Kannattaako rikosilmoitus juuri nyt

Miksi rikosilmoituksia on niin vähän?

Onko vielä toivoa, että homma palaa ennalleen? Paljonko mulla on aikaa tehdä rikosilmoitus, jotta pääsen mukaan nauttimaan mahdollisista rahan palautuksista? Jos siis valtio rahat saa takavarikkoon ja edelleen palautukseen rahojen oikeille omistajille.

Uusi höynäytetty (?) jäsen
3526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pystyt tekemään ilmoituskia ainakin kolmen vuoden ajan ja jopa neljän vuoden. Valtio palauttaa rahaa rikosilmoituksen tehneille jos sitä saadaan pyramidin huipulta eikä itse ole syyllistynyt rikollisuuuteen.

Paluun suhteen pitää olla skeptinen. Joku sanoi eilen että omaisuutta on paljon enemmän kuin 97 miljoonaa. Ehkä ne on jossakin ja homma käynnistyy. Iso ehkä.

Äänestä

Rikosilmoitukselle on aikaa vuosia. Mutta tärkeintä on, että pääset mukaan asianomistajana jo ensimmäiseen oikeudenkäyntiin. Siinä on vielä palautettavaa jaossa.

Tässä hommelissa nopeat voittavat hitaat.

Äänestä

Periaatteessa rikosilmoituksen voi tehdä niin kauan kuin rikos ei ole vanhentunut. Mutta käytännössä aikaa on ehkä vuosi. Poliisihan on ilmoittanut tutkinnan kestävän noin kaksi vuotta ja että jäsenien nimet ovat valtaosin tiedossa. Eli käytännössä jos vitkuttelet, niin veikkaisin että noin vuoden kuluessa poliisi ottaa sitten omasta aloitteestaan yhteyttä sinuunpäin. Silloin tilanteesi on huomattavasti hankalampi verrattuna siihen, että tekisit ilmoituksen oma-aloitteisesti, varsinkin jos olet sponsoroinut muita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi höynäytetty? kirjoitti:

Miksi rikosilmoituksia on niin vähän?

Onko vielä toivoa, että homma palaa ennalleen? Paljonko mulla on aikaa tehdä rikosilmoitus, jotta pääsen mukaan nauttimaan mahdollisista rahan palautuksista? Jos siis valtio rahat saa takavarikkoon ja edelleen palautukseen rahojen oikeille omistajille.

Uusi höynäytetty (?) jäsen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu