Sori ei voi luovuttaa, tarviin vastauksen

Eli nyt lähimmäksi vastausta käärme asiassa päästiin toteamalla Saatanan ottaneen käärmeen muodon Eevaa puhutellessaan. Mites tämä sitten tapahtuu käytännössä? Eli millainen on tämä prosessi? Löytyykö mitään edes etäistä esimerkkiä? Jos oikein todiste, niin se olisi jo jotain?
Muuten eikö kenenkään muun oikeustajua vastaan sodi, että käärmet sai maksaa Saatanan rikoksesta. Tai että naiset Eevan rikoksesta? Eikö olisi oikeuden mukaista rangaista syyllisiä?
20678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

saihan kaikki nooakin arkin ulkopuolelle jääneet maaeläimetkin maksaa hengellään IHMISTEN synneistä

samoin Sodoman ja Gomorran pikkulapsetkin sai maksaa hengellään muiden synneistä

ynnä muita jumalan suorittamia syyttömien teurastuksia jonkun muun syntien takia

täähän on kaikki ihan peruskamaa raamatussa

Äänestä
  • Raamattu asettaa itse itselleen omat perustelunsa, ja ne on erittäin tarpeellista tuntea perinpohjin.

    Pikkulasten hävittämistä on vaikea hyväksyä tai ymmärtää, ellei tunne sitä logiikkaa, joka siihen sisältyy.
    Tähän Raamattu antaa jo alkulehdillä lähtökohtaiset perusteet.
    Kun Jumala lupasi ihmiselle koko maailman viljeltäväksi ja varjeltavaksi, jumala pitää tuon lupauksensa voimassa loppuun asti. Tämän lupauksen johdosta kaikki järjestelyt tapahtumissa ottavat tuon lupauksen huomioon. Ja edelleen kun tuli uusia lupauksia ja ehtoja, nekin ovat yhtäaikaa vaikuttamassa kaikkeen. Koska vanhemmat ovat vastuussa lastensa hyvinvoinnista, heidän huonot tekonsa ovat myös heidän lastensa uhka.
    Ihmisen tulee siis olla nuhteeton itsensä lisäksi myös muiden hyvinvoinnin vuoksi.

    Äänestä

  • ...väittää ettei Jumala ole ihmisen kaltainen ja Jumala ei oikeesti luonut ihmistä omaksi kuvakseen....vaikka Hän käyttäytyy aivan kuten me: suree maailmaa, vihaa maailman pahuutta, rankaisee suutuspäissään, katuu jälkikäteen tekojaan, lupaa ettei koskaan enää hävitä kaikkea vaikka oltais kuin tyhmiä apinoita...Uusi testamentti kuvastaa hienosti Jumalan henkistä kehitystä :D

    Äänestä

Sinun pitäisi oppia Raamatun sanomasta sen perusteet.
Jokaiseen tarinaan on sisällytetty jokin opetus. Jeesus puhui vertauksin, ja nämä Raamatun kertomukset sisältävät meille jonkun periaatteellisen totuuden piilotettuna kertomuksiin. Totuus on näet se, mikä kiteytyy yleispäteväksi periaatteeksi kaikissa kerrottavissa olevissa tapahtumissa.

Jos tulkitsee ohi, se vaikuttaa vääristävästi kaikkeen, mihin sitä tulkintaa myöhemmin käytetään.
Eikö niin, että tämäkin edellämainittu on yleispätevää ja siten totuutta.
Ei kaikki jotka sanovat uskovansa Raamatun Sanaan, tulkitse sitä oikein.
Ketä sitten pitää uskoa?
Ei tietenkään ketään!
Uskominen ei liity henkilöön vaan asian totuudellisuuteen. Ja sen toteamisen tulee olla sinun itsesi tekemää.Ei uskominen ole sokeaa. Uskomiseen tulee itse ottaa oma vastuunsa.
Jos vastuu on jätetty sille, joka on asian sanoja, ollaan harhassa ja asia ei ole meillä itsellä mennyt oikein perille. Jos uskot sanojaan enemmän kuin asiaan, se ei ole sitä mitä uskon tulisi olla. Uskomisessa on tärkeää itsekritiikki oman itsen suhteen, ja samalla kaikkien muidenkin sanomisten suhteen.
Olet todennäköisesti toiminut monin kohdin juuri niinkuin pitääkin. Ei sellaista tarvitse ottaa omakseen, jota ei itse voi hyväksyä.
Puolueellisuus kaikissa muodoissaan on epärehellisyyttä.

Äänestä
  • Olen miettinyt myös tuota asiaa, että Raamattuhan on hyvin vertauskuvainnollisesti kirjoitettu. Tulkintoja voi olla monia. Pari kysymystä:

    1) Mistä voi tietää, mitä kohtia tulee tulkita vertauskuvainnollisesti ja mitä kirjaimellisesti? Kreationismissahan on monelta osin kyse juuri siitä, että Raamattua tulkitaan paikoitellen hyvin kirjaimellisesti.

    "Jumala loi" on tulkittava kirjaimellisesti. Jumala vaan teki tyhjästä jotain, hokkuspokkus, siinä ne olivat.

    "Tuottakoon maa" on tulkittava vertauskuvainnollisesti. "Tuottakoon maa" ei suinkaan tarkoita, että luonto olisi itse tuottanut kasveja ja eläimiä jonkin Jumalan alkuunpaneman (evoluution kaltaisen) prosessin kautta, kuten kirjaimellinen tulkinta antaisi ymmärtää, eiih. Kyseessä on vain jokin vertauskuva, joka ilmeisesti tarkoittaa tässä samaa kuin "Jumala loi"

    Miksi näin?

    2) Mistä voi tietää, että mikä on se oikea tulkinta jollekin vertauskuvin ilmoitetulle asialle? Mikä on se asia, joka tekee jostain tulkinnasta oikean?

    Äänestä

  • Vanellus kirjoitti:

    Olen miettinyt myös tuota asiaa, että Raamattuhan on hyvin vertauskuvainnollisesti kirjoitettu. Tulkintoja voi olla monia. Pari kysymystä:

    hokkuspokkus tyhjästä Jumalan tekemänä tai hokkuspokkus tyhjästä sattumalta. siinäpä nuo vaihtoehdot elämän synnylle.

    Pidä se mielikuva joka sinulle jää pinnalle.
    Älä muodosta uskoasi muiden odotusten pinnalle.
    Muodosta uskoasi itseesi ja hyväksy itsesi usko.
    Älä kärsi siitä huonoa omaatuntoa jos muut ovat kanssasi eri mieltä.
    Usko on kasvettuaan osa sinua niin, ettei sinun tarvitse sitä perustella kenellekään, ei edes itsellesi.
    Usko on oikeastaan metafora sellaisesta tapahtumasta ihmisessä, joka tapahtuu jokatapauksessa.
    Jos otat omaksesi jonkun valmiin uskomusjärjestelmän tuntematta sen koko sisältöä, olet joutunut uskonnon uhriksi.
    Uhrinaolemisesi luonne riippuu siitä, kuinka väärinkohdeltuna olet tuossa uskomisjärjestelmässä.

    2) Tulkinnan oikeellisuutta voi koetella siten, että se noudattaa jotain sinulle tuttua yleispätevää periaatetta. Jeesus opetti vertauksin, jotta hänen opetuksestaan jäisi nuo periaatteet mieleen, ja niiden soveltamisala olisi rajaton. Tämä poikkeaa käskyn rajallisesta mahdollisuudesta olla opastamassa oikeaan elämiseen.
    Koska tarkempaa luomisen tapaa on mahdotonta saada tietoonsa, riittää se määrä joka on kerrottu;"Tuottakoon maa eläviä olentoja, ja niin tapahtui (-tuu)". Mitä siihen lisätään, on epävarmaa.
    Jos joku tulkinta on yksityiskohtainen, se on mitätodennäköisimmin väärää.

    Äänestä

  • että silleen kirjoitti:

    hokkuspokkus tyhjästä Jumalan tekemänä tai hokkuspokkus tyhjästä sattumalta. siinäpä nuo vaihtoehdot elämän synnylle.

    Koko luominen alkoi tietenkin "tyhjästä" kuinkas muuten?
    Ja tuohon tyhjään luotiin niin materia kuin aikakin.
    ÄLÄKÄ unohda nyt aikaa!

    Äänestä

Jumalan tiet ovat tunteemattomat.
Saatana voi ottaa käärmeen hahmon, ja puhe tulee siten saatanan puhe-elimillä, eikä varsinaisesti käärmeen. Saatana osaa puhua, ja tämä tieto löytyy Raamatusta. Jumala karkoitti Saatanan kun se teki kaikkea kauppaa ja kauppaa tehdessä täytyy osata puhua.
Mitä tulee sitten käärmeiden rankaisemiseen, niin luulen että käärme on kuitenkin ollut juonessa saatanan kanssa mukana ja siksi Jumala on rankaissut myös käärmettä, mutta tämä on minun tulkintani, ja ihan varmaa faktaa tästä ei minulla ole.
Toivottavasti nämä pohdintani auttoivat.

Äänestä
  • Sitten nämä hihhulit ihmettelevät huuli pyöreänä miksi ihmiset nauravat heille...

    Äänestä

"Jos oikein todiste, niin se olisi jo jotain?"

Usko = uskon asia.

"Muuten eikö kenenkään muun oikeustajua vastaan sodi, että käärmet sai maksaa Saatanan rikoksesta."

Saatana maksaa omasta rikoksestaan, ei käärme.

"Tai että naiset Eevan rikoksesta? Eikö olisi oikeuden mukaista rangaista syyllisiä?"

Me kaikki olemme perisynnin alaisia, mutta syylliset tullaan tuomiopäivänä lopulta tuomitsemaan.

Käärmeen puhekyvystä tulikin mieleeni:

"4. Mooseksen kirja 22

Bileamin viisas aasi

21 Aamulla Bileam satuloi aasinsa ja lähti moabilaisten sananviejien mukaan.
22 Mutta Jumala vihastui hänen lähdöstään, ja kun Bileam sitten ratsasti aasillaan kahden palvelijansa saattamana, Herran enkeli asettui hänen tielleen.
23 Kun aasi näki Herran enkelin seisovan tiellä paljastettu miekka kädessään, se poikkesi tieltä pellolle. Mutta Bileam löi aasia ja pakotti sen takaisin tielle.
24 Sitten Herran enkeli asettui tielle kahden viinitarhan väliseen kapeikkoon, jota kiviaita reunusti kummaltakin puolen.
25 Kun aasi näki Herran enkelin, se painautui aitaa vasten, ja Bileamin jalka jäi puristuksiin. Silloin Bileam taas löi aasia.
26 Herran enkeli siirtyi vielä kerran edemmäksi ja asettui ahtaaseen paikkaan, missä ei ollut tilaa väistyä oikealle eikä vasemmalle.
27 Kun aasi näki Herran enkelin, se laskeutui makuulle Bileam selässään, ja Bileam löi vihoissaan aasia kepillä.
28 Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: "Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?"
29 Bileam sanoi aasille: "Sinä vikuroit! Jos minulla nyt olisi miekka, tappaisin sinut heti paikalla!"
30 Aasi sanoi Bileamille: "Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?" Bileam vastasi: "Et ole."
31 Silloin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisomassa tiellä paljastettu miekka kädessään. Bileam polvistui ja lankesi kasvoilleen maahan.
32 Herran enkeli kysyi häneltä: "Miksi löit aasiasi kolme kertaa? Minä olen tullut tänne estämään sinun kulkusi, sillä tämä matka on vastoin Herran tahtoa.
33 Sinun aasisi näki minut ja väistyi kolme kertaa minun tieltäni. Ellei aasi olisi väistynyt, minä olisin surmannut sinut mutta jättänyt sen henkiin."
34 Silloin Bileam sanoi Herran enkelille: "Minä olen tehnyt väärin, mutta en tiennyt, että sinä seisoit tiellä minun edessäni. Jos et hyväksy tätä matkaa, niin minä käännyn takaisin."
35 Herran enkeli sanoi Bileamille: "Kulje noiden miesten mukana, mutta puhu ainoastaan se, mitä minä käsken sinun puhua." Niin Bileam jatkoi matkaa yhdessä Balakin lähettiläiden kanssa."

Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. :)

Äänestä
  • Kiitos viihdyttävästä tarinasta. Kuka tuon muuten kirjoitti? Missä ja milloin? Millaiset olivat kirjailijan henkilökohtaiset elämänvaiheet? Oliko niillä vaikutusta tarinan syntyy? Perustuuko osiltaan johonkin tositapahtumiin?

    Paitsi oman olemassaolonsa todistaminen luomakunnalleen tuntuu olevan ylitsepääsemätön hankaluus :(

    Äänestä

  • Vanellus kirjoitti:

    Kiitos viihdyttävästä tarinasta. Kuka tuon muuten kirjoitti? Missä ja milloin? Millaiset olivat kirjailijan henkilökohtaiset elämänvaiheet? Oliko niillä vaikutusta tarinan syntyy? Perustuuko osiltaan johonkin tositapahtumiin?

    Paitsi oman olemassaolonsa todistaminen luomakunnalleen tuntuu olevan ylitsepääsemätön hankaluus :(

    "Perustuuko osiltaan johonkin tositapahtumiin?"

    Kyllä.

    "Paitsi oman olemassaolonsa todistaminen luomakunnalleen tuntuu olevan ylitsepääsemätön hankaluus :("

    Päinvastoin:

    "Maailman kymmenen suurinta uskontoryhmää ovat:

    1. Kristinusko 2,1 miljardia
    2. Islam 1,3 miljardia
    3. Hindulaisuus 900 miljoonaa
    4. Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa
    5. Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa
    6. Shamanismi, alkuasukasuskonnot 300 miljoonaa
    7. Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa
    8. Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa
    9. Juutalaisuus noin 13–15 miljoonaa
    10. Bahá'í noin 7 miljoonaa"

    Jumalkaipuu...;)

    Äänestä

  • Voldemar kirjoitti:

    *** "Perustuuko osiltaan johonkin tositapahtumiin?"

    Kyllä. ***

    Ja perustelut? Pelkkä "kyllä" ei oikein vakuuta.
    No, ihminen joka uskoo käärmeiden ja aasien puhekykyyn... Saako nyt nauraa?

    Äänestä

  • Provo Gator kirjoitti:

    *** "Perustuuko osiltaan johonkin tositapahtumiin?"

    Kyllä. ***

    Ja perustelut? Pelkkä "kyllä" ei oikein vakuuta.
    No, ihminen joka uskoo käärmeiden ja aasien puhekykyyn... Saako nyt nauraa?

    täällä nyt on näköjään evouskikset ahtaalla, kun on tämmösllelinjalle pitänyt lähteä,

    miten esimerkiksi aasi pystyy puhumaan, eihän sillä ole tarvittavia vermeitä, ja silti se puhui,
    Jumalalle kaikki on mahdollista,

    mutta varmaan itsekkin ymmärrät jotta jso evolta vaadimme vastauksen siihen, miten kala nyt alkoi kävelemään maan päällä, miten se on mahdollista, on ihan loogista kysyä KUINKA????

    te itse olette poistaneet Jumalan kuiosista, koittakaa sitten selittää nämä "satunne" ilaman häntä.

    vai lähdemmekö kanssa tälle tielle,, evoluutiolle on kaikki mahdollista, kun vain antaa aikaa,, emme vain osaa nyt selittää!!!

    Äänestä

  • petri..... kirjoitti:

    ***vai lähdemmekö kanssa tälle tielle,, evoluutiolle on kaikki mahdollista, kun vain antaa aikaa,, emme vain osaa nyt selittää!!!***

    Hyvä. Jotakin tuon suuntaista, mutta sillä edellytyksellä, että se noudattaa luonnon lakeja. Yksinkertaista.

    ...Vai pitäisikö lähteä simsalabim abrakadabra linjalle? Ei kai?

    Äänestä

  • petri..... kirjoitti:

    täällä nyt on näköjään evouskikset ahtaalla, kun on tämmösllelinjalle pitänyt lähteä,

    miten esimerkiksi aasi pystyy puhumaan, eihän sillä ole tarvittavia vermeitä, ja silti se puhui,
    Jumalalle kaikki on mahdollista,

    mutta varmaan itsekkin ymmärrät jotta jso evolta vaadimme vastauksen siihen, miten kala nyt alkoi kävelemään maan päällä, miten se on mahdollista, on ihan loogista kysyä KUINKA????

    te itse olette poistaneet Jumalan kuiosista, koittakaa sitten selittää nämä "satunne" ilaman häntä.

    vai lähdemmekö kanssa tälle tielle,, evoluutiolle on kaikki mahdollista, kun vain antaa aikaa,, emme vain osaa nyt selittää!!!

    "mutta varmaan itsekkin ymmärrät jotta jso evolta vaadimme vastauksen siihen, miten kala nyt alkoi kävelemään maan päällä, miten se on mahdollista, on ihan loogista kysyä KUINKA????"

    Tollaviisii:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Mudskipper

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    "mutta varmaan itsekkin ymmärrät jotta jso evolta vaadimme vastauksen siihen, miten kala nyt alkoi kävelemään maan päällä, miten se on mahdollista, on ihan loogista kysyä KUINKA????"

    Tollaviisii:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Mudskipper

    ei toi ole minkään muodon välivaihe vaan täydellinen sellaisena kuin se on luotu. Välivaihe ei voisi edes kehittyä niin nopeasti että se saisi hyödyn "evoluutiossa" ja päihittäisi muut yksilöt: pikemminkin keskeneräisistä elimistä olisi vain haittaa, joka johtaisi sukupuuttoon.

    Äänestä

  • kerropa lisää kirjoitti:

    *Kaikki* olennot ovat välivaiheita samalla tavalla kuin sinä olet välivaihe vanhempiesi ja lapsiesi välillä.

    Samalla tavoin kuin itse olet *hieman* erilainen kuin vanhempasi ja lapsesi ovat *hieman* erilaisia kuin sinä.

    Välivaihe kehittyy samalla tavalla kuin kaikki lajit, nimenomaan luonnonvalinnan kautta, eikä olkiukkosi tuossa paljoa auta.

    Ja kysehän oli maalla liikkuvista kaloista.

    Äänestä

...mitä juutalaiskreationistit sanovat asiasta, olettaen että niin hulluja juutalaisia yleensä löytyy. Juutalaisuudessahan ei ollut olemassakaan kristittyjen tuntemaa Saatanaa tuon Eeden-tarinan aikoina, eikä muuten ole vieläkään. Aika hassua kun kirjan kirjoittajien mielipidettä ei kysytä, vaan vastaukset sanellaan jälkikäteen tulkitsijoiden puoelsta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haska Pousu kirjoitti:

Eli nyt lähimmäksi vastausta käärme asiassa päästiin toteamalla Saatanan ottaneen käärmeen muodon Eevaa puhutellessaan. Mites tämä sitten tapahtuu käytännössä? Eli millainen on tämä prosessi? Löytyykö mitään edes etäistä esimerkkiä? Jos oikein todiste, niin se olisi jo jotain?
Muuten eikö kenenkään muun oikeustajua vastaan sodi, että käärmet sai maksaa Saatanan rikoksesta. Tai että naiset Eevan rikoksesta? Eikö olisi oikeuden mukaista rangaista syyllisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu