Aivojen tahdistin

hieno laite

13

3544

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahdollisuuksia

      aivoleikkaukset on jo arkipäivää ja tekniikka kehittyy koko ajan. Hienoa että on tällainenkin jo kokeilutasoll , muita aivoihin asennettavia mittareita onkin jo ollut ja paloja on epileptikoilta leikattu pois päästä (epilepsiapesäkkeitä) jo jonkin aikaa.

      Aivot on vain niin herkkä "keskusyksikkö" ruumiissamme että varovainen saa olla ettei aiheudu pysyviä häiriöitä. Kuten uutisestakin näkee miten aivot toimii:
      ( "Tahdistimen on osuttava tarkalleen haluttuun kohtaan aivoissa. Millimetrinkin heitot voivat aiheuttaa erikoisia sivuoireita, kuten puheen puuroutumista tai kaksoisnäköä. Joskus potilas on heti alkanut itkeä lohduttomasti, kun laite on käynnistetty. Elektrodin siirto oikeaan kohtaan kuitenkin poistaa ongelman" ).

      • nicotine man

        Tulevaisuus on salaisten kansioiden tapaisten nikotiinimiehen ja muiden agenttien ohjaama kun siru laitetaan tahdistamaan ihmisten ajatuksia niin samalla voidaan valvoa ihmisten ajatuksia. Eri ajatukset tapahtuvat aivojen eri osissa ja ei olla kaukana siitä että todellisuudessa aivoja pystytään "salakuuntelemaan" elektronisilla laitteilla. 5-10 päästä tämä on todellisuutta.


      • tietämättämme
        nicotine man kirjoitti:

        Tulevaisuus on salaisten kansioiden tapaisten nikotiinimiehen ja muiden agenttien ohjaama kun siru laitetaan tahdistamaan ihmisten ajatuksia niin samalla voidaan valvoa ihmisten ajatuksia. Eri ajatukset tapahtuvat aivojen eri osissa ja ei olla kaukana siitä että todellisuudessa aivoja pystytään "salakuuntelemaan" elektronisilla laitteilla. 5-10 päästä tämä on todellisuutta.

        Meitä voitaisiin huijata.Onkohan Ruotsissa jo aiemminkin kokeiltu sirua potilaille, joilta puuttui kyky päättää omista asioistaan? Hämärästi muistan lukeneeni joskus asiaan liittyvän paljastuksen.


    • huolestunut,.,

      Miettikääpä vähän aikaa että mitä muita mahdollisuuksia tuo teknoglogia tuo ihmisten kontrollin ja hallitsemisen saralla.. Ja kun se laite on noin pieni niin siihen on todella helppo kätkeä myös muita ominaisuuksia joita valtaväestö ei edes tiedä. -.-
      http://www.youtube.com/watch?v=4PpMdTmVMpo

      • harmittaa125

        ennemmin vetäisin kannabista masennukseen (ei todistettua haittaa) kuin käytän jotain vitun laitetta mistä ei tiedä mitään ja varmasti tuo sivuvaikutuksia.


    • Mikähinta

      Paljonkohan mahtais maksaa tuo. Taitas ola aika tyyris.

      • voisin...

        olla vapaaehtonen koekaniini :)


      • -.- huoh*

    • pakollinen.

      aikanaan kunhan asennusmenetelmä rutinoituu.

    • HAKKARATAS

      Niin ...vai mikä ..vitkutin vatkutin liipotin se olikaan?

    • intiaani

      .
      -Masennus-ja mielialalääkkeet (sekä tupakastavieroituslääke Zyban),
      salpaavat aivojen normaalin mielihyväjärjestelmän toiminnan,
      dopamiinituotannon ja kipulääkkeiden tehon
      lähes vuodeksi lääkkeeen käytön lopettamisesta..

      -Siksi ihmisiä kuolee kipulääkkeiden yliannoksiin..

      -poliittisista syistä lääkärit eivät kerro em. sivuoireista etukäteen potilailleen..
      .
      -tahdistin on kai niille masennuksesta ja uupumuksesta kärsiville,jotka eivät kiputilojen tai köyhyytensä vuoksi aloita murhamielialoja ja ajatuksen puuroutumista aiheuttavaa masennus- ja mielialalääkitystä..

      -SSRI- lääkinnästä kieltäytyviä potilaita,ei aina saada siirrettyä vankeinhoidon asiakkaiksi tai hengiltä säällisessä 4:ssä vuodessa.
      (4:ssä vuodessa masennuspotilaat pyritään itsemurhaamaan,tappamaan hoitovirhein tai ajamaan murhamieliala rikoksiin)..

      • On kokemusta Cipramilista. Seroxatista, Remeronista ja ikävä kyllä EFEXORISTA, tosi paska lääke, aiheuttaa maniaa, kaks kertaa saman päivän aikana poliisit haki mut putkaan kun olin käytänyt Efexoria noin 2 viikkoa. !!!
        toivottavasti tää paska menee heti myyntikieltoon.
        terveisin: Maukka


    • hirveää

      ja vielä kerran: hirveää!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      153
      3410
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      83
      2962
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      58
      2440
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      41
      2340
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      50
      2243
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      115
      2235
    7. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      151
      2149
    8. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      16
      2101
    9. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1536
    10. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      29
      1513
    Aihe