Puolustus puhuu!!!

Avasin aiemmin VOLVO V70-keskustelun tällä sekä VOLVO-palstalla. Taisin kirjoittaa oman avaukseni (Keskusteluketju: Millainen on VOLVO V70?)
liian suppeasti ja liian epäselvästi, koska kukaan ei ymmärtänyt asiaani oikein. Tarkoitukseni oli vain kohteliaasti kysellä näiltä VOLVO-friikeiltä, että onko se VOLVO V70 nyt niin ihmeellinen auto. Kukaan ei antanut vastausta kysymykseeni, vaan sain vain haukkumiset väärästä asenteesta ja heikosta itsetunnosta. Molemmat syytökset ovat päin mäntyä!!!

Jäi siinä keskustelun avauksessa kertomatta se, että molemmilla kerroilla tullessani ohituskaistan alkuun oli edessäni raskas kuorma-auto, ja tämä juppi-Volvo oli tiiviisti liimautuneena takapuskuriini. Nopean kiihdytyksen tarkoituksena oli siis molemmissa tapauksissa ohittaa vain edessäni ollut raskas ajoneuvo mahdollisimman nopeasti, jotta jäljessäni tulevat monet heikkotehoisemmat ajoneuvotkin olisivat ehtineet hyödyntää tätä ohituskaistaa ruuhkaliikenteessä. Ei ollenkaan ollut tarkoitus härnätä Volvon kuljettajaa.

Sain myös joiltakin kirjoittajilta syytteen siitä, että ajotavallani aiheutin haitariliikettä!!! Selittäkää minulle vielä tarkemmin, mikä sitä haitariliikettä oikein aiheutti? Molemmissa tapauksissa satasen tieltä ohituskaistalle tultaessa nopeutta rajoitti raskas kuorma-auto, ja ohituskaistan loputtua minä ajelin satasen tiellä sellaista tasaista 110:n marssivauhtia ( isossa autossani on myös vakionopeussäädin). Arvoisat Volvo-kuskit, miten minun olisi pitänyt sitten ajaa, jotta en olisi aiheuttanut haitariliikettä?

Ymmärrykseni mukaan minä ajoin molemmissa tilanteissa aivan oikein. Suoritin vain mahdollisimman nopeasti ohitusvelvollisuuteni ruuhkaliikenteessä ohituskaistalla, jotta se Volvo-kuski ja hänen perässään tulleet pienitehoisten autojen kuljettajat olisivat päässeet hitaan kuorma-auton ohitse. Pienillä autoilla tietenkin oli vaikeuksia kiihdyttää jyrkässä ylämäessä, mutta juuri tämän status-Volvonkin hidas lähtö ohitukseen jäi silloin minua ihmetyttämään. Juuri tästä syystä esitinkin tällä palstalla tämän V70-kysymyksen.

Yleensä Volvo-kuskit perustelevat ajotapaansa juuri sillä, että tehokkaalla Volvolla ohitukset sujuvat nopeasti ja turvallisesti. Ymmärrän asian täysin samoin, ja siksi minäkin suoritan aina ohitukset ripeästi. Varmuutta ripeyteen antaa se, että autoni moottorin sylinteritilavuus on reilusti suurempi kuin suurimmassa S80 Volvossa, ja tehoakin on vanhan ukon tarpeisiin aivan riittävästi. Kysyisinkin Volvo-kuskeilta, miten Volvolla suoritettu nopea ohitus on liikenneturvallisuutta edistävää ja kertoo taitavasta kuljettajasta, mutta vähemmän statusta omaavalla tehokkaalla autolla sama toimenpide onkin sitten liikenneturvallisuutta vaarantava teko ja kertoo kuljettajan väärästä ja kloppimaisesta asenteesta? Mikä tässä mättää?

Kun minä nyt olen käyttäytynyt ohituskaistalla näin väärin ja taitamattomasti, niin antaisivatko arvoisat Volvo-autoilijat minulle ohjeen, miten minun olisi sitten pitänyt käyttäytyä. Olisiko minun ohituskaistan alkuun tultaessa pitänyt jäädä odottelemaan raskaan kuorma-auton perään sitä, että vakionopeussäädin päällä ajellut Volvo ( ei se Volvokaan voinut ruuhkaliikenteessä sitä säädintä käyttää) olisi lähtenyt hitaasti minun ja kuorma-auton ohitse, ja sitten olisin yrittänyt kiilata niiden pienitehoisten autojen väliin jyrkässä ylämäessä? Olisiko se sitten ollut turvallisempaa ja vähemmän kloppimaista käyttäytymistä? Nyt annoin vaan Volvollekin esteettömän kulun ohitustilanteessa menemällä itse riittävän nopeasti alta pois, mutta en minä ollut vastuussa siitä, että Volvo lähti niin laiskasti ohitukseen. Pienempikin kiire olisi tietysti riittänyt päätellen siitä, miten heikosti Volvo jyrkkään ylämäkeen kiipesi (mahdollisesti kokematon kuljettaja).

Täällä keskustelupalstoilla saan toistuvasti kuulla siitä, että olen vanha ( ikää on 60 vuotta), kateellinen, asennevammainen ja itsetuntoni on huono. Varallisuutenikin on vähäinen ja koulutustasoni on heikko jne. jne. ( luetteloa voisi jatkaa loputtomin). Kaikille minua haukkuneille kirjoittajille voin vakuuttaa, että itsetunnossani ei ole vikaa, koulutustasoni on hyvä, varallisuustasoni on hyvä ( pystyisin koska tahansa ostamaan uuden ison Volvon käteisellä) eikä asenteissanikaan ole suurempaa valittamista. Ongelma on vain siinä, että nämä nykyiset itseään täynnä olevat juppi-ihmiset eivät oikein siedä rehellistä ja suoraa puhetta tavallisen kansalaisen suusta.

Sain myös kehotuksen ostaa itselleni Volvo, jotta itsetuntoni kohenisi oikeisiin lukemiin??? En tunne siihen pienintäkään tarvetta, sillä autossani on riittävästi potkua ja riittävästi kaikkia hienouksia (en ole kaikkia opetellut käyttämään). Ajelen tällä maantieautollakin hyvin vähän (noin 10000 km/vuosi), joten kallis investointi ei ole järkevää. Mieluummin ajelen vanhalla isolla autollani ja annan "vinkkelikoneelle" kiihdytyksissä hieman reilummin soppaa. Silloin jää rahaa muihinkin mukaviin harrastuksiin.

Toivottelen kaikille liikenteellisesti turvallista syksyä. Varokaa mustaa jäätä!

Fossiili
3325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiitokset Fossiilille, taidat edustaa täällä sitä vähemmistöä, joka selvästi ajattelee asioita.

Mikäköhän siinä on, kun jonkun mielestä aina jonkun tietyn automerkin omistajat on suurella todennäköisyydellä kusipäitä hinttareita? Onhan se totta että tuonne liikenteeseen kun lähtee niin siellä kuskeja aina riittää joka lähtöön. Sen sijaan väitteet, että kusipäitä löytyisi suhteellisesti enemmän volvo-leiristä kuin esim. toyota-leiristä, vaikuttaa ihmeelliseltä. Tai ainakaan kukaan ei ole minulle vielä tullut näyttämään mitään siihen viittaavaa todistusaineistoa.

Kaikki nämä väitteethän (nekin jotka ovat totta) perustuvat yksittäistapauksiin.

Mielestäni varallisuus, koulutus, asema tai ikä eivät myöskään välttämättä korreloi kusipäisyyden kanssa. Stressaantunut toimitusjohtaja "johtotähdellään" voi olla yhtä paha kusipää kuin corollansa ylivirittänyt teini.

P.S. V70:llä en ole ikinä ajanut, eli en osaa vastata tuohon kysymykseesi. Enkä muutenkaan ole volvisti, ihmettelen vain, että voiko heidän maineensa todella olla ansaittu.

Äänestä

Fossiili puhuu ihan asiaa. Tietenkään kaikki Volvoilijat eivät ole kusipäitä, mutta jostain syystä Volvoilijoissa heitä tuntuu olevan selvästi enemmän. Ja tämä uusi tv-mainos vain ruokkii mielikuvia ja huurupäiden ostokäyttäytymistä. Onneksi myyntiluvut Volvolla ovat selvässä laskussa (elokuun rekisteröintitilastot), joten yleinen liikennekulttuuri ja -turvallisuus paranevat.
Terveen itsetunnon omaavan ihmisen ei tarvitse korostaa itseään automerkillä, vaan ostaa autonsa harkiten käyttötarkoituksen mukaan. Tsemppiä fossiillille!

Äänestä
  • Ah kuinka helppoa leimaaminen onkaan.

    Siihen varmaan jokainen joskus syyllistyy, jotkut melkein aina.

    Maailmaa on niin paljon helpompi (muka) ymmärtää, kun niputtaa ihmisiä.

    Kaikki volvokuskit, kaikki blondit, kaikki ulkomaalaiset jne jne.

    Oman suppean ajatusmaailmansa siinä vaan paljastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fossiili kirjoitti:

Avasin aiemmin VOLVO V70-keskustelun tällä sekä VOLVO-palstalla. Taisin kirjoittaa oman avaukseni (Keskusteluketju: Millainen on VOLVO V70?)
liian suppeasti ja liian epäselvästi, koska kukaan ei ymmärtänyt asiaani oikein. Tarkoitukseni oli vain kohteliaasti kysellä näiltä VOLVO-friikeiltä, että onko se VOLVO V70 nyt niin ihmeellinen auto. Kukaan ei antanut vastausta kysymykseeni, vaan sain vain haukkumiset väärästä asenteesta ja heikosta itsetunnosta. Molemmat syytökset ovat päin mäntyä!!!

Jäi siinä keskustelun avauksessa kertomatta se, että molemmilla kerroilla tullessani ohituskaistan alkuun oli edessäni raskas kuorma-auto, ja tämä juppi-Volvo oli tiiviisti liimautuneena takapuskuriini. Nopean kiihdytyksen tarkoituksena oli siis molemmissa tapauksissa ohittaa vain edessäni ollut raskas ajoneuvo mahdollisimman nopeasti, jotta jäljessäni tulevat monet heikkotehoisemmat ajoneuvotkin olisivat ehtineet hyödyntää tätä ohituskaistaa ruuhkaliikenteessä. Ei ollenkaan ollut tarkoitus härnätä Volvon kuljettajaa.

Sain myös joiltakin kirjoittajilta syytteen siitä, että ajotavallani aiheutin haitariliikettä!!! Selittäkää minulle vielä tarkemmin, mikä sitä haitariliikettä oikein aiheutti? Molemmissa tapauksissa satasen tieltä ohituskaistalle tultaessa nopeutta rajoitti raskas kuorma-auto, ja ohituskaistan loputtua minä ajelin satasen tiellä sellaista tasaista 110:n marssivauhtia ( isossa autossani on myös vakionopeussäädin). Arvoisat Volvo-kuskit, miten minun olisi pitänyt sitten ajaa, jotta en olisi aiheuttanut haitariliikettä?

Ymmärrykseni mukaan minä ajoin molemmissa tilanteissa aivan oikein. Suoritin vain mahdollisimman nopeasti ohitusvelvollisuuteni ruuhkaliikenteessä ohituskaistalla, jotta se Volvo-kuski ja hänen perässään tulleet pienitehoisten autojen kuljettajat olisivat päässeet hitaan kuorma-auton ohitse. Pienillä autoilla tietenkin oli vaikeuksia kiihdyttää jyrkässä ylämäessä, mutta juuri tämän status-Volvonkin hidas lähtö ohitukseen jäi silloin minua ihmetyttämään. Juuri tästä syystä esitinkin tällä palstalla tämän V70-kysymyksen.

Yleensä Volvo-kuskit perustelevat ajotapaansa juuri sillä, että tehokkaalla Volvolla ohitukset sujuvat nopeasti ja turvallisesti. Ymmärrän asian täysin samoin, ja siksi minäkin suoritan aina ohitukset ripeästi. Varmuutta ripeyteen antaa se, että autoni moottorin sylinteritilavuus on reilusti suurempi kuin suurimmassa S80 Volvossa, ja tehoakin on vanhan ukon tarpeisiin aivan riittävästi. Kysyisinkin Volvo-kuskeilta, miten Volvolla suoritettu nopea ohitus on liikenneturvallisuutta edistävää ja kertoo taitavasta kuljettajasta, mutta vähemmän statusta omaavalla tehokkaalla autolla sama toimenpide onkin sitten liikenneturvallisuutta vaarantava teko ja kertoo kuljettajan väärästä ja kloppimaisesta asenteesta? Mikä tässä mättää?

Kun minä nyt olen käyttäytynyt ohituskaistalla näin väärin ja taitamattomasti, niin antaisivatko arvoisat Volvo-autoilijat minulle ohjeen, miten minun olisi sitten pitänyt käyttäytyä. Olisiko minun ohituskaistan alkuun tultaessa pitänyt jäädä odottelemaan raskaan kuorma-auton perään sitä, että vakionopeussäädin päällä ajellut Volvo ( ei se Volvokaan voinut ruuhkaliikenteessä sitä säädintä käyttää) olisi lähtenyt hitaasti minun ja kuorma-auton ohitse, ja sitten olisin yrittänyt kiilata niiden pienitehoisten autojen väliin jyrkässä ylämäessä? Olisiko se sitten ollut turvallisempaa ja vähemmän kloppimaista käyttäytymistä? Nyt annoin vaan Volvollekin esteettömän kulun ohitustilanteessa menemällä itse riittävän nopeasti alta pois, mutta en minä ollut vastuussa siitä, että Volvo lähti niin laiskasti ohitukseen. Pienempikin kiire olisi tietysti riittänyt päätellen siitä, miten heikosti Volvo jyrkkään ylämäkeen kiipesi (mahdollisesti kokematon kuljettaja).

Täällä keskustelupalstoilla saan toistuvasti kuulla siitä, että olen vanha ( ikää on 60 vuotta), kateellinen, asennevammainen ja itsetuntoni on huono. Varallisuutenikin on vähäinen ja koulutustasoni on heikko jne. jne. ( luetteloa voisi jatkaa loputtomin). Kaikille minua haukkuneille kirjoittajille voin vakuuttaa, että itsetunnossani ei ole vikaa, koulutustasoni on hyvä, varallisuustasoni on hyvä ( pystyisin koska tahansa ostamaan uuden ison Volvon käteisellä) eikä asenteissanikaan ole suurempaa valittamista. Ongelma on vain siinä, että nämä nykyiset itseään täynnä olevat juppi-ihmiset eivät oikein siedä rehellistä ja suoraa puhetta tavallisen kansalaisen suusta.

Sain myös kehotuksen ostaa itselleni Volvo, jotta itsetuntoni kohenisi oikeisiin lukemiin??? En tunne siihen pienintäkään tarvetta, sillä autossani on riittävästi potkua ja riittävästi kaikkia hienouksia (en ole kaikkia opetellut käyttämään). Ajelen tällä maantieautollakin hyvin vähän (noin 10000 km/vuosi), joten kallis investointi ei ole järkevää. Mieluummin ajelen vanhalla isolla autollani ja annan "vinkkelikoneelle" kiihdytyksissä hieman reilummin soppaa. Silloin jää rahaa muihinkin mukaviin harrastuksiin.

Toivottelen kaikille liikenteellisesti turvallista syksyä. Varokaa mustaa jäätä!

Fossiili

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu