
Miltä tuntuu valvoa yöt kyyneleet poskilla, sydän täynnä surua ja kaipuuta.
Miltä tuntuu, kun veriset haavat pikkuhiljaa umpeutuvat ja jättävät jälkeensä ikuisen arven?
Olenko julma? Sano, etten ole!
Kuolema on kiehtovaa, koska kukaan ei tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Voidaan sanoa, että sielu lentää taivaaseen ja kaikki on hyvin. ja voidaan sanoa että me synnymme uudelleen, mutta se mitä OIKEASTI tapahtuu, voi olla jotain ihan muuta.
minua ärsyttää henkilökohtaisesti se, että kuolleista ihmisistä puhutaan ikäänkuin tietäisimme mitä heidän päissään liikkuu. tarkoitan siis sitä, että miksi kirjoitamme joulukorttiin terveiset myös kuolleelta henkilöltä? mistä me tiedämme, lähettääkö hän terveisiä vai ei? miksi kerromme lapsillemme tarinoita enkeli-mummista joka seuraa elämäämme jokaisella hetkellä taivaasta käsin? hänhän on kuollut! miksi me silti laitamme hänen nimensä vieraskirjaan?
minun käsitykseni on se, että kun ihminen (tai eläin) kuolee, hänen sydämensä vain pysähtyy. hän kuolee. hän ei herää eloon, ei edes taivaassa. hän on ja pysyy kuolleena.
ja koska kukaan ei tahdo pitää mätääntyvää ruumista olohuoneensa sohvalla, kuollut laitetaan arkkuun ja haudataan syvälle maan alle. siihen loppuu sen ihmisen tarina, ja jokainen toki saa kuvitella sille tarinalle jatkoa.
minun kirjassani tarina loppuu tässä vaiheessa. ja sitten kirjan kannet suljetaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Haluaisit, että joku läheisesi kuolisi, jotta saisit selville mille se tuntuu???? Et kai sä ole tosissasi? Onko sun elämä ollut jotenkin liian helppoa? Ehkä kannattaisi hankkia apua. Tai ehkä vaan elämä.
Kuka kirjoittaa terveisiä kuolleelta joulukorttiin? Tai nimen vieraskirjaan???? Kuulostaa tosi pehmeälle, vaikka kuinka uskoisi kuoleman jälkeiseen elämään, uudestisyntymiseen tai johonkin vastaavaan.
Muistot elävät ja kuollut niissä muistoissa.
kannattaa keskittyä toisentyyppisiin hallittaviin asioihin. Toisen ihmisen kuoleminen ei ole romanttinen asia. Ei ole ehjää ajatella tuollasia. Kannattais hakeutua jonkun yltiönormaalin, supernormaalin ihmisen seuraan ja lähdette vaikka pyöräilemään.
Mitä uutta tässä nyt oli. Olet ilmeisesti ateisti. Mitä tulee uudestiyntymiseen, kaikki eivät siihen usko vaikka uskoisivat taivaaseen. Miksi sitä jauhetaan aina, automaattisesti, ovatko suomalaiset alkaneet siihenkin uskoa heti kun joku tuputtaa. Oli asia niin tai ei.
Kuolemanjälkeisestä elämästä on aineistoa. Tutki sitä.
Mitä aineistoa? onko joku kuollut tehnyt jonkin muistiin panot kun kuoli ja tuli takas.Minä sanon että EN USKO !-Kävikse jossain taivaassa vai onkohan kyse jostain harhasesta ihmisestä moisine mielipiteineen.
Et halua tietää miltä se tuntuu.. nähdä rakas arkussa ja muuta. Oo tyytyväinen ettet tiedä miltä se tuntuu. Aika sairaalta kuulostaa että haluisit tietää..
niin toivot ettet olisi ikinä tuollaista kirjoittanutkaan.
odotinkin saavani jotain tämäntyyppistä kommenttia.
voi siis tosiaan kuulostaa idiootin puheelta :) en siis todellakaan toivo kenenkään erityistä kuolemaa, kerroinpa vain. ehkä elämäni on ollut liian helppoa?
ja kyllä näitä vieraskirjaan-kirjoittajia löytyy, tunnenkin heitä muutamia.
Kokeneena voin sanoa, että jos kyseessä lähiomainen, niin pyydä avata arkun kansi, ja katso vainajaa. Tulet toteamaan, että hän nukkuu ikuista unta, luonto on toiminut.Yritä oppia hyväksymään näitä ihmistä suurempia asioita !
Miksi joku kirjoittaisi kuolleen nimen vieraskirjaan? Uskovatko he kommunikoivansa kuolleen kanssa ja välittävät sitten terveiset vai mistä siinä on kyse?
Jos mä alkaisin raapustaa kuolleen mieheni nimen kortteihin/vieraskirjoihin, niin ystävät kyllä toimittais mut hoitoon. Ainakin toivon tosiaan niin :)
Hassua, kun luin tekstisi, muistin itsekin ajatelleeni joskus samankaltaisia asioita..
Oikeastaan se alkoi jo aika pienenä, mutta siitä, että PELKÄSIN isäni tai äitini kuolevan. Lähinnä isäni, koska hän ei asunut meillä..jotenkin pelkäsin kai menettäväni hänet kokonaan, vaikka näimmekin usein...
Mietin vuosien ajan, että millaistahan se sitten joskus tulee olemaan, kun isästä aika jättää...millaista on konkreettisesti olla arkun äärellä, ja kun arkku lasketaan maan poveen...mitä virsiä laulamme...Usein itkin kun mietin sitä. Minun kuvitteluni eivät siis sinänsä olleet kiinnostusta asiaan, mutta mietin niitä perusteellisesti..
Kun se kauhea päivä koitti, isä lähti, se tapahtui yllättäen. Voin sanoa, että MIKÄÄN kuvitelma ei ollut niin kauhea, kuin se olo joka mulle tuli kun seisoin terveyskeskuksen ruumishuoneella kuolleen isän vieressä. Huusin ja itkin. Tai pahinta oli kai kun minulle soitettiin että isä on kuollut. Huusin suoraa huutoa ja kieltäydyin uskomasta.
Olen myöhemmin miettinyt, "valmistivatko" kuvitelmani (ja pelkoni, joka alkoi jo lapsena) minua kohtaamaan surun. Uskon niin. Kun pahin oli ohi, oli minulla pitkään olo, että tavallaan kaikki olisi jo tapahtunut aiemmin..olin aika tyyni.
Jotenkin aina olen kuvtellut, että kun isä kuolee, niin "ihan varmasti" hän jotenkin jää "kummittelemaan" tai siis ei sinänsä kummittelemaan, mutta että esim. aistisin ihan selvästi hänen läsnäolonsa (koska olimme tosi läheisiä), tai näkisin edes kerran jonkun hahmon...Voin sanoa, että on ollut melkoisen paha pettymys, koska mitään edellä mainittua ei ole tapahtunut.
Joskus sitä on jo miettinyt, että onko mitään kuoleman jälkeistä elämää...Mutta, eipä sieltä kukaan kai tule kertomaan!!
Ja, en kyllä toisaalta tiedä sekoaisinko, jos esim. näkisin isän hahmon tms. Olisihan se jotenkin aika karmivaa, ja ehkä sitä alkaisi ajattelemaan, että jos isällä ei olekaan kaikki hyvin kun hän ilmestyy takaisin maan päälle....
Oudointa on, että kun isä eli, näin hänestä viikoittain paljon unia, hän oli hyvin monessa unessani.
Hänen kuolemansa jälkeen (3,5kk sitten) muistan tasan 3 unta jossa hän on ollut. Eikä yhdessäkään puhu mitään. Sinänsä erikoista...että jotain se alitajunta taitaa puuhailla..
Mutta, kokonaisuudessaan, sitä ei voi mitenkään kuvitella miltä läheisen kuolema tuntuu. Uskon että myös kuolintapa vaikuttaa. Jos asiaan ehtii valmistautua, se on erilaista kuin että tempaistaan äkkiä pois...
Omassa reagoinnissani olen TODELLA hämmästynyt, kuinka tyyni ja rauhallinen olen ollut. Kuinka hyvin olen selvinnyt. Ja se, että jaksoin aloittaa uudessa työssänikin alle kuukausi isän kuoleman jälkeen...Kuvitelmissani ajattelin aina, että varmaan ensimmäiset 3kk vaan makaan sängyssä ja itken.
Mutta, heti isän kuoleman jälkeen tajusin, että isä ei IKINÄ haluaisi että tekisin niin. Ja itsekin halusin muuta ajateltavaa. Päätös on ollut todella hyvä.
kiitos erityisesti sulle, aaamu! oli kiva kuulla kokemuksistasi.
ja kyllä nämä tuntemani henkilöt tiedostavat sen, että voi olla omituista laittaa kuolleen nimi joulukorttiin ymv. mutta siis kyllähän tuo nyt on ihan yleistä (mielestäni) muutenkin, että kirjoitetaan tyyliin näin: "terveisin matti, ja maija taivaasta"
Totisesti on outoa jos kirjoittaa kuolleen henkilön nimeä kortteihin yms..
Mutta kyllä muutenkin ihmisillä on kuolleiden suhteen tosi outoja tapoja!!! Esim itse nukuin ekan yön isän kuoleman jälkeen hänen paitansa päällä, siis paita jota hän oli käyttänyt ja joka suoraan sanottuna tuoksahti hielle aika paljon=D Jotenkin se vaan tuntui oikealta tai hyvältä.
Kun pappani kuoli, yksi tätini teki samoin, nukkui isänsä paita päällä...ja äitinä (yli 80w) vieressä. Ilmeisesti ihmiset hakevat siis turvaa...
Useinhan myös monet puhuvat siihen tyyliin, että "Tuosta ei olisi isä/mummo/tätivainaasi kyllä pitänyt!!"
ja uhkaillaan että sieltä ne pilvenreunalta katselevat eivätkö pidä näkemästään.
Usein myös sanotaan, että nämä läheiset vainajat voisivat vaikuttaa, joko negatiivisesti tai positiivisesti muiden elämään..
Nämä uskomukset ovat sinänsä erikoisia, koska usein niitä esittävät ihmiset jotka eivät ole tippaakaan uskonnollisia (ja silti tunnustavat ainakin puheissaan Taivaan).
Ja eipä kai kristinuskon mukaan kuolleetkana voi mitään tulikiviä ja epäonnea syöstä maan päälle jääneiden niskaan=)