Tule meille töihin... ota yhteyttä

Tule meille töihin, meillä työt eivät luita kolota ja taukoa on yhtenään, jopa niin paljon että saatat ikävystyä kun joudut taukotilassa aikaasi kuluttamaan.
Lomamme ovat tunnetusti pitkiä ja päivittäinen työaika niin lyhyt, että pystyt jotain toistakin hommaa siinä ohessa tekemään.
Meillä on jo monta vanhuuseläkkeellä olevaa kuljettajaa puikoissa, ja hyvin tuntuvat vaarit ja muorit jaksavat, sillä meillä ei työ miestä paina.
Liikenneturvallisuudesta emme ole huolissamme, sillä vaarit pärjäävät oikein hyvin meidän leppoisilla työajoilla.
ei tarvitse olla puttemans meillä pärjätäkseen ja lähiesimiehet tukevat kykyjensä mukaan vaarinkin työnteon edellytyksiä.
Palkkaa me maksamme muita vähemmän, mutta eipä sen eteen tarvitse juuri mitään tehdäkään.

Tervetuloa kaikki joskus bussia ajaneet ja joilla on voimassa oleva D-luokan kortti, me pidämme sinusta huolta.
Tarjoamme virikkeellistä aamu- ja iltapäivätoimintaa ikääntyville ja nuorille.
Jos olet joskus ajanut linjojamme, niin työt voit aloittaa jo tänään, muuten huomenna lyhyen perehdyttämisen jälkeen.
3729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puhut ikivanhaa asiaa. Se on ollut jo kauan käytössä. Varsinkin pienissä la-yrityksissä.

Meinaan, on jo kauan ollu vaaria jos jonkinmoista kuskaamassa pirteitä koululaisia milloin minnekin pirun pitkiä reissuja. Ittekkin vetelin viime syksyllä Salosta Lappiin, danssasin siälä viaraitten muorien kanssa viikon ja ajoin vielä kakrut yöllä takasin yhtäsoittoo.

Useat tilausajo-vaarit ovat tulleet puikkoihin vasta vanhoilla päivillään. Mummeleitakin näkyy joskus. Melkein kaikki ovat olleet muulla alalla töissä ja ovat nyt niistä eläkkeellä. Ajavat lisäksi pimeesti ilman verokirjaa. En määkä veroja maksele turhanpäiten. Tämänkin Lapinreissun sain ilmaseksi ja vähän käyttörahaa ja kelomajan asuttavaksi läheltä tanssimestaa.

Elikkä homma toimii jo! Itekki oon ajellu kölvinä ka-kortin ja la-kortin mutten ikinä niitä hommia tehny. Oon paahtanu melkein nelkyt vuotta trukin ratissa. Joten kokemusta ratinväännöstä kyllä löytyy.

Äänestä

helm ilmoitus on juuri sama, ainakin samanlaisen luin jossain sossun toimiston vessan seinällä, sama tais olla alkossa

Äänestä

Myöskin tämmöinen ilmoits oli seinällä, töihin haetaan riuskoja bussinkuljettajia AKT:N sopimus, saa ja täytyykin ajaa mahdollisimman pitkää päivää, välillä on 4. tunnin päivä, vuosiloma on lyhyt, kuljetusta ei järjestetä, kuljettajan täytyy hankkia oma auto tai asua varikon vieressä.

Ajojat ovat kireät, joten venymistä kusitaukojen osalta vaaditaan, kahvitaukoa ei ole työpäivän aikana, työpäivän pituus voi olla 12 tuntia 30 minuuttia, ajo kaupunkiliikennettä, mielellään ylitöiden tekoon suostuvainen kuljettaja, listat vaihtuvat kahden viikon välein, joten vapaapäiviä ei tiedä ennen sitä.

Työtä riitttä, peruspalkka on mitä on mutta lisät pienemmät kuin kuntapuolella ja vuosilomaa vähemmän usea viikko vuodessa, kaikki työnarkomaanit ja vahvaselkäiset tervetuloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työnantaja kepulikonoserni oy kirjoitti:

Tule meille töihin, meillä työt eivät luita kolota ja taukoa on yhtenään, jopa niin paljon että saatat ikävystyä kun joudut taukotilassa aikaasi kuluttamaan.
Lomamme ovat tunnetusti pitkiä ja päivittäinen työaika niin lyhyt, että pystyt jotain toistakin hommaa siinä ohessa tekemään.
Meillä on jo monta vanhuuseläkkeellä olevaa kuljettajaa puikoissa, ja hyvin tuntuvat vaarit ja muorit jaksavat, sillä meillä ei työ miestä paina.
Liikenneturvallisuudesta emme ole huolissamme, sillä vaarit pärjäävät oikein hyvin meidän leppoisilla työajoilla.
ei tarvitse olla puttemans meillä pärjätäkseen ja lähiesimiehet tukevat kykyjensä mukaan vaarinkin työnteon edellytyksiä.
Palkkaa me maksamme muita vähemmän, mutta eipä sen eteen tarvitse juuri mitään tehdäkään.

Tervetuloa kaikki joskus bussia ajaneet ja joilla on voimassa oleva D-luokan kortti, me pidämme sinusta huolta.
Tarjoamme virikkeellistä aamu- ja iltapäivätoimintaa ikääntyville ja nuorille.
Jos olet joskus ajanut linjojamme, niin työt voit aloittaa jo tänään, muuten huomenna lyhyen perehdyttämisen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu