Balanssista kokoomuksen vaalikahvila

Jo alkaa selvetä kokoomuksen rahoitusinto Balanssin suuntaan. Ilman kaupungin lisäpanostusta olis vaalikahvila sulkeutunut ennen vaaleja. No onneksi saivat lisärahaa.
4448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokoomusvaltuutetut ei nyt varmaankaan minkään vaalikahvittelun takia ollut tukemassa Balanssia vaan ihan käyttäen järkeään varhaisnuorten hyväksi.

Näin kepulaisena hävettää suuresti, että oman puolueeni luottamusmiehet eivät ymmärtäneet näin selvää tarvetta. Siinä tehdään pienellä rahalla merkittävää työtä.

Sillä, että kaupungilla on omakin nuorisotalo, ei ole merkitystä, jos sen sisältö on Balanssia köyhempää.

Emmehän enää grillaa käristemakkaraa, kun Wilhelmiäkin on saatavissa. Ennen muinoin Itikan käriste oli käsite, ajat muuttuu ja makkarat paranee.

Äänestä
  • totuuteen eikä kuunnella kovaäänisintä torvea?

    "Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten"

    Äänestä

Kokoomus pelastaa lapualaiset lapset turmiolta.

Äänestä
  • Luettelepa nyt sitten, mitä muuta Balanssin lisäksi on n 15-vuotiaille nuorille tarjolla.

    Seurakunnalla voi olla konkreettisempaa turmiolta pelastusta tarjolla mutta mitä muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


herännyt kirjoitti:

Jo alkaa selvetä kokoomuksen rahoitusinto Balanssin suuntaan. Ilman kaupungin lisäpanostusta olis vaalikahvila sulkeutunut ennen vaaleja. No onneksi saivat lisärahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu