Ruokalepo ja terveys

Juuri äsken nousin ruokalevolta. Ruokana oli lihakeittoa. Siinä ettoneella pötkötellessä taas kerran tuli mieleen, että ruokalevon pitäminen vaikuttaa harvinaistuneen. Vai olenko väärässä? Minulla ja vaimollani ruokalevon pituus on kolmesta vartista tuntiin. Joskus olen katsonut jopa aiheelliseksi patistella emännyyttä rauhoittumaan syömisen päälle hääräämisiltään.

Julkisuudessa väitetään, että Välimeren maitten ihmiset olisivat terveempiä kuin esim. me suomalaiset. Selitystä on haettu ruokavaliosta. Välimeren keittiöt ovatkin suosittu kiinnostuksen kohde meilläkin.

Entä jos Etelä-Euroopan väen terveyteen vaikuttaa myönteisellä tavalla myös siestan viettäminen? Olkoonkin niin, että siestan pitämisen varsinaisena syynä saattaa olla ilmasto eli puolen päivän jälkeinen helle. Silti siestan vietto aterioimisen päälle on edullista myös ruuansulatukselle.

Ravitsemuskirjallisuudessakin pidetään tärkeänä, että syömisen jälkeen ruuansulatuselimistölle olisi viisasta antaa työrauha. Hyvä ruuansulatus on terveydelle edullista. Heti syömisen päälle touhuamaan lähtemisestä sanotaan, että siinä ruoka luulee olevansa koiran mahassa. Toisaalta osaavat koiratkin syömisen jälkeen asettua makuulle.

9

5859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tai siesta

      Etelässähän se on lounasajan jälkeen 2-3 tuntia ja silloin ei kukaan tee yhtään mitään. Johtuu vähän auringostakin.

      Päivällinen niminen ruoka syödään klo 21-22 välillä ja nukutaan sitten hyvin. Suomessa lääkäreiden mukaan ei ole terveellistä ottaa tuohon aikaan enää edes maitolasillista välipalaksi. Menee kuulema yöunet ja lihottaa. Mitenkähän on?

    • erilainen vuorokausirytmi

      Etelässähän ihmiset lähtevät ruokailemaan illallista, silloin kun täällä jo kömmitään vuoteeseen.
      Pakko kait joskus on levätäkin.

    • isoäiti*

      Kälyni menee lyhyelle päivälevolle aina ruokailun jälkeen.
      Hänen mielestään se onnistuu parhaiten kömpimällä
      peitteen alle makuuhuoneessa.

      Seitsemän lapsen äitinäkin hän yritti pitää kiinni totumuksestaan,
      vaikka lasten ollessa pieniä tirsat jäivät kuulemma varttituntiseksi.

      Itse en osaa nokosille mennä, vaikka uskon sen
      olevan hyväksi.
      Ehkäpä sitten vanhempana..hih.

    • ohjeita ..

      Ei kaikkia voi edes muistaa, mitä käsketään ja kielletään. Pitäis kantaa listaa tai läppäriä koko ajan nenän alla ohjeita seuratessaan.

      Jos lihasopan jälkeen menee pitkälleen, nousee soppa takasin suuhun.

      Nyt vanhemmiten tuntuu, että sen minkä on elämänsä aikana oppinut, unohtaa ja tavat on kuin nuorena ollessa taas.

      • Jos ruokalepo jää pitämättä sen takia, että pelkäät sopan nousevan suuhun, niin onhan siihenkin ratkaisu. Sota-aikana Mikkelin pääesikunnassa kerrotaan Mannerheimin pitäneen ruokailun päälle tunnin lepotauon istuallaan mukavassa tuolissa ja siinä torkahtaneenkin. Eikä noussut soppa suuhun.


      • laiskottamaan
        Leiriniekka kirjoitti:

        Jos ruokalepo jää pitämättä sen takia, että pelkäät sopan nousevan suuhun, niin onhan siihenkin ratkaisu. Sota-aikana Mikkelin pääesikunnassa kerrotaan Mannerheimin pitäneen ruokailun päälle tunnin lepotauon istuallaan mukavassa tuolissa ja siinä torkahtaneenkin. Eikä noussut soppa suuhun.

        Churchillilläkin oli aikaa poltella sikaria, vaikka sota oli menossa yhtenä mylläkkänä.

        Jos syö liikaa, sillon voi ruveta nukuttamaan. Pienet annokset ja menoks.

        Mutta lihasoppa on kyllä hyvää. Hapanleipäviipaleen kanssa ja voita päälle.


    • 1943

      tuo teidän elämäntyylinne. Mieheni eläessä köllöttelimme usein aterian jälkeen sängyllä, tuli pienet nokosetkin usein otettua. Työelämässä olevilla on joillakuilla vain 20 min ruokatauko, se on fysiologisesti aivan väärin. Ihminen tuntee olonsa kylläiseksi sopivalla hetkellä, kun syö hitaasti ja vähintään 20-30 min. Näin hitaasti toimivat säätelymekanismit. Nykyään otan melko harvoin päivänokoset, joskus kuitenkin.

    • helppoa

      ottamaan päikkärit, joskus ilman ruokaakin. Riittää 15 minuuttia, talvi pimeellä menee tunti.

      Työelämän aikana ruokatunti oli se tunti, työpaikka nurkan takana, ennätin ottaa torkut.

      Ja miestä en huoli viereeni, en ennen enkä nyt!
      On sellainen vaari että keksii muuta tekemistä kuin nukkuminen.

    • nukku-maija**

      Päiväunet otan aina ruokailun jälkeen. Tavaksi se tuli jo vuosia sitten kun olin vielä työelämässä. Silloin päiväunet rajoittuivat viikonloppuun ja nukuin tunnin puolitoista. Nyt torkut rajoittuvat 15- min tuntiin. Luin erään tutkimuksen jokin aika sitten, siinä todettiin, että päivätorkut ovat hyväksi elimistölle koska laskevat mm. verenpainetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6556
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4191
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3509
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2891
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1501
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      918
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      903
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      889
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      868
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      849
    Aihe