Ei ole enää varaa bodata ja syödä hyvin. Lisäravinteet on nyt muutenkin olleet ulottumattomissa kun kuukauden satsi yhtä protskua maksaa monta kymmentä euroa ja niitä pitäisi vielä syödä useita valmisteita, vitamiineja, mineraaleja, omega-3:sia, kreatiinia ja joidenkin mukaan vielä beeta-alaniini sun muita. Aivan liian kallista.
Ja ruoka, bodaukseen tarvittavan vähärasvaisen ruuan hinta on euroaiakana kallistunut ainakin puolella ja hinnat nousee koko ajan. Broilerin rinta maksoi markka-ajana lopussa alle 20 markkaa kilo, eli runsas 3 euroa kilo, nyt noin 10 euroa kilo. Marinoimaton eli se parempi vieläkin enemmän. Kalan hinta on kallistunut vielä tätäkin enemmän, syö sitten rasvaista kirjolohta.
Tonnikalan, sen laadukkaamman palan ei suolamössöhiutaleen hinta on jotain 1.30-1.50 euroa purkki, jossa on kalaa 150 g. Kilohinnaksi tulee 10 euroa, eli saman kuin tuoreen broilerin rinnan. Lidlin hyvä Sargona tonnikalanpalafileesäilyke maksoi vuoden alkupuolella 99 senttiä purkki, nyt 1,39 euroa purkki.
Rasvaista sika-nauta jauhelihaa saa sentään joskus tarjouksessa kohtuu edullisesti, mutta parempi alle 10% sika-nauta- tai naudan paistijauheliha maksaa 6-8 euroa kilo tarjouksessa, kun sitä ennen markka-ajan lopulla ja euroajan alussa sai alle 20 markkaa (runsas 3 euroa) kilo jatkuvasti tarjouksesta. Mielummin sitä söisi kevyempää lihaa kuin runsaasti yli 20 %:sia.
Kananmunan hinta on noussut paljon.
Maitorahkaa sai vielä voden alussa Lidlistä 500 g 99 sentillä nyt se maksaa 1,39 euroa purkki. Raejuusto on kallistunut koko ajan. Rasvattoman maidon litrahinta on pian 1 euro. Juustot kallistuu koko ajan ja yksi pala maksaa jo jotain 4-5 euroa, kun ennen sai noin 2-2,5 eurolla palan.
Vihannekset ovat kallistuneet myös hävyttömästi. Ehkä banaania lukuunottamatta. Yksi tomaatti saattaa maksaa 0,50 euroa, se on kuule kolme markkaa. Olisitko markka-aikana ostanut kolmen markan tomaattia?
Myös pastan, riisin ja perunan hinta on noussut huimasti euroaikana. Tarjousperuna maksoin markka-ajan lopussa ja euroajan alussa irtoperunana 90 penniä eli noin 15 senttiä kilo, nyt 50-70 senttiä kilo. Täysjyväpasta maksaa kolme euroa kilohinnaltaan.
Bodaa siinä sitten ja syö terveellisesti kun palkka nousee paljon hitaammin kuin ruuan hinta nousee, maksat puolet enemmän ruuasta jota kuluu bodatessa tavallista enemmän. Ihmettelen miten työttömät ja muut perustuilla olevat sekä matalapalkkalaiset pärjäävät yleensäkään kun ruokaan menee lähes koko tulo?
Kun ennen oli lottovoitto syntyä Suomeen, niin pian saa olla lottovoittaja elääkseen täällä.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Leipä on kallistunut myös kauheasti. Vaikka ne paljon mainostetut Uotilan 100% täysjyvä maalaisruislimppuviipaleet. Hinta on 5,50 euroa kilolta, haloo! leipä jossa ei ole käytetty valmistukseen kuin täysjyväruista, vettä ja suolaa. Kuka vetää välistä.
No bodauksesta pois ..tässä viikolla katsoin Lidlissä kun pikkuhillomunkkien kappalehinta oli 89 senttiä kappaleelta, niiden samojen jotka juuri ennen euroon siirtymistä maksoivat 90 penniä kappale ja euroajan alkupuolella noin 20 senttiä kappale. Viisinkertainen hinta nykyään, ovatko palkat?
On ne salihinnatkin nousseet. Ennen treenasin kaupungin salilla 2 eurolla kerta, nyt sellaiset 4-6 euroa kerta. On jääneet kerrat vähiin.
Bodaus taitaa olla nykyään rikkaiden puuhaa, ja moniko rikas jaksaa tai viitsii tai ehtii bodata? Ei ihme että lajin harrastajien määrä on pudonnut Bodaus-lehden mukaan useista kymmenistä tuhansista alle viiteen tuhanteen Suomessa.
euroopan unioniin kun liityttiin meille politiikot kehuivat mitä etuja siitä on meille ja kuinka suomi hyötyy siitä ja kansalaisetmyös.
mua huvittaa kun lamasta selvittiin niin periaatteessa tavallinen kansalainen köyhty siinä samalla.
elikkä rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy sehän on sitä ameriikan mallia mikä on täälläkin koko ajan menossa enempi ja enempi.
saapahan nähä millasta se on 10v päästä .
esim mitkä hinnat on aivan älyttömiä.
bensa 1.5 eur litra mummon markoissa 9mk litra:)
ei ois moni alkanut maksamaan 90 luvun alussa suhteessa tommosia hintoja löpöstä.
asuntojen vuokrat huvikseen katsoin entisen asunnon neliöhintoja mitä ne oli silloin kun asuin siellä 12v sitten oli 60neliön kämpästä vuokra 1420mk kuussa ja nyt siitä saa pulittaa
460e joten tuplasti noussut reilussa kymmenessä vuodessa. sama koskee esim julkisen liikenteen palveluita nyt saa paikallis bussi kyydistä maksaa sen 3e eli 18mk kyyti.
ja tupakki ja ruoka kallistuneet aivan sikana ja sit vielä se arvolisävero mikä tuli 93-94vaihteessa että se.
suomalainen köyhtyy ja se siitä.
kannatti mennä euroopan unioniin hyödyttiin niin
perkeleesti:)
minä äänestin ei .no kalja on halvempaa:)
Nyt kun porvarit on vallassa ja vahvoilla, kansallisomaisuus myydään ja palvelut yksityistetään ja yhtiöitetään, eli rahat kupataan rikkaille ja palvelut kallistuvat. Korruptiota jossa valtionyhtiöiden johtajat saavat yhtiöitytetyissä firmoissa moninkertaiset palkat ja optiot, eli eliitti kuppaa yhteisen varallisuutemme. Kuten Fortumin tapauksessa ja nostaa sitten hintoja. Näinhän uusliberalismista kertovissa kirjoissa on kerrottu sanalleen, käytetään hyväksi ihmisten hätää ja kupataan yhteiskunnan keräämä omaisuus harvoille susille.
Ruuan järkyttävä hinnanousu on yksi ajan merkki, kauppiaat repivät kaiken saatavan. TV:ssä itse hoitajaperhe miten ruuan hinnanousu n syönyt korotukset, miten on niillä lukemattomilla muilla, joiden palkankorotukse tolivat huomattavasti pienempiä. 7-8 euroa tunnissa saavat siivooja saivat mm. 20 sentin tuntipalkan korotukset, naurettavaa. Perusetuudet eivät ole kasvaneet euroajalla kuin nimeksi ja varsinkin edullisemman hintatason ruun prosentuaaliset korotukset ovat olleet kaikkein suurimmat. 300 euroa kuussa käteen saava toimeentulotukiasiakas ja 1000-1500 euroa kuussa saavat matalapalkka- ja pätkätyöläiset maksavat puolet enemmän ruuasta kuin euroajan alussa, puhumattakaan markka-ajan ruuan hinnasta. Tilastot valehtelevat koska keskipalkka on noussut hyvätuloisten suurten palakankorotusten takia. Parempi keskiluokka ja yläluokka ovat nostaneet niin paljon tulojaan että alle 2000 euroa kuussa tienaavien ruokamenojen kaksinkertaistumista ei huomaa tilastoissa. Eivät varakkaat sen enempää ruokaa osta, ja vaikka se olisi kallistunut isoista tuloista menee ruokaan vain pieni osa. 300-1.000-1.500 euroa kuussa käteen jäävän tuloista ruokamenojen osuus on paljon paljon suurempi.
Eriarvoisuus ja tuloerojen kasvu vääristävät tilastojen antamaa kuvaa pienentyneistä ruokamenoista, vaikka jokainen tavallinen pulliainen huomaa että ruoka on kallistunut vaikka kuinka, ainakin puolella.
No yksi syy tähän hintatasoon on tavallaan bodauksessa kulminoituvassa ylisyömisen ideologiassa jota koko yhteiskunta noudattaa. Syödään joka välissä heti kun on nälkä, tuhlataan hirveästi ruokaa ja suositaan luontoa ja resursseja tuhlaavia ruokia kuten lihaa ja kalaa. Niiden tuotannon moraalittomuuteen ei tarvitse ottaa edes kantaa tajutakseen, miten tuhlailevaa niiden tuottaminen on. Siinä teille kovan hinnan syy.
Suosittelen tutustumaan kasvissyöntiin. Kun näkee vähän vaivaa, niin voi ihan hyvin kehittyä myös bodauksen saralla, suosii kestävää kasvua ja pääsee halvemmalla.
Enpä ole menestyviä vegaanibodaajia nähnyt edes roinaavia sellaisia. Ja ne roinat vasta maksaa. Jos bodausta tosissaan harrastaa ja haluaa kehittyä niin eläinvalkuaisen saanti on pakollista, ja nimenomaan hyvälaatuisen vähärasvaisen valkuaisen. ja nämä ovat kallistuneet juuri eniten ja kallistuvat koko ajan. Vegaanobodaaja ovat fitness-kuntoilijoita, eivät mitään bodaajia. No saattaa muutama poikkeus maailmalla olla, mutta kaikilla alalla on pari poikkeusta, mutta hekään eivät ole menestyneet merkittävästi, vaikka roinaisivat vegaaneina. Mahdollisuutesi saada vegaanibodarina bodaajan keho ovat todella vaikeat, vaikka roinaisit, natuna ei mahdollisuuksia. Kannattaisi harkita lajinvaihtoa jos et vain fitnessbodaa.
revi siitä.. natu ja iso!!
eihän se edes ole mitään kehonrakennusta... heheheh! muutama tyyppi suomessa harrastaa sitä ja loput eivät pidä missään arvossa....
Heinää lehmätkin syövät ja kasvavat isoiksi.
Isoaho syö käsittääkseni maitotuotteita, joten hän ei ole vegaani vaan laktovegetaari.
Itse asiassa cbb on paljon vaativampaa kuin kehonrakennus. Kehonrakennuksessa pystyy massakauden fläsää polttelee clenuilla ja ECA stackillä pois, lisäksi ainemääriä pystyy kohottamaan hieman kisoja kohti, mutta cbb:ssä kaikki tehdään ilman ryönää.
Itse ainakin arvostan cbb kisailijoita paljon enemmän kuin suurinta osaa kehonrakentajista.
..testattiinko tätä natua ennen CBB-uraa, vai vasta sen jälkeen? Jos hankkii lihakset roinaamalla ja sen jälkeen siirtyy CBB-kisailijaksi niin on todella natua:) Kun se lihasmuisti on kerran hankittu niin lihakset pysyy kohtuu isoina ilman hormoonejakin, mutta alusta asti natuna niiden SM-tason lihasten hankkimen on kyllä aika mahdotonta. Vegaanina sanoisin mahdotonta.
vaan hedelmä. siinä tietoa sinulle.
"vaan hedelmä. siinä tietoa sinulle."
Kyllä sä nyt varmaan mensassa olet =))
...jos ei ole varaa bodata niin sitten ei varmaan kannata... voihan sitä sit käydä vaikka lenkillä.
tavalliseen punttitreeniin?!
Normaali, halpa, monipuolinen sekaravinto riittää.
Kohenisi myös teho/oma paino suhde.
Kokonaishahmo tiukka, jäntevä, kohtuullisen lihaksikas.
Tässä puhuttiinkin siitä ettei terveellista monipuolista sekaruokaa pysty näillä hinnoilla ostamaan riittävästi, kuka haluaa syödä jotain 50-50% sika-nautajauhelihaa jossa on rasvaa runsaasti yli 20%. Alle 10% kevytjauheliha tai naudan jauheliha maksaa jo maltaita, puhumattakaan marinoimattomasta broilerin rinnasta tai laadukkaasta tonnikalanpalasta vedessä tai tuoreesta kalasta. Kasvikset, täysjyväpasta, peruna, maitorahka, raejuusto, maito, piimä, jogurtit, leipä, munat, kaikki ovat kallistuneet pirusti koko ajan. Ainakin puolet kalliimpaa kuin euroajan alussa terveellinen ruoka, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Syö siinä sitten terveellisesti sekaruokaa. Mikä helvetin halpa sekaruoka, jos terveellistä tarkoitat?
Ennen söin itsekin kalaa kaksi-kolme kertaa viikossa ja kevyttä vaaleaa broilerin rintalihaa yleensä sekä alle 10% naudan jauhelihaa kerran-pari viikossa, nyt niihin ei ole varaa kuin silloin tällöin kun hinnat on nousseet 2-3 kertaiseksi. Maito maksaa pian euron litra kun se oli aiemmin siinä 50 sentin tienoilla. Järjetöntä ryöväämistä.