En tiedä onko tämä oikein oikea paikka kirjottaa tästä mutta mua vaivaa jonkin aikaa sellainen tunne että en ole onnellinen. kaikki on hyvin mun elämässä. koulu sujuu, autokoulua käyn ja sekin menee sujuvasti ja mulla on poikakaveri mun elämässä kuka minua oikeasti rakastaa.
olen 17 vuotias pikku nainen ja en tiedä mitä tehdä. yhtenä sekunntina olen onnellinen ja toisena sekunttina jo ajattelen asioita jotka saavat minut tuntemaan surua. en tiedä minkälaista surua mutta surua että tuntuu pahalle sydämessä. ahdistaa ja haluaisin itkeä mutta en pysty.
Mulla on paljon pelkoja. Murehdin paljon asioista meneekö kaikki hyvin. Rakastaako poikakaverini vain minua ja haluaako hän todella olla vain minun kanssani. Mietin jo nyt pääsenkö luokaltani vaikka en ikinä ole jäänyt luokalleni ja tämä kouluvuosi vasta alkoi. Tänään oli ensinmäinen koulupäiväni. Mietin saanko autokouluani loppuun ennen tallvea. Ajan moottoripyörä korttia ja talvella kun ei voi ajaa moottoripyörää.
Murehdin niin paljon etukäteen ja lopussa nään että ei olisi ollut edes tarvetta kun kaikki meni hyvin. Poikakaverini sanoo minulle päivittäin kuinka kaunis ja ihana hänelle olen ja kuinka hän minua rakastaa. ollaan oltu vuosi ja 5 kk yhdessä. Vietetään joka vapaa sekuntti yhdessä ja meidän vanhemmat ovat ystäviä keskenään ja he ovat ylpeitä mesitä ja kuinka ihana pari me olemmekin. Tulevaisuudesta ollaan jo puhuttu ja kaikki on ihana amutta mitä minulta puuttuu että olen surullinen. Joka ilta kun menen sänkyyn haluan nukahtaa pian että en ala ajattelemaan surullisia asioita!
mitä tehdä?
olen 17 vuotias pikku nainen ja en tiedä mitä tehdä. yhtenä sekunntina olen onnellinen ja toisena sekunttina jo ajattelen asioita jotka saavat minut tuntemaan surua. en tiedä minkälaista surua mutta surua että tuntuu pahalle sydämessä. ahdistaa ja haluaisin itkeä mutta en pysty.
Mulla on paljon pelkoja. Murehdin paljon asioista meneekö kaikki hyvin. Rakastaako poikakaverini vain minua ja haluaako hän todella olla vain minun kanssani. Mietin jo nyt pääsenkö luokaltani vaikka en ikinä ole jäänyt luokalleni ja tämä kouluvuosi vasta alkoi. Tänään oli ensinmäinen koulupäiväni. Mietin saanko autokouluani loppuun ennen tallvea. Ajan moottoripyörä korttia ja talvella kun ei voi ajaa moottoripyörää.
Murehdin niin paljon etukäteen ja lopussa nään että ei olisi ollut edes tarvetta kun kaikki meni hyvin. Poikakaverini sanoo minulle päivittäin kuinka kaunis ja ihana hänelle olen ja kuinka hän minua rakastaa. ollaan oltu vuosi ja 5 kk yhdessä. Vietetään joka vapaa sekuntti yhdessä ja meidän vanhemmat ovat ystäviä keskenään ja he ovat ylpeitä mesitä ja kuinka ihana pari me olemmekin. Tulevaisuudesta ollaan jo puhuttu ja kaikki on ihana amutta mitä minulta puuttuu että olen surullinen. Joka ilta kun menen sänkyyn haluan nukahtaa pian että en ala ajattelemaan surullisia asioita!
mitä tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
tosi paljon kaikkea mahdollista, mutta se auttoi kun muistuttelin itseäni, että pitää elää vain päivä kerrallaan.
Toinen mottoni on, että, jos asiat menevät pieleen, kyllä ne aina jotenkin selviävät.
Tuli mieleen, onkohan surussasi Jumalan kaipuuta?
en usko jumalaan muuten kuin silloin kun tulee kireä paikka ja on pakko yrittää uskoa ja rukoilla. ja tähän asti se on toiminut . ainakun olen rukoillut asiat ovat aina selvenneet mutta en muuten ole mitenkään uskollinen. kastettu olen ja rippikoulun käynyt että pääsen kirkossa naimisiin. ei muuta