jooh. elikkä homma menisi niin että haaveena olisi päästä töihin taikka opiskelemaan kieltä vuodeksi ja sen jälkeen ehkäpä töihin japaniin.
olen lueskellut tuolta monia noita sivustoja ja moni niistä on tarkoitettu joillekkin lukion alotteleville sun muuta. itse olen juuri päättämässä ammattikoulun elektroniikka puolelta ja menossa tuossa heinäkuussa armeijaan 6kk-12kk jonka jälkeen olen jo noin 19v - 19½v ehkäpä. onko liian myöhäistä lähteä liikkeelle opiskelemaan?
olen itse opiskellut jonkin verran japania ja osaan perusteet suht hyvin. ajattelin myös lueskella koko intin ajan japania ;P otella kirjoja mukaan ja lueskella kun aikaa riittää.
ajattelin ehkä tehdä töitä jonkun verran. ehkäpä 20 tai 21 vuotiaaksi. keräisi rahaa ja voisi lähteä vuodeksi opiskelemaan japania japaniin jos mahdollista. olisiko kenelläkään mitään kivoja sivustoja tai tietoa asiasta vai onko nuo kaikki nuoremmille henkilöille?
katselin myös suurlähetystön sivuja ja sielä on vain yliopistoista tietoa yms. itse olisin tosin sitten valmis maksamaan matkat sun muut jos pääsee vielä 20-21 vuotiaana opiskelemaan kieltä johonkin kouluun siellä.
yksi vaihtoehto olisi ehkä mennä amk;n kautta mutta siihen tarvitsisi kaiketi paljon korkeamman japanin opin kuin perusteet? ja joutuisi kumminkin ite maksamaan ;P amk / teknillisen insinööri pänttäyskään ei kiinnostaisi aivan heti ;) mutta saa nähdä jos maittaa sitten intin ja jonkun puolenvuoden töiden jälkeen.
ai niin tuosta amk tuli mieleen että tietääkö kukaan voiko japaniin mennä tekemään töitä pelkän amiksen pohjalta vai pitääkö amk tai vastaava korkeampi tutkinto tehdä ennenkuin pystyy?
siinä tältä erää ;P palaillaan asiaan.
opiskelu/työnteko japanissa.
6
3245
Vastaukset
- sasae
No et todellakaan ole liian vanha. Helpointa on tulla lukukaudeksi tai vuodeksi opiskeluvaihtoon, eli siinä mielessä AMK voisi olla se juttu, jos lukuhaluja piisaa.
Työnhaku voi olla hieman kinkkistä Amiksen pohjalta, kun se on sitä usein ulkomaalaisille yliopistopohjallakin täällä. Elektroniikkaahan tässä maassa piisaa, joten joku työharjoittelujuttu voisi onnistua. Kaivele kaikki mahdollinen ja kysy Japanin suurlähetystöstä.
Kielikouluun voi toki tulla, jos itse kustannat sen! Kun sinut hyväksytään kouluun, saat paperit, joilla saat viisumin. Itse opiskelin japanin alkeet Osaka Gaidai-nimisessä collegessa, jossa ulkomaalaisten lisäksi myös japanilaisia, jotka opiskelevat vieraita kieliä - siinä mielessä siis kiva koulu.- zetsubo
eli olet amk kautta mennyt vai ite kustantanu ja menny sinne? ehkäpä sitä amk pitisi harkita sitten, mutta aikaa piisaa vielä jonkin verran. pitää ensin tuo intti käydä välissä ;P sen jälkeen ehkäpä töitä jonkun aikaa että saa rahaa ja sitten amk ja sen kautta tai sitten suoraan kielikouluun. tosin ajattelinkin että ei taida paljoa pelkän amiksen pohjalta saada töitä sieltä vaan pitää olla amk koulutus tjsp.
tiedetään että elektroniikka puuhaa löytyisi paljon mutta kaikki työt mahtanee tarvita korkeamman koulutuksen niinkuin amk eli pitäisi varmaan lukea itteni ensin insinööriksi tai jotain ;I - sasae
zetsubo kirjoitti:
eli olet amk kautta mennyt vai ite kustantanu ja menny sinne? ehkäpä sitä amk pitisi harkita sitten, mutta aikaa piisaa vielä jonkin verran. pitää ensin tuo intti käydä välissä ;P sen jälkeen ehkäpä töitä jonkun aikaa että saa rahaa ja sitten amk ja sen kautta tai sitten suoraan kielikouluun. tosin ajattelinkin että ei taida paljoa pelkän amiksen pohjalta saada töitä sieltä vaan pitää olla amk koulutus tjsp.
tiedetään että elektroniikka puuhaa löytyisi paljon mutta kaikki työt mahtanee tarvita korkeamman koulutuksen niinkuin amk eli pitäisi varmaan lukea itteni ensin insinööriksi tai jotain ;IArvelen, että AMKn aikana vaihto kävisi juoheammin ja myöhemmin töitä löytyisi helpommin. Kun haet AMKhon, voit katella vähän sellasta AMKta, jolla olisi joku vaihto-ohjelma jo jonkun Japanin opinahjon kanssa.
Japanin suurlähetystön sivuja kannattaa silloin tällöin vilkaista. Niillä on joskus tietoa erilaisista opiskelu- ja työharjoitteluohjelmista. On täällä tätä suomalaisjengiä ollut mitä kummallisimmilla vaihto- ja harjoitteluohjelmilla, kuka teeseremoniaopiskelustipendillä, kuka tuolla Pohjois-Japanissa joulupukinmaassa duunissa.
Jos satut olemaan näitä budolajitreenaajia, niin jos tulee sellaista treenaamaan tälle jollekin dojolle, voi hakea viisumia budotreenauksen perusteella. Lasketaan johonkin cultural exchange -lajin viisumiin.
Itse tulin tänne alunperin yliopistovaihtoon. - ...
sasae kirjoitti:
Arvelen, että AMKn aikana vaihto kävisi juoheammin ja myöhemmin töitä löytyisi helpommin. Kun haet AMKhon, voit katella vähän sellasta AMKta, jolla olisi joku vaihto-ohjelma jo jonkun Japanin opinahjon kanssa.
Japanin suurlähetystön sivuja kannattaa silloin tällöin vilkaista. Niillä on joskus tietoa erilaisista opiskelu- ja työharjoitteluohjelmista. On täällä tätä suomalaisjengiä ollut mitä kummallisimmilla vaihto- ja harjoitteluohjelmilla, kuka teeseremoniaopiskelustipendillä, kuka tuolla Pohjois-Japanissa joulupukinmaassa duunissa.
Jos satut olemaan näitä budolajitreenaajia, niin jos tulee sellaista treenaamaan tälle jollekin dojolle, voi hakea viisumia budotreenauksen perusteella. Lasketaan johonkin cultural exchange -lajin viisumiin.
Itse tulin tänne alunperin yliopistovaihtoon.En tiedä onnistuuko opiskelijaviisumin muunto työluvalliseksi kuinka helposti... yleensähän opiskelijaviisumilla (ainakaan sillä, mikä minulla vuodeksi oli yliopistovaihdon kautta) ei saa tehdä töitä.
Kävin työhaastattelussa eräässä rekryfirmassa syyskuussa. Sanoivat, että siinä vaiheessa kun työnantaja löytyy, niin tarvitaan todistus siitä, että omaa vähintään alemman korkeakoulututkinnon, että saisi työluvan. Käsittääkseni kyseinen vaatimus johtuu Japanin lainsäädännöstä.
Olen tällä hetkellä Tokiossa ihan vain "turistiviisumilla", maksimi 3 kk. ajan. Erilaisia kielikoulujahan täällä on vaikka kuinka paljon, ja lyhyille kursseille voi osallistua turistiviisumillakin. Rahaa tietty pitää olla sekä koulun, että elämisen kustantamiseen.
Jos vain töihin haluaa, yksi vaihtoehto olisi etsiä sellainen firma Suomesta tai Euroopasta, joka voisi lähettää tänne töihin. Sekin on joiltain onnistunut. - Lara48
... kirjoitti:
En tiedä onnistuuko opiskelijaviisumin muunto työluvalliseksi kuinka helposti... yleensähän opiskelijaviisumilla (ainakaan sillä, mikä minulla vuodeksi oli yliopistovaihdon kautta) ei saa tehdä töitä.
Kävin työhaastattelussa eräässä rekryfirmassa syyskuussa. Sanoivat, että siinä vaiheessa kun työnantaja löytyy, niin tarvitaan todistus siitä, että omaa vähintään alemman korkeakoulututkinnon, että saisi työluvan. Käsittääkseni kyseinen vaatimus johtuu Japanin lainsäädännöstä.
Olen tällä hetkellä Tokiossa ihan vain "turistiviisumilla", maksimi 3 kk. ajan. Erilaisia kielikoulujahan täällä on vaikka kuinka paljon, ja lyhyille kursseille voi osallistua turistiviisumillakin. Rahaa tietty pitää olla sekä koulun, että elämisen kustantamiseen.
Jos vain töihin haluaa, yksi vaihtoehto olisi etsiä sellainen firma Suomesta tai Euroopasta, joka voisi lähettää tänne töihin. Sekin on joiltain onnistunut.Tiedätkö tälläistä firmaa?
Tiedätkö paljon itsensä kustantaminen maksaa, kun opiskelee Japanissa? - aösldjf
Lara48 kirjoitti:
Tiedätkö tälläistä firmaa?
Tiedätkö paljon itsensä kustantaminen maksaa, kun opiskelee Japanissa?Jos haluat työkomennuksen kautta Japaniin, niin yritä saada työpaikka sellaisesta firmasta, jolla on toimintaa, esim. oma konttori Japanissa. Esim. ABB:llä on oma osasto Japanissa. Tutki eri firmojen nettisivuja. Jos vielä osaat Japania, niin mahdollisuudet saattavat olla hyvätkin.
Omakustanteisen opiskelun hinta riippuu paljon siitä, missä ja mitä opiskelee. Omassa vaihtoyliopistossani lukuvuosi maksoi n. 5000€ (vaihtareilta sitä ei tietty peritty, kun ei oltu tekemässä siellä tutkintoa). Lisäksi sitten rahaa asuntoon, ruokaan jne. Lukuvuosi/kausimaksujen lisäksi kannattaa budjetoida n 1500-2000€/kk peruselämiseen, vuokraan, sähköön, veteen ja kaasuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444268Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202724Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412482Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?841519Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965