Tutkintavanki hyppäsi poliisitalon

"Tutkintavanki hyppäsi Pasilan poliisitalon kolmannesta kerroksesta maanantaina päivällä. uumerikoksesta kuulusteltavana ollut vuonna 1964 syntynyt mies sai vakavia vammoja, ja hänet vietiin sairaalahoitoon.

"Paikalla oli tutkija ja vanki. Kaikki oli sujunut hyvässä hengessä, kunnes heidän poistuessaan kaveri oli yhtäkkiä avannut ikkunan ja hypännyt ulos", kertoo rikoskomisario Jari Koski Helsingin poliisista. Kosken mukaan hyppäämisen tarkoitus ei ole tiedossa".

http://www.kaleva.fi/plus/juttu731054_page0.htm

Onko tämä uutinen tuore ? Vasta vuos sitten joku pompas kans ikkunasta pihalle poliisitalosta. Sekin korkeelta oliko vielä sama talo ?
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

poliisin uusista kuulustelumenetelmistä, ne perustuvat suostutteluun ja siinä näytetään havainnollisin esimerkein kuinka käy jos ei paljasta tietojaan

Tuossa tapauksessa siis yksi kuulusteltavana olevasta huumejengiläisistä tönäistiin poliisitalon katolta alas ja niin toisten jengiläisten muisti palautui ja he pystyivät kertomaan hämmästyttävän tarkkoja yksityiskohtia jenginsä edesottamuksista

Äänestä
  • "Kaikki oli sujunut hyvässä hengessä" jotta näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikkunasta kirjoitti:

"Tutkintavanki hyppäsi Pasilan poliisitalon kolmannesta kerroksesta maanantaina päivällä. uumerikoksesta kuulusteltavana ollut vuonna 1964 syntynyt mies sai vakavia vammoja, ja hänet vietiin sairaalahoitoon.

"Paikalla oli tutkija ja vanki. Kaikki oli sujunut hyvässä hengessä, kunnes heidän poistuessaan kaveri oli yhtäkkiä avannut ikkunan ja hypännyt ulos", kertoo rikoskomisario Jari Koski Helsingin poliisista. Kosken mukaan hyppäämisen tarkoitus ei ole tiedossa".

http://www.kaleva.fi/plus/juttu731054_page0.htm

Onko tämä uutinen tuore ? Vasta vuos sitten joku pompas kans ikkunasta pihalle poliisitalosta. Sekin korkeelta oliko vielä sama talo ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu