Läheisellä tuttavallani ilmeni noin 4 kuukautta sitten syöpä. Kasvainta oli aivoissa sekä selässä. Ensimmäisen leikkauksen jälkee hän ei meinannut herätä ja lääkäri ei antanut mitään toivoa heräämisestä. SIlloin mietti että mikä olisi hänen kannaltaan parasta herääminen vain pois nukkuminen, sillä lääkäri antoi ennustuksen puoli vuotta-vuosi olisi hänellä elinaikaa herättyään.
Tehtiin toinen leikkaus ja meni viikko ja hän heräsi. Kasvainta ei saatu aivoistapois kokonaan ja leikkauksia tehtiin vielä aiempien leikkauksien lisäksi. Tuttavani heikkeni ja voimistui vuoronperään ja sitä oli hirveää seurata vierestä. Sairaallassa vietimme myös hänen 20- vuotis syntymäpäivät. Tuntui että häntä vai riepoteltiin paikasta toiseen, melkein joka viikko hän joutui uuteen sairaalaan, kunnes hän päätyi hoitokotiin. Siellä selvisi että aiemmat leikkaukset olivat vahingoittaaneet hänen aivojaa ja hänellä oli menossa osittainen halvaantuminen toisella puolella kasvoissaan ja toisessa kädessä.
Nyt vain yritämme tsempata itseämme sekä häntä joka sairaudesta yrittää selvitä. On rankaa seurata vierestä läheisen ihmisen kärsivän ja heikkenevän, kun tietää mitä odottaa. Näkee että hän ei pysty enään tekemään samoja asioita kun ennen. HÄn itse kärsii kun ei pysty tekemään rakkaita asioita.
Vaikka ihmisillä on jokin tarkoitus elämässä tuntuu kun kaikista ihanimmat ja rakkaimmat ihmiset pyyhittäisiin tarkoituksella pois maailmasta..
Tehtiin toinen leikkaus ja meni viikko ja hän heräsi. Kasvainta ei saatu aivoistapois kokonaan ja leikkauksia tehtiin vielä aiempien leikkauksien lisäksi. Tuttavani heikkeni ja voimistui vuoronperään ja sitä oli hirveää seurata vierestä. Sairaallassa vietimme myös hänen 20- vuotis syntymäpäivät. Tuntui että häntä vai riepoteltiin paikasta toiseen, melkein joka viikko hän joutui uuteen sairaalaan, kunnes hän päätyi hoitokotiin. Siellä selvisi että aiemmat leikkaukset olivat vahingoittaaneet hänen aivojaa ja hänellä oli menossa osittainen halvaantuminen toisella puolella kasvoissaan ja toisessa kädessä.
Nyt vain yritämme tsempata itseämme sekä häntä joka sairaudesta yrittää selvitä. On rankaa seurata vierestä läheisen ihmisen kärsivän ja heikkenevän, kun tietää mitä odottaa. Näkee että hän ei pysty enään tekemään samoja asioita kun ennen. HÄn itse kärsii kun ei pysty tekemään rakkaita asioita.
Vaikka ihmisillä on jokin tarkoitus elämässä tuntuu kun kaikista ihanimmat ja rakkaimmat ihmiset pyyhittäisiin tarkoituksella pois maailmasta..
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei oo kauaa aikaa kun mä menetin hyvän ystävän.sil oli syöpä jä sil annettiin jo toivoa et paranis.MUTTA sit yks synkkä päivä sil sanottiin että joulua et enää näe.miks aina hyvät ihmiset lähtee pois liian äkkiä.toivon sul voimia todella paljon.toivon et kaikki menis parhain päin eikä kukaan kärsisi.t.j.n
elätte, sinä ja ystäväsi! Koeta itse jaksaa olla lähellä ja tukena. Vielä noin nuori ihminen! Ei todella tässä elämässä toteudu oikeudenmukaisuus...
Kuulostaa erikoiselle että potilaita riepotellaan aina sinne tänne, miksei voi olla yhdessä paikassa. Ja sitten erikseen hoitokoti jossa voisi olla kodinomaista jos pakko. Lisäksi ihmettelen leikkausten määrää -kauhea määrä minkä kerroit, eikö kohdennettu sädehoito ja lääkkeetkin ole olemassa. Ja eikö leikkaus pitäisi suunnitella etukäteen tarkoin mikä määrä saadaan pois. Ei kukaan ihminen jaksa useita leikkauksia edes henkisesti kunnolla. Tukea tarvitaan miltei ammattiauttajalta. Kuinka kivunhoito on toteutunut?
Se on surullista tosiaan jos toinen ei voi tehdä rakkaita asioita. Kauanko hänellä on aikaa?
Miksi hoitokodissa? Onko hänellä vanhemmat ja kotikin? Surullista ja vaikeaa.