Opamoxin

Millaisia kokemuksia Opamoxin käytöstä löytyy? Entä kun yrittää päästä siitä irti? Itse oon käyttänyt jostakin maaliskuulta, tällä viikolla en sitten ole yhtään ottanut. Ahdistusta on ollut, kun en ole käyttänyt. Remeron on lääkkeenä myös ja sen sekä nukahduslääkkeen puolikkaalla sain unen parina yönä, ja edelleen kahtena viimeisenä neljäsosalla nukahduslääkettä. Opamoxia käytin pahimmillaan neljä tablettia päivässä 30 mg. Lopetusta edeltävänä päivänä käytin kaksi kertaa puolikkaan. Sitä edellisinä kolme kertaa puolikas useamman päivän ajan. No, saa nähdä miten menee pitääkö alkaa taas käyttää pientä annosta, mutta toisaalta kun omaa vahvan itsekurin, niin ei sitä ihan helposti välttämättä ala käyttämään. Toki olen luvannut miettinyt, että missä tilanteessa seuraavan kerran mahdollisesti otan. Toki tunnen, etten aio palata enää 30 mg annokseen neljä. Se lienee historiaa kohdallani.

Aiemmin olin ajatellut vähennyksellä lopetella käyttöä, mutta kurkkutulehduksen takia päätinkin tehdä jyrkemmän lopetuksen. Nimittäin on lääke tulehdukseenkin ja ajattelin, josko liialliset lääkkeet sekoittaa tehoja ja vie vaikutusta tulehduslääkkeeltä.

Varmaan ihmisiä kiinnostaa tietää, millaisia oireita tuli tuona päivänä kun pistin poikki opamoxit. No, illallan nukkumaan mennessä tuli sellaisia nytkähtelyjä, jotka luulen opamoxin käytön lopettamisesta johtuvaksi. Tavallaan olis uni meinannu tulla, mut nytkähdys esti... toisaalta kutina kans oli estämässä. Sitten on tietenkin ahdistuneisuutta ollut myös. Toisaalta jos kaveri soittaa, saattaa sen unohtaa ja keskittyä aiheeseen, josta jutellaan.
0210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


käyttö.. kirjoitti:

Millaisia kokemuksia Opamoxin käytöstä löytyy? Entä kun yrittää päästä siitä irti? Itse oon käyttänyt jostakin maaliskuulta, tällä viikolla en sitten ole yhtään ottanut. Ahdistusta on ollut, kun en ole käyttänyt. Remeron on lääkkeenä myös ja sen sekä nukahduslääkkeen puolikkaalla sain unen parina yönä, ja edelleen kahtena viimeisenä neljäsosalla nukahduslääkettä. Opamoxia käytin pahimmillaan neljä tablettia päivässä 30 mg. Lopetusta edeltävänä päivänä käytin kaksi kertaa puolikkaan. Sitä edellisinä kolme kertaa puolikas useamman päivän ajan. No, saa nähdä miten menee pitääkö alkaa taas käyttää pientä annosta, mutta toisaalta kun omaa vahvan itsekurin, niin ei sitä ihan helposti välttämättä ala käyttämään. Toki olen luvannut miettinyt, että missä tilanteessa seuraavan kerran mahdollisesti otan. Toki tunnen, etten aio palata enää 30 mg annokseen neljä. Se lienee historiaa kohdallani.

Aiemmin olin ajatellut vähennyksellä lopetella käyttöä, mutta kurkkutulehduksen takia päätinkin tehdä jyrkemmän lopetuksen. Nimittäin on lääke tulehdukseenkin ja ajattelin, josko liialliset lääkkeet sekoittaa tehoja ja vie vaikutusta tulehduslääkkeeltä.

Varmaan ihmisiä kiinnostaa tietää, millaisia oireita tuli tuona päivänä kun pistin poikki opamoxit. No, illallan nukkumaan mennessä tuli sellaisia nytkähtelyjä, jotka luulen opamoxin käytön lopettamisesta johtuvaksi. Tavallaan olis uni meinannu tulla, mut nytkähdys esti... toisaalta kutina kans oli estämässä. Sitten on tietenkin ahdistuneisuutta ollut myös. Toisaalta jos kaveri soittaa, saattaa sen unohtaa ja keskittyä aiheeseen, josta jutellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu