Osaisko joku vastata Timo Soinista

Mistä johtuu, että sananvalmis ja fiksu mies vetää puoleensa vain luusereita ja ääliöitä?
10456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vetää puoleensa kirjoitustaidottomia ääliöitä, kummallista!

Äänestä

tavalla sitä meitä yritetään loukata. Tunnen perussuomalaisia ympäri maata jo Smp:n ajoilta ja voin vakuuttaa sinulle, etten tunne ainuttakaan luuseria ja ääliötä. Onkohan näin, että sinua jotenkin tympii perus-puolueen hyvä ja näkyvä julkisuus sekä kohtalaisen hyvät kannatusluvut. Kannattaisi harkita järkevämpiä ja fiksumpia aloitteita. Vaikka toisaalta, ethän sinä itseäsi munaa, koska nimelläsi et uskalla esiintyä.

Äänestä
  • voi tuntea ympäri maata perussuomalaisi ja jo SMP.n ajoilta. SMP oli jo kaatunut ku persut perustettiin, joten väitteesi on mahdoton. Ei perussuomalaisia ollut SMP.n aikana ollenkaan. Ja mitä mennään noihin luusereihin, niin kyllä esim. hesan KPS.n rivistä löydät niitä useampia. Ääliöitäkin löydät kyllä jos tahdot ja esim. menemällä peilin eteen löydät ensimmäisen. Syystä että on äärimmäisen ääliömäistä olla noin kuviottavan pitkäkielinen lipoja ja vielä kypsällä iällä.

    Äänestä

  • ethän sinä kirjoitti:

    voi tuntea ympäri maata perussuomalaisi ja jo SMP.n ajoilta. SMP oli jo kaatunut ku persut perustettiin, joten väitteesi on mahdoton. Ei perussuomalaisia ollut SMP.n aikana ollenkaan. Ja mitä mennään noihin luusereihin, niin kyllä esim. hesan KPS.n rivistä löydät niitä useampia. Ääliöitäkin löydät kyllä jos tahdot ja esim. menemällä peilin eteen löydät ensimmäisen. Syystä että on äärimmäisen ääliömäistä olla noin kuviottavan pitkäkielinen lipoja ja vielä kypsällä iällä.

    soinisti, ettei sitä paranna enää mikään. Hyvä mies lumoutunut täysin. Ei siinä auta enää edes Maamme-laulukaan

    Äänestä

  • on niin vankkumaton kirjoitti:

    soinisti, ettei sitä paranna enää mikään. Hyvä mies lumoutunut täysin. Ei siinä auta enää edes Maamme-laulukaan

    ääliömäiseen lapsellisuuteen vajonnutta persulehteä. Puolueen tärkeimmästä äänitorvesta on tehty äklöttävä paskakasa. On pakko erota puolueesta, koska ei sellaista viitsi enää laatikkoon tilata, kaikki pitävät hulluna.

    Äänestä

  • ethän sinä kirjoitti:

    voi tuntea ympäri maata perussuomalaisi ja jo SMP.n ajoilta. SMP oli jo kaatunut ku persut perustettiin, joten väitteesi on mahdoton. Ei perussuomalaisia ollut SMP.n aikana ollenkaan. Ja mitä mennään noihin luusereihin, niin kyllä esim. hesan KPS.n rivistä löydät niitä useampia. Ääliöitäkin löydät kyllä jos tahdot ja esim. menemällä peilin eteen löydät ensimmäisen. Syystä että on äärimmäisen ääliömäistä olla noin kuviottavan pitkäkielinen lipoja ja vielä kypsällä iällä.

    sait noilla kommenteillasi itsellesi hyvän olon.
    Seppo Leskinen
    Oulun Seudun Perussuomalaiset ry
    vpj.

    Äänestä

  • kehuu jopa kirjoitti:

    ääliömäiseen lapsellisuuteen vajonnutta persulehteä. Puolueen tärkeimmästä äänitorvesta on tehty äklöttävä paskakasa. On pakko erota puolueesta, koska ei sellaista viitsi enää laatikkoon tilata, kaikki pitävät hulluna.

    koska siitä saa hyvää vessapaperia, saunan sytykkeen, siihen on hyvä pyyhkiä esim. likaiset kengät. Sen voi laittaa kissalle tai koiralle pissa-alustaksi. Kyllä Cebbo tietää! Äänestä Berussebboa!

    Äänestä

Meikä haluaisi vastauksen myös toiseen kysymykseen: MISTÄ JOHTUU, ETTÄ SOINISTA ON YLLÄTTÄEN KEHKEYTYNYT RKP:N SALARAKAS?

Tuskin Soini lahjottavissa on, mutta entäs RKP:LTÄ SAATU LUPAUS SEURAAVAN HALLITUKSEN MINISTERINPESTISTÄ? Vastauksia SOINI!

Äänestä

Jakokaan ei ole onnistunut, kun vain tyhjiä tynnyreitä kolisee Timpan ympärillä. Timppa kuvitteli olevansa ovela, imuroimalla ympärillee ääliöitä, mutta kaiken tekeminen yksin alkaa käymään jo Johtajan voimille ja sen huomaa kulahtaneesta olemuksesta.

Äänestä

Kohtelias, ettei nimittele heitä luusereiksi ja ääliöiksi, vaan leikkimielisesti "karvaperseäijiksi", vaikka tietysti samaa tarkoittaakin ja röhkii iloissaan päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhden aian kirjoitti:

Mistä johtuu, että sananvalmis ja fiksu mies vetää puoleensa vain luusereita ja ääliöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu