Luuranko

Linjalla.

Kuuntelin juuri ykkösaamua (radio 1) ja näyttää siltä, ettei SATA-komitealta ole odotettavissa mitään hyvää, etenkään työttömien.

Sosiaaliturvasta ollaan ilmeisesti romuttamassa jämätkin. Työttömille ja muille köyhille ollaan rakentamassa omia sosiaaliturvan muotoja. Kilpailu ollaan ulottamassa myös sosiaaliturvan puolelle.

Että silleen. Vaan mitäpä muuta porvarihallitukselta olisi odotettavissakaan?

Uurnille ensi vaaleissa, ihmiset, jos aiotte tulevaisuudessa hengissä pysyä.

6

243

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta totta puhut! Näin se juuri on. Tähän on pyritty ja tähän on nyt päästy. Porvari on porvari eikä taatusti pidä köyhän puolta.

      Me töissä käyvät saatiin ns. "isot palkan korotukset". Ja mihin ne meni? Kaikki kallistui, rahaa on taskussa entistä vähemmän.
      Mitä sai köyhät, työttömät ja yksinhuoltajat? Ei saaneet isoja palkankorotuksia, ei saaneet juurikaan mitään. Mutta sama hinnan nousu koskee heitäkin. Heilläkin on entistä vähemmän rahaa.
      Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu.
      Näin haluaa porvari! Muistakaa ensi vaaleissa!

    • markkinavaltaa

      Asiallinen kirjoitus, mutta ettei vaan olisi kohta tuo äänestäminen utopiaa?

      Voiko äänestämällä enää kohta vaikuttaa?
      Äänikynnystä nostetaan, ja eduskunnassa vallassa olevat puolueet ajavat kaikki samaa rahavallan agendaa, kylläkin erilaisten maustein varustettuna.
      Suomessakin todellinen päättäjä asioista on jo globaali markkinatalous.
      Taitaa olla se demokratia suomessakin tallottu syvälle suohon, koska ei tarvitse olla kovin välkky tajutakseen ettei suomenkaan hallitus enää kansaa kuuntele.

      Vielä on kolme vuotta ennen kuin edes voi äänestää eduskutavaaleissa. Siihen mennessä nykyisen vallassa olevan hallituksen asema on betonoitu jo huomattavasti paremmin erilaisin lakien turvin.

      Mikään ei ole tälle älyttömälle markkinataloudelle tärkeämpää kuin raha. Ihmisten hyvinvointi on toissijainen asia.

      Veikkaan, että prosessi on jo niin pitkällä, että tarvitaan iso kansanliike (maailmanlaajuinen?), jos halutaan että suunnanmuutos tulee...

      • kerralla..

      • Vaalit.

        ...Voiko äänestämällä enää kohta vaikuttaa?...

        Jos porukat lähtevät riittävässä määrin liikkeelle, niin kyllä. Nythän suurin puolue taitaa olla nukkuvien puolue. Sehän koostuu pääasiassa köyhistä ja muista työttömistä.

        Jos nukkuvien puolue heräisi ja keskittäisi äänet muille kuin nyt vallassa oleville, niin sitä voitaisiin tehdä vaikka vallankumous.

        ...Vielä on kolme vuotta ennen kuin edes voi äänestää...

        Ensimmäinen mahdollisuus vaikuttaa on syksyllä olevat kunnallisvaalit. Väitän, että päättäjät saisi mietteliäiksi, jos valtasuhteet kunnissa vaihtuisivat radikaalisti ja valta siirtyisi ei-päättäjäpuolueille. Siis lähinnä pikkupuolueille. Se hätkäyttäisi taatusti.

        ...Mikään ei ole tälle älyttömälle markkinataloudelle tärkeämpää kuin raha. Ihmisten hyvinvointi on toissijainen asia...

        Täysin samaa mieltä.

        ...Veikkaan, että prosessi on jo niin pitkällä, että tarvitaan iso kansanliike...

        Jostain olisi hyvä aloittaa. Pienistä puroista muodostuu iso virta...


    • tuon..

      jo aikaa sitten, heti kun kuulin sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta...>Sosiaaliturvasta ollaan ilmeisesti romuttamassa jämätkin. >

      • pelastaa vain

        sinnikäs ja taitava PERUSSUOMALAISTEN TIMO SOINI.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3610
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3088
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2555
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2449
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      66
      2389
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      21
      2346
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      134
      2300
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2185
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1865
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1776
    Aihe