jos kaksi tai useampi...

YX rukoilija

Eikös raamatussa ole jossain kohti sanottu jotenkin että jos kaksi tai useampi minun nimessäni rukoilee niin olen siellä heidän keskellään ja rukous kuullaan. Ehdottaisin seuraavaa: kootaan tänä iltana vaikka sanotaan seitsemäksi ihmisiä rukoilemaan yhtäaikaa - ei se varmaan haittaa vaikka emme ole samassa huoneessa. Rukoillaan sitten oma rukouksemme ja toistemme puolesta. Eli jos te ihmiset jotka haluatte alkaa tähän mukaan laittaisitte meille tiedoksi oman rukousaiheenne niin voidaan kaikki rukoilla toistemme puolesta. Minä haluaisin Jumalan kuulevan rukoukseni raskaaksi tulemisesta, Jeesuksen nimessä Herra kuule minua ja siunaa minua raskaudella ja terveellä lapsella.

14

527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen rukoilija

      Raamatussa tosiaan annetaan vahvat takuut sille, että jos kaksi tai useampi rukoilee mitä hyvänsä samaa asiaa, niin se toteutuu.

      Ehdotuksesi on hyvä ja kannatettava. Se vain ihmetyttää, että kun tuo kohta on kaiken aikaa ollut selvästi Raamatusta luettavissa, niin miksi uskovaiset eivät ole yksissä tuumin jo ajat sitten laittaneet maailman asioita kuntoon. Ovatko he niin eripuraista väkeä, ettei missään asiassa löydy edes kahta saman mielistä?

      Oli miten oli, jos aloittajalle sopii, ehdottaisin että otetaan ainakin me kaksi tänä iltana klo 19.00 käsittelyyn seuraavat, ja muutakin jos mieleen tulee:

      - Liikakansoituksen poistaminen
      - Nälänhädän poistaminen
      - Ihmisten kaikenlaisen eriarvoisuuden poistaminen
      - Sotien lopettaminen
      - Luonnonkatastrofien poistaminen
      - Kulutuksen ja energiankäytön sopeuttaminen luonnon kestokykyyn
      - Sairauksien poistaminen (ihmisten täytynee edelleen kuolla, mutta tapahtukoon se arvokkaasti ilman kärsimystä)

      Tuossa on vähän päällekkäisyyksiäkin (ensimmäinen kohta esimerkiksi auttaa useampaakin seuraavista), mutta pistin ne nyt erikseen sitä mukaa kun mieleen tuli. Ei varmaan haittaa. Kaikkiin voisi varmuuden vuoksi lisätä ajankohtatoivomuksen "heti" ettei tule mitään tulkintaongelmia.

      • YX rukoilija

        ...maailmanlaajuiset aiheet. Minun pyyntöni on vain mulle ja saa kyllä tuo sinun viesti miettimään kuinka ajattelen vain omaa tilannettani...en taida olla ihan noin avaramielinen ihminen että olisin itse huomannu rukoilla tuollaisia asioita, joten hyvä että kirjoitit nuo asiat lupaan ottaa nekin esille rukouksessani. Onhan se kuiten vähän ristiriitaista että rukoilen maailman liikakansoituksen poistamista ja samalla lasta itselleni, mutta maailma on ristiriitainen paikka. Ja olen vain ihminen ja minun yksi heikkous on kait sitten ahneus...ahneus saada olla äiti. Hienoa että on mukaan tulijoita, siunausta teille ja kaikille muillekki :)

      • Toinen rukoilija
        YX rukoilija kirjoitti:

        " ...maailmanlaajuiset aiheet. Minun pyyntöni on vain mulle"

        Niin, valitsin kunnon aiheet nimen omaan siitä syystä, että aloituksessa ehdotettiin yhteisrukousta.

        Rukouksiahan on kahdenlaisia:

        Yhden ihmisen yksityiset toiveet toteutuvat Jumalan harkinnan mukaan. Saattaa olla etteivät toteudu heti ja toteutuessaankin voivat toteutua toisin kuin pyytäjä on asian ajatellut, voivatpa jäädä toteutumattakin jos Jumala katsoo sen parhaaksi.

        Kahden tai useamman henkilön rukoukset taas on luvattu toteuttaa tarkalleen, ainut edellytys on että vähintään kaksi rukoilee samaa asiaa. Näin voimakkaan lupauksen kanssa on tietysti syytä olla tarkkana ja pyytää vain asioita, jotka varmasti ovat kaikille hyödyksi. Yhteisrukous ei yleensä sovellu yhden ihmisen tarpeisiin, jotka sitä paitsi saattavat olla sen verran yksityisiä ettei niitä saa toisille rukoilijijoille yhteisrukouksen vaatimalla tarkkuudella kuvailluksikaan.

        Ovatkohan maailman asiat juuri tämän takia huonolla tolalla? Ovatko rukoilijat todellakin tähän saakka pyörineet vain omien pienten ongelmiensa parissa kokonaan unohtaen tuon voimakkaamman rukouksen mahdin, jolla itse asiassa saataisiin aivan kaikkien asiat yhdellä kertaa kuntoon? Tänä iltana se joka tapauksessa korjaantuu ja huomenna maailma on aivan toisenlainen.

      • Toinen rukoilija
        Toinen rukoilija kirjoitti:

        Hesarissa länsimetroa ja muuta tavallista, Iltiksen lööpeissä jotain Mika Häkkisen morsiamesta. Ei halaistua sanaa maailman muuttumisesta.

        Minun on pakko tulkita tämä niin, että ketjun aloittaja teki oharit. Miksi? Kenelle siitä olisi ollut haittaa?

        On tietysti sekin teoreettinen vaihtoehto, että rukous ei toiminut. Mutta miksei olisi toiminut? Raamatussa luvataan aivan selkeästi, että toimii.

        Matti Näsää lainatakseni: "Mua ei taas huvita oikein mikään"

        Ei olis tullu mieleenkään tehä ohareita...hmmmm..ehkä jotain on muuttunu jossain tietämättämme. Tai jotain mitä piti sattua ei sattunukkaan. Siunausta kaikille.

      • tiris

        Toeutui kun mieheni kanssa että Herra ottaisi alkoholismin pois miehestäni. Se toteutu muutaman vuoden kuluttua. Mieheni ihmetteli että mikäs nyt on kun ei tee enää mieli juoda, vaikka hän oli tosi kova alkoholisti.
        Jps pyytämänne asia ei heti toteudu, odottakaa rahassa. Siihen kyllä Jeesus vastaa, koska se on lupaus, ennnemmin tai myöhemmin.

      • YX rukoilija
        tiris kirjoitti:

        Ihanaa olen todella iloinen teidän puolesta ja kiitän Herraa rukousvastauksesta. Kiitos myös että toit iloa ja toivoa minulle tuolla sinun viestillä. Siunausta teille!

      • ......
        tiris kirjoitti:

        Toeutui kun mieheni kanssa että Herra ottaisi alkoholismin pois miehestäni. Se toteutu muutaman vuoden kuluttua. Mieheni ihmetteli että mikäs nyt on kun ei tee enää mieli juoda, vaikka hän oli tosi kova alkoholisti.
        Jps pyytämänne asia ei heti toteudu, odottakaa rahassa. Siihen kyllä Jeesus vastaa, koska se on lupaus, ennnemmin tai myöhemmin.

        "Jps pyytämänne asia ei heti toteudu, odottakaa rahassa. Siihen kyllä Jeesus vastaa, koska se on lupaus, ennnemmin tai myöhemmin."

        Siinä lupauksessa ei mainita mitään erityistä toteutusajasta. Mikään ei siis estä sisällyttämästä rukoukseen myös toivetta ajankohdasta. Kun on luvattu toteuttaa kaikki, toteutuu myös ajankohtakin.

        Teidänkin olisi kannattanut rukoilla "alkoholismista vapautumista heti", ei olisi tarvinnut kärsiä kahta vuotta.

      • notw
        Toinen rukoilija kirjoitti:

        " ...maailmanlaajuiset aiheet. Minun pyyntöni on vain mulle"

        Niin, valitsin kunnon aiheet nimen omaan siitä syystä, että aloituksessa ehdotettiin yhteisrukousta.

        Rukouksiahan on kahdenlaisia:

        Yhden ihmisen yksityiset toiveet toteutuvat Jumalan harkinnan mukaan. Saattaa olla etteivät toteudu heti ja toteutuessaankin voivat toteutua toisin kuin pyytäjä on asian ajatellut, voivatpa jäädä toteutumattakin jos Jumala katsoo sen parhaaksi.

