Mitä Jeesus puhui?

M@k3

Markus 11:23 Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo.

-Ilmeisesti Jeesuksella itselläkään ei ollut sydämessään sen vertaa uskoa että olisi voinut jättää jälkipolville todisteeksi voimastaan, mereen paiskautunneen vuoren.

-Jos tuo taas oli jonkilainen vertauskuva, niin siinä tapauksessa myös pelastus, ylösotto, uudestisyntyminen ja Jumalan valtakunta ovat myös vertauskuvia, jotka eivät tule koskaan oikeasti toteutumaan.

12

523

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinä vastaus

      Jeesus ei tehnyt eivätkä hänen seuraajansakaan tee tarpeettomia ja hyödyttömiä tekoja. Usko ei ole temppuilua.

      Jeesus jätti jälkipolville evankeliumin, jonka uskomalla kuka tahansa voi siirtää vuoria. Ei hyödyttömänä konkreettisena tekona, vaan ihmisiä hyödyttävällä tavalla.

      Vuoren siirtäminen toimivan uskon vertauskuvana ei kumoa pelastuksen, uudestisyntymisen ja Jumalan valtakunnan todellisuutta.

      On helppo sanoa, että uskoisin Jeesukseen, jos hän paiskaisi vuoren mereen ja minä näkisin sen. Joka ei tahdo uskoa, ei usko, vaikka mitä näkisi.

      Voisin kertoa sinulle ja muillekin, miten toimiva usko meissä voi saada aikaan mitä ihmeellisimpiä asioita. Kertominen ei hyödyttäisi. Usko ei perustu ihmeisiin, vaan Jumalan sanaan ja lupaukseen Hänen iäti kestävästä armostaan.

      • M@k3

        Jeesus sanoi yhtä ja tarkoitti toista.

        Ymmärrän hyvin että vuoren saa kyllä siirrettyä, jos hommaan paneutuu koko tarmollaan ja saa houkuteltua muita ihmisiä mukaan talkoisiin, tosin vuori ei paiskaudu kokonaisena vaan pieninä palasina.

        Ikäväkyllä olet väärässä siinä etteivätkö pelastus ja Jumalan valtakunta olisi ihan samanlaisia vartauskuvia kuin tuo vuoren siirtyminen, ne eivät synny maagisesti vaan siten että ihmiset rakastavat lähimäisiään.


    • vuoria, sinun ja sinunlaistesi iloksi? Sanoppa yksikin hyvä syy, miksi Hän olisi sen tehnyt?
      * Uskoisitko muka sitten Häneen? Älä petä itseäsi äläkä muita.
      * Jeesus sanoi, "Vaikka joku kuolleista nousisi ja julistaisi evankeliumia, ette te uskoisi!"
      * Ja eikö kuolleista herääminen sentään olisi suurempi teko, kuin vuoren siirtyminen, senhän panisit kuitenkin maajäristyksen syyksi. Kuolleista heräämistä et voisi puollustella millään! Mutta et todennäköisesti uskoisi sittenkään, eiköhän Jeesus tiennyt nämä jutut!

      • M@k3

        Lueppa tarkemmin, kerroin aloituksessa todella hyvän syyn sille miksi Jeesuksen olisi kannattannut siirtää sitä vuorta.

        Hänestä kun ei jäännyt yhtään puolueetonta todistetta tai ihmettä jäljelle ja siksi ihmiset ovat alkaneet epäilemään että hän saattaa olla jonkun keksimä henkilöja ettei hän ole elänyt ensinnäkään.

        Kuolleista nousemisesta ei jäännyt todisteita, mutta jos hän olisi nostanut vuoren ilmaan heittänyt sen toiselle puolelle maapalloa kärjelleen pystyyn, niin että pinta sekä vuoressa että poisotto kohdassa olisivat olleet täysin sileitä, niin moinen todiste olisi kestänyt tuhansia vuosia ja olisi hiljentännyt monen epäilijän suun.


    • Anteeksi.

      Molemmat ranskalaisilla viivoilla esittämäsi johtopäätökset osoittavat vain kykenemättömyytesi loogiseen ajatteluun.

      • sanallekin aivan oma

        merkityksensä.

        Sitä mukaa, kun Raamatun ennustukset yksi toisensa jälkeen osoittautuvat vääriksi, uskovat tulkitsevat ne "loogisesti" vertaukuvallisiksi.

        Suurin osa Jeesuksenkin lupauksista on tällä hetkellä vain vertauskuvia. Ei siirry vuoret, ei juokse vesi kalliosta, ei halkea meret, kukaan ei kävele vetten päällä, kuolleet eivät herää henkiin, sairaudet eivät parane, kukaan ei ruoki kahdella jälkiuunileivällä ja viidellä kalapuikolla Parolan Panssariprikaatia.

        Raamatun totuudesta on jäljellä vain hauraat kuoret.


      • M@k3

        Omat loogiset johtopäätöksesi, on aina kiva oppia jotain uutta.


      • Anteeksi.
        M@k3 kirjoitti:

        Omat loogiset johtopäätöksesi, on aina kiva oppia jotain uutta.

        Mistä aiheesta?


      • M@k3
        Anteeksi. kirjoitti:

        Mistä aiheesta?

        Kuinka yrität käskeä vuorta paiskautumaan mereen ja miksi se ei paiskaudu, vaikka Jeesus lupasi niin.

        Keksi joku oikein messevä tekosyy.


    • vuoria

      ## Markus 11:23 Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo. ##

      Eipä tuotakaan väitettä voine todistaa oikeaksi eikä vääräksi sillä ei kellään täysijärkisellä aikuisella voi olla 100%:sti sellaista epäilyksetöntä uskoa. Hullut taas elävät omassa todellisuuskäsityksessään ja mistä sen tietää vaikka he kokevatkin subjektiivisesti varsin outoja asioita.

      • M@k3

        Sinapinsiemen oli Jeesuksen mielestä maailman pienin siemen, mutta ilmeisesti marttyyreillä ei ollut senkään vertaa uskoa, koska he kyllä kuolivat uskonsa puolesta, mutteivat saaneet vuorta liikkumaan.

        Matt. 17:20 "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.

        Luuk. 17:6 Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.


      • M@k3 kirjoitti:

        Sinapinsiemen oli Jeesuksen mielestä maailman pienin siemen, mutta ilmeisesti marttyyreillä ei ollut senkään vertaa uskoa, koska he kyllä kuolivat uskonsa puolesta, mutteivat saaneet vuorta liikkumaan.

        Matt. 17:20 "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.

        Luuk. 17:6 Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.

        Sinapinsiemen tuskin yrittääkään uskoa mitään: se on vain se mikä se on. Ei yhtään enempää eikä vähempää.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe