Vapaa-ajattelijana ja vasemmistonuorena olen kohdannut erään omaatuntoa vaivaavan pienen dilemman. Molemmat haluaisivat periaatteessa ajaa jumalopit pois yliopistoista ja purkaa ev-lut kirkon vaikutusvallan valtionkirkkona.
Kuitenkin... valtionkirkkoasema takaa kohtalaisen järkevän ja maltillisen linjan uskonasioissa. Pappien koulutus yliopistoissa taas pitää heidät poissa lahkolaisten opeista. Tästä nyt esimerkkinä mukavan pehmeä nykytrendi jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen teoista ja uskosta riippumatta.
Omat kosketukseni kirkonihmisten kanssa tukevat tätä maltilliset (leipäpapit?) vs hihhulit jakoa . Suurin osa entisen kotiseurakuntani työntekijöistä oli aivan normaaleja ihmisiä, eikä puoletkaan uskonut mihinkään transsendenttiin voimaan. Seurakunnan ulkomaanvierailumatkalla (maahan jossa sattumalta itsekin kyseisenä ajanjaksona oleskelin) kyseinen porukka käytti aikansa mukana olleiden lestadiolaisten härnäämiseen (juottivat heitä pakolla, tilasivat homopornoa hotellihuoneeseen, vittuilivat). Lisäksi myöhemmin paljastui freudilaisen lipsahduksen kautta että oma rippipappini oli kuin olikin agnostikko.
Niin kauan kuin kirkko on osa valtiota, on valtiolla mahdollisuus vaikuttaa kirkon toimintaan ja oppeihin. Pappiskoulutuksessa voitaisiin vahvistaa liberaaliteologian asemaa fanaatikkojen kustannuksella.
En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta itse näen että suomessa mainstream usko on tehty erittäin harmittomaksi. Ilokseni muuten havaitsin että ainakin parissa viime vapaa-ajattelijan numerossa on painopiste suunnattu islam-kritiikkiin.
Pystyykö skandinaavinen suvaitsevaisuus tekemään islamille saman minkä se on tehnyt kristinuskolle?
Uskonnon "harmittomuus" ei tee siitä yhtään sen todenpaa, mutta tekee yhteiskunnasta miellyttävämmän paikan elää. Otetaan nyt vaikkapa japanilainen mainstream shintolaisuus joka ei juurikaan näy katukuvassa. Uskonnolla ei juurikaan ole väliä muuten kuin perinteiden kannalta, se ei ohjaa juurikaan arvoja tai näyttele merkittävää roolia kansakunnan toiminnassa. Siitäkin huolimatta japania voisi pitää yhtenä kaikkein uskonnollisimmista valtioista. Uskon merkitys vain on erillainen.
En itse juurikaan jaksa nostaa tikkua ristiin sodassa ev-lut kirkkoa vastaan, sen sijaan kohtaamiset erilaisten kristittyjen lahkojen, muslimien tai vaikkapa mormonien kanssa saavat minut tuntemaan sääliä ja kummastusta. Edes oman uskon mieletön absurdius ja orjuuttava luonne ei saa ihmistä kyseenalaistamaan sitä.
Olen pyörinyt kaikenlaisissa porukoissa ja hyllystä löytyvät monien eri lahkojen pyhät kirjat, antajina ovat olleet henkilöt jotka ovat toivoneet minun löytävän "tien".
Mutta jos itse antaisin vastineeksi vaikkapa julian bagginin teoksen "ateismi" tai richard dawkinsin "jumalharha", niin minua pidettäisiin suvaitsemattomana. Kiva.
Miksi perusteeton usko on arvokasta ja kyseenalaistaminen halveksuttavaa?
Perusluterilaisuus on jo hylännyt omat pyhät kirjansa absurdeina, mikä on seuraava uskonto joka uskaltaa seurata esimerkkiä?
Kuitenkin... valtionkirkkoasema takaa kohtalaisen järkevän ja maltillisen linjan uskonasioissa. Pappien koulutus yliopistoissa taas pitää heidät poissa lahkolaisten opeista. Tästä nyt esimerkkinä mukavan pehmeä nykytrendi jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen teoista ja uskosta riippumatta.
Omat kosketukseni kirkonihmisten kanssa tukevat tätä maltilliset (leipäpapit?) vs hihhulit jakoa . Suurin osa entisen kotiseurakuntani työntekijöistä oli aivan normaaleja ihmisiä, eikä puoletkaan uskonut mihinkään transsendenttiin voimaan. Seurakunnan ulkomaanvierailumatkalla (maahan jossa sattumalta itsekin kyseisenä ajanjaksona oleskelin) kyseinen porukka käytti aikansa mukana olleiden lestadiolaisten härnäämiseen (juottivat heitä pakolla, tilasivat homopornoa hotellihuoneeseen, vittuilivat). Lisäksi myöhemmin paljastui freudilaisen lipsahduksen kautta että oma rippipappini oli kuin olikin agnostikko.
Niin kauan kuin kirkko on osa valtiota, on valtiolla mahdollisuus vaikuttaa kirkon toimintaan ja oppeihin. Pappiskoulutuksessa voitaisiin vahvistaa liberaaliteologian asemaa fanaatikkojen kustannuksella.
En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta itse näen että suomessa mainstream usko on tehty erittäin harmittomaksi. Ilokseni muuten havaitsin että ainakin parissa viime vapaa-ajattelijan numerossa on painopiste suunnattu islam-kritiikkiin.
Pystyykö skandinaavinen suvaitsevaisuus tekemään islamille saman minkä se on tehnyt kristinuskolle?
Uskonnon "harmittomuus" ei tee siitä yhtään sen todenpaa, mutta tekee yhteiskunnasta miellyttävämmän paikan elää. Otetaan nyt vaikkapa japanilainen mainstream shintolaisuus joka ei juurikaan näy katukuvassa. Uskonnolla ei juurikaan ole väliä muuten kuin perinteiden kannalta, se ei ohjaa juurikaan arvoja tai näyttele merkittävää roolia kansakunnan toiminnassa. Siitäkin huolimatta japania voisi pitää yhtenä kaikkein uskonnollisimmista valtioista. Uskon merkitys vain on erillainen.
En itse juurikaan jaksa nostaa tikkua ristiin sodassa ev-lut kirkkoa vastaan, sen sijaan kohtaamiset erilaisten kristittyjen lahkojen, muslimien tai vaikkapa mormonien kanssa saavat minut tuntemaan sääliä ja kummastusta. Edes oman uskon mieletön absurdius ja orjuuttava luonne ei saa ihmistä kyseenalaistamaan sitä.
Olen pyörinyt kaikenlaisissa porukoissa ja hyllystä löytyvät monien eri lahkojen pyhät kirjat, antajina ovat olleet henkilöt jotka ovat toivoneet minun löytävän "tien".
Mutta jos itse antaisin vastineeksi vaikkapa julian bagginin teoksen "ateismi" tai richard dawkinsin "jumalharha", niin minua pidettäisiin suvaitsemattomana. Kiva.
Miksi perusteeton usko on arvokasta ja kyseenalaistaminen halveksuttavaa?
Perusluterilaisuus on jo hylännyt omat pyhät kirjansa absurdeina, mikä on seuraava uskonto joka uskaltaa seurata esimerkkiä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei ole sillä linjalla, että kaikki pääsevät taivaseen.
Kylliäisen tapauksen käsittelyssä tuli ilmi, että kadotus kuuluu edelleen valtiokirkon oppeihin.
Jesh, ei virallisena linjana, mutta sisältö kyllä vastaa sitä mitää moni kirkkoonkuuluva ajattelee. Oma avopuolisoni kuuluu kirkkoon, mutta ei ole koskaan lukenut raamattua. Tilanne sama molempien suvuissa. Kirkkoon kuulutaan kun ei viitsitä erota. Uskotaan johonkin joka vastaa melko pitkälle tuota kylliäisen näkemystä.
Onko kirkolla oikeasti MITÄÄN kontrollia jäsenistöönsä? Ehkä murto-osaan, loppuja ei voisi vähempää kiinnostaa.
Voiko ev-lut kirkkoa pitää minään uhkana tai arvo-auktoriteettina? Ei.
Eiköhän pahimmat epäkohdat löydy hardcore- uskonnoista.
>>>>Luterilainen kirkko ei ole sillä linjalla, että kaikki pääsevät taivaseen.
Kylliäisen tapauksen käsittelyssä tuli ilmi, että kadotus kuuluu edelleen valtiokirkon oppeihin.
Kun ottaa ateistien olemattoman medianäkyvyyden, heikon motivaation ja vähäisen järjestäytymisasteen, niin kannattaisi tosiaan keskittää voimat ääri-ilmiöiden torjumiseen ja jättää tuo syvää unta nukkuva "kristillinen" valtiokirkko rauhaan. Oikeastaan kannattaisi tukea valtiokirkkoa kaikenlaisten lahkojen marginalisointityössään.
Lahkojeesuksen pahin vihollinen ei ole ateisti, vaan paikallinen ev.lut. seurakunta järkevine pappeineen.
Ei kannata suunnitella leveää rintamahyökkäystä, jos käytössä on yksi puolijoukkue.
Olen itsekin tuota usein miettinyt. Vanhoina synnyttäneiden naisten ketjun 'lopputuotteena' olen tutustunut menneiden aikojen arvoihin. Mummoni oli syntynyt 1800-luvulla. Minusta tuntuu, että sieltä voisi löytyä taustaa asialle. Piika- ja renkikulttuuriin kuului valtaa pitävien myötäily, vaikeneminen, porukasta erottumattomuus, tottelevaisuus ja 'paroonin' kunnioitus. Kirkko oli monin tavoin yhteydessä maalliseen vallanpitoon, ja tottelevaisuuden kulttuuri palveli hyvin kaikkia vallankäytön eri portaita, jopa perheen sisäisissä suhteissa.
Porukasta erottumista paheksuttiin ja kantaaottavasta ihmisestä mummoni sanoi tuomitsevasti, että tällä on suu päälaella. Hänen viljelemistään sanonnoista tulee mieleen:
-puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.
-joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa
-maailma opettaa, jos ei muuta, niin hiljaa kävelemään.
-suutari pysyköön lestissään.
Menneinä aikoina kyseenalaistaminen ja sooloilu eivät ole olleet hyveitä, ja vieläkin sellainen saa monet ihmiset varpailleen. Sanat tottelemattomuus ja kyseenalaistaminen sisältävät monen ajattelussa ja kokemuksissa negatiivisen tunnelatauksen.
Vaikenemisen ja tottelvaisuuden asenne on kulkenut taustalla ainakin minun lapsuudenkodissani. Esim minun äitini ei oikein hyväksynyt edes koulumenestystäkään, koska siinä erottui porukasta, erehtyi kuvittelemaan liikoja itsestään ja saattoi pahimmillaan jopa aiheuttaa epäsopua niiden kanssa, joiden kuului olla ylempänä arvoasteikossa. Veljeni sai rakastavat kiitokset, kun hänen todistuksensa kaikki arvosanta olivat yhtenä keväänä seiskoja. Sen sopeutuvaisempi ei koulupoika enää voinut olla. Teki vaaditut, mutta ei ryhtynyt sooloilemaan.
kirjoitukseesi.
"Kuitenkin... valtionkirkkoasema takaa kohtalaisen järkevän ja maltillisen linjan uskonasioissa. Pappien koulutus yliopistoissa taas pitää heidät poissa lahkolaisten opeista."
