Pitäneekö paikkansa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000018801283#22000000018801283
Merkkimaahantuojat saivat ilmoittaa käytännössä aivan vapaasti, kenenkään viraomaisen siihen puuttumatta tuomiensa autojen verotusarvoksi (=tuolloin ns. CIF-hinta eli maahantuontihinta) sellaisen arvon, minkä parhaaksi katsoivat. Ja vuosien kuluessa parhaaksi tietysti katsottiin ilmoittaa kovin pieni CIF-hinta...
Tulli ja VM ei ollut millään tavoin kiinnostunut, minkälaisia autoja ihan oikeasti maahan tuotiin, vaan heille kelpasi mikä tahansa paperilla ilmoitettu verotusarvo.
Sittemmin, kun Siilin-tapauksen jälkeen EY-tuomioistuin pakotti Suomen muuttamaan autoverolakiaan, autoverolaki määräsi julkaisemaan pidätetyt veron osuudet tuotujen autojen silloisista ohjevähittäismyyntihinnoista. Tällöin kävikin ilmi, että Tullilla ei ollutkaan mitään dokumentteja siitä, millaisia autoja todellisuudessa oli tuotu niitä vastaavien verodokumenttien osalta. Toisin sanottuna maahantuoja oli ilmoittanut tuoneensa maahan esim. "VW Golf"-tyyppisiä autoja ja ilmoittanut niiden verotusarvon olevan suuruudeltaan sitä ja sitä. No, ilmoitettu verotusarvo saattoi täsmätä 1,4 litraiseen, kolmioviseen karvalakkimalliin ilman metalliväria, mutta todellisuudessa maahan voitiin tuoda samalla hinnalla esim. tuplahintaisia diesel-farkkuja tai vaikka nelivetomalleja. Varusteista ei tietysti puhuttu mitään.
Tämä täydellinen tullin kontrollin puute konkretisoitui nykyisen autoverolain määräykseen julkaista maksetun autoveron prosenttiosuudet vähittäismyyntihinnoista. Tämä uusi autoverolaki säädettiin helmikuussa 2002 ja se tuli voimaan toukokuussa 2003. Tullin tiedoitus ilmoitti välittömästi lain hyväksymisen jälkeen kirjallisesti nettisivuillaan (harkitsematta!), että se julkaisee nämä lain määräämät prosentit nettisivuillaan "hyvissä ajoin ennen lain voimaantuloa".
Tullin tiedoitus oli ollut ilmeisesti täysin tietämätön tullin sisällä lymynneestä luurangosta. toisin sanottuna siitä, että heillä ei ole koskaan ollut todellisia tietoja siitä, mistä autoista veroja on maksettu ja kuinka paljon. Tullissa alkoi valtava sisäinen kuhina, jotta väärinkäytökset eivät paljastuisi.
Lopputuloksena on, että vaikka laki yksiselitteisesti määrää tullia julkaisemaan nämä tiedot, alkoi tietoja tulla vasta lain voimaantuolon jälkeen ja sittenkin vain pieninä murusina ja vasta vuosien kuluessa. Nyt runsaan kolmen vuoden kuluttua verotiedoista on edelleen julkaistu vain osia. Ja nekin ovat paljolti virheellisiä.
Jotkut käyteyn auton tuoneet ovat pyytäneet saada tullilta nähdäkseen tiedot, joiden pohjalta tulli on määritellyt tuon oman autonsa verotuksen määräämä prosenttiluku on laskettu. Tulli on jyrkästi kieltäytynyt antamasta näitä tietoja verovelvolliselle tarkastettavaksi. Syytä ei ole vaikea arvata. Varsinkaan, kun eräät ovat julkisuuslain perusteella poliisilla uhattuaan saaneet lopulta nämä yksittäisen automallin prosentin laskentaperusteet. Laskentaperusteiden takana olleiden runkonumeroiden perusteella olikin paljatunut täysin erityypisiä ja -hintaisia autoja, kuin mitä prosentin piti koskea...
On esitetty hyvinkin perusteluja arvoita siitä, että vuosien kuluessa merkkimaahantuojat ovat pystyneet pitämään itsellään satoja miljoonia, jotka silloisen autoverolainsäädännön mukaan olisi tarkoittu tilitettäväksi autoverona valtiolle. Varsin luonnollisesti on myös arvioitu, että tällainen ei voi tapahtua vahingossa, vaan autoveron keräämisestä vastaavien virkamiesten hijaisella myötävaikutuksella. Tällaisia tulkintoja puoltavat myös nyt paljastuneet tullin täysin ylimalkaiset ja yksilöimättömät verotusdokumentit.
Tihkuneidenkin verotustietojen mukaan joistakin autoista on maksettu autoveroa vain 13 % silloisista vähittäismyyntihinnoista. Kun autovero oli tällöin 100 % CIF-hinnasta, muodostui esim. 120 000 markaa maksaneen auton hinta seuraavasti:
- maahantuontihinta 15 600 mk
- autovero 15 600 mk
- alv (18,03% myyntihinnasta) 21 636 mk
Tästä seuraa erikoinen yhtälö, että tuomalla maahan 15 600 markan arvoisen auton (huom. tämä CIF-hinta sisältää jo rahdin Suomeen), saa maahantuoja ja jälleenmyyjä "korvausta" välitystyöstään yli 67 000 mk!. Kun auton valmistaja rakentaisi, myisi ja rahtaisi Suomeen kyseisen auton vain 15 600 markan hintaan.
Tavallinen kansalainen ymmärtäisi välittömasti, että jokin tässä laskelmassa ei voi täsmätä, vaan kyse on veronkierrosta. Mutta näiden verojen keräyksestä vastanneet virkamiehet eivät havainneet mitään erikoista vuosienkaan kuluessa...
Kyse ei ollut pelkästään Volvo-autosta, joka pystyi omistusrakenteensa avulla kirjoittamaan CIF-hinnaksi lähes minkä tahansa, vaan tätä em. esimerkin tapaista menettelyä käyttivät muutkin. Esimerkki on eräästä kalliilla amerkkilaisella työvoimalla tehdystä "halvasta" autosta. Tekaistut halvat CIF-hinnat korvattiin autovalmistajalle maksamalla huomattavia ylihintoja varaosista, koulutuksesta, laitteistoista, markkioinnista ja mainonnasta. Niissähän ei ollut 100%:n autoveroa...
Kuvaavaa on, että näiden lain määräämien posenttien julkaisemista on vetkuteltu jo yli kolme vuotta. Prosenteista on julkaistu vain sellaisia, jotka ovat olleet jollakin tavoilla julkaisukelpoisia, toisin niitäkin on siis paljastunut manipuloiduiksi.
Kun kaikki nämä asiat koskevat vuonna -02 ja sitä vanhempia verotustietoja, yleisesti uskotaan, että jarrutelun tarkoituksena on pelata aikaa ainakin näiden räikempien tapausten esille tuloon siten, että 10 vuoden määräaika täyttyisi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000018801283#22000000018801283
Merkkimaahantuojat saivat ilmoittaa käytännössä aivan vapaasti, kenenkään viraomaisen siihen puuttumatta tuomiensa autojen verotusarvoksi (=tuolloin ns. CIF-hinta eli maahantuontihinta) sellaisen arvon, minkä parhaaksi katsoivat. Ja vuosien kuluessa parhaaksi tietysti katsottiin ilmoittaa kovin pieni CIF-hinta...
Tulli ja VM ei ollut millään tavoin kiinnostunut, minkälaisia autoja ihan oikeasti maahan tuotiin, vaan heille kelpasi mikä tahansa paperilla ilmoitettu verotusarvo.
Sittemmin, kun Siilin-tapauksen jälkeen EY-tuomioistuin pakotti Suomen muuttamaan autoverolakiaan, autoverolaki määräsi julkaisemaan pidätetyt veron osuudet tuotujen autojen silloisista ohjevähittäismyyntihinnoista. Tällöin kävikin ilmi, että Tullilla ei ollutkaan mitään dokumentteja siitä, millaisia autoja todellisuudessa oli tuotu niitä vastaavien verodokumenttien osalta. Toisin sanottuna maahantuoja oli ilmoittanut tuoneensa maahan esim. "VW Golf"-tyyppisiä autoja ja ilmoittanut niiden verotusarvon olevan suuruudeltaan sitä ja sitä. No, ilmoitettu verotusarvo saattoi täsmätä 1,4 litraiseen, kolmioviseen karvalakkimalliin ilman metalliväria, mutta todellisuudessa maahan voitiin tuoda samalla hinnalla esim. tuplahintaisia diesel-farkkuja tai vaikka nelivetomalleja. Varusteista ei tietysti puhuttu mitään.
Tämä täydellinen tullin kontrollin puute konkretisoitui nykyisen autoverolain määräykseen julkaista maksetun autoveron prosenttiosuudet vähittäismyyntihinnoista. Tämä uusi autoverolaki säädettiin helmikuussa 2002 ja se tuli voimaan toukokuussa 2003. Tullin tiedoitus ilmoitti välittömästi lain hyväksymisen jälkeen kirjallisesti nettisivuillaan (harkitsematta!), että se julkaisee nämä lain määräämät prosentit nettisivuillaan "hyvissä ajoin ennen lain voimaantuloa".
Tullin tiedoitus oli ollut ilmeisesti täysin tietämätön tullin sisällä lymynneestä luurangosta. toisin sanottuna siitä, että heillä ei ole koskaan ollut todellisia tietoja siitä, mistä autoista veroja on maksettu ja kuinka paljon. Tullissa alkoi valtava sisäinen kuhina, jotta väärinkäytökset eivät paljastuisi.
Lopputuloksena on, että vaikka laki yksiselitteisesti määrää tullia julkaisemaan nämä tiedot, alkoi tietoja tulla vasta lain voimaantuolon jälkeen ja sittenkin vain pieninä murusina ja vasta vuosien kuluessa. Nyt runsaan kolmen vuoden kuluttua verotiedoista on edelleen julkaistu vain osia. Ja nekin ovat paljolti virheellisiä.
Jotkut käyteyn auton tuoneet ovat pyytäneet saada tullilta nähdäkseen tiedot, joiden pohjalta tulli on määritellyt tuon oman autonsa verotuksen määräämä prosenttiluku on laskettu. Tulli on jyrkästi kieltäytynyt antamasta näitä tietoja verovelvolliselle tarkastettavaksi. Syytä ei ole vaikea arvata. Varsinkaan, kun eräät ovat julkisuuslain perusteella poliisilla uhattuaan saaneet lopulta nämä yksittäisen automallin prosentin laskentaperusteet. Laskentaperusteiden takana olleiden runkonumeroiden perusteella olikin paljatunut täysin erityypisiä ja -hintaisia autoja, kuin mitä prosentin piti koskea...
On esitetty hyvinkin perusteluja arvoita siitä, että vuosien kuluessa merkkimaahantuojat ovat pystyneet pitämään itsellään satoja miljoonia, jotka silloisen autoverolainsäädännön mukaan olisi tarkoittu tilitettäväksi autoverona valtiolle. Varsin luonnollisesti on myös arvioitu, että tällainen ei voi tapahtua vahingossa, vaan autoveron keräämisestä vastaavien virkamiesten hijaisella myötävaikutuksella. Tällaisia tulkintoja puoltavat myös nyt paljastuneet tullin täysin ylimalkaiset ja yksilöimättömät verotusdokumentit.
Tihkuneidenkin verotustietojen mukaan joistakin autoista on maksettu autoveroa vain 13 % silloisista vähittäismyyntihinnoista. Kun autovero oli tällöin 100 % CIF-hinnasta, muodostui esim. 120 000 markaa maksaneen auton hinta seuraavasti:
- maahantuontihinta 15 600 mk
- autovero 15 600 mk
- alv (18,03% myyntihinnasta) 21 636 mk
Tästä seuraa erikoinen yhtälö, että tuomalla maahan 15 600 markan arvoisen auton (huom. tämä CIF-hinta sisältää jo rahdin Suomeen), saa maahantuoja ja jälleenmyyjä "korvausta" välitystyöstään yli 67 000 mk!. Kun auton valmistaja rakentaisi, myisi ja rahtaisi Suomeen kyseisen auton vain 15 600 markan hintaan.
Tavallinen kansalainen ymmärtäisi välittömasti, että jokin tässä laskelmassa ei voi täsmätä, vaan kyse on veronkierrosta. Mutta näiden verojen keräyksestä vastanneet virkamiehet eivät havainneet mitään erikoista vuosienkaan kuluessa...
Kyse ei ollut pelkästään Volvo-autosta, joka pystyi omistusrakenteensa avulla kirjoittamaan CIF-hinnaksi lähes minkä tahansa, vaan tätä em. esimerkin tapaista menettelyä käyttivät muutkin. Esimerkki on eräästä kalliilla amerkkilaisella työvoimalla tehdystä "halvasta" autosta. Tekaistut halvat CIF-hinnat korvattiin autovalmistajalle maksamalla huomattavia ylihintoja varaosista, koulutuksesta, laitteistoista, markkioinnista ja mainonnasta. Niissähän ei ollut 100%:n autoveroa...
Kuvaavaa on, että näiden lain määräämien posenttien julkaisemista on vetkuteltu jo yli kolme vuotta. Prosenteista on julkaistu vain sellaisia, jotka ovat olleet jollakin tavoilla julkaisukelpoisia, toisin niitäkin on siis paljastunut manipuloiduiksi.
Kun kaikki nämä asiat koskevat vuonna -02 ja sitä vanhempia verotustietoja, yleisesti uskotaan, että jarrutelun tarkoituksena on pelata aikaa ainakin näiden räikempien tapausten esille tuloon siten, että 10 vuoden määräaika täyttyisi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eihän siinä mitään, jos kuluttajakin olisi siitä hyötynyt, mutta epäilen kovasti. Ainakin huoltohinnoista ja varaosista nykäistiin ihan kunnon Suomi-lisää. Oli surkuhupaisaa lukea kotimaisen ja ruotsalaisen Volvon lisävarustekuvastoja rinnan 1980-luvun lopulla. Samat tuotteet, hinnat likimain samat, mutta toisessa markkoina, toisessa kruunuina.
Jotain verohinnoittelun omituisuuksista kertoo myös mallikohtaisten prosenttien heitot niissä yksilöissä, joisa on paljon lisävarusteita. Kuviohan menee niin, että tullilla oli tiedossa sen perusmallin CIF-hinta ja lopullisesta autokauppalaskusta maksettu vero kustakin autosta. Maksetussa verossa oli kuitenkin mukana myös lisävarusteiden tuoma hinnan- ja veronnousu. Nämä sitten lyötiin maailman parhaan tullin wintoosan exeliin ja a'vot, kunnollisen tullimiehen eteen pläjähti muikea veroprosentti.
Onkohan tästä peräisin tullin epäluulo autokauppoihin liittyviin "kuitteihin"? Siperia opetti, ja oppia sovelletaan viattomiin ja rehellisiin autontuojiin?