eroon nukahtamis

Olen kolmen kuukauden ajan ottanut puolikkaan somnoria nukkumaan mennessä ja toisen puolikkaan yöllä herättyäni. Nyt haluaisin päästä eroon nukahtamislääkkeistä. Onko teillä kokemusta siitä, miten se kannattaisi tehdä niin, että tulisi mahdollisimman vähän vieroitusoireita. Kuinka kauan vieroitusoireenne on kestänyt?
1285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse sain Tenoxia, joita sitten lähinnä stressin aiheuttamiin nuukahtamisvaikeuksiin napsin joka ilta. Määrääkin oli hiljalleen lisättävä, kun ei auttanut enää yhdellä napilla. (tosin nukahdettua, nukuin kyllä hyvin aamuun asti)
Pakko oli sitten ottaa järki käteen ja saada pillerin käyttö hallintaan. Jätin illalla tenoxin pois, valvoin aamukolmeen-neljään, kello soi 5.30, joten unet jäi melko vähiin. Parin vuorokauden jälkeen väsymys oli sitä luokkaa, että unikin tuli jo alkuillasta, muutaman päivän ajan, ja taas samaan valvomispyörimiseen... Näin kuitenkin hiljalleen pääsin irti jokailtaisesta lääkeen otosta, ja olen pyrkinyt pitämään ne hätävarana, korkeintaan kerran viikossa.
Tästä tuotteesta ei mitään vieroitusoireita? ole tullut, lukuunottamata sitä, että uni edelleenkin välillä tulee hhuonosti, vaan eipä ole stressikään helpottanut, ja tuskin ihan pian helpottaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkkeistä kirjoitti:

Olen kolmen kuukauden ajan ottanut puolikkaan somnoria nukkumaan mennessä ja toisen puolikkaan yöllä herättyäni. Nyt haluaisin päästä eroon nukahtamislääkkeistä. Onko teillä kokemusta siitä, miten se kannattaisi tehdä niin, että tulisi mahdollisimman vähän vieroitusoireita. Kuinka kauan vieroitusoireenne on kestänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu