Kuten jo heti viime syksyn autoveron kevennyksen yhteydessä paljon kirjoitettiin, onnistui valtio kusettamaan jälleen kansalaisiaan. Ensin lasketaan pienten dieselautojen hintaa, jolloin kaikki hölmönä ryntäävät ostamaan niitä. Sitten rukataan hieman dieselpolttoaineen verotusta ylöspäin ja annetaan vielä lopulta huoltoasemien nostaa hintaa rajattomasti (vedotaan vahvistuvaan dollariin, joka on pysynyt 1,57-1,60 tasolla viimeiset puoli vuotta). Niin ja sitten se Kiinan maanjäristys vaikuttaa myös. Niin ja varmaan eduskunnan lisääntyneet tekstiviestikulut. On se hauska maksaa ensin dsl-veroa ja sitten vielä siitä dieselistä lähes samaa hintaa kuin bensiinistä.
Valtion verotulot kasvavat jälleen tyhmän kansan kustannuksella. Samalla laaditaan lakeja vaalirahoituksesta, joita kaikki kansanedustat ministereitä myöten voivat mielin määrin rikkoa ilman minkäänlaisia sanktioita.
Olenpa tyytyväinen etten taaskaan äänestänyt yhtään näistä kusettajista - enkä äänestä ensi kerrallakaan. Suomi on paska ja epäoikeudenmukainen, korruptoitunut maa ja sellaisena pysyy.
Valtion verotulot kasvavat jälleen tyhmän kansan kustannuksella. Samalla laaditaan lakeja vaalirahoituksesta, joita kaikki kansanedustat ministereitä myöten voivat mielin määrin rikkoa ilman minkäänlaisia sanktioita.
Olenpa tyytyväinen etten taaskaan äänestänyt yhtään näistä kusettajista - enkä äänestä ensi kerrallakaan. Suomi on paska ja epäoikeudenmukainen, korruptoitunut maa ja sellaisena pysyy.
Vastaukset 30
Vanhimmat
tekstiä,tarvis varmaan tän kansan vaan alkaa toimia,tavan tallaaja ajetaan nykysuomessa todella ahtaalle.Esim just tää käyttövoimavero dieselautolla,käsittämätöntä valtion taholta ettei sitä jo poisteta kun polttoaineet melkein samanhintaisia.
Paskamaa koko vitun suomi.
Asiahan on aivan selvä.
Autoilusta tulevat verotulot eivät saa laskea.
Tottakai sieltä otetaan missä on suurin voluumi.
Nyt se vaan on niin että dieselistit ja varsinkin pienimoottoriset dieselistit kokevat vääryyttä.
Verotuksen painopistettä tullaan muuttamaan dieselien suuntaan ja käyttövoimavero tulee olemaan tulevaisuudessa sama kaikilla henkilöautoilla.
Tarkoittaa sitä että pienikulutukselliset dieselistit saadaan myös maksajiksi.
Voi hellanlettas. Kuvitteletteko te hyväuskoiset hölmöt että valtiovalta Suomessa antaisi jonkun dieselkuski-ryhmän ajella muita halvemmalla? Luuletteko, että nykyisen ilmastovouhotuksen aikana yksityisautoilija päästettäisiin vähällä?
ja ostitte dieselinne varmaan myös ilman hiukkassuodatinta? Nyt viherintoilevat virkamiehet, poliitikot ja eu-byrokraatit suunnittelevat lähitulevaisuudessa sellaisille vielä ylimääräisiä rangaistusmaksuja ja ajokieltoja isojen kaupunkien keskustaan (saksanmaalla niitä on jo mm. Berliini, München).
Lohduttaa voin vain bensakuskina sillä, että meidän bensaröpöttimemme syövät absoluuttisena litralukemana enemmän kuin dieselinne, joten on se ajo edelleen myös meillä kallista, lienee edelleen hivenen kalliimpaakin.
Lopputoteamus: jatkossakin polttoainehinnoille ja auton käyttöverotukselle on vain taivas rajana!
on pysynyt ennallan yli 20 vuotta. eli sen suhteellien osuus on pienentynyt koko ajan autojen ja polttoaineen kallistuessa.
Itse ostin ensimmäisen dsl auton 90 luvun alussa jolloin pensan ja dsl ero oli n. 60 penniä
eli 10 centtiä. Tällöin bensa maksoi jotain 3,5 mk/litra, tällöin dsl veron kuittamiseen tarvittiin n. 25 000 km ajo, kun kilometrejä mulle tuli n 50 tkm vuodessa kannatti dsl auto jo hankkia, vaikka vuotuinen voitto oli vani luokkaa 3000 mk eli 5mk /100 km eli alle euron/100km. Nyt jo kulutuserosta tulee yli 3e/100km. Nyt dsl auton kannattavuus on paljon parempi, koska dsl veroa ei ole korotettu, ja dsl veron kuittaa jo alle 10tkm ajolla. ja 50 tkm ajava jää voitolle n. 1500 euroa /vuosi joka on n. 9000 mk.
Olet kyllä todella pihalla kun kuvittelet että säästät enemmän kuin diesel on kallista. Diesel on kalliimpaa kuin koskaan = dieselillä ajaminen on kalliimpaa kuin koskaa = sinullakin kuluu rahaa dieselpolttoaineeseen enemmän kuin koskaan = säästöön jää vähemmän.
Pakkohan jotenkin on lohduttautua ja lohdutus löytyy bensaverrokista mutta todellisessa elämässä verrokki ei pienennä yhtään polttoainekulujasi.
ajoa tulee, toinen vaihtoehto on jäädä työttömäksi, joka tulee varmasti kalliimmaksi, samoin tulisi jos vaihtaisin bensa autoon.
Lukutaidossasi taitaa olla hieman parantamista. Säästöähän kertyy kalliimmilla polttoaine hinnoilla sen vuoksi, että dieseliä kuluu vähemmän kuin bensaa per ajettu 100km. Kun molempien polttoaineiden hinnat ovat kohonneet, mutta käyttövoimavero on pysynyt samana, syntyy tällä hetkellä enemmän säästöä dieselillä ajessa jos verrataan tilannetta muutaman vuoden takaiseen. Ja kun käyttövoimavero on pysynyt samana on sen kustannus per ajettu matka pienentynyt suhteessa polttoaineen hintaan.
Mitä tuosta et ymmärrä kun jankkaat jotain aivan muuta?
No se on hyvä että säästöön jää enemmän rahaa. Kesälomakausikin on tulossa joten ylimääräiselle rahalle varmaan löytyy käyttöä. Toivot varmaan että dieselin hinta vielä nousisi reippaasti, niin säästyisi vielä hieman lisää.
Ymmärrätköhän itse mitä kirjoitat?
Kerrotko vielä miten sinun polttoainekulusi muuttuu jos a)dieselin hinta nousee ja bensan hinta pysyy samana b)bensan hinta nousee dieselin hinta pysyy samana. Kerro miten bensan hinnan muutos vaikuttaa sinun polttoaineeseen kuluvan rahan määrään?
En tosiaan ymmärrä ihmisiä jotka kustannusten noustua huimasti, kääntävät sen voitoksi.
Höriset taas jotain muuta kuin mistä muut kirjoittavat - no taito se on sekin :)
Kysymyksiisi:
a) polttoainekulut nousevat.
b) polttoainekulut nousevat.
Molemmissa tapauksissa polttoainekuluni nousevat kun omistan sekä diesel että bensa autoja.
Kun oikein kovasti pinnistät, niin missään en kirjoittanut edellisessä kirjoituksessa, etteikö kustannukset olisi nousseet - kirjoitin, että kalliimmilla polttoaineen hinnoilla kertyy dieselin kanssa suurempi säästö suhteessa bensaan. Säästön suureneminen ei tarkoita, että kokonaiskustannukset laskisivat (enkä ole missään niin väittänyt) - mitä et tuossa yksinkertaisessa asiassa ymmärrä?
"Säästön suureneminen ei tarkoita, että kokonaiskustannukset laskisivat"
Tuon selvemmin sitä ei voi sanoa, siis oikeasti säästöä ei tulekaan.
Dieselin hinta noussut vuodessa 37c/litra ja bensan 13c/litra. Dieselissä hinnannousu 1,85€/100 km (5litraa), bensassa hinnannousu 0,91€/100km (7 litraa). Kumpaakohan se hinnannousu kirpaisee enemmän?
Hommasin juuri uuden diesel-auton vanhan dieselin tilalle. Se maksoi 24 000 €. Viime vuonna ennen veroalea se maksoi vielä 28 000 €. Laskua 4000 €. Auton arvon lasku ja pääomakulut tekevät yli puolet autoilun kokonaiskuluista. Niiden osuus laski nyt 4200 €:sta 3600 €:oon per vuosi. Laskua 600 €.
Polttoainekulut (24 tkm/v x 5 l/100 km x diesel 1,0 -> 1,4 €/l) ovat nousseet 1200 €:sta 1680 €:n. Nousua 480 €.
Kokonaiskulut ovat laskeneet 120 € viime vuodesta. Minä olen ihan tyytyväinen valtion toimintaan.
mopo diesel saat vieläkin hienommat laskelmat !
BMW 530dAT, viime vuonna auton hinta putosi merkittävästi joten kasvaneet polttoainekustannukset eivät ole ainakaan vielä syöneet tuota etua.
Hintaero noin 7000 Euroa, keskikulutus noin 7l/100km. Eli jos cieselin hinta nousee vaikkapa Eurolla/litra, lähelle kahta euroa, niin silti minun pitää ajaa keskimääräisellä 15000/v ajomäärällä liki kymmenen vuotta tuon hintaedun syödäkseni.
Eli tuo autoveropäätös oli ehdottomasti oikein. Dieselin hinta on aivan kohdallaan. Ihmisten tulisi ajatella hieman enemmän ympäristöä ja kulutustottumuksiaan.
Mies ostaa tuollaisen auton ja puhuu ympäristön suojelusta ja kulutuksesta. Anna mun kaikki kestää.
Eiköhän se ole ympäristöystävällistä kun miettii tarkasti milloin käyttää omaa autoaan.
Sillä sentään usein kulkee 3-5 ihmistä, kaksi koiraa ja paljon muuta tavaraa.
Ympäristöystävällisin teko on olla matkustamatta turhaan. Ja kulkea alle 10km matkat mahdollisuuksien mukaan kesäisin polkupyörällä. Lentäminen on aivan turhaa touhua.
Ei autoni sinällään ole sen vähemmän ympäristöystävällinen kuin keskikoon bensa-auto. Tai diesel. Erot ovat aika pienet. Sitä paitsi olen maksanut Suomen valtiolle, verottajalle, aika moisen määrän euroja ostaessani tuon.
Pitäisi saattaa vastuuseen ja pudottaa palliltaan seuraavissa vaaleissa ja se koko kopla, perkele.
Todella törkeä harhaanjohtaminen tuo veroratkaisu.
Valtiovalta vastuuseen. Rekat poikittain teille ja kaikki barrikadeille.
polttoaineiden hinnoitus on niiden käsissä.
Ostakaa ennemmin muilta, osuuskauppa ja neste pelaa kaikilla etukortti leikeillä.
...Pitänyt olla EkoTeko? Näinhän dieselin hankkijat ovat ostoaan perustelleet. Ei siinä centtejä lasketa kun maailmaa pelastetaan.
Kuinka hel...in tyhmä pitää ihmisen olla? Totta kai dieslin hinta nousee sitä mukaan kun kysyntä lisääntyy ja veikaampa että bensalle käy juuri päin vastoin. Se kun sattuu olemaan öljynjalostuksen jätettä.
Ihan oikein että dieselöljypolttimilla ajavia rokotetaan. Typen oksidi hiukkaspäästöineen nuo tuhoavat lopunkin Telluksesta.
juu, mutta kyllä dieselin hinnannousuun on paljon muita syitä, kuin se että suomessa on rekisteröity tavallista enemmän uusia diesel-autoja. Diesel on yleensäkkin paljon kysytympää, kuin bensa, koska sillä on enemmän käyttötarkoituksia. Viime talvi oli keskimääräistä kylmempi, joten lämitysöljyn kysyntä nosti osaltaan dieselin hintaa.
No ei se bensa sen kummempaa jätettä ole. Jos se olisi jätettä, niin ei kai siitä silloin pitäisi maksaa. Ja älä huoli, sillä ei bensiinikään tuosta halpene.
tosi kylmä. Lunta satoi 10cm maaliskuussa ja tais olla 5 astetta pakkastakin yhtenä päivänä. Terminen talvi ei alkanut Etelä-Suomessa vissiin ollenkaan. Kiinassa taisi olla pari lumimyrskyä.
Taidat olla Kataisen leivissä, kun ihan höpöjä kirjoittelet...
Olin helmikuun lopussa Japanissa Tokiossa. Siellä satoi lunta. Se oli ennenkuulumatonta. Paikalliset päivittelivät talven kylmyyttä. Yöt olivat tosi kylmiä. Lämmityksen kun laittoi pois, kämppä kylmeni parissa tunnissa.
Sama homma pohjois-Amerikassa. Ainostaan pohjois-Euroopassa oli normaalia lämpimämpi.
Dieselin ja polttoöljyjen markkinat ovat maailmanlaajuiset. Niiden hintoihin vaikuttaa, mitä tapahtuu muualla kuin Suomessa.
Ei ole pelkästään Suomalainen ilmiö. Samassa liemessä ovat Jenkit:
http://tonto.eia.doe.gov/oog/info/gdu/gasdiesel.asp
Ja sumujen saarten kuormurikuskit mellakoivat:
http://news.bbc.co.uk/1/hi/england/london/7372532.stm
Meikäläisellä on 2.5 CRD Grand Voyager, 8l/100 km keskimäärin. Vastaava bensavehje veisi 10-11 l/100 km. Eli alkaa olla siinä ja siinä että kannattaako dieselin pito. Kilometrejä tulee 40 tkm vuodessa.
Tässä dieselasiassa.Ilman muuta käyttövoimavero olisi pitänyt poistaa jo ajat sitten.
Ympäristöhöpötys on aivan turhaa ja naurettavaa niin kauan kun lentoliikenne jatkaa valtavaa kasvuaan.Meidänkin ns kansan- ja euroedustajat lentelevät turhanpäiten muka johonkin nollakokoukseen.Ilmaliikenne on pahin ilmakehän pilaaja.Kallista polttoainetta menee uskomattomat määrät,ja siitä aiheutuvat päästöt suoraan ilmakehään n.10 km:n korkeuteen.Jokainen ymmärtää(paitsi nämä korruptioedustajat),että lentäminen pitäisi rajoittaa vain aivan välttämättömään.
Meidän dieselautoilijoiden pitää koota nyt joka iikka asiamme taakse,että "käyttövoimavero" saadaan pikaisesti poistettua.
käyttövoima vero pois ja lisää veroa dieseliin (yhtäpaljon kuin bensa),niin diesel maksaa sit 1,6 euroa. jeeehaa
ole merkitystä, kun diesel kuluttaa 20-40% vähemmän.
Tuo käyttövoimavero on siinä mielessä hyvä verotusmuoto valtiolle, että tulopuoli on kunnossa vaikka autolla ei ajaisi metriäkään.
Elikkä reilun euron päivä (normi dieseleille)ja jos dieselautoilijoita on vaikkapa 1 miljoona, tulee pelkästä käyttövoimaverosta 365 miljoonaa euroa valtion kassaan, vaikka kukaan ei ajaisi metriäkään dieselillään.:)
Luonne käyttövoimaverossa on sama kuin auton käyttömaksussa, ns "Iiron tarrassa",ajamisen määrällä ei voi vaikuttaa maksuihin.
olisiko siinä kirstun vartijalla miettimistä?
Maksetaan joka päivältä,vaikka ei ajaisikaan.Ja herrat senkun nauraa.Se on valtiolle miljoona/päivä edellisen kirjoittajan mukaan.Hyväpuoli on sekin,että rahaa tulee valtion kirstuun ja ilma senkun raikastuu.On se niin helevetin ekolokista.
Jos laitat auton seisomaan (virallisesti pois tieliikennekäytöstä), saat käyttövoimaveron tuolta ajalta takaisin. Tai ensisijaisesti se hyvitetään seuraavan vuoden maksusta, mutta anomalla saa myös käteusenä.
Seisomaan laitto maksaa reilun 10 € ja takaisin otto saman verran. Kukauden ajalta se jo kannattaa.
Mulla oli auto seisomassa talvella 3 kk, kun olin ulkomaanreissussa. Sain takaisin ajoneuvo- ja käyttövoimaverot sekä vakuutusmaksut.