        Kahden tai useamman henkilön rukoukset taas on luvattu toteuttaa tarkalleen, ainut edellytys on että vähintään kaksi rukoilee samaa asiaa. Näin voimakkaan lupauksen kanssa on tietysti syytä olla tarkkana ja pyytää vain asioita, jotka varmasti ovat kaikille hyödyksi. Yhteisrukous ei yleensä sovellu yhden ihmisen tarpeisiin, jotka sitä paitsi saattavat olla sen verran yksityisiä ettei niitä saa toisille rukoilijijoille yhteisrukouksen vaatimalla tarkkuudella kuvailluksikaan.

        Ovatkohan maailman asiat juuri tämän takia huonolla tolalla? Ovatko rukoilijat todellakin tähän saakka pyörineet vain omien pienten ongelmiensa parissa kokonaan unohtaen tuon voimakkaamman rukouksen mahdin, jolla itse asiassa saataisiin aivan kaikkien asiat yhdellä kertaa kuntoon? Tänä iltana se joka tapauksessa korjaantuu ja huomenna maailma on aivan toisenlainen.

        "Näin voimakkaan lupauksen kanssa on tietysti syytä olla tarkkana ja pyytää vain asioita, jotka varmasti ovat kaikille hyödyksi." Luulempa että tämä on kuitenkin loppujen lopuksi Jumalan päätös toteuttaako rukouksen vai ei sillä vain hän osaa määritellä mikä on "hyödyllistä" ja mitä ihminen todella tarvitsee. Ja kyllä ollaan yhteisrukousta tehty ihan yhenki ihmisen puolesta, esim. monesti jos jollaki mun kaverilla on joku tietty asia joka painaa nii saatetaan ihan 5hlö:n porukalla rukoilla ihan vaan sen puolesta.
        Mutta sodat eivät tosiaankaan tule loppumaan lähi-idästä ainakaan. Sinun ei pitäisi olla näin varma tästä. Toki Jumala kykenisi kaiken tämän parantamaan ja hoitamaan mutte se on sitten vaan siitä kiinni tekeekö Jumala näin. Vaikka kuinka sinä näkisit parhaaksi parantaa nämä asiat niin Jumalalla saattaa olla jotain muuta mielessä. Ja muistetaan se että paholaiselle on annettu oikeus koetella ihmisten uskoa. Jos meillä olisi kaikki tarvittava ja enemmän, unohtaisimme turvautua Herraan.
        Ja uskompa että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun globaalejen asioiden puolesta rukoillaan.
        Ei pidä olla epäilevä muttei myöskään herkkäuskoinen:)

    • asiaa myös

      Olen mukana rukoilemassa. Itselleni pyytäisin asioideni selviämistä ja rauhaa mieleeni, missä ei ole sijaa katkeruudelle kateudelle eikä katumusta asioille joita ei voi muuttaa.

    • huolestunut rukoilija

      Rukoilen kaikkien edellämainittujen asioiden puolesta Itse haluaisin pyytää isoäitini terveyden kestämisen puolesta ja että hän pääsisi pian sairaalasta kotiin.

      • ------

        Rukoilisitteko ihanat ihmiset sukulaispojan ja hänen äitinsä puolesta jotka kamppailevat vaikeuksien kanssa.Kiitos teille.

    • YX rukoilija

      Jeesuksen nimessä Herraa rukoilemme että autat maailman nälänhätäisiä ja luonnonkatastrofeista kärsineitä. Herra auta meitä ihmisiä ymmärtämään luonnonsuojelun ja puhtauden tärkeys. Jeesuksen nimessä auta tätä äitiä ja poikaa heidän vaikeuksiensa keskellä sinä näet mitä he tarvivat anna heille helpotusta jo tänä iltana. Jeesuksen nimessä pyydämme myös terveyttä tälle isoäidille ja kotiin pääsyä lasten ja laste nlasten turvaksi ja riemuksi. Kiitos Herra että saamme rukoilla sinua, kiitos että kuulet meitä. Tapahtukoon sinun tahtosi sillä sinä tiedät parhaiten mikä on meille hyväksi. Aamen.

    • yeeeyyeeyey

      ei toiminut. ei pidä raamattu kutiaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5326
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1987
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1866
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1298
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe