Avaan tähän uutta keskustelua, koska alempi isä Jania koskenut keskustelu rönsyilee asian viereen eli avioliiton rikkomattomuuden vastaiseen argumentointiin ja toisaalta sen puolustamiseen.
Keskusteltiin mm. vakavasta perheväkivallasta eroamisen oikeutuksena uhriosapuolelle. En ole tähän ole halukas jatkamaan enempää kuin mitä olen jo alempanma kirjoittanut, koska vasta-argumenteissa on päällimmäisenä aina ihmiskeskeinen kriteeri siitä, miten elämäntilanteeseen pitäisi suhtautua inhimillisin voimavaroin. Oikeastaan missään vastauksessa, myöskään eräiden katolilaisiksi itsensä esitelleiden nimimerkkien taholta, ei otettu vakavasti sitä mahdollisuutta, että Jumalaan ankkuroituneena ja Hänen armostaan on mahdollista elää onnellisena MISSÄ TAHANSA tilanteessa.
Henkilökohtaisesti olen saanut kuulla satoja todistuksia ihmisiltä, joiden elämä on ollut täysin tuhottu joko vastoinkäymisten tai heidän ihmissuhteidensa vakavienkin epäonnistumisten vuoksi. Yhteistä näille todistuksille on ollut se, että niissä luetaan Jumalan ansioksi sellaisista asioista ylipääseminen, joita kertojan ohella minäkin pitäisin ylipääsemättöminä. Kärsimystä ei tietenkään ole voitu välttää, mutta siitä ei ole toisaalta tullut itseisarvoa eikä sitä ole stigmatisoitu. Ennemminkin on oltu valmiita aloittamaan aina tyhjältä pöydältä laskematta arvoa jo läpikäydyille vastoinkäymisille. Tätä sanoisin jokapäiväiseksi kääntymykseksi. Onko nyt niin, että olen vain siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on lähipiiristäni runsain mitoin näitä kokemuksia, kun taas muilla kirjoittajilla niitä ei ole nimeksikään? Miksi näin?
Katolisen avioliiton rikkomattomuudesta tuon yhden käytännön esimerkin. Aviomies jättää vaimonsa ja asettuu asumaan toisen naisen kanssa. Vaimo haluaa pysyä omalla tahollaan liitolleen uskollisena ja taistelee todistuksensa mukaan verisesti, jottei joutuisi kiusaukseen hakea toista petikaveria. Ja tämä vaimo elää todistuksensa mukaan onnellisena. Vaikka hän lankeaisi kukaan ei häntä voisi saada tästä kiinni, vain Jumala.
Pidättekö ko. nuorehkon naisen taistelua turhana? Protestanttien vastaus tiedetään jo, ei tarvitse vaivautua, kiitos vain! Minua kiinnostaisikin tietää jos ja miksi ko. tilanteessa myös katolilaiset saattaisivat pitää lannistumista ja seksiä tärkeämpänä kuin taistelemista oman tahdon kanssa. Terveen ja maallisen lain edessä vapaan henkilön osalta tässähän on loppujen lopuksi kyse viattomasta "seksin saamisesta" ja läheisyydenkaipuusta, eikö?
Keskusteltiin mm. vakavasta perheväkivallasta eroamisen oikeutuksena uhriosapuolelle. En ole tähän ole halukas jatkamaan enempää kuin mitä olen jo alempanma kirjoittanut, koska vasta-argumenteissa on päällimmäisenä aina ihmiskeskeinen kriteeri siitä, miten elämäntilanteeseen pitäisi suhtautua inhimillisin voimavaroin. Oikeastaan missään vastauksessa, myöskään eräiden katolilaisiksi itsensä esitelleiden nimimerkkien taholta, ei otettu vakavasti sitä mahdollisuutta, että Jumalaan ankkuroituneena ja Hänen armostaan on mahdollista elää onnellisena MISSÄ TAHANSA tilanteessa.
Henkilökohtaisesti olen saanut kuulla satoja todistuksia ihmisiltä, joiden elämä on ollut täysin tuhottu joko vastoinkäymisten tai heidän ihmissuhteidensa vakavienkin epäonnistumisten vuoksi. Yhteistä näille todistuksille on ollut se, että niissä luetaan Jumalan ansioksi sellaisista asioista ylipääseminen, joita kertojan ohella minäkin pitäisin ylipääsemättöminä. Kärsimystä ei tietenkään ole voitu välttää, mutta siitä ei ole toisaalta tullut itseisarvoa eikä sitä ole stigmatisoitu. Ennemminkin on oltu valmiita aloittamaan aina tyhjältä pöydältä laskematta arvoa jo läpikäydyille vastoinkäymisille. Tätä sanoisin jokapäiväiseksi kääntymykseksi. Onko nyt niin, että olen vain siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on lähipiiristäni runsain mitoin näitä kokemuksia, kun taas muilla kirjoittajilla niitä ei ole nimeksikään? Miksi näin?
Katolisen avioliiton rikkomattomuudesta tuon yhden käytännön esimerkin. Aviomies jättää vaimonsa ja asettuu asumaan toisen naisen kanssa. Vaimo haluaa pysyä omalla tahollaan liitolleen uskollisena ja taistelee todistuksensa mukaan verisesti, jottei joutuisi kiusaukseen hakea toista petikaveria. Ja tämä vaimo elää todistuksensa mukaan onnellisena. Vaikka hän lankeaisi kukaan ei häntä voisi saada tästä kiinni, vain Jumala.
Pidättekö ko. nuorehkon naisen taistelua turhana? Protestanttien vastaus tiedetään jo, ei tarvitse vaivautua, kiitos vain! Minua kiinnostaisikin tietää jos ja miksi ko. tilanteessa myös katolilaiset saattaisivat pitää lannistumista ja seksiä tärkeämpänä kuin taistelemista oman tahdon kanssa. Terveen ja maallisen lain edessä vapaan henkilön osalta tässähän on loppujen lopuksi kyse viattomasta "seksin saamisesta" ja läheisyydenkaipuusta, eikö?
Vastaukset 17
Vanhimmat
papit luopuvat pappeudesta ja menevät naimisiin puhumattakaan niistä, jotka eivät luovu pappeudesta ja harastavat irtosuhteita. Eräs jesuiitta, joka oli minulle "hyvän papin" malliesimerkki, yhtä-äkkiä erosi sääntökunnasta ja meni naimisiin ja tämä siitä huolimatta, että hän oli yli 50 vuotias. En tosin tiedä onko naisen taistelu turhaa. Jokaisen pitää miettiä asia henkilökohtaisesti ja tehtä päätös ja kantaa vastuu tekemästä päätöksestä.
...että olemme kaikki syntisiä. Ja että katolisen kirkon synniksi määrittelemiä asioita tehdään tietoisesti tai vain omaatunnon ääntä vastaan rikkoen erinäisten kristittyjen taholta.
Mutta pidetäänkö muiden nuhteettomuutta saman säännöstön suhteen ansiona vai herättääkö se vain pahennusta niissä, joilla ei ko. säännöstöä ole tai jotka eivät ole sitä onnistuneet noudattamaan? Pyritäänkö nuhteettomuuteen pyrkimys vähentämään turhanpäiväiseksi haihatteluksi?
Ilmiselvää on, että mainitsemasi "vastuunotto tekemisistään" tuntuu nykyihmisillä rajoittuvan hyvin tukevasti vain ajalliseen vastuuseen. Mitä tuonpuoleiseen tulee, Jumalan armo on toki rajaton, mutta mahdollisuuksia tarttua sen pelastavaan otteeseen ei välttämättä tule vastaan loputtomasti. Käsittääkseni en sano dogmia vastaan, jos tulkitsen, että ihmisellä on valta sulkea taivas itseltään muttei avata sitä.
"Mutta pidetäänkö muiden nuhteettomuutta saman säännöstön suhteen ansiona vai herättääkö se vain pahennusta niissä, joilla ei ko. säännöstöä ole tai jotka eivät ole sitä onnistuneet noudattamaan? Pyritäänkö nuhteettomuuteen pyrkimys vähentämään turhanpäiväiseksi haihatteluksi? "
Hyvä ystäväni on hindu ja siksi hän ei uskonsa vuoksi syö mitään eläviä olentoja. Onko tällainen sinusta pelkkää haihattelua? Itselleni ystäväni uskonto ja kasvissyönti ei ole koskaan ollut ongelma enkä ole kyseenalaistanut hänen uskonnollisuutta.
Sen sijaan Suomessa keskiverto ihmiset kyllä halveksivat kaikkien muiden kuin "omaa uskontoa" ja myös niitä jotka harjoittavat sitä "omaa" uskontoa. Tällainen muiden halveksinta lienee yleisintä niiden joukossa joilla ei ole selvää kantaa omaan uskontoonsa tai uskonnottomuuteen.
henkiolentoja nuo, jotka saavat mielihyvää nuorehkon naisen selibaatista.
Suhtautuukohan henkiolento suopeasti myös anoreksiaan?
Kirjoituksestasi päätellen tuo nuori nainen elää vakaumuksensa mukaan ja on siksi onnellinen. Hän on valinnut sen tien jolla ei joudu ristiriitaan omantuntonsa kanssa, Hyvä niin.
Muuten tuohon otsikkoosi viitaten mikä on Jumalan paikka arjessa voin vastata omalta kohdaltani niin että se on kokonaisvaltaista. Yritän heittäytyä Jumalan haltuun kaikessa.
Anteeksi, mutta tässä on pieni uskottavuusongelma:
"Henkilökohtaisesti olen saanut kuulla satoja todistuksia ihmisiltä, joiden elämä on ollut täysin tuhottu joko vastoinkäymisten tai heidän ihmissuhteidensa vakavienkin epäonnistumisten vuoksi. --minulla on lähipiiristäni runsain mitoin näitä kokemuksia"
Satoja?!? Elämä täysin tuhottu? Lähipiirissä?
Voitko valaista hiukan, millaista työtä teet tai missä muussa yhteydessä olet tavannut satoja ihmisiä, joiden elämä on ollut täysin tuhottu ja jotka ovat Jumalan avulla päässeet siitä yli.
Toisessa keskustelussa sinun luotettavasta lähipiiristäsi tuntui löytyvän kovasti todistuksia muiden keskustelijoiden argumentteja vastaan.
En tässä kiistele itse asiasta, mistä kirjoitat, mutta lähipiirisi on vallan hämmästyttävä. Olisi helpompi keskustella kanssasi, jos voisit ystävällisesti vastauksellasi poistaa tätä kokemaani uskottavuusongelmaa.
Aluksi meinasin kirkoittaa "kymmeniä ellei satoja", mutta kun aloin asiaa miettiä huomasin, että kymmeniä ei pitäisi paikkaansa. Oikeampi olisi 100-200. Suoria tuontapaisia todistuksia reilut sata, ei useita satoja. Liiottelin, mutta olenkin savolainen.
Yli 95% näistä todistuksista olen kuullut ulkomailla. Pari kertaa viikossa kymmeniä ihmisiä tavaten jo vuosikymmenessäkin ehdin kuulla moninaisia traagisia ihmiskohtaloita. Jos ajatellaan suoria todistuksia yleisemmin laadusta riippumatta puhutaan lähemmäs tuhannesta todistuksesta - kaikki eivät toki ole aina traagisia, mutta helpoimmin kerrotaan juuri niistä asioista, jotka menevät oman ymmärryksen yli.
Jos otetaan lukuun uskonveljien ja -sisarten kautta muissa yhteyksissä saadut epäsuorat todistukset puhutaan vielä sadoista muista tapauksista. Minun piireissäni yhteisöllisyys on tärkeällä sijalla ja näistä asioista puhutaan uskonveljien ja -sisarten kanssa muulloinkin kuin vain seurakunnan tilaisuuksissa.
Minulle lähipiiriini kuuluvat mm. ihmiset, joita olen tavannut vuosien aikana toistuvasti seurakuntani, naapuriseurakuntien ja katekistien läänitason riennoissa; ehkä tämä määritelmäni lähipiiristä johti harhaan? Määrää nostaa myös se, että runsaiden muuttojeni takia olen osallistunut näihin tapaamisiin erinäisissä seurakunnissa. Pelkästään matkoiltani satunnaisia yöpymisiä ja niihin liittyviä illalliskeskusteluja ennestään enemmän tai vähemmän tuntemattomien veljien ja sisarten luona on kolmisenkymmentä.
Kiitos vastauksesta. Ilmeisesti olet siis tyyppi, jolle ihmiset jostain syystä ovat kovasti avautuneet, vaikka "lähipiirisi" ei ollut ihan sitä, mitä yleisessä kielenkäytössä lähipiirillä tarkoitetaan.
Totta kai jokainen uskonsa vakavasti ottava katolilainen joutuu kamppailemaan erinäisiä kiusauksia vastaan. Tuntemasi nuorehko nainen siis pitää seksin puutetta oman elämänsä tiukkana paikkana, mutta voittaessaan tämän kiusauksen hän elää onnellisena. Minusta hänen kilvoittelunsa on kunnioitettavaa.
Kiusauksia on niin erilaisia. Jollekin seksin puute on vaikeaa, toiselle se taas ei ole ongelma ollenkaan mutta jokin toisen synnin karttaminen tuottaa paljon työtä. Juoruilu, toisten lankeemuksien levittely ja kauhistelu, esimerkiksi, on vähintään yhtä yleinen synti kuin luvattoman seksin harrastaminen. Sen kiusauksen voittaminen on sekin vaikeaa, ja kunnioitettavaa.
Sana "synti" assosioituu ehkä monella liiaksi seksuaalisuuden alueelle. Vastaukseni alkuperäiseen avaukseesi on siis: nöyrä ja rehellinen omantunnon tutkistelu ja rippi on tarpeen säännöllisesti kaikille, vaikka eläisi seksuaalisesti hyveellistä elämää.
Vain uskotte te että se on katolilaisuus joka päättää Jumalan paikan!
Se on tasan tarkkaan niin, että Jumala päättää oman pakkansa ja katolilaisuus päättänee mahdollisesti korkeintaan jumalanaan palvelevan saatanan paikan!
Minusta on tärkeää, että ihminen tekee aina omantuntonsa mukaan. Mikäli mainitsemasi nainen haluaa elää tietyllä hyväksi katsomallaan tavalla, se on oikein ja kannatettavaa. Uskon, että jokainen ihminen kaipaa seuraa ja toisen ihmisen lähellä olemista.
Seksin suhteen ihmiset ovat erilaisia. Toiset vaativat sitä joka päivä, toisille riittää kosketus ja läheisyys, jotkut tyttyvät itsetyydytykseen ja toiset eivät kaipaa mitään. Usko kantaa varmasti elämän koettelumuksissa, mutta ehkä rajansa ihmisen uskollakin.
Haluan myös sanoa ja myöntää, että ihailen ihmisten taistelua avioliittonsa puolesta. En minä avioeroa kannata enkä kannusta lyömään helpolla hanskoja tiskiin. Jos joku ihminen haluaa elää asumuserossa perheväkivaltatilanteessa ja pitää ratkaisua hyvänä ja oikeana, niin mikä minä olen sellaista kieltämään. Kamppailu itselleen tärkeiden asioiden puolesta on merkityksellistä ja antoisaa elämässä. Kriisien ratkaisu voi viedä joskus aikaa pitkäänkin.
Tuossa saitkin jo vastauksen kysymykseen: itsensä ja omantuntonsa kanssa sovussa eläminen on tärkeämpää kuin mikään muu. Eli naisen kilvoittelu ei ole turha, jos hän pitää sitä oikeana vaihtoehtona.
Muuten kommentoisin, että katolisen kirkon kanta avioeroon on kohtuuton ja ei edes "raamatullinen". Esim. tuossa tapauksessa avioeron pitäisi olla mahdollinen. Eikös avioero ole nimenomaan uskottomuuden kohdalla hyväksyttävissä jo Jeesuksenkin sanojen mukaan?
Jostain syystä korostit seksuaalisuutta, mutta kyseessä voisi olla 19-vuotias nainen, joka haluaa lapsia ja perheen ja kokee äitiyden kutsumuksekseen kristittynä. Yhä naimissa mutta miehensä hylkäämänä hän on tuomittu loppuiäkseen naimattomuuteen ja lapsettomuuteen. Ja miksi? Minusta ihan turhaan ja jopa Jeesuksen omien sanojen vastaisesti. Tähän on hyvin pinnallista todeta, että kilvoitelkoon ja odottakoon kirkkainta kruunua, koska äitiys on hänelle Jumalan tarkoittama kutsumus, jonka aviomiehen kelvottomuus ja pahuus häneltä on riistänyt. Näin kirkko rankaisee jo jätettyä.
Ortodoksinen kirkko tarjoaa raamatullisemman ja kohtuulisemman