- Tuosta saa sen käsityksen, että jos maltillisesti opetetaan uskontoa (?), niin ihmiset eivät ryntää suinpäin, johonkin hurmahenkiseen porukkaaa. Tarkoitatko tuota todella?
"Pystyykö skandinaavinen suvaitsevaisuus tekemään islamille saman minkä se on tehnyt kristinuskolle?"
- Enpä usko että se on mahdollista. Kun on seurannut vaikkapa Ruotsin tilannetta, niin päin vastoin, kehitys näyttää vievän toiseen suuntaan.
Islam ottaa sen tilan, mikä sen annetaan ottaa ja suvaitsevaisuus on kyllä pahin virhe, mikä voidaan tehdä.
Mä olisin valmis kriminalisoimaan uskonnot ja julistamaan kirkot rikollisjärjestöiksi. Näihin löytyy kyllä asianmukaiset ja pätevät perusteet.
meillekin, mitkä ovat nuo sinun "asianmukaiset ja pätevät perusteet"?
on myös paljon yhteiskunnallista valtaa asemansa perusteella. Hihhulilahkoilla ei sellaista valtaa ole. Osin siksi, että ne ovat niin pirstoutuneita. Tietenkin niillä on valtaa jäseniinsä nähden, ja siitä voi toki seurata pahaa jälkeä.
Se on myös addiktoivaa, ja siksi siitä on niin vaikea päästä eroon, vaikka kyseenalaistasikin sen. Suurin osa tupakoijistakin tajuaa, että tupakoinnissa ei ole mitään järkeä, mutta eivät silti pääse siitä irti.
Tämän palstan keskustelutkin ovat absurdin huonoja, mutta täällä sitä vain roikutaan, vaikka irti tekisi mieli päästä!
>> Miksi perusteeton usko on arvokasta ja kyseenalaistaminen halveksuttavaa? >>
-Tuo väitteesi "perusteettomasta" osoittaa vain, että et ymmärrä Jumalaan uskomisen erityistä luonnetta, vaan pidät sitä vain ihan tavallisena, mitä yleensä "uskoa"-sanan ajatellaan merkitsevän. Siis, että on jotain TIETOON perustuvaa "uskoa", joka siis EI VAADI oikeasti USKOA, vaan saadun tiedon. Oikeastaan se ei siis olekaan uskoa jotain asiaa koskien vaan tieto, sen ko. asian olemisesta jotenkin tietyllä, TIEDETYLLÄ tavalla.
>> Perusluterilaisuus on jo hylännyt omat pyhät kirjansa absurdeina... >>
-Mitä "pyhiä kirjoja" tarkoitat ja mihin mahtanet perustaa tällaisen väitteesi?
täytyy hakea, kun yhteiskunnassa ei mikään muutu aivastamalla. Aamu-tv:ssä oli pari pvää sitten tyypit puhumassa uskonnonopetuksesta kouluissa, ja hengen mies siinä perusteli kristinuskon opetuksen ylivoimaista valta-asemaa opetustunneissa ainoastaan perinteillä. Mietin siinä hetkessä, että vaikka perinteet yleensä ovatkin hyvä juttu, jumaluskojen kohdalla olisin valmis tekemään poikkeuksen. Ja lisäksi peruste ei ole siinä mielessä pätevä, että jos perinteet katsotaan pitkäaikaisiksi, historiallisesti merkittäviksi toimintatavoiksi jotka ovat koskettaneet merkittävää kansanosaa, niin silloin luonnonuskontojen opetus pitäisi olla moninkertaisesti suurempaa kuin krisselismin.
Mutta kuten sanottu, kahdesta pahasta kannattaa aina valita se pienempi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi ehdoitta kannattaa sitä pienempääkään pahaa; aina on hyvä pyrkiä eteenpäin.