Ketkä täällä oikein jaksavat päivästä toiseen haukkua tuontiautoja? Ja miksi? Autoja on tuotu tänäkin vuonna jo kymmeniä tuhansia ja lisää tuodaan jatkuvasti. Miksikö? Siksi, että ulkomailta tällä hetkellä saa auton selvästi edullisemmin kuin Suomesta.
Tottakai mittarilukema saattaa olla väärä jossain -88 vuoden dieselmersussa mutta yhtä hyvin se voi olla väärin myös suomalaisessa autossa. Joka siis kuitenkin maksaa enemmän. Suomalainenkin auto voi olla joskus kolaroitu ja sitten rakennettu uusiksi. Ja silti se maksaa enemmän.
Yleensäkin on oltava tarkkana ostaessa yli kymmenvuotiasta autoa, mutta jos auto sekä näyttää että tuntuu hyvältä ja on vielä halvempikin ulkomailla niin ennemminhän se silloin sieltä kannattaa ostaa. Ja huonoahan ei kannata ottaa kun valinnanvaraa esimerkiksi Saksassa riittää.
Onneksi noin vanhoja on kuitenkin vain pieni osa tuoduista autoista. Moni on hakenut muutaman vuoden vanhan auton ja saanut sen tuntuvasti edullisemmin kuin Suomesta. Suomessahan nykyään pyydetään parivuotiaista käytetyistä suurin piirtein saman verran kuin uusista autoista.
Mittarinruuvaus ei Saksassakaan kuulu muutaman vuoden välein autoa vaihtavan normaalin perheenisän harrastuksiin. Sitä tekevät ne hämärät jobbarit jotka suomessakin vanhoja yli kymmenvuotiaita käytettyjä autoja niinsanotusti "laittavat myyntikuntoon".
Usein väitetään vielä että tuontiautosta ei saa "juuri mitään" myydessä eikä niitä muka edes saisi kaupaksi. Kuitenkin ainakin itse ottaisin kahdesta samanlaisesta autosta sen parempikuntoisemman vaikka se olisikin ulkomailta haettu. Ja uskoisin että niin tekee moni muukin.
Kuka täällä jaksaa päivästä toiseen haukkua tuontiautoja??
5
768
Vastaukset
- suomiautoilija (edelleen..)
Ketkä täällä oikein jaksavat päivästä toiseen turhaan kirjoitella p*skaa? Ja miksi? Autoja on ostettu tänäkin vuonna jo kymmeniä tuhansia ja lisää ostetaan jatkuvasti.
Usein tiedetään, että tuontiautosta ei saa "juuri mitään" myydessä eikä niitä edes kunnolla saisi kaupaksi. Kyllä aina itsekin ottaisin kahdesta samanlaisesta autosta sen parempikuntoisemman mutta hinnassa tulee huomioida jos se on vastikään ulkomailta haettu. Uskoisin ja tiedän, että niin tekee moni muukin.- Matso
"Usein tiedetään, että tuontiautosta ei saa "juuri mitään" myydessä eikä niitä edes kunnolla saisi kaupaksi."
Jos saat tuotua/ostettua vaikkapa kymppitonnin auton kahdeksalla tuhannella, olet säästänyt kaksi tuhatta. Karjalaisen tietojen mukaan joudut myymään autosi noin 30 % halvemmalla kuin suomiauton. Eli jos vaikka viiden vuoden kuluttua myyt autosi 2500 euron sijasta 1750 eurolla jää sinulta 750 euroa saamatta. Säästit siis kuitenkin toista tonnia. Saattoihan myös käydä niin ettet olisi kymppitonnia alunperinkään halunnut autoosi sijoittaa.
- ...
...
- ...
...
- Tietäjä
Vai on niitä tuonti autoja tuotu JO kymmeniä tuhansia. Eikö voida puhua kymmenistä tuhansista, kun niitä on tuotu yli 30000 kpl? Tässä sulle vähän faktaa tullin sivuilta:
http://www.tulli.fi/tietoa_ja_ohjeita/autoverotus/Tilasto_Kaytetyt_ajoneuvot_tilanne_030826VER2.html
Ihan vaan tiedoksi, että Suomessa myydään vuosittain 140000 uutta autoa ja 280000 käytettyä autoa. 20000 tuotua autoa on noin 7% kaikkien käytettyjen autojen kaupasta. Ei siis juuri paljon paskaakaan!
Vasta sitten, kun tuontiautojen osuus on 30%, voidaan puhua jotain sen vaikutuksista.
Ehkä sitten tulevaisuudessa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766