Uskovien käyttämät käsitteet

J.Edgar

ovat yhtä ympäripyöreitä kuin Raamattu. Tyypillisimmillään tämä näkyy erilaisten uskonsuuntausten tuomitsemisessa. Seuraavassa eräs esimerkki.

"Ristinteologia on vajaata evankeliumia ja Suonto ja kumppanit kuuluu sen kannattajiin. Jeesus edustaa täyttä evankeliumia."

Mitä on ristinteologia? Epäilen, että käsitteelle on minkäänlaista määritelmää. Löysin myös käsitteen "luterilainen ristinteologia".

Lainauksen jälkimmäinen lause taas on selvää puppua. En ole koskaan kuullut jeesuksen evankeliumista. Jeesuksen (mahdollisia) sanomisia taas löytyy kaikista evankeliumeista, eikä niistä löydy juuri yhteistä säveltä. Ristiriitaisuuksia sitäkin enemmän.

Näyttääkin siltä, että lahkouskovat lyövät toisiaan erilaisten epämääräisten käsitteiden avulla. Samannimiset käsitteet vielä merkitsevät eri asiaa eri ihmisten sanomana. Kaikella tällä käsitekakofonialla pyritään ilmeisesti sanomaan: "meidän tapamme uskoa on ainoa oikea".

Profeettoja on pilvin pimein. Profeetat panettelevat toisiaan minkä ehtivät.

Kukaan ei tiedä, mitä on oikea usko vai onko sitä olemassakaan.

6

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.Edgar

      epämääräisistä käsitteistä (savonarola).

      "täynnä Pyhää Henkeä"

      Mutta taas sanojasta riippuen henkilö voi olla täynnä oikeaa henkeä tai väärää. Ja kumpikin sanoja on yhtä varma siitä, että on oikeassa.

      Pyhä Henki itse, ei ole koskaan tullut sanomaan, kenellä on oikea ja kenellä väärä henki. Raamatusta taas voi löytää (ja löydetään) tuki sadoille eri versioille.

    • Ristin palvonta

      Ristin palvominen kaikinensa on " puupökkölön"
      toteemipalun palvontaa, ja siksi epäjumalan palvontaa räikeimmillään.

      • kaikille kuulijoille

        Tuskinpa kukaan uskovista palvoo "puupökkelöä", roomalaisten kidutus- ja tappovälinettä.
        Jeesuksen evankeliumi, josta voi hyvin käyttää myös nimitystä ristin evankeliumi tai ristinteologia, tarkoittaa ilosanomaa Hänestä. Jeesuksesta Kristuksesta, joka ristillä poisotti maailman synnin. Ilosanomaa Hänestä, joka kuoli tähtemme ja jonka Jumala herätti kuolleista ja korotti antaen Hänelle kaikkia muita nimiä korkeamman. Häneen uskomme ja Häntä rakastamme.

        1.Piet.1:8-9
        "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
        sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen."

        Jeesuksen evankeliumia ei tietenkään löydy Raamatusta kirjana kuten evankelistojen nimillä kulkevat kirjat. Jeesus ei ollut ilosanoman tuoja, evankelista, vaan itse ilosanoma. Uskovat julistaessaan ilosanomaa, julistavat Kristusta.
        Kristuksen evankeliumi mainitaan Raamatussa, mutta ei niin ymmärrettynä kuin uskottomat tahtovat ymmärtää.

        Fil.1:27
        "Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti, että minä, tulinpa sitten teidän tykönne ja näin teidät tai olin tulematta, saan kuulla teistä, että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta".

        Evankeliumit eivät tuomitse juutalaisuutta eivätkä millään tavoin edistä antisemitismiä. Jeesus sanoo itse, ettei häntä ole lähetetty muiden kuin Israelin kadonneiden lammasten tykö. Evankelistojen tehtävä oli ja on tänä päivänäkin levittää ilosanomaa sekä "juutalaisille että kreikkalaisille".

        Room.1:
        14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;
        15 omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
        16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".

        Jeesus ja Hänen seuraajansa arvostelivat ja tuomitsivat vain 'oikeaoppisten' juutalaisten eli fariseusten ja lainoppineiden asenteen ja tavan toimia.


    • ...
    • >> Uskonnollisen yhteisön oma terminologia

      Jos kielipelien ideaa halutaan käyttää hyväksi uskonnollisen kielen tarkastelussa, olennaista on, että tunnistetaan ja tunnustetaan uskonnollisten yhteisöjen keskenään erilaiset kielipelit. Äkkipäätä tuntuisi, että kristillisten yhteisöjen kesken vallitsisi verrattain suuri yhteisymmärrys keskeisten käsitteiden merkitysalasta. On kuitenkin ilmiselvää, että esimerkiksi aivan yksinkertaiset käsitteet 'rukoilla', 'Pyhä Henki' ja 'kaste' herättävät erilaisia sivumielteitä helluntailiikkeessä kuin evankelisluterilaisessa kirkossa.

      Wittgensteinin kielipelien idea liittyy voimakkaasti nimenomaan käsitteisiin ja niiden käyttöön. Kysymys ei kuitenkaan ole vain ilmausten kielellisestä käytöstä, niin kuin Hintikka (1982, 172-173) on huomauttanut: Wittgenstein tarkoittaa "ilmaisun käytöllä" sen käyttämistä myös ei-kielellisten toimintojen välineenä, ja kielipelit ovat siten pikemmin kielen avulla pelattavia pelejä kuin varsinaisia kielellisiä pelejä. Joka tapauksessa on ilmeistä, että jos kullakin uskonnollisella yhteisöllä on oma kielipelinsä so, erityislaatuinen suhde sanojen ja todellisuuden välillä, niin oletettavasti niissä käytetyillä käsitteilläkin on osin erilaisia nimiä. Tämän havaitsee hyvin vertaamalla esimerkiksi uskonnollista kääntymistä merkitsevien ilmausten vaihtelua yhteisöstä toiseen... >>
      http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/uskkieli.htm#Uskonnollisen yhteis%F6n oma terminologia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe