Ihmiset ovat tottuneet kategorioimaan. Ihmisiä jaetaan ikäryhmän, uskonnon, siviilisäädyn ja ties minkä mukaan. Joskus olen tullut miettineeksi, nähdäänkö näiden kategoriointien alta enää ihmistä.
Me ihmiset olemme yksinkertaisia olentoja, etsimme vastauksia. Jokainen meistä löytää niitä sieltä, mistä lähinnä niiden uskoo löytyvän, tai ihminen saattaa löytää vain vastauksia, joita pystyy ymmärtämään. Siksi minä olen vajaavainen toisten ihmisten vastauksille. He ovat tehneet omaa työtään, kulkeneet omaa elämäntietään ja päätyneet valintaansa. Näiden valintojen, oman käsityskykymme, päätelmiemme ja psyykkisten kykyjemme rajoissa teemme myös kategoriointeja itsestämme.
Olen ateisti. Näin minut on helppo kategorioida ja joudun tekemään sen myös itse, koska se on lähinnä se, mitä koen olevani suhteessa jumalan olemassaoloon. Tämä ateistin kategoria on kuitenkin eri aikakausina tulkittu eri tavoin. Nykyisellään sillä voidaan tarkoittaa melkein mitä vain, jopa kristittyä, joka kieltää Shivan olemassaolon. Olen joutunut kehittämään itselleni toisenlaisen kategorian, jonka tarkoituksena on selvittää ateismini luonnetta: agnostinen ateismi, vielä sillä poikkeuksella, että uskon jumalasta saatavan tietoa, mutta koska sitä voidaan mitata vain subjektiivisilla kokemuksilla ja nekin poikkeavat toisistaan, on syytä olettaa, ettei henki- tai missään astraalimaailmassa ole olemassa persoonallista jumalaa sellaisessa merkityksessä, missä se nykyään tulkitaan. Ajanmyötä koko kysymys on menettänyt merkitystään ja huomaan ateismi-kategorian olevan vähintäänkin arveluttava. Koska mitään parempaa termiä ei ole tarjolla (edes apateisti ei kuvaa uskoani), tyydyn kategorioimaan itseni edelleen samalla tavalla kuin tähän asti.
Sen lisäksi osaan ja kykenen kategorioimaan oman uskoni alakategorioihin, saatan jopa nostaa jonkin tietyn uskon/filosofian hetkellisesti selvästi 'vahvempien' kategorioiden yläpuolelle. Siten olen humanisti, universalisti, taolainen, zeniläinen, jopa jossain määrin kristitty. Viitteellisesti, minusta on aivan hullua, jos joku ihminen kuvittelee olevansa vain jotain yhtä mieltä asioista tai kuuluvansa vain yhteen kategoriaan.
Suuri ongelma on myös se, että ihminen itse tekee näitä luokitteluja, tietämättä lopulta, mihin uskoo. Teini-ikäisestä finninaamasta olen pitänyt ateistina, mutta kun kelaa muistoja taaksepäin, muistan rukoilleeni melkolailla hartaasti ja vilpittömästi vielä 25-vuotiaana. Mitä tästä voidaan päätellä ateismistani? Ehkä juuri sitä, mitä useat kristityt ovat halunneet sanoa ateisteista tai jollaisena haluavat ateistit nähdä. Nyt voin paremmalla viisaudella, hieman laveammalla elämänkokemuksellani sanoa, että en ole ollut ateisti, enkä ole vieläkään.
Mutta miksi niin monet uskossa olevat haluavat kategorioida itsensä kristityksi tai muslimiksi? Eikö ihmiselle usko riitä vai onko hukutettava itsensä vielä erilaisten termien viidakkoon? Kun vielä jatkuva taistelu käy saman uskon edustajien välillä siinä, kuka on todella minkäkin arvoinen uskossaan. Voin ottaa esimerkiksi lähipiiristäni useita tapauksia, joissa yleisesti uskon ajatellaan olevan hyvä asia, mutta joka on sekä tulokseton, että lähimmäisille hengenvaarallinen.
Yhdessä tapauksessa usko antoi anteeksi kaiken, mitä alkoholisti-aviomies teki ja vaimo kesti mitä vain. Koska avioliittovalat on tehty elinikäisiksi, niin sen silloin pitää olla, vaikka päätyisi ennenaikaisesti hautaan tai koko lähipiirin mielenterveys olisi vaarassa. Ja niin minun mielenterveyteni todella oli vaarassa. Toisessa tapauksessa kaksi rakastavaa uskovaista tapasivat toisensa ja heille syntyi kaksi kaunista tyttölasta, kaikki tuntui menevän hyvin, molemmat tekivät töitä seurakunnalle. Asiat mutkistuivat aika paljon, kun tuli ilmi, että seurakunnan pidetty työntekijä, perheen isä oli pedofiili ja hänen pääasialliset uhrinsa olivat hänen tyttärensä. Voin kuvitella millaisena uskovana osa kristityistä näitä ihmisiä haluaa pitää tai kategorioida heidät johonkin aivan toiseen. Erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa Henki ei ollut isässä läsnä, hän oli antautunut Saatanan houkutuksille. Mutta tämä mies, kuten varmasti jokainen uskova kokee olevansa Jumalan asialla ja heidän mielipiteensä itsestään ja omasta uskostaan on vähintäänkin jäävi. Meistä kukaan ei ole tervejärkinen ja oikealla tiellä vain sen takia, että me niin uskomme tai erityisesti siksi, että meille on niin ilmoitettu.
Siksi olen jo useamman vuoden ajan uskonut siihen, että jokaisen ideologian, jokaisen kategorian edustajan suurin uhka on nimenomaan hän itse, yhdessä kanssatovereidensa kanssa. Olen viimeisen vuoden ajan liikkunut erinäköisten aktivistien seurassa ja todennut, että kaikenlainen ideologinen periksiantamattomuus tekee sanomalle hallaa. Siinä, missä tarkoitetaan hyvää, saadaan aikaan pahaa. Miten tämä liittyy kategoriointiin? Siten, että esimerkiksi luonnonystävät (luontoaktivistit) voidaan yhtä hyvin kategorioida luonnonvihollisiksi. Samoin ne, jotka rakastavat jumalaa tai itseään ovat vaarassa olla lähempänä vihaa kuin rakkautta.
Miten kauan ihmiskunnalta kestää ymmärtää se, että sotimalla ei saada aikaan rauhaa. Miten kauan kestää tajuta se, että jokaisen sodan ja taistelun takana on itsekäs ajattelu, on kyse sitten oman uskon puolustamisesta tai mistä ikinä. Tulilinjalla on aina vain meidän itsemme edustama asia, ei idea tai se idean takana oleva. Siten jumalaa vastaan tai puolesta käydyt taistelut ovat pikemmin vain pyrkimystä säilyttää oma usko, oma identiteetti ja oikeus uskoa. Oma usko ei voi missään olosuhteissa olla jumala, sen sijaan se saattaa hyvinkin olla oma 'itse'.
Kysyn teiltä jokaiselta: mihin ryhmään haluatte kuulua, ketä haluatte edustaa? Voin vastata omasta puolestani, että en edusta ateisteja, en humanisteja, taolaisia, zeniläisiä tai kristittyjä. Käyn omaa taisteluani siksi, että saan PITÄÄ USKONI, jotta minulla olisi oikeus ja vapaus uskoa. Ja kuvittelen käyväni sitä taistelua myös niitä ahdasmielisiä näkemyksiä ja ihmisiä vastaan, jotka herjaavat, yksipuolisesti teilaavat toisten ihmisten ajatuksia ja heidän persoonansa, on kyseessä sitten ateisti, humanisti, taolainen, zeniläinen tai kristitty. Haluan usko siihen, että olen Ihminen ja se riittää minulle.
Me ihmiset olemme yksinkertaisia olentoja, etsimme vastauksia. Jokainen meistä löytää niitä sieltä, mistä lähinnä niiden uskoo löytyvän, tai ihminen saattaa löytää vain vastauksia, joita pystyy ymmärtämään. Siksi minä olen vajaavainen toisten ihmisten vastauksille. He ovat tehneet omaa työtään, kulkeneet omaa elämäntietään ja päätyneet valintaansa. Näiden valintojen, oman käsityskykymme, päätelmiemme ja psyykkisten kykyjemme rajoissa teemme myös kategoriointeja itsestämme.
Olen ateisti. Näin minut on helppo kategorioida ja joudun tekemään sen myös itse, koska se on lähinnä se, mitä koen olevani suhteessa jumalan olemassaoloon. Tämä ateistin kategoria on kuitenkin eri aikakausina tulkittu eri tavoin. Nykyisellään sillä voidaan tarkoittaa melkein mitä vain, jopa kristittyä, joka kieltää Shivan olemassaolon. Olen joutunut kehittämään itselleni toisenlaisen kategorian, jonka tarkoituksena on selvittää ateismini luonnetta: agnostinen ateismi, vielä sillä poikkeuksella, että uskon jumalasta saatavan tietoa, mutta koska sitä voidaan mitata vain subjektiivisilla kokemuksilla ja nekin poikkeavat toisistaan, on syytä olettaa, ettei henki- tai missään astraalimaailmassa ole olemassa persoonallista jumalaa sellaisessa merkityksessä, missä se nykyään tulkitaan. Ajanmyötä koko kysymys on menettänyt merkitystään ja huomaan ateismi-kategorian olevan vähintäänkin arveluttava. Koska mitään parempaa termiä ei ole tarjolla (edes apateisti ei kuvaa uskoani), tyydyn kategorioimaan itseni edelleen samalla tavalla kuin tähän asti.
Sen lisäksi osaan ja kykenen kategorioimaan oman uskoni alakategorioihin, saatan jopa nostaa jonkin tietyn uskon/filosofian hetkellisesti selvästi 'vahvempien' kategorioiden yläpuolelle. Siten olen humanisti, universalisti, taolainen, zeniläinen, jopa jossain määrin kristitty. Viitteellisesti, minusta on aivan hullua, jos joku ihminen kuvittelee olevansa vain jotain yhtä mieltä asioista tai kuuluvansa vain yhteen kategoriaan.
Suuri ongelma on myös se, että ihminen itse tekee näitä luokitteluja, tietämättä lopulta, mihin uskoo. Teini-ikäisestä finninaamasta olen pitänyt ateistina, mutta kun kelaa muistoja taaksepäin, muistan rukoilleeni melkolailla hartaasti ja vilpittömästi vielä 25-vuotiaana. Mitä tästä voidaan päätellä ateismistani? Ehkä juuri sitä, mitä useat kristityt ovat halunneet sanoa ateisteista tai jollaisena haluavat ateistit nähdä. Nyt voin paremmalla viisaudella, hieman laveammalla elämänkokemuksellani sanoa, että en ole ollut ateisti, enkä ole vieläkään.
Mutta miksi niin monet uskossa olevat haluavat kategorioida itsensä kristityksi tai muslimiksi? Eikö ihmiselle usko riitä vai onko hukutettava itsensä vielä erilaisten termien viidakkoon? Kun vielä jatkuva taistelu käy saman uskon edustajien välillä siinä, kuka on todella minkäkin arvoinen uskossaan. Voin ottaa esimerkiksi lähipiiristäni useita tapauksia, joissa yleisesti uskon ajatellaan olevan hyvä asia, mutta joka on sekä tulokseton, että lähimmäisille hengenvaarallinen.
Yhdessä tapauksessa usko antoi anteeksi kaiken, mitä alkoholisti-aviomies teki ja vaimo kesti mitä vain. Koska avioliittovalat on tehty elinikäisiksi, niin sen silloin pitää olla, vaikka päätyisi ennenaikaisesti hautaan tai koko lähipiirin mielenterveys olisi vaarassa. Ja niin minun mielenterveyteni todella oli vaarassa. Toisessa tapauksessa kaksi rakastavaa uskovaista tapasivat toisensa ja heille syntyi kaksi kaunista tyttölasta, kaikki tuntui menevän hyvin, molemmat tekivät töitä seurakunnalle. Asiat mutkistuivat aika paljon, kun tuli ilmi, että seurakunnan pidetty työntekijä, perheen isä oli pedofiili ja hänen pääasialliset uhrinsa olivat hänen tyttärensä. Voin kuvitella millaisena uskovana osa kristityistä näitä ihmisiä haluaa pitää tai kategorioida heidät johonkin aivan toiseen. Erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa Henki ei ollut isässä läsnä, hän oli antautunut Saatanan houkutuksille. Mutta tämä mies, kuten varmasti jokainen uskova kokee olevansa Jumalan asialla ja heidän mielipiteensä itsestään ja omasta uskostaan on vähintäänkin jäävi. Meistä kukaan ei ole tervejärkinen ja oikealla tiellä vain sen takia, että me niin uskomme tai erityisesti siksi, että meille on niin ilmoitettu.
Siksi olen jo useamman vuoden ajan uskonut siihen, että jokaisen ideologian, jokaisen kategorian edustajan suurin uhka on nimenomaan hän itse, yhdessä kanssatovereidensa kanssa. Olen viimeisen vuoden ajan liikkunut erinäköisten aktivistien seurassa ja todennut, että kaikenlainen ideologinen periksiantamattomuus tekee sanomalle hallaa. Siinä, missä tarkoitetaan hyvää, saadaan aikaan pahaa. Miten tämä liittyy kategoriointiin? Siten, että esimerkiksi luonnonystävät (luontoaktivistit) voidaan yhtä hyvin kategorioida luonnonvihollisiksi. Samoin ne, jotka rakastavat jumalaa tai itseään ovat vaarassa olla lähempänä vihaa kuin rakkautta.
Miten kauan ihmiskunnalta kestää ymmärtää se, että sotimalla ei saada aikaan rauhaa. Miten kauan kestää tajuta se, että jokaisen sodan ja taistelun takana on itsekäs ajattelu, on kyse sitten oman uskon puolustamisesta tai mistä ikinä. Tulilinjalla on aina vain meidän itsemme edustama asia, ei idea tai se idean takana oleva. Siten jumalaa vastaan tai puolesta käydyt taistelut ovat pikemmin vain pyrkimystä säilyttää oma usko, oma identiteetti ja oikeus uskoa. Oma usko ei voi missään olosuhteissa olla jumala, sen sijaan se saattaa hyvinkin olla oma 'itse'.
Kysyn teiltä jokaiselta: mihin ryhmään haluatte kuulua, ketä haluatte edustaa? Voin vastata omasta puolestani, että en edusta ateisteja, en humanisteja, taolaisia, zeniläisiä tai kristittyjä. Käyn omaa taisteluani siksi, että saan PITÄÄ USKONI, jotta minulla olisi oikeus ja vapaus uskoa. Ja kuvittelen käyväni sitä taistelua myös niitä ahdasmielisiä näkemyksiä ja ihmisiä vastaan, jotka herjaavat, yksipuolisesti teilaavat toisten ihmisten ajatuksia ja heidän persoonansa, on kyseessä sitten ateisti, humanisti, taolainen, zeniläinen tai kristitty. Haluan usko siihen, että olen Ihminen ja se riittää minulle.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sinulla oli paljon hyviä ajatuksia kategorioimisesta.
Minua pistää häiritsee, kun ihmiset nykyään ovat keksineet omia merkityksiään sanoille: sellaisia merkityksiä, jotka eivät ole ennen pitäneet paikkansa.
Kysynkin sinulta: Ketkä sinä miellät kristityiksi, kun käytät sanaa kristitty?
Onko se joukko ihmisiä jotka uskovat Jumalaan?
Mutta nykyään puhutaan siitä niin paljon, että kaikilla saattaa olla oma Jumalansa. Voi pitää Jumalana vaikka posliininukkea.
Haluaisin tietää mitä juuri sinä ymmärrät sillä sanalla. Nykyään monet ihmiset pitävät kristittyinä sellaisia ihmisiä, jotka asuvat kristityssä tai jälkikristillisellä maassa.
Ja nyt on pakko puuttua peliin. Sana on menettänyt merkitystään vuosien varrella.
Raamatun mukaan - kuten kristitty olen - kristitty sana tarkoittaa Kristukseen uskovaa, Kristukselle kuuluvaa ihmistä. Eli sellaista ihmistä jolla on usko - Jeesukseen Kristukseen. Sellaisena henkilönä kuten Raamattu hänet ilmoittaa. Neitseestä syntynyt, Ylösnoussut. Samaan aikaan 100% Jumala ja 100% ihminen.
Esimerkiksi arabimaailmassa mielellään mielletään kristityiksi sellaiset ihmiset, jotka asuvat ns. kristityssä maassa.
Onneksi minulla - ja toivon mukaan sinulla - on Raamattu, josta voin lukea sen sanan oikean merkityksen. No tässä on taas kompastuskivi, nykyään kun pystyt ymmärtämään Raamattua miten haluat. Puhumme tulkinnasta. Mutta mitä jos kaikki tulkitsevat Raamattua omalla tavalla?
Tämä ei ollut Jeesuksen tarkoitus. Ja siellä selvästi sanotaan: "Joka tähän kirjaan jotain lisää, tai jättää pois on Tuomion alainen!"
Raamattua pitää ymmärtää, ei tulkita. Punapersepaviaanikin pystyy tulkitsemaan Raamattua - jos se vain osaisi lukea.
Raamatussa sanotaan, että uskolla te ymmärrätte. Eli millä uskolla? Uskolla kehen? No Häneen, Jeesukseen Kristukseen.
Lainaan itseäni viisaampaa kirjaa - nyt varmaan ajattelet P.E Sillänpäätä. Ei - vaan Raamattua! :)
Odottaisin, että luet koko tämän Raamatunkohdan, vaikka saattaa tylsistyttää. Mutta mistä se kertoo, että tylsistyttää? Pureskele ja mieti mitä tuossa sanotaan, muutoinhan sinulta menee informaatiota sivu suun. Miten voit ikinä saada tietoa Jumalasta ellet lue hänestä. Lukekaa hengessä rukoillen, niin ymmärrätte.
Room.10:5-17
"Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: 'Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän' Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: 'Älä kysy sydämessäsi: kuka voi nousta taivaaseen?' - nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle - 'Tai: kuka voi laskeutua syvyyksiin?' - nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista. Mitä siis on sanottu
- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista - olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: 'Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.' Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Onhan kirjoitettu: 'Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
-Nyt tulee kova kohta-
Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko?? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa ellei häntä ole lähetetty?
Onhan kirjoitettu: 'Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet!' Mutta kaikki eivät olleet evankeliumille kuuliaisia (Evankeliumi = Puhetta,sanaa,kirjoitusta Jeesuksesta ja hänen pelastuksestaan meidän osaksemme. Ei yhtään mitään ihmistä, ja hänen omista toimistaan.) Jesaja sanookin: 'Herra kuka on uskonut meidän sanomamme?' (Ei moni, mutta todella moni silti)
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana (eli Raamattu)
Nyt kysyn: 'eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat; Ja jatkuisi vielä Jesajan lainauksella.
Fundamentalisti on myös aika jännä sana nykyään. Esimerkiksi Kristukseen uskovia fundamentalisteja ovat nykykielessä sellaiset, jotka uskovat Raamatun olevan täyttä totta, joka sanan. Sen uskon, että Raamatulla on ollut ihmiset kirjoittajana, mutta Jumalan Henki on heitä ohjannut. Joten Raamatussa on paljon vanhaa sanastoa, virheitä, ja vaikka mitä monta muuta juttua, onhan se inhimillinen kirja. Mutta mikään ei siellä estä uskon syntyä.
basic fundamentals: viisi uskonkappaletta, jotka 1900-luvulla alkoivat tulla kristityille tärkeiksi. Tämä on oikea merkitys Fundamentalisti sanan alkuperäiselle merkitykselle, sille mistä se on lähtenyt. Elikkä fundamentalistit oli kristittyjä, jotka pitivät 5 opinkappaletta tärkeänä. En muista kaikkia tarkalleen, mutta ainakin kaste, uskon, ylösnousemus, olivat näitä.
Aika jännä miten ihmiset vääntävät sanoille oman merkityksen - sellaisen millä saadaan negatiivinen kuva jostain joukosta. Onhan perin negatiivista jos joku kysyy nykyään: "Oletko kristitty fundamentalisti?" Vastaan: "olen"
Johon tämä henkilö, elä räjäytä pommia minun vieressäni. Näin väärin saatetaan ymmärtää. Kysynkin tältä henkilöltä, mitä tarkoitat fundamentalistilla, mitä sillä ymmärrät sillä sanalla.
Ihmettelit kovasti ihmisen aikaansaannosta monessa asiassa, hyvässä kuin pahassa.
Sama pätee mikä minuunkin. Raamattu ilmoittaa, että olen syntinen ja minun tulee tehdä parannus ja hylätä pahat tekoni.
Tämä perus fundamentalistinen juttu on totta tänäänkin. Jokaisen maan tallaajan kohdalla. Ihmisessä itsessään ei ole mitään hyvää. Ihminen on läpimätä, mutta monet voivat kaunistella omaa olemustaan. Kristitty on saanut syntinsä anteeksi, joten ei tarvitse peitellä mitään.
Minä olen yhtä syntinen kuin arabilainen fundamentalisti lapsenraiskaaja, itsemurhapommittaja.
Näin haastaa Jumala Raamatussa? Eikö ole aika kova juttu, koska Jumalalle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Samalla viivalla köyhä nainen, samalla viivalla rikas pohatta. Loppujen lopuksi.
Jumala näkee sydämeen, Jumala ei katso pinnallisesti. Siihen on kiva uskoa. On joku joka välittää niin paljon, joku joka tämänkin ajan keskellä kutsuu rakkaaseen seuraansa. Olenko ansainnut tämän? En - mutta silti Hän lahjoittaa sen. A.R.M.O = Ansioton rakkaus minun osakseni.
Toivoisin kovasti, että löytäisit sieltä omasta kategorioimattomuudestasi tähän kategoriaan, sillä siellä olisi pirunkin hyvä olla. Voi meitä piruparkoja?
Pyydän anteeksi kaikkia kirjoitusvirheitäni ja tämän tekstin pituutta ja jäsentelemättömyyttä.
En jaksa ruveta sitä korjaamaan tähän aikaan yöstä. Sillä tylsä kristittykin tarvitsee unta, että jaksaa välillä hauskuuttaa?
Mitä eroa minun persoonalla on johonkin ei-uskovan persoonaan? Tai olenko minä nyt sitten niin erilainen? Monilla on sellainen käsitys, että kristitty ei voi tehdä virheitä,väärin, tai jopa pahasti. Mihin minä sitä ihmeen Jeesusta tarvitsisin jos en tekisi koko Jumalan ajan väärin? Minä vaan kysyn. Itsehän minä olisin enkeli, Jumala, jos en tekisi mitään väärin.
Uskoviakin ihmisiä on erilaisia. Ja sellaisia on jotka luopuvat uskostaan. Tai ketkä menettävät sen, tai keillä sitä ei ehkä ole ollutkaan. Toivon, etten menetä koskaan.
Mutta kuka antaa uskon? Jeesus Kristus, Jumala! Aika merkillistä.
Pyydän vielä anteeksi perustelemattomuuttani ja ehkä epäselviä juttuja, mutta vetoan kellonaikaan!
Kiitän kaikkia niitä, jotka ovat jaksaneet lukea tämän, teitä ei voi olla montaa (naurua)
Näin. UGH - olen puhunut.
Esitit hyviä kysymyksiä ja koetan vastata niihin parhaan kykyni, luonnollisesti oman vakaumukseni ja maailmankäsitykseni mukaan.
"Ketkä sinä miellät kristityiksi, kun käytät sanaa kristitty?"
Koska olen syntynyt kristityssä perheessä, kristittyyn yhteiskuntaan minulle on pakosta syntynyt kristityistä jonkinlainen käsitys. Sen lisäksi, että olen käynyt rippikoulun ja myös ystäväpiiriini on kuulunut uskossa olevia. Eikä kai pahaksi tee sekään, että olen viime aikoina oikolukenut ja kommentoinut papin saarnoja. ;-)
Niin, keitä ovat kristityt? Omakohtaisesti, koska en pääse tonkimaan ihmisten mieliin, joudun hataran käsityskykyni rajalla tekemään virhearviointeja ja tyytymään siihen, miten ihmiset itsensä kategorioivat. Sen vuoksi kerroin esimerkin omasta ateistisuudestani, joka ei ollut ateismia. Kristityksi itseään kutsuva saattaa olla pikemmin Jehovan todistaja tai jopa hindu, täysin tietämättään, mutta ihminen on kiinni omassa käsityksessään itsestään ja maailmasta, kaikkine ymmärtämättömyyksineen, väärinkäsityksineen.
Ymmärrän erittäin hyvin, mitä kristitty haluaa sanoa asialla ja minkä vuoksi kristittyjen joukossa itsessään tehdään näitä luokitteluja. Ateisteissa ei vastaavaa ilmiötä voi tapahtua, koska se ei ole dogmaattinen ja millään muotoa standardi, mutta voidaan ottaa esimerkiksi humanismi. Kaikkien maailman humanistien joukossa varmasti tuomittaisiin tai haluttaisiin unohtaa sellaiset humanistit, jotka toimisivat selvästi kyseisen ideologian ajatusten vastaisesti. Humanistit, jotka sananmukaisesti rakastavat ihmisiä tai ainakin uskovat nimenomaan ihmisessä olevaan hyvyyteen, eivät siten voi olla ihmisiä, jotka kivittävät 'pahoja' ihmisiä kuoliaaksi. Jos kaikesta huolimatta kyseisesti kivittävät kategorioisivat tai ilmaisisivat olevansa humanisteja, olisi edessä selvä ristiriita. Ja sen vuoksi puolestaan esitin ensimmäisessä kirjoituksessani väitteen, ettei meistä ihmisistä yksikään ole puhtaasti vain yhden aatteen kannalla. Siinä, missä joku voi olla 35% humanisti, hän saattaa olla 75% natsi.
Siten on selvästi ongelmallista alkaa kategorioimaan ja miettimään sitä, mikä tekee kristitystä kristityn. Varsinkin, jos halutaan uskoa siihen, että vain Kristukseen uskovat kristityt ovat kristittyjä. Tämä on itseasiassa aika hullu ajatus, koska tämähän on itsestäänselvää. Mutta kuka meistä ihmisistä voi tehdä erityisesti itsensä kohdalla eron sen välillä, uskommeko Jeesukseen tai, jos me niin kovasti haluamme uskoa Jeesukseen, onko meidän mielikuvamme ja käsityksemme kyseisestä henkilöstä oikea? Eikä vielä riitä sekään, koska kaiken yläpuolelle voidaan vielä asettaa kysymyksiä kuten: onko sillä väliä ja onko maailmassa koskaan elänyt Jeesus-henkilöä. Tiedän vastauksesi, mutta en haekaan sinusta vastausta, vaan esitän esiin nousevia kysymyksiä.
Siten yhdenkään kristityn oma vahvistus tai käsitys omasta uskosta on jäävi, kuten aiemmin sanoin. Kukaan meistä ei pysty määrittelemään tarkasti, mihin uskomme. Ehkä ongelman ydinkohtia voin valaista myös sillä, että luterilainen, Jumalaan uskova äitini uskoo karman lakiin. Hänen kristillisyydestään voidaan olla montaa mieltä, olen siitä montaa mieltä itsekin. Mutta, keitä me ihmiset olemme tekemään näitä kategoriointeja ja sanomaan jonkun uskovan 'väärin'?
Vastaukseni kysymykseesi on: kristittyjä ei ole kuin korkeintaan tilastoissa ja ihmisten harhakuvitelmissa itsestään sekä muista.
"Mutta mitä jos kaikki tulkitsevat Raamattua omalla tavalla?"
Me ihmiset tulkitsemme aivan KAIKKEA omalla tavallamme. Ei vain Raamattua, mutta muita ihmisiä, televisio-ohjelmia, radion keskusteluohjelmia, kirjaa, runoja, lastensatuja, jne. Raamattu on vielä kaikenkaikkiaan siinä määrin moniulotteinen ja -sävyinen kirja, että olisi lähinnä outoa, jos kaikki ihmiset eivät tulkitsisi sitä omalla tavallaan. Ja mitä sitten?
Edelleen kysymys on vain siitä, minkä oikeutuksen kukin antaa omalla tulkinnalleen, jos ei Raamatusta, niin vaikkapa toisen ihmisen runosta. Otetaan esimerkki:
Tämän maailman porteilla
heläjävät näkymättömät kahleet
ne vangitsevat ihmiset kuin piruuttaan
eivätkä päästä ennen kuin
nääntyvät
kuolleina maatuvat
tai antautuvat
valkoisten huoneiden kirkkaudelle
sanoista kultaiset pilarit
kullatut kadut astella
taivaaseen
helvettiin
tie kohti syvempää onnea
Miten tulkitset tämän runon, joka on kokonaispituudeltaan Raamatun tuhanteen sivuun verrattuna kohtuullisen mitätön? Kun olet sen tulkinnut omalla tavallasi, kuinka varma olet siitä, että olet tulkinnut sen oikealla tavalla? Kuinka varma voit olla siitä, että ymmärrät kirjoittajan motiivit ja tiedät, miksi kyseinen teksti on olemassa? Kaikki nämä kysymykset vaativat vastauksen. Jos koet olevasi varma ymmärryksestäsi, olet varma vain itsestäsi, ja uskostasi omaan pätevyyteesi arvioida niin oman maailmankatsomuksesi totuudellisuutta kuin mielenterveyttäsi.
Ihminen on jäävi puhumaan itsestään ja itseen kiinnitetään huomattavasti vähemmän huomiota kuin vaikkapa ympäröivään maailmaan, muihin ihmisiin. Keskusteluissa olen huomannut, että kristityt kiinnittävät mielellään huomionsa toisinajatteleviin, koska mitä vaatii samanuskoisiin huomionsa kiinnittäminen. Kristittyjen kannaltahan kristityt ovat turvassa, mutta ne muut tarvitsevat apua, vaikka jopa omien jalkojen alla maa tärisee. Sama pätee kaikkiin ihmisiin. Lienisikö parempi keskittyä omiin tulkintoihin ja ymmärtää, mitä todella tulkitsee ja mihin todella uskoo vai pitäisikö vain edelleen keskittää kaikki tarmonsa ja energiansa oman, todennäköisesti jossain määrin (koska meistä kukaan ei ole totuudenhaltija - kuten jo sanoin - olemme jäävejä antamaan itsellemme moisia ylennyksiä ja, jos sen antaa meille jokin henkiolento, voimme olle jo vakavasti avuntarpeessa, tosin kaikki henkiolennot eivät tarkoita pahaa) valheellisen maailmankuvansa levittämiseen?
"Odottaisin, että luet koko tämän Raamatunkohdan, vaikka saattaa tylsistyttää. Mutta mistä se kertoo, että tylsistyttää?"
Ymmärrän, miksi minulle tarjotaan Raamattua luettavaksi, mutta en ymmärrä sitä sokeutta, jolla ihmiset jaksavat vaahdota asioista, joilla heidän tarkoituksensa on vain puolustaa ja pönkittää omaa uskoaan, itsekkäästi. Asiaan voi ottaa toisen näkökulman. Jos olet kristitty, miltä sinusta tuntuisi, jos joku pyytäisi sinua etsimään totuuden sanoja Koraanista tai Bhagavad Gitasta? Jos olet muslimi, miltä sinusta tuntuisi, jos joku pyytäisi sinua etsimään totuuden sanoja ja ohjausta Mormonien kirjasta tai Tripitakasta? Jos olet hindu, miltä sinusta tuntuisi ottaa mallia Darwinin teorioista tai Laotsen syvällisistä opeista?
Jos joku näistä 'vieraista' opeista vaikuttaa tylsältä tai niiden opiskelu vaikuttaa turhalta jo ennenkuin olet avannut koko kirjaa, voinee olla paikallaan tarkastuttaa omaa käsitystä lähimmäisenrakkaudesta. Miten voit rakastaa ketään, jota et ymmärrä? Miten voit rakastaa ketään vain tarjoamalla omaa ihanaa maailmankäsitystäsi? Kuten ensimmäisessä viestissä sanoin, jokaisen taistelun taustalla on itsekäs ajatus, halu pitää kiinni omasta uskosta ja antaa sille oikeutus. Antaa oikeutus oman minuuden (jonka osa myös maailmankäsitys on) olemassaololle. Myönnän taistelevani itsekkäästi, oman maailmankäsitykseni olemassaolon puolesta. Mutta olisi syytä ymmärtää, että kun joku tarjoaa evankeliumia lähimmäisenrakkaudesta, kyseessä on lopulta hyvinkin itsekkäät motiivit, kaukana lähimmäisenrakkaudesta ja -ymmärryksestä.
Tylsää?
Tulkinnasta voidaan puhua vielä lisää, koska kaikki kategorioinnit liittyvät myös siihen. Sinun käsityksesi, tulkintasi itsestäsi on, että olet kristitty. Tämä on sinun tulkintaasi, vaikka tosiasiassa olisit hunsvotti. Jokaisen kristityn tulisi huolehtia ensisijaisesti omista asioistaan, kuten ateistin pitäisi huolehtia omistaan. Taistelu ateismin ja teismin välillä on ollut aika selvää, mutta siitä huolimatta taistelu on käynnissä erityisesti myös teismin sisällä ja jopa yksittäisissä teisteissä. Heidän tulisi selvittää omat motiivinsa, omat taustansa ja vaikuttimensa. Muutoin he ovat yksinkertaisesti jäävejä sen enempää tulkitsemaan itseään kristityksi kuin puhumaan vääristä kristityistä tai alkaa käännyttää ateisteja 'oikeaan uskoon'. Samoin ateisteille toivon kärsivällisyyttä. Aina auttaa työ, jota ihminen tekee oman itsensä eteen, tonkii syvältä omia motiivejaan ja vaikuttimiaan. Minäkään en ole ateisti turhaan. Minun nenälleni on hypitty 10-15 vuotta ja niin kauan kuin taistelin, en voinut koskaan voittaa. Silloin taistelin enemmän omasta olemassaolostani kuin mistään muusta. Kun lopetin taistelun - olin. En kaipaa enää kategoriointeja, kuten ensimmäisessä kappaleessani, ensimmäisessä viestissäni vetosin: ihmisyys hukkuu kategorioihin.
Kristityillä on kaikki vapaus olla kristittyjä, ateisteilla on vapautensa olla ateisteja, hindut saavat olla hinduja ja muslimit muslimeja. Mutta toivoisin, että jonain päivänä kaikkien dogmien ja kategorioiden yläpuolelle nousisi yksi ihmiskunnassa vaikuttava, kovin vähälle huomiolle jäänyt ominaisuus: ns. maalaisjärki. Vai löytyykö dogmien puolestapuhujia?
"Miten kauan ihmiskunnalta kestää ymmärtää se, että sotimalla ei saada aikaan rauhaa."
Vastaukseni: taitaa aika loppua kesken.
Sotimisen motiivit hyökkääjällä on usein muut kuin rauha. Uskallatko väittää että vastaanpanemisesta pidättäytyminen on (aina)oikein? Miksi saksalaisia hävettää?
"Miten kauan kestää tajuta se, että jokaisen sodan ja taistelun takana on itsekäs ajattelu, on kyse sitten oman uskon puolustamisesta tai mistä ikinä.Tulilinjalla on aina vain meidän itsemme edustama asia, ei idea tai se idean takana oleva. Siten jumalaa vastaan tai puolesta käydyt taistelut ovat pikemmin vain pyrkimystä säilyttää oma usko, oma identiteetti ja oikeus uskoa."
Vastaukseni: taitaa aika loppua kesken. Kaikki ei "tajua" sitä ikinä. Minä en tule tajuamaan sitä ikinä.
"Sotimisen motiivit hyökkääjällä on usein muut kuin rauha. Uskallatko väittää että vastaanpanemisesta pidättäytyminen on (aina)oikein? Miksi saksalaisia hävettää?"
En puhunut siitä, että vastaanpanemisessa olisi mitään pahaa. Pikemmin puhuin siitä, että hyvin usein, ellei liian usein ihmiset eivät itsekään tiedä miksi puolustavat kantaansa, saati että hyökkääjät tietäisivät oikeita motiiveja hyökkäykselleen.
Esimerkiksi Hitlerin strategiat olisivat saattaneet olla aikalailla erilaisia, jos hänelle vallan sijasta oltaisiin annettua pätevää ja tehokasta psyykkistä tukea ja apua. Ihmisten egomaanisuudelle on aina syy, johon pitäisi puuttua ja koettaa vaikuttaa jollain tavalla rauhoittavasti, eikä suinkaan kiihottavasti.
Ehkä olisi syytä kysyä jokaiselta uskovalta (olkoon kristitty, muslimi tai ateisti): miksi puolustat uskoasi? mitä uskot tällä puolustautumisella saavuttavasi? (Tähän puolustukseen on evankeloijille lisättävä, että miksi evankeloit, koska lähimmäisenrakkaudesta ei ole evankeloidessa kysymys, vaan aina itsekkäistä tarkoitusperistä?)
Aika loppuu meiltä kesken vain, jos emme ponnistele asioiden saavuttamiseksi. Aikaa on AINA tarpeeksi, eri asia vain, pystytäänkö se aika käyttämään ns. tehokkaasti.
"miksi puolustat uskoasi? mitä uskot tällä puolustautumisella saavuttavasi? (Tähän puolustukseen on evankeloijille lisättävä, että miksi evankeloit, koska lähimmäisenrakkaudesta ei ole evankeloidessa kysymys, vaan aina itsekkäistä tarkoitusperistä?)"
Minä vastaisin että saavuttaakseni paremman maailman ja tehdäkseni sen mitä sisällä tuntuu oikealta. Miksi haluat nähdä / näet sen vain itsekkäänä tavoitteena eikä lähimmäisenrakkautena? Pakkohan siinä on olla kumpaakin. En ymmärrä alkuunkaan käsitystäsi, että evankelioinnissa ei ole kysymys lähimmäisenrakkaudesta. Motiivit on hankala ellei mahdoton selvittää, miten siis sinä voit sanoa että niin ja niin ei ole.
"Aika loppuu meiltä kesken vain, jos emme ponnistele asioiden saavuttamiseksi. Aikaa on AINA tarpeeksi, eri asia vain, pystytäänkö se aika käyttämään ns. tehokkaasti."
Eli aikaa on aina jos kokee asian tarpeeksi tärkeäksi.
Täytyy myöntää että minä en koe tärkeäksi kohdistaa ajatuksiani siihen suuntaan että ihminen on eläin.
"Minä vastaisin että saavuttaakseni paremman maailman ja tehdäkseni sen mitä sisällä tuntuu oikealta."
Uskoakseni näin meistä tekee jokainen, mutta miksi sitä on puolustettava? Verrattuna esimerkiksi minun tai sinun uskoosi, saattaa olla olemassa filosofia/usko/maailmankäsitys/uskonto, joka pasifistisuudessaan ja ymmärryksessään kiilaa kirkkaasti meidän molempien ohi, jos puhutaan 'paremmasta maailmasta'. Eli mikä meidän ajattelussamme on niin puolustettavaa, että sen vuoksi on kinattava, väännettävä kättä ja mahdollisesti 'sodittava' joko raskaalla kalustolla tai vain henkisesti?
"Miksi haluat nähdä / näet sen vain itsekkäänä tavoitteena eikä lähimmäisenrakkautena?"
Siitä syystä, että se on aina sinun mielestäsi oikea asia. Mutta, kuten jo edellisessä kappaleessa haluan painottaa ja läpi näiden aiempien tekstieni, meistä ei kukaan ole oikea ihminen määrittelemään oman uskonsa totuudellisuutta tai hyvyyttä. Voidaan ottaa esimerkiksi, vaikka natsit, jos se on sitä kautta helpompi ymmärtää. Onhan sekin yhdenkaltainen maailmankäsitys, jossa ihminen uskoo johonkin, jota kautta saavutetaan 'parempaa'. Jos viitsit kommentoida: onko natsiaate kaikessa sisäisessä optimismissaan ihmisille hyväksi? Sama pätee islamiin ja kristinuskoon, ateismiin ja humanismiin.
"En ymmärrä alkuunkaan käsitystäsi, että evankelioinnissa ei ole kysymys lähimmäisenrakkaudesta."
Kristillisestä näkökulmasta sehän on suurinta lähimmäisenrakkautta ja laupeutta, mutta avauksessani painotin sitä, että se ei ole ymmärtävää. Kaikki ymmärrys lähtee jostain muualta kuin isosta kirjasta tai opeista, se kasvaa siitä, että ihminen tietää ja ymmärtää omat taustansa, vaikuttimensa ja oppii näkemään itsensä kautta, miltä toisesta tuntuu. Siten, pitäisitkö sinä sitä suurensuurena lähimmäisenrakkautena, jos minä koettaisin kaikenaikaa vääntää sinua uskomaan lentäviin apinoihin, jotka tuovat mukanaan sen 'todellisen' onnen. Tämä evankelointihan käsittää sisällään sen, että ELÄT VALHEESSA. Voihan se joskus olla paikallaan, vaikkapa natsien kohdalla, mutten miten mahtaisi olla, jos vastassa olisi juutalainen Jeesus Kristus tai hindulainen Mohatma Gandhi? Haluaisitko vääntää myös heitä oman uskosi muottiin, vain lähimmäisenrakkaudesta?
Motiivit tehdä asioita on aina ihmisessä itsessään. Vaikka sinua kehotettaisiin kirjassa polttamaan kirkkoja tai hakkaamaan lapsia Raamatulla päähän, on sinun valintasi tehdä niin.
"Eli aikaa on aina jos kokee asian tarpeeksi tärkeäksi."
En tarkoittanut sitä aivan näin. Tarkoitin lähinnä, että ihmisen omat tavoitteet ovat eri asia kuin kansakuntien tavoitteet. Aikaa on aina tarpeeksi oppia tulemaan toimeen toisten kanssa ja erityisesti oppia itsestä. Ikäänkuin ihmiskunta myös sinun maailmankuvasi mukaan olisi täysin kykenemätön ymmärtämään omia motiivejaan sodassa ja rauhassa, ikäänkuin sisäistä kasvua ei olisi olemassa. Minä uskon siihen ja sen vuoksi pidän sitä täysin mahdollisena, että maapallolla on jonain vuotena, joskus rauha. Se vain ei toteudu Raamatulla tai Koraanilla ihmisten päitä hakkaamalla tai julistamalla 'hyvää sanomaa'. Hyvässä uskossa tehdään maailmassa aivan tarpeeksi pahaa.
"Täytyy myöntää että minä en koe tärkeäksi kohdistaa ajatuksiani siihen suuntaan että ihminen on eläin."
Niin, jos käyt taistelua sitä ajatusta vastaan, ettet halua ihmisen olevan eläin. Itse en ole missään vaiheessa puhunut Darwinin teorioista ylistävään sävyyn, koska en ole taipuvainen uskomaan niihin 100%sesti. Evoluutio on tosiasia, mutta mihin saakka, se on avoin kysymys, enkä usko ihmisten koskaan omaavan sellaista tietoa.
Olet missannut siis pointtini alusta lähtien, kun olen puhunut uskosta ihmiseen. En sano tuossa missään vaiheessa, että puhun ihmisestä eläimenä, vaan puhun ihmisestä IHMISENÄ. Ei Darwinin teorioita, vaan humanismia ja suurin humanisteistahan on ollut Jeesus (Vuorisaarnasta on alkanut koko humanistinen ideologia). Joskus tuntuu siltä, että jotkut kristityistä 'pissaavat omaan pesäänsä', kun niin tohkeissaan puolustautuvat kaiken maailman saatananketkuja vastaan.
"Eli mikä meidän ajattelussamme on niin puolustettavaa, että sen vuoksi on kinattava, väännettävä kättä ja mahdollisesti 'sodittava' joko raskaalla kalustolla tai vain henkisesti?"
Mikä on puolustamista, se että sanoo olevansa jotain mieltä? Ja toinen kokee sen erilailla kuin itse. En voi aina vaikuttaa siihen miten toinen kokee sanomiseni.
Parempi olisi keskustella vain väittelyn vuoksi puolustaen kantaa jota ei omaa?
"onko natsiaate kaikessa sisäisessä optimismissaan ihmisille hyväksi?"
Tarkoitatko natsiaatteella sitä, että virheelliset ihmiset poistetaan maailmasta ja fiksuilla täytetyssä maailmassa on helpompi elää?
Kuolleena syntynyt ajatus, vaikka ensi alkuun voi järkevältä tuntuakin. Ei ole ihmisille hyväksi.
"pitäisitkö sinä sitä suurensuurena lähimmäisenrakkautena, jos minä koettaisin kaikenaikaa vääntää sinua uskomaan lentäviin apinoihin, jotka tuovat mukanaan sen 'todellisen' onnen."
Jos se olisi totta niin miksi en pitäisi? Periaatteessa "kaiken aikaa vääntää" ei ole rakkaudellista.
"Haluaisitko vääntää myös heitä oman uskosi muottiin, vain lähimmäisenrakkaudesta?"
Lähetystyöhön lähteminen on aika kokonaisvaltainen suuri asia. Varsinkin Intian köyhien pariin. En voi sanoa ettenkö haluaisi, mutta sitä ratkaisua en ole tehnyt.
"Aikaa on aina tarpeeksi oppia tulemaan toimeen toisten kanssa ja erityisesti oppia itsestä. Ikäänkuin ihmiskunta myös sinun maailmankuvasi mukaan olisi täysin kykenemätön ymmärtämään omia motiivejaan sodassa ja rauhassa, ikäänkuin sisäistä kasvua ei olisi olemassa. Minä uskon siihen ja sen vuoksi pidän sitä täysin mahdollisena, että maapallolla on jonain vuotena, joskus rauha."
Noin positiivinen en kykene olemaan. Koko maapallolla pysyvä rauha tai kuukauden tauko sisällissodissa ja miehityksissä. Lasketko rauhaan pakottamisen rauhaksi?
"Hyvässä uskossa tehdään maailmassa aivan tarpeeksi pahaa."
Merkityksessä tietämättömyydestä, juu.
"Olet missannut siis pointtini alusta lähtien, kun olen puhunut uskosta ihmiseen."
"suurin humanisteistahan on ollut Jeesus"
Olen jättänyt kommentoimatta juu. Murehtijana näen niin paljon pahaa ihmisessä, että ensin minun on puhuttava itseni ympäri ennenkuin lähden puhumaan muille ihmisen hyvyydestä. Humanismiin kuuluu että Jumalaa ei ole olemassa, en siis ymmärrä miten Jeesusta voisi sanoa suurimmaksi humanistiksi. Minun näkövinkkelistä humanisti poimii rusinat pullasta.
"Mikä on puolustamista, se että sanoo olevansa jotain mieltä?"
Sanoisin, että tämä on jokaisen ihmisen itse tunnustettava. Sanotaan vaikka niin, että jos minä sanoisin olevani ateisti... monet uskovaiset alkavat tässä vaiheessa iskeä siilenlailla piikkiä ihostaan, jotta ateisti ei pääsisi ajatuksineen ja olemuksineen liki. Samoin, kovin usein uskovainen saattaa ihan hyvää hyvyyttään alkaa tarjota omaa uskoaan... tätä pidän puolustautumisena, tarkkaanottaen hyökkäystaktiikkana.
Samalla tavalla ateisti usein puolustautuu uskovaista vastaan. Kun kristitty kertoo uskostaan, ateisti saattaa hyvinkin alkaa heittämään kommentteja suuntaan: "Raamattu on satukirja" tai alkaa luetella erilaisia ristiriitoja Raamatussa. Tätä pidän myös puolustautumisena, hyökkäystaktiikkana.
Keskustelu ja väittely sen sijaan ovat jotain aivan muutakuin puolustautumista. Toki siinä voi näennäisesti puolustaa omaa ajattelutapaansa, mutta mielestäni se on jo voimaa, että pystyy kriittisesti suhtautumaan myös omiin ajatuksiinsa. Silloin ainakin tietää, mitä puolustaa, jos pystyy yhtä hyvin kumoamaan koko tapansa ajatella, mutta mikä on se totuus, joka ihmisen eteen silloin avautuu...
"Parempi olisi keskustella vain väittelyn vuoksi puolustaen kantaa jota ei omaa?"
Näinhän en missään vaiheessa sanonut. Kyllähän minäkin puolustan omaa ajattelutapaani ja olisin sen vuoksi jopa taistelemaan. Mutta minun ajattelutapani sisältää jokaisen ihmisyksilön vapauden elää, ajatella, uskoa ja puhua. Sen sijaan, jos on kyse jostain korkeammasta totuudesta, en ymmärrä miksi sellaisen puolesta pitää taistella, joka ei välitä taistelusta ja, joka ei ole ihmisen tahdon alainen. Taistelulla saadaan siis aikaan paljon pahaa jälkeä, paljon lisää hurskastelijoita ja myöhemmin historiassa voivotellaan, että voi kun ihmiset olivat siihen aikaan sekaisin ja epäuskoisia. Tämän voi ihmiskunnan historiasta todentaa aika helposti.
Täsmennän vielä ajatustani väittelystä niin, että ihmisen on paras tietää tasantarkkaan, mitä ajatusta puolustaa ja miksi. Muutoin on väittelyssä heikoilla ja puolustuksessa saattaa turvautua pikemmin hyökkäykseen tai puolustautua vain, koska ei kykene katsomaan peiliin.
"Tarkoitatko natsiaatteella sitä, että virheelliset ihmiset poistetaan maailmasta ja fiksuilla täytetyssä maailmassa on helpompi elää?"
Natsiaate on elitistinen. Sen mukaan on yksi, oikea 'herrarotu'. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä virheelliset ja vähempiarvoiset voidaan poistaa, jotta perimästä tulee täydellinen. Kaikki ihmiset ovat eliittiä. Tämä ajattelutapa pitää sisällään ajatuksen siitä, että ainoa, oikea oppi on natsiaate. Sen aatteen jumala on ehdottomasti valkoinen, vaalea ja sinisilmäinen. Se on yksi monista rasistisista ajattelutavoista, joissa uskotaan jonkinlaiseen eliittiin. Samalla tavalla Jehovan todistajat uskovat omaan eliittiinsä, niin myös lestadiolaiset, muslimit, kristityt, hindut jne. Kaikki ne uskojärjestelmät kuitenkin uskovat olevansa ainoa oikea tie... milloin mihinkin. Fiksuudesta näissä uskonnoissa ei taideta juurikaan puhua, ei edes natsismissa.
"Kuolleena syntynyt ajatus, vaikka ensi alkuun voi järkevältä tuntuakin. Ei ole ihmisille hyväksi."
Natsismi on hyvä, mutta huono esimerkki. Sen otin toisesta ääripäästä. Samoin järkeä löytyy varmasti ensisilmäyksellä yhdestä, jos toisesta ajattelutavasta, mutta lopputulos taitaa lopulta riippua yksilöstä. Tiedossahan on, että myös natseista löytyi ihmisiä, jotka eivät puolustaneet kynsin hampain systeemiään, vaan näki siinä myös heikkouksia. Tämän ansiosta useampi juutalainen tuli pelastetuksi keskitysleireiltä.
"Jos se olisi totta niin miksi en pitäisi? Periaatteessa "kaiken aikaa vääntää" ei ole rakkaudellista."
Niin, jos lentävät apinat olisivat totta tai Jumalat tai kenties ihmisyys...? Kuka meistä määrittelee, mikä on totta ja kuka meistä voi olla varma siitä, että meidän uskomme on totuus? Mielestäni nämä kysymykset jokaisen ihmisen olisi esitettävä itselleen, eikä huudettava sitä omaa olettamustaan ympäri maailmaa tai kysyttävä joltain toiselta, ulkopuoliselta, ehkä jopa 'jumalalta'. Se olisi kuin haluaisi aina varmistua omista ajatuksistaan ja kysyä isältä tai äidiltä, että 'ajattelenko minä oikein?'.
"Lähetystyöhön lähteminen on aika kokonaisvaltainen suuri asia. Varsinkin Intian köyhien pariin. En voi sanoa ettenkö haluaisi, mutta sitä ratkaisua en ole tehnyt."
Lähetystyö on monipiippuinen asia. Itselläni on kohtuullisen hyvä kuva siitä työstä, mitä erityisesti jesuiitat tekevät Intiassa. Ja onhan nimenomaan Intiassa melko pitkät perinteet kristillisestä lähetystyöstä, taitaa jokaisella ensimmäisenä tulla mieleen Äiti Teresa. Valitettavasti hänenkaltaisiaan maailmassa ei ole niin hirveästi.
Sen sijaan lähetystyö esimerkiksi Afrikkaan on hyvin monisyisempää. Siellä tapahtuvasta lähetystyöstä voi kohtuudella sanoa, että siellä tapahtuu ylilyöntejä, silkkaa ajattelemattomuutta tai oman 'edun' tavoittelua (tässä yhteydessä etu ei ole oikea sana, mutta tarkoitan sitä, ettei yksinkertaisesti tiedetä tai haluta tietää, mitä ihmiset Afrikassa TODELLA tarvitsevat).
"Noin positiivinen en kykene olemaan. Koko maapallolla pysyvä rauha tai kuukauden tauko sisällissodissa ja miehityksissä. Lasketko rauhaan pakottamisen rauhaksi?"
Minkäänlaiset pakoitteet eivät tee maailmasta parempaa. Kyllä on pakko sanoa tuosta omasta rauhanihanteestani, että täytyy miettiä tarkkaan, mitä siitä sanoo. Haluan uskoa ikuiseen rauhaan, mutta tiedän, miten ihmismieli toimii. Tiedän, miten ihminen unohtaa asioita ja ajankuluessa virheistä tehdyt oivallukset unohtuvat. Siten ikuinen rauha on liian toiveikasta. Mutta sen hetken uskon koittavan, jolloin maailmassa on rauha hetken, ilman sotia. Toisaalta voi olla, että seuraavana hetkenä räjähtää. Omasta ajattelustani on pakko vielä sanoa sen verran, etten usko rauhan syntyvän niin kauan kuin maailmassa on tavoittelua ja kilpailua. Kapitalismin pohjalle rauha ei voi koskaan kasvaa, jos se sitten voi kasvaa kommunisminkaan päälle. Sen sijaan luontainen sosialismi toimii eri puolilla maailmaa, pienissä yhteisöissä. Tämä tunnutaan jotenkin unohtaneen, eikä niistä ole pahemmin tutkimuksia tai oivalluksia tehty. Joka tapauksessa useat heimot eri puolilla maailmaa elävät rauhassa ja sovussa keskenään. Heistä saattaisi koko maailmalle olla jotain opittavaa.
"Murehtijana näen niin paljon pahaa ihmisessä, että ensin minun on puhuttava itseni ympäri ennenkuin lähden puhumaan muille ihmisen hyvyydestä."
Sinun pitäisi kertoa minulle tarkemmin, mitä olet tarkkaanottaen nähnyt ja kokenut. Itse olen rikkinäisestä kodista, olen nähnyt perheväkivallasta (fyysisestä henkiseen) eri päihteiden väärinkäyttöön. En ole onnistunut näkemään omassa perheessäni kiihkouskovaisuutta, mutta (lähi- ja) tuttavapiirissäni sitä on ollut ja aika karmeita hyväksikäyttötilanteita. Olen ollut kyyninen, olen ollut toivoton, olen ollut masentunut, olen ollut itsetuhoinen, olen ollut sitä sun tätä, mutta... mihin kaikki tämä epätoivo ja vain kaiken kauheuden sekä pahan 'ihannointi ja varjelu' meidät johtaa. Jos haluamme maailmasta paremman paikan, meidän on uskottava siihen, että siitä voi tulla parempi ja ihmiset voivat kasvaa. Itse olen kasvanut henkisesti ulos tuosta pahasta olosta. Kysymys kuuluu, mikset sinä ole?
Äitini on myös murehtija ja voin sanoa, että aika usein aivan turhasta, ellei peräti tietämättömyyttään. On aikalailla huono tekosyy ottaa koko maailman pahuus niskaansa sen takia, ettei juuri muuta osaa, muusta halua tietää tms. Niinhän minäkin tein, mutta se pahuus niskassani tein itse hölmöjä asioita. Kasvun on tapahduttava ihmisessä sisältäpäin, ei jostain ulkoisesta asiasta tai tekijästä, muuten mukana ei ole koskaan ymmärrystä, miksi näin oli. Itse olen ymmärtänyt, mistä kaikki hölmöyteni johtui. Sen sijaan esimerkiksi murehtija-äitini, ei tunnu oppineen vieläkään, enkä suoraan sanoen usko, että hän koskaan oppii...
"Humanismiin kuuluu että Jumalaa ei ole olemassa, en siis ymmärrä miten Jeesusta voisi sanoa suurimmaksi humanistiksi."
Humanismi on ateistinen filosofia, koska siinä EI TARVITA jumalaa. Muistaa kuitenkin sopii, että humanismi on koulukuntana syntynyt nimenomaan kristinuskosta ja Jeesuksen vuorisaarnasta. Miten Jeesus ja humanismi siis liittyvät yhteen ja millä perusteella Jeesusta voi sanoa humanistiksi? Käsittääkseni Jeesus ja Jumala rakastivat ihmisiä (olivat siis humanisteja, ihmisrakkaita vrt. eläinrakkaat). Humanistinen koulukunta kehittyi myös hindulaisuudesta ja tällä hetkellä ehkä hindulainen humanismi on uskonnollisesta humanismista se vahvempi. Kristinuskon piirissä humanismi on jostain hemmetin syystä saanut ikävän leiman, siksi minusta tuntuu hölmöltä, että ketä vastaan kristityt haluavat tässä humanismitaistelussa taistella? Näin ulkopuolisena näyttäisi siltä, että se taistelu käy itse Jeesusta ja Jumalaa vastaan... Minä itse tunnustan Jeesuksen suurimmaksi humanistiksi ja näillä kommenteilla kristityt yrittävät pahimmillaan lyödä lähinnä ajatuksen siitä, että lähimmäistä tulisi kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa. Jos kristityt ovat tätä mieltä, voitaneen syyllä sanoa, että kristinusko on lähempänä fasismia kuin kristityt itse haluavat uskoa.
"Minun näkövinkkelistä humanisti poimii rusinat pullasta."
Niin. Humanistin ei tarvitse tunnustaa muutakuin ihmisyytensä ja koettaa oppia olemaan ihminen ihmiselle. Se on tietysti hemmetin vaikeaa, jos on toinen jalka koko ajan Jeesuksen saappaissa. Mielestäni saattaa pikemmin olla niin, että kristityt itse pitävät niistä rusinoista vai mahtavatko syödä pelkkää taikinaa...
"se on jo voimaa, että pystyy kriittisesti suhtautumaan myös omiin ajatuksiinsa. Silloin ainakin tietää, mitä puolustaa, jos pystyy yhtä hyvin kumoamaan koko tapansa ajatella, mutta mikä on se totuus, joka ihmisen eteen silloin avautuu..."
:)
"Täsmennän vielä ajatustani väittelystä niin, että ihmisen on paras tietää tasantarkkaan, mitä ajatusta puolustaa ja miksi. Muutoin on väittelyssä heikoilla ja puolustuksessa saattaa turvautua pikemmin hyökkäykseen tai puolustautua vain, koska ei kykene katsomaan peiliin."
Olen samaa mieltä (kykene/halua).
"Sen sijaan luontainen sosialismi toimii eri puolilla maailmaa, pienissä yhteisöissä. Joka tapauksessa useat heimot eri puolilla maailmaa elävät rauhassa ja sovussa keskenään."
Globalisoituminen / kehitys pitäisi pysäyttää? Ruokahalu kasvaa syödessä. Jos naapuriheimot ovat kovin erilaiset ajattelutavoiltaan, tuskin nekään sotimatta selviävät.
"Humanismi on ateistinen filosofia, koska siinä EI TARVITA jumalaa."
Sinäpä sen sanoit!
"näillä kommenteilla kristityt yrittävät pahimmillaan lyödä lähinnä ajatuksen siitä, että lähimmäistä tulisi kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa."
Mitä sinä sanoit?
Mielenkiintoinen tulkinta. Tietänet että ihminen ei pelastu teoista vaan saamalla osakseen Jumalan armon.
"Sinun pitäisi kertoa minulle tarkemmin, mitä olet tarkkaanottaen nähnyt ja kokenut."
Tarkkaanottaen en ole kokenut yhtään mitään, jos nyt vonkaajia, ilkeätä vuokraemäntää ja opettajaa ei lasketa. Kerran olen keskeyttänyt raiskausyrityksen (herätys kesken unien, vaatteet päälle ja naapurihuoneeseen). Turpiin tuli, mutta kaikkien housut pysyi jalassa. Minulle on kerrottu asioita ja annan sen vaikuttaa itseeni liikaa. Uskon periaatteessa siihen että maailma on sellainen millaisena sen näet. Jos osaisin vastata kysymykseen miksi murehdin, niin en murehtisi niin paljon. En siis osaa vastata.
"Globalisoituminen / kehitys pitäisi pysäyttää?"
Mielestäni kyllä. Tai itseasiassa uskon, että jossain vaiheessa kehitys hidastuu, tuskin se koskaan täysin pysähtyy. Sen sijaan globalisoinnissa on sitten omat riskinsä ja sille ei näy loppua, koska ihmisiä tulee kaikenaikaa enemmän pallolle. Lopulta valtakulttuurin edustajat vievät tilan niiltä, jotka ovat aiemmin voineet asua kymmeniätuhansia vuosia rauhassa. Tähän on jo menty.
Globalisaatiossa on toki omat hyvät puolensa, mutta onko tämä länsimainen, kapitalistinen kulttuuri se, joka kannattaisi pitää hengissä? Itse en ainakaan näe tässä niin paljoa hyvää, että haluaisin henkeen ja vereen tätä puolustaa. En ole koskaan pitänyt siitä, että asioille annetaan arvo, on ne asiat sitten ihmisiä tai tavaroita. Viime kädessä juuri tämä asioiden arvottaminen on johtanut siihen, että ruokaa saadakseen ihmisten on tehtävä jotain näennäisesti hyödyllistä. Jos katsotaan vanhoja kulttuureja, saadaan ehkä parempi käsitys siitä, mikä on hyödyllistä toimintaa ja mikä ei.
Yksi paha virhearvio ja -käsitys kapitalismissa vielä on se, kun on verrattu kommunismiin, että kapitalismi on avoimempi järjestelmä. En ole oikein ymmärtänyt, mihin tässä oikeasti verrataan. Toki siinä muodossa, missä kommunismi on tähän asti maailmassa ollut, siitä on tullut erittäin suljettu systeemi ja johtajat ovat olleet lähinnä diktaattoreita. Mutta enpä oikeasti kuitenkaan ymmärrä, miksi ainoa vertailukohde kapitalismille halutaan löytää kommunismista. Edelleen olisi ehkä viisasta katsoa, miten valtiojärjestelmä on toiminut historian Inca-valtiossa tai kansojen keskuudessa, jotka eivät ole vielä kapitalistisia. Miten nämä ovat pysyneet hengissä tuhansia vuosia, jos kapitalismi on niin välttämätön? Kun sitten länsimaalaiset ovat menneet kertomaan ilosanomaa esim. Brasilian sademetsiin, alueen intiaanien keskuudessa on puhjennut itsemurha-aalto. Hyvää hyvyyttäänkö me olemme tarjoamassa omaa, parempaa tapaamme ajatella ihmisten keskuuteen, joiden ajattelutavasta ja elämästä meillä ei ole mitään tietoa? Kaksi kertaa voisi ajatella, mistä meistä itsestämme tuntuisi? (Sikäli kuin on olemassa sellaista asiaa kuin empatia)
"Ruokahalu kasvaa syödessä. Jos naapuriheimot ovat kovin erilaiset ajattelutavoiltaan, tuskin nekään sotimatta selviävät."
Kyllä jotkut heimot, vaikka ovat erilaisia kieleltään ja jossain määrin ajattelutavoiltaan, ovat tulleet toimeen keskenään. Ehkä jopa sulautuneet. Mutta olet oikeassa, että kyllä niitä sotia on näidenkin joukossa nähty. Hulvattomin esimerkki, jonka minä tiedän on sota, joka puhkesi Coca Cola-tölkistä. Siinä oli länsimaisilla sormensa pelissä..
"Mielenkiintoinen tulkinta. Tietänet että ihminen ei pelastu teoista vaan saamalla osakseen Jumalan armon."
Tiedän, erittäin hyvin. Mutta, mitä tarkkaan ottaen silloin halutaan tarkoittaa lähimmäisenrakkaudella, - kunnioittamisella ja -arvostamisella, jos kristityt itse sanovat Jeesuksen opetuksille piupaut? He uskovat Jeesukseen, mutteivät hänen opetuksiinsa. Minä uskon Jeesuksen opetuksiin, mutta en hänen jumalallisuuteensa. Tässä on näennäisesti pieni ristiriita, puoleen ja toiseen?
Tulkinta ei ole mitenkään omituinen. Ymmärtäisit sen vallan hyvin, jos olisit elänyt minun sijassani. Toistan edelleen, että olen koko tämän keskusteluaiheen sisällä halunnut sanoa uskovani ihmiseen. Se tarkoittaa sitä, että tässä maailmassa, olemme me sitten ateisteja, teistejä tai mitä ikinä, meidän tulisi opetella elämään ihmisinä, ei jumalina tai maanmatosina. Tässä maailmassa me kannamme ihmisen vaatteita, tunteita, ajatuksia ja kehoa. Siksi erityisesti oma tavoitteeni on oppia olemaan ihminen ja uskon olevani ihminen (being human). Koska vielä haluan uskoa ihmisen mahdollisuuksiin oppia, rakastaa, olen ainakin jossain määrin humanisti. Jos poistat tämän kaiken omasta uskostasi, mitä jää jäljelle? Jos poistat ihmiseltä ihmisyyden, jos poistat häneltä uskon tunteisiin ja kykyyn oppia?
Ja ateistina minua on usein pidetty lohduttomana, elämääni tarkoituksettomana, pimeässä elävänä. Se on aikamoista nonsensea...
"Minulle on kerrottu asioita ja annan sen vaikuttaa itseeni liikaa. Uskon periaatteessa siihen että maailma on sellainen millaisena sen näet. Jos osaisin vastata kysymykseen miksi murehdin, niin en murehtisi niin paljon."
Ehkä murehdit liikaa, koska et tiedä. Kun kaikki mystiikka katoaa maailmasta, se esittäytyy juuri sellaisena kuin se on - elämänä, elävänä, maailmana. Mitä muuta elämä kaikkine julmuuksineen on kuin elämää? Mitä ihmeellistä siinä on? Itselleni ei mitään. Sen vuoksi näen pahoja asioita, olen nähnyt pahoja asioita, mutta yhtälailla maailmassa on paljon kaunista ja vaalimisen arvoista. Siksi en oikeastaan halua jäädä ainakaan elämässäni tuijottamaan niitä mustia kohtia, vaan mieluummin pyrin eteenpäin, unohtamatta kuitenkaan sitä, että elämä ei ole yksipuolisen kirkasta ja kaunista. Ihmiset osaavat tehdä elämän vaikeaksi niin itselleen kuin kanssaihmisilleen, valitettavasti.
Olen pitkälle samaa mieltä kuin sinä kirjoituksessasi, en jaksa kopsata tähän kaikkia kohtia. Tuota intiaanien itsemurha-aaltoa on vaikea kommentoida kun ei asiasta tiedä enempää kuin mitä kerroit.
"jos kristityt itse sanovat Jeesuksen opetuksille piupaut? He uskovat Jeesukseen, mutteivät hänen opetuksiinsa."
Edelleen, mielenkiintoinen tulkinta. Tai korostus. Näytä minulle kristitty joka ei usko Jeesuksen opetuksiin. Kyse on siitä kumpi on eka ja kumpi hyvä toka. Ei siinä tokaa (opetuksia) nollata. En ole elänyt sinun elämääsi, joten ei ihan mene perillä mitä ajat takaa. Ihmisenä olemiseen kuuluu, että kaikkia opetuksia ei pysty/halua noudattaa, mutta ei kai se nollaa.
"Ehkä murehdit liikaa, koska et tiedä. Kun kaikki mystiikka katoaa maailmasta, se esittäytyy juuri sellaisena kuin se on - elämänä, elävänä, maailmana."
Shit happens - joo, carpe diem - joo. Totta ihmeessä maailma on kaunis.
Usein vaan tuppaa häiritsemään kun biojäteastiasta löytyy harva se päivä muovipussin sisällä biojätteitä tai känniset pitää showta metrossa.
"Tuota intiaanien itsemurha-aaltoa on vaikea kommentoida kun ei asiasta tiedä enempää kuin mitä kerroit."
Jos olet kiinnostunut siitä, miten pienillä ja vanhoilla kansoilla ympäri maailmaa menee, ota osoitteeksi www.survival-international.org (tietoa kyseisestä intiaaniheimosta paremmin: http://www.survival-international.org/tc guarani.htm) tai toinen vastaava osoite www.cs.org
"Näytä minulle kristitty joka ei usko Jeesuksen opetuksiin."
Sitä en voi tehdä, koska kukaan kristitty ei tunnusta, etteikö uskoisi Jeesuksen opetuksiin. Sellaiseen en itse ole törmännyt, sen sijaan...
"Kyse on siitä kumpi on eka ja kumpi hyvä toka. Ei siinä tokaa (opetuksia) nollata."
...riippuu siitä, miten tuon nollauksen ymmärtää. Kristityistä löytyy ihmisiä, jotka pitävät ihmisen tekoja ja toimintaa tärkeänä, löytyy kristittyjä, jotka välittävät ihmisistä oikeasti, mutta samoin löytyy rutosti niitä kristittyjä, jotka käytännössä välittävät vain siitä, että he ovat kristittyjä ja matkalla kohti taivasta.
Jos sinä pidät tärkeänä sitä, että ihmistä tulee kohdella ihmisenä ja tulee olla kiinnostunut siitä, miten toinen ihminen uskoo, on kunnioitettava hänen (sinulle vierasta uskoaan) ja arvostettava häntä ihmisenä, silloin olet mielestäni oikeilla jäljillä. Käytännössä vain evankelointikäsky kauniisti murjoo koko tämän ymmärryksen, kunnioituksen ja arvostuksen. Sitä on ehkä kristittynä todella vaikea ymmärtää, mutta edelleen - kuvittele itsesi ihmisenä, joka uskot, miten uskot ja joku tulee neuvomaan, miten sinun tulisi uskoa. Voi olla, että niskakarvat nousee tai sitten vaan yksinkertaisesti heilautat kättäsi, että mene siitä muualle höpöttämästä.
Tämä vain osoittaa sen, miten näennäisesti me ihmiset ymmärrämme toisiamme. Saati omia motiivejamme. Evankelointi, sikäli kuin olisi (kaikille ihmisille yhteisesti ja yksiselitteisesti) totta se, mitä evankeloidaan, on hyvä asia. Valitettavasti maailma ja uskomukset eivät ole niin yksiselitteisiä ja mustavalkoisia. Eron voit varmasti huomata oman ja minun ajatteluni välillä, se toimii esimerkkinä.
Puhutaan aika vaikeasti ymmärrettävästä asiasta juuri siksi, että ajattelemme eri tavalla. En ole tähän mennessä kovin tuloksekkaasti onnistunut kääntämään omaa ajatteluani kristityn ymmärrettäväksi, mutta kokeilla täytyy. Minä uskon Jeesuksen opetuksiin lähimmäisenrakkaudesta, pidän häntä humanitäärisen työn tekijänä, ihmisten rakastajana. Kuten sanoin, en usko kuitenkaan hänen jumalallisuuteensa. Kun olen keskustellut asioista kristittyjen kanssa, joskus huomaan, että itseasiassa se tulkinta, mikä minulla on Hänen opetuksistaan on antikristillinen. Koska korostan sitä, että ihmisten tulisi opetella olemaan ihmisiä toisilleen, eikä toivoa aina jotain pelastamaan tai peräti sijoittamaan ihmisiä toissijaiseksi. Itse olen epäonnistunut omissa yrityksissäni, enkä pidä itseäni kahelina tai idioottina, miten kaikki kristityt onnistuisivat asettumaan kultaiselle keskitielle ja ymmärtämään omat tekosensa muiden ihmisten näkökulmasta? Historia osoittaa lähinnä, että: pesemällä kätensä muiden 'kristittyjen' tekemistä virheistä eli siirtämällä vastuun muille. Pidän sitä pelkuruutena, pahimmankaltaisena sellaisena.
"Ihmisenä olemiseen kuuluu, että kaikkia opetuksia ei pysty/halua noudattaa, mutta ei kai se nollaa."
Voitaisiin ehkä keskustella siitä, mitä on ihmisenä oleminen... sekään ei taida olla niin yksiselitteistä.
"Shit happens - joo, carpe diem - joo. Totta ihmeessä maailma on kaunis.
Usein vaan tuppaa häiritsemään kun biojäteastiasta löytyy harva se päivä muovipussin sisällä biojätteitä tai känniset pitää showta metrossa."
Niinhän se tuppaa. Ehkä pitäisi lisätä noihin ulkomaankielisiin letkautuksiin: "Face the facts."
Maailmassa tapahtuu rumia asioita, kauniita asioita, miksi pitää yllä omia negatiivisia mielikuviaan asioita ja antaa sen vaikuttaa omaan uskoonsa, persoonaansa ja tekemisiinsä. Jos me elämme siis jatkuvassa pelossa, ei meillä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin, eikä koskaan astua jalalla ulos. Ties mitä kamalaa tuolla ulkona voi tapahtua...
Nettiosoitteen avautuminen kesti níin kauan että se jää nyt tällä kertaa.
"samoin löytyy rutosti niitä kristittyjä, jotka käytännössä välittävät vain siitä, että he ovat kristittyjä ja matkalla kohti taivasta."
Miten päättelet sen että löytyy rutosti kristittyjä, jotka eivät välitä muusta? Itse en uskaltaisi sellaista väittää. Väsyneitä yrittämään, keinot loppu?
"Historia osoittaa lähinnä, että: pesemällä kätensä muiden 'kristittyjen' tekemistä virheistä eli siirtämällä vastuun muille. Pidän sitä pelkuruutena, pahimmankaltaisena sellaisena."
Ei mennyt jakeluun. Kelle se vastuu sitten oikeasti kuuluu? Pitääkö minun vastata paavin puheista tai katolisten pappien hommeleista, jollen sitä tee olen pelkuri? Kristityn ja ei-kristityn kuuluu oppia muiden virheistä. Varmaan on hyvätapaista pyytää anteeksi toisten puolesta, jos tuntee vastuuta. Entä jos ei tunne, tekopyhästi pyytää anteeksi?
"Maailmassa tapahtuu rumia asioita, kauniita asioita, miksi pitää yllä omia negatiivisia mielikuviaan asioita ja antaa sen vaikuttaa omaan uskoonsa, persoonaansa ja tekemisiinsä. Jos me elämme siis jatkuvassa pelossa, ei meillä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin, eikä koskaan astua jalalla ulos. Ties mitä kamalaa tuolla ulkona voi tapahtua..."
Tämä ei oikein osu minuun, ainakaan noiden esimerkkien valossa. Kyse ei ole mielikuvista vaan realismista, ja en elä jatkuvassa pelossa.
Jos ketään ei haittaa se että sovitaan/määrätään jotain ja tehdään toista, niin kaikki on ok. Mutta mua se haittaa. Ja oletettavasti esimerkkitapauksissa sitä biojätelaitoksen hlökuntaa ja osaa muita vaunussa istujia haittaa myös.
"miksi pitää yllä omia negatiivisia mielikuviaan asioita ja antaa sen vaikuttaa omaan uskoonsa, persoonaansa ja tekemisiinsä."
Koska ei tiedä mielikuviensa olevan vain mielikuvia.
"Miten päättelet sen että löytyy rutosti kristittyjä, jotka eivät välitä muusta? Itse en uskaltaisi sellaista väittää. Väsyneitä yrittämään, keinot loppu?"
Ehkä oli kärjistetysti sanottu, etteivät he välitä muusta kuin omasta pelastumisestaan. Mutta käytin myös sanaa 'käytännössä'. Tunnen näitä kristittyjä, olen keskustellut heidän kanssaan, eikä se ole välttämättä millään muotoa mukava kokemus. Heidän silmissään esimerkiksi vääräuskoinen on peräpukama jumalan ahterissa tai maailman kuona-ainetta. He voivat nimitellä, voivat tehdä lähes mitä vaan ja kiivaasti uskoa, että uskolla pelastuu. Se on heidän uskonsa. Heitä löytyy. Lieneekö esimerkkinä sitten vaikka muutamat papit, jotka heiluvat julkisuudessa, pönkittävät omaa egoaan ja etsivät itselleen tai itsestään vain positiivisia piirteitä. Lopulta kuitenkin he ovat pelkkiä huijareita tai liikemiehiä... Tiedän, miten kristitty tämän asian kuittaa. Ehkä he tosiaan ovat väsyneitä yrittämään, ehkä he ovat luovuttaneet...
"Kelle se vastuu sitten oikeasti kuuluu? Pitääkö minun vastata paavin puheista tai katolisten pappien hommeleista, jollen sitä tee olen pelkuri?"
En tarkoittanut, että on otettava vastuu muiden tekemisistä, ei se niin onnistu. Tarkoitin kuitenkin, että jos ja kun niin kristittyjä, muslimeja, ateisteja löytyy moneen lähtöön. Jos joku ateisti tekee rötöksen, niin mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että hän on 'ateisti'. Kun kyse on sitten siitä, mitä kristityt ovat saaneet aikaan, olin lähes hämmästynyt, kun Paavi tässä hiljattain pahoitteli koko maailmalta menneitä tapahtumia. Kyse ei taida olla siis vastuun ottamisesta, vaan vastuuntunnosta tai siitä, että ylipäätään hyväksyy jotkut asiat tapahtuneiksi, eikä pese niistä käsiään sanoen: "eivät ne olleet mitään kristittyjä/muslimeja/ateisteja..."
Jokaisessa ajattelutavassa on vikansa, kuten on jokaisessa ihmisessä. Miten tältä pohjalta ihmiset koskaan voisivat tehdä 'mitään' täydellistä. Siitä huolimatta sitä voi harhautua luulemaan, että tekee hyviä asioita. Kumpi siis on tärkeämpää, luulla tekevänsä hyviä asioita vai olla edes hitusen kiinnostunut siitä, mitä todellisuudessa tekee?
"Kristityn ja ei-kristityn kuuluu oppia muiden virheistä. Varmaan on hyvätapaista pyytää anteeksi toisten puolesta, jos tuntee vastuuta."
Kaikkien puolesta on aika turha alkaa pyytelemään anteeksi. Siinä sitä saisi pyydellä 910 tuntia vuorokaudessa anteeksi. Mutta edelleen, tärkeää olisi tietää, mihin uskoo.
"Jos ketään ei haittaa se että sovitaan/määrätään jotain ja tehdään toista, niin kaikki on ok. Mutta mua se haittaa."
Puhut lupausten pitämisestä?
"Koska ei tiedä mielikuviensa olevan vain mielikuvia."
Kuka meistä tietää mielikuviensa olevan pelkkiä mielikuvia. Ainoa usko/filosofia, joka lähes pakottaa ihmiset miettimään aivojen sisäistä maailmaa ja todellisuutta on zeniläisyys. Sen mukaan kaikki mielikuvat ovat pelkkiä mielikuvia, eivätkä ne ole koskaan totta/totuus jne. Siltä kannalta kaikki hienot uskomukset ja uskojärjestelmät ovat päänsisäistä todellisuutta, eikä suinkaan todellista/totuus/totta.
"Ehkä oli kärjistetysti sanottu, etteivät he välitä muusta kuin omasta pelastumisestaan. Mutta käytin myös sanaa 'käytännössä'.
Lopulta kuitenkin he ovat pelkkiä huijareita tai liikemiehiä..."
Jos minulla ei henkisesti synkkaa jonkun kanssa, en tee noin pitkälle vieviä henkilöön kohdistuvia johtopäätöksiä. En tiedä onko laput nyt silmillä, mutta pintapuolisesti tuntemalla en noin leimaisi.
"vaan vastuuntunnosta tai siitä, että ylipäätään hyväksyy jotkut asiat tapahtuneiksi, eikä pese niistä käsiään sanoen: "eivät ne olleet mitään kristittyjä/muslimeja/ateisteja..." "
Silloin pitäisi ymmärtää jotenkuten itse tapahtuma ja siihen johtaneet syyt.
"Kumpi siis on tärkeämpää, luulla tekevänsä hyviä asioita vai olla edes hitusen kiinnostunut siitä, mitä todellisuudessa tekee?"
Kysymykseen on kyllä helppo vastata, mutta ihminen on usein sokea itseään kohtaan. Kristinusko kannustaa elämään todellisuuden ulkopuolella?
"Jos ketään ei haittaa se että sovitaan/määrätään jotain ja tehdään toista, niin kaikki on ok. Mutta mua se haittaa."
"Puhut lupausten pitämisestä?"
En. Puhuin noista kahdesta käytännön esimerkistä. Siitä se leviää kuin pullataikina.
"Kuka meistä tietää mielikuviensa olevan pelkkiä mielikuvia."
Aivot on jännä elin, ne ei erottele mikä on tapahtunut ja mikä on mielikuvaa. Mun ei-expertti mielestä uskonnoista eniten aivoja painottaa Intian uskonnot. Oliko se Tao Te Ching -kirja, mitä aikaisemmin suosittelit zeniläinen? Luin sen ja oli ok, vähemmän on enemmän.
Eilisestä viestistäsi jäi kommentoimatta se että mielestäsi lähetystyöntekijä ei kunnioita kohdemaan ihmistä eikä hänen uskontoaan. Näen sen erilailla. Esimerkki: en kunnioita yhtä valhetta, mutta kunnioitan ihmistä joka uskoo yhden valheen. Huomannet eron. Agressiivinen käännytys ei ole oppien mukaista.
"Jos minulla ei henkisesti synkkaa jonkun kanssa, en tee noin pitkälle vieviä henkilöön kohdistuvia johtopäätöksiä. En tiedä onko laput nyt silmillä, mutta pintapuolisesti tuntemalla en noin leimaisi."
Henkilötasolla ihmiset ovat aina ihmisiä. Minulla rehellisesti sanoen on synkannut paljon paremmin ihmisten kanssa, kun on jätetty keskusteluista usko pois. Se hieman kuvastaa sitä, miten synkkaaminenkin voi olla jostain riippuvaa. Ja, jos olen avannut suuni uskostani, saanut vastaukseksi tiuskintaa, 'Raamatulla päähän hakkaamista' yms. se ei kai vaadi kovin pitkällistä yhteenvetoa siitä, mitä mieltä olen hänen rauhaarakastavasta kristillisyydestään.
Olen kyllä muistaakseni muistanut mainita siitä, että me olemme kaikki ihmisiä. Jokaista tulisi rakastaa ja kunnioittaa sellaisena kuin on, mutta sairaat yksilöt usein tarvitsevat hoitoa. Eikä psyykkisesti sairaita ainakaan minun tietääkseni ole vain ateisteissa ja tervejärkisimmät löydy kristittyjen joukosta.
Jos vielä sanon, että kristittyjen saarnamiesten joukosta löytyy liikemiehiä, ei sekään hirveästi päättelyä tarvitse. Nokia herätyksen johtaja luonnehtii itse itseään profeetaksi (ja liikemieheksi). Täytyykö tässä alkaa myös kumartelemaan sitä, mitä MINÄ oikeasti ajattelen vai onko syytä kuunnella ensin herra Koiviston mielipidettä. Voihan tietysti olla niin, ettei hän ole sen enempää profeetta kuin liikemies. Mutta nähdäkseni ja sikäli kuin olen jotain mielikuvaa saanut entisten Nokia herätyksen ihmisten puheista, tämä mies aika vähät välittää siitä, mitä tekee... noin käytännöntasolla. Aina on eri asia se, mitä uskoo tekevänsä, tässä tapauksessa Koivisto varmasti uskoo tekevänsä hyviä asioita, josta päästään...
"Silloin pitäisi ymmärtää jotenkuten itse tapahtuma ja siihen johtaneet syyt."
...siihen, että ehkä hän ei ymmärrät tekojaan ja siihen johtaneita syitä. Näitä aika usein pyydän myös muilta uskovilta. Itse tiedän jotakuinkin, mitkä tapahtumata ovat johtaneet 'uskonmenetykseeni' ja, miten olen ajautunut nykyiseen uskooni. Ja, jotta pystyy kantamaan täyden vastuun teoistaan, pitäisi tietää, mitä on tehnyt ja miksi. Tässä tapauksessa en voi kuvitella Koiviston kaltaisia kovinkaan vastuuntuntoisiksi... niin täynnä Herraa kuin sitten omien sanojensa mukaan on.
"Kysymykseen on kyllä helppo vastata, mutta ihminen on usein sokea itseään kohtaan. Kristinusko kannustaa elämään todellisuuden ulkopuolella?"
Kristinuskon mukaan on kaksi todellisuutta, en tiedä onko laskettava vielä omakseen tämän todellisuuden takana oleva Totuus. Minulle on olemassa vain yksi todellisuus ja siinä on minun ymmärrykselleni joskus liikaa. On ihan nastaa, jos joku pystyy ymmärtämään ja uskoo useampaan todellisuuteen tai todellisuuden kerrostumaan, mutta aikamoisia yli-ihmisiä heidän täytyy olla. Uskon näen aina psyykkisenä vaikuttajana, niin se vaikuttaa myös itsessäni. KristinUSKO ei kannusta tämän todellisuuden kieltämiseen tai sokeutumiseen siltä, mutta se voi olla väistämätöntä. Ehkä lähimmäs sitä pääsee, jos uskoo kaiken tässä todellisuudessa tapahtuvan luonnonvoimien kautta tai sitten ihmisen kädestä tms. eikä sekoita elämään yliluonnollisia tekijöitä. Niistähän meillä ei ole todisteita, mutta ihmisen aivot - tuo merkillinen kapistus, joka ei aina tiedä mikä on totta ja mikä ei - saattaa tulkita (tai ihminen itse haluaa niin tulkita) asioita tarpeettomasti yliluonnolliseksi, mystifioida asioita, eikä silloin todellisuuden kohtaaminen todellisuutena ole koskaan mahdollista. Ihminen on sokea itseään ja omia tulkintojaan kohtaan.
"Aivot on jännä elin, ne ei erottele mikä on tapahtunut ja mikä on mielikuvaa. Mun ei-expertti mielestä uskonnoista eniten aivoja painottaa Intian uskonnot. Oliko se Tao Te Ching -kirja, mitä aikaisemmin suosittelit zeniläinen? Luin sen ja oli ok, vähemmän on enemmän."
Luulen, että aivoihin suorimmin kääntyy zeniläisyys. Se pakottaa erottamaan sen, mitä tapahtuu aivoissa siitä, mitä tapahtuu todellisuudessa. Ihmisen tulkinta on aina ja joka tilanteessa vain tulkintaa.
Meditaatio (jota harjoitetaan erityisesti Intian uskonnoissa) on portti mielestä kehonhallintaan. Sikäli aivot ovat ehkä vielä korostetun tärkeässä asemassa, mutta aivoja ei korosteta siinä mielessä, että siitä löytyisi vastauksia. Lähinnä se on vain ihmisen työkalu laajemmassa merkityksessä kuin pelkän ajattelun.
Tao te ching, TAOlaisuuden perusteos ei muuten kolahtanut kovin rajusti itseeni. Ymmärsin taolaisuuden periaatteet, mutta hupaisammin ja ehkä meitä länsimaalaisia viihdyttävämmin asiat on kerrottu Nalle Puh ja Tao-kirjassa. Itselleni nuo kirjat kuitenkin olivat aikanaan sellaisia, että löysin niistä tavan, jolla olen aina uskonut ja ajatellut. Sikäli on ehkä hieman arveluttavaa puhua uskonmenetyksestä, mutta lapsena rukoilin useita kertoja päivässä Jumalaa ja Jeesusta, uskoin heidän olemassaoloonsa.
Mutta täytyy kunnioittaa rohkeuttasi tarttua kirjaan. Olen törmännyt tässä vuosien varrella moniin, jotka ovat pitäneet sitä täysin tarpeettomana, milloin mistäkin syystä. Ikäänkuin siellä kirjan sivuilla kurkkisi itse paholainen, valmiina nielemään kristityn mielen kuin elefantin.
"Eilisestä viestistäsi jäi kommentoimatta se että mielestäsi lähetystyöntekijä ei kunnioita kohdemaan ihmistä eikä hänen uskontoaan."
Kommentoin sitä itse. Sanoin mm. että jesuiitat tekevät Intiassa hyvää työtä. Nähdäkseni myös he ovat lähetystyöntekijöitä. Intiassa tilanne onkin mielestäni paljon parempi kuin eräissä Afrikan lähetystyökohteissa. Toki, lähetystyöntekijöitä löytyy myös erilaisia, yksilöllisesti. Niinhän me kaikki ihmiset olemme erilaisia, meillä on erilaiset valmiudet ymmärtää ja kunnioittaa muita ihmisiä. Itse näkisin, että se tulee itsetuntemuksen ja -kunnioituksen kautta. Neuroottiset evankelistat, kuten em. Koivisto sen sijaan eivät vakuuta ainakaan itseäni.
"Näen sen erilailla. Esimerkki: en kunnioita yhtä valhetta, mutta kunnioitan ihmistä joka uskoo yhden valheen. Huomannet eron. Agressiivinen käännytys ei ole oppien mukaista."
Hyvä näin. Itse vielä erottaisin tässä yhden asian. Puhut käännytyksestä, evankelointi on sananjulistusta eli ulkopuolisen kannalta käännytystä. Mikä muu tehtävä evankeloinnilla on kuin auttaa, opastaa ja tarjota mahdollisuus kääntymiseen, yhdestä uskosta toiseen? Siten itse olisi hyvin varovainen evankeloidessani, ehkä jättäisin sen nykyisellä vakaumuksellani täysin tekemättä ja perehtyisin paremmin siihen, miten toinen ihminen ajattelee ja tuntee. Missä hänellä on ongelmia. Siten ehkä oma roolini lähetystyössä olisi toisen aseman, uskon jne. ymmärtäminen. Jos hän silloin itse on kiinnostunut minun uskostani ja, että minä siitä todella alan kertoa, niin voin sitä valottaa. Tämä ei ole sananjulistusta, vaan vastaus esitettyyn kysymykseen.
Uskonnosta ja omasta uskosta keskustelu ei ole suomalaiselle kovin helppoa, se oikeasti menee syvälle ts. loukkaa helposti.
"Jos vielä sanon, että kristittyjen saarnamiesten joukosta löytyy liikemiehiä, ei sekään hirveästi päättelyä tarvitse. Nokia herätyksen johtaja luonnehtii itse itseään profeetaksi (ja liikemieheksi)."
En tunne kyseistä liikettä. Niinhän se on että eivät kaikki, jotka sanovat "Herra, Herra" pääse Raamatun mukaan taivaaseen ja he saavat palkintonsa jo täällä. Puuttumatta siihen matchaako tähän tapaukseen vai ei.
"KristinUSKO ei kannusta tämän todellisuuden kieltämiseen tai sokeutumiseen siltä, mutta se voi olla väistämätöntä."
Hauska lause. No, itsepä kysyin. Oikeasti, kiva kun olet tuota päälauseen mieltä.
"Mutta täytyy kunnioittaa rohkeuttasi tarttua kirjaan. Olen törmännyt tässä vuosien varrella moniin, jotka ovat pitäneet sitä täysin tarpeettomana, milloin mistäkin syystä."
Kyllä siinä kirjassa elämän viisautta oli, oli vaan niin ympäripyöreätä. Kaunista kieltä. Luin sen siis jo kesällä viime vuonna.
No, minä uskon myös horoskooppeihin, sekä länsimaisiin että itämaisiin. Minulle on tehty (ei omasta aloitteesta) henk.kohtainen horoskooppi, ja aika vaikea olisi asioita kieltää. Koin pari ahaa-elämystäkin. Mutta ilman sitäkin vallan hyvin toimeen tulee, uskon ma, itse en olisi teettänyt.
Kyllä minä teen asioita, mitkä kiinnostaa, vaikka siellä "peikkoja" kurkistelisikin.
"Tämä ei ole sananjulistusta, vaan vastaus esitettyyn kysymykseen."
Niin, sulla ei ole Jeesuksen asettamaa tehtävää.
"perehtyisin paremmin siihen, miten toinen ihminen ajattelee ja tuntee. Missä hänellä on ongelmia."
Juu, näin olen huomioinut ilman isejä.
"Uskonnosta ja omasta uskosta keskustelu ei ole suomalaiselle kovin helppoa, se oikeasti menee syvälle ts. loukkaa helposti."
Niin se tekee puolin ja toisin. Myös siksi olen sitä mieltä, että uskon pitää olla henkilökohtaista. Tätä evankelointi ei aina välttämättä ole kovin.. 'loukkaamaton'.
"Niinhän se on että eivät kaikki, jotka sanovat "Herra, Herra" pääse Raamatun mukaan taivaaseen ja he saavat palkintonsa jo täällä. Puuttumatta siihen matchaako tähän tapaukseen vai ei."
Niin, mutta jokainen uskova varmasti haluaa nähdä itsensä sellaisena, joka menee taivaaseen. Ainakin olen sellaista kommenttia saanut, että kyllä siitä jonkinlainen palkinto pitää saada, kun uskoo. Ja sitähän Jumala lupailee niille, jotka uskovat. Tämä tietysti helpolla tarkoittaa sitä, että yksi ja toinen uskoo vain juuri sen palkinnon toivossa tai suoraan pelosta, rauhoittaakseen, tyynnyttääkseen mielensä. Ne ovat kaikki aika välineellistettyjä syitä uskoa yhtään mihinkään. Ja kun ihminen vielä itse tulkitsee tuntemuksiaan, voi hyvinkin tuntea, ettei usko pelosta tai palkintojen vuoksi, vaan ihan puhtaasti siksi, että Jeesus tuli elämään. Joskus tekee mieli kysyä, että onko sellainen asia tuttu kuin alitajunta.
"Kyllä siinä kirjassa elämän viisautta oli, oli vaan niin ympäripyöreätä."
Ne uskovat, jotka ovat lukeneet ja tutustuneet taolaisuudesta usein kaipaavat jotain konkretiaa. Taolaisuudessa annetaan elämänohjeita, osoitetaan miten arkielämässä asiat eivät ole niin yksipiippuisia ja on paljon ristiriitaisia asioita, joiden kautta asiat aukeavat ihmiselle. Minulle se on konkretiaa, elämää. Ympäripyöreää toki, mutta taolaisuushan onkin filosofia, elämäntapa ja -asenne.
"No, minä uskon myös horoskooppeihin, sekä länsimaisiin että itämaisiin. Minulle on tehty (ei omasta aloitteesta) henk.kohtainen horoskooppi, ja aika vaikea olisi asioita kieltää."
Minulle on luettu Tarot-korteista ja se oli aika hulvatonta. Jos uskoisin horoskooppeihin ja ennustuksiin minun olisi syytä olla hyvin ylpeä tavastani ajatella ja elää. Mutta en usko. Toki, horoskoopeilla on historiallinen taustansa ja kaaos-teorian mukaan horoskoopit saattavat olla hyvinkin totta (kaikki vaikuttaa kaikkeen). En vain tahdo oikein uskoa siihenkään ihan niin absoluuttisesti.
"Niin, sulla ei ole Jeesuksen asettamaa tehtävää."
Eli, kun Jeesus asettaa tehtävän, ihmisellä ei enää ole velvollisuutta odottaa kysymyksiä tai esimerkiksi itse esittää kysymyksiä? Antaako Jeesus valmiudet siihen, että kommunikaatiosta voi kaikin mokomin tulla yksisuuntaista? Puhuin siitä, mikä minun nähdäkseni olisi evankeloinnissa humaanein ja ihmiset huomioonottavin tapa... tämä vastauksesi saa kuulostamaan siltä kuin kristityillä evankeloitsijoilla ei olisi mitään syytä ottaa muita ihmisiä huomioon. Mitähän se lähimmäisenrakkaus siis todella kristinuskon mukaan on? Nimenomaan evankelointia?
"Ja kun ihminen vielä itse tulkitsee tuntemuksiaan, voi hyvinkin tuntea, ettei usko pelosta tai palkintojen vuoksi, vaan ihan puhtaasti siksi, että Jeesus tuli elämään. Joskus tekee mieli kysyä, että onko sellainen asia tuttu kuin alitajunta."
Niin, onko Jumalaa olemassa vai ei, ja onko kristinuskon Jumalaa vai ei. Jos haluaa epäillä niin etsii perusteita epäilylleen ja löytää niitä. Samoin käy jos haluaa uskoa. Mielestäni ihmiseen on sisäänrakennettu usko ns. yliluonnolliseen korkeampaan voimaan.
Luulisin että jonkin aikaa ihminen pystyy manipuloimaan ajatuksiaan esim. uskon tai rakkauden suhteen, mutta pitkän päälle se ei toimi. Tietty voi kysyä oliko se uskoa tai rakkautta sitten ollenkaan. Olisin taipuvainen ajattelemaan ettei ollut.
Jos ihminen jatkaa itse-manipulointia eli ajattelu ei anna periksi, niin keho antaa ja sairastuu. Tai voihan kehon aina turruttaa alkoholilla ja huumeilla.
"Minulle on luettu Tarot-korteista ja se oli aika hulvatonta. Jos uskoisin horoskooppeihin ja ennustuksiin minun olisi syytä olla hyvin ylpeä tavastani ajatella ja elää."
Tarotit yhdistän enemmän noituuteen, ennustajallakäyntikään ei ole mun juttu. Mitä syytä sinulla on olla hyvin ylpeä tavastasi ajatella ja elää horoskoopin perusteella? Voisitko ajatella että selviytymisesi pohja olikin kirjoitettu jo geeneihin syntymäajan perusteella?
Horoskoopit on kirjoitettu positiiviseen sävyyn kaikille merkeille. Vai tarkoitatko henk.koht. horoskooppia?
Kausi-vuosi-kk-päivä-horoskoopeilla minä lähinnä lasken leikkiä.
"En vain tahdo oikein uskoa siihenkään ihan niin absoluuttisesti."
Toki ympäristö vaikuttaa siihen, mitkä piirteet ihmisessä vahvistuu ja mitkä heikentyy. Esim. mulle sattui "hauska" juttu, kun yhden tutun kanssa tuli puhe horoskoopeista ja totesin, että ainut merkki, kenen kanssa en tule toimeen on jousimies. Hän totesi siihen olevansa jousimies...
"Eli, kun Jeesus asettaa tehtävän, ihmisellä ei enää ole velvollisuutta odottaa kysymyksiä tai esimerkiksi itse esittää kysymyksiä? Antaako Jeesus valmiudet siihen, että kommunikaatiosta voi kaikin mokomin tulla yksisuuntaista? Puhuin siitä, mikä minun nähdäkseni olisi evankeloinnissa humaanein ja ihmiset huomioonottavin tapa... tämä vastauksesi saa kuulostamaan siltä kuin kristityillä evankeloitsijoilla ei olisi mitään syytä ottaa muita ihmisiä huomioon. Mitähän se lähimmäisenrakkaus siis todella kristinuskon mukaan on? Nimenomaan evankelointia?"
Lähetystyötä tehdään kummallakin tyylillä. Ei kommunikaatio voi olla täysin yksisuuntaista. Jos otan esmerkin Raamatusta, Jeesus puhuu tuhansille ihmisille ja he tulevat uskoon. Jeesus puhuu ihmisille ja he eivät ota sanomaa vastaan. Jeesus lähtee pois. Eikö Jeesus ole humaani kun hän ei ala keskustelemaan henkilökohtaisesti kaikkien heidän kanssa? Vähän huono esmerkki, Jeesus keskusteli kahdenkin kesken.
Minä ainakin näen että suurinta lähimmäisen rakkautta on evakeliointi (älä anna onkivapaa käteen, vaan opeta tekemään onki ja kalastamaan -tyyliin). Yleistäen tee se toiselle minkä tahtoisit toisen tekevän sinulle. Tai kuten pelastusarmeija soppaa ja sanaa.
Viikonloppuja!
"Niin, onko Jumalaa olemassa vai ei, ja onko kristinuskon Jumalaa vai ei. Jos haluaa epäillä niin etsii perusteita epäilylleen ja löytää niitä. Samoin käy jos haluaa uskoa. Mielestäni ihmiseen on sisäänrakennettu usko ns. yliluonnolliseen korkeampaan voimaan."
Tästä kirjoitin jo yhdessä aiemmassa viestissäni. Mielestäni syytä ei ole epäillä, mutta ottaa asioista selvää, omista ajatuksistaan, taustoistaan, motiiveistaan. Sen vuoksi olen aika paljon puhun itsetuntemuksesta.
Minuun ei ole sisäänrakennuttu uskoa yliluonnolliseen, joka on vain yksi selitysmalli maailmasta, maailmassa. Uskon, että ihmisellä on inhimillinen taipumus ihmetellä asioita, etsiä vastauksia asioille, jotka ovat hänen käsityskykyään suurempia. Heillä on myös jostain syystä taipumus uskoa löytävänsä vastauksia asioille, joista he eivät tiedä mitään tai joita he eivät ymmärrä. Itse esimerkiksi en henkilökohtaisesti pysty käsittämään sellaista asiaa kuin persoonallinen jumala. Se menee jo ajatuksena yli ymmärryksen ja, jos sellaisen vielä kokisin, valkotakkiset voisivat käydä poimimassa minut säilöön. Se on kuitenkin minun henkilökohtainen tapani reagoida. Jotkut voivat hyvinkin mahduttaa näitä asioita omaan maailmankuvaansa ilman mitään ristiriitoja... tai ehkä he vain eivät tohdi nähdä niitä.
"Luulisin että jonkin aikaa ihminen pystyy manipuloimaan ajatuksiaan esim. uskon tai rakkauden suhteen, mutta pitkän päälle se ei toimi."
Sehän on tiedossa. Meditaatio juuri pyrkii siihen. Ei vain tunteiden hallintaan, mutta koko kehon aina sydämestä aivoihin. Luulen, että sekin toimii niillä, jotka eivät menetä uskoaan. Ulkopuolisen silmissä tämä kaikki hallinta saattaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän kuvitteelliselta.
"Jos ihminen jatkaa itse-manipulointia eli ajattelu ei anna periksi, niin keho antaa ja sairastuu. Tai voihan kehon aina turruttaa alkoholilla ja huumeilla."
Jos tunteista on kyse ja erityisesti ahdistavista sellaisista sellaisista, uskon niin. Tässä kohtaa taas pitäisi katse siirtää Intiaan ja Kiinaan, heillä on näistä paljon enemmän tietoa kuin länsimaalaisella tieteellä. Psykosomatiikka on ilmeisen todistettavissa, mutta se on siitä huolimatta epävirallista lääketiedettä. Esimerkiksi oma migreenini kuuluu siihen osa-alueeseen, joka voi olla osin psyykkisperäistä. Siitä huolimatta sitä tutkittaessa ei ensinnäkään voida olla varma siitä, että päätäni särkee ja toiseksi syitä etsitään elimelliseltä tasolta.
Itse en henkilökohtaisesti näe alkoholia ja huumeita ainoana tapana hillitä ahdistusta. On lukemattomia tapoja: usko, työnarkomania, himourheilu yms. Asiasta varmaan voi lukea tarkemmin Antti Heikkilän kirjasta Riippuvuus. Väittäisin, että jos psyyke ei aiheuta elimellisellä tasolla ongelmia, sairauksia, niin psyyke itsessään sairastuu pahasti. Ja valitettavasti suurin osa ihmisistä ei koskaan tiedä oman mielenterveytensä tilasta. Heillä saattaa olla mielikuva siitä, että he ovat täysin terveitä tai epäilevät jotain, mutta mitään varmuutta ei ole. Jos yli puolet ihmisistä on tietämättään sairaita psyykkisesti, mitä se mahtaa tarkoittaa noin yhteiskunnallisella, ehkä globaalilla tasolla?
"Tarotit yhdistän enemmän noituuteen, ennustajallakäyntikään ei ole mun juttu."
Minä yhdistän Tarot-kortit samoihin ihmisen luomiin järjestelmiin, hallintakeinoihin kuin horoskoopit, uskonnot jne. Jokainen uskoo tavallaan, niin myös Tarot-korteista ennustajat.
"Mitä syytä sinulla on olla hyvin ylpeä tavastasi ajatella ja elää horoskoopin perusteella? Voisitko ajatella että selviytymisesi pohja olikin kirjoitettu jo geeneihin syntymäajan perusteella?"
Sanoin, etten usko horoskooppeihin. Sanoin, että sen mukaan, mitä Tarot-korteista minulle ennustetiin, minun tulisi olla 'maailman Valo'. Ihminen, jota tulisi kaikkien kuunnella ja maailmassa olisi Rauha. Tällaisia kuvitelmia John Lennon-fanille on vaarallista syöttää, siksi olen unohtanut koko ennustuksen ja keskittynyt omaan elämääni. Jos joku pitää sanojani tärkeinä, se on heidän oma asiansa.
En usko siihen, että minun kohtaloni on ennaltakirjoitettu. Uskon siihen, että ihmisillä on vapaa tahto, sen vuoksi ihmiset tekevät paljon pahoja asioita. Toisaalta ne pahat asiat yleensä tapahtuvat sen vuoksi, että heidän psyykensä, elämänsä on sidottu aiempiin tapahtumiin tai johonkin muuhun vastaavaan. Ihmiset eivät siis tee virheitään tai onnistumisiaan syyttä. Aina voidaan nähdä, miten yksi asia johtaa toiseen. Jos sitä haluaa pitää ennaltakirjoitettuna tai kohtalona, se on vain yksi tapa katsella asioita menneeseen. Itse taas katson tulevaan ja se aiheuttaa sen, ettei minulle ole olemassa sellaista asiaa kuin kohtalo. Minulle on olemassa pikemmin sattuma (jolla silläkin on siis syy, jota ei kuitenkaan aina tarvitse alkaa etsiä).
"Esim. mulle sattui "hauska" juttu, kun yhden tutun kanssa tuli puhe horoskoopeista ja totesin, että ainut merkki, kenen kanssa en tule toimeen on jousimies. Hän totesi siihen olevansa jousimies..."
Tästä voi oppia jotain. Ei vain siinä mielessä, että muistaa kysyä toiselta horoskoopin tai asettaa horoskoopit kyseenalaiseksi, vaan siitä, miten vähän me lopulta tiedämme ihmisistä, jotka 'tunnemme', jotka ovat meidän 'tuttujamme'. Emmehän me kovin hyvin tunne edes itseämme, mutta olemma halukkaita tekemään muista ihmisistä tiettyjä johtopäätelmiä, koska heidät me kyllä tiedämme ja tunnemme niin helkkarin hyvin.
"Eikö Jeesus ole humaani kun hän ei ala keskustelemaan henkilökohtaisesti kaikkien heidän kanssa? Vähän huono esmerkki, Jeesus keskusteli kahdenkin kesken."
Yksi asia mikä minua suuresti häiritsee näissä esimerkeissä ja ylipäätään uskovaisten jutuissa on se, että he vertaavat omia tekojaan Jeesuksen tekoihin. Minusta Jeesusta / Jumalaa ei voi, eikä pidä alkaa vertailemaan ihmisen ajatteluun ja aikaansaannoksiin, ei teistinä, eikä ateistina. Jeesus teki asioita omista motiiveistaan, hänelle on niin Raamatun kertomusten sisällä kuin sitten mahdollisesti ihmisenä ollut selvää, mitä hän tekee ja mitä hän haluaa. Näistä motiiveista vain osa on kirjoitettu Raamattuun, suurimmat motiivit on luettavissa. Mutta, entä ihmisten motiivit? Ihmisten, jotka hyvä, että tuntevat itsensä. Millä tavalla ihminen tuntee motiivinsa, jos hänellä ei ole harmainta aavistusta kuka on, miksi on, mitä tekee, miksi tekee? Ihminen on aina, kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa hyvin halpa, ellei peräti kelpaamaton kopio Jeesuksesta, joiden jalanjäljissä he niin mielellään astelisivat. Siksi Jeesuksen evankelointi on jotain aivan muutakuin ihmisen evankelointi. Siksi, Jeesuksen tekojen kautta ei voi oppia juurikaan mitään oikeasta evankelointitavasta. Jos Jeesus puhuu lähimmäisenrakkaudesta, se tuskin tarkoittaa ainakaan sitä, että käännyttäkää hinnalla millä hyvänsä - jos eivät suostu, tappakaa. Näin ihminen voi tulkita ja tehdä nämä asiat vielä niinkuin nöyrä ja hyvä palvelija tekee. Mutta onko se lähimmäisenrakkautta, sitä kysyn? En pysty näkemään evankelointia missään ilmenemismuodossaan lähimmäisenrakkautena jo siitäkin syystä, että ihmisen motiivit tehdä asioita kumpuavat aina hänestä itsestään (siten evankeloinnilla on aina jossain määrin itsekäs syy). Tämä ei ole kuitenkaan asia, josta minun tulisi tietää, vaan kunkin evankeloijan pitäisi tunnistaa asioita itsessään, oppia tuntemaan omia motiivejaan. Minä esimerkiksi voin sanoa, etten minäkään tunne kaikki motiivejana, miksi täällä jaksan vuodesta toiseen kirjoitella ja käydä keskustelua. Olen sentään panostanut itsetuntemukseen aika tavalla ja silti ollaan näin kiikkerällä pohjalla...
"Minä ainakin näen että suurinta lähimmäisen rakkautta on evakeliointi"
Tämä on sinun uskosi, sinun näkemyksesi asiasta. Valitan, että on ihmisiä, jotka ovat kanssasi eri mieltä. Toivottavasti et tulkitse heitä kuitenkaan vain tämän erimielisyyden takia Saatanan kätyreiksi tai muuten hukassaoleviksi. Muuten kannattaa oikein todenteolla tutustua omiin motiiveihin.
Hyvää viikonalkua.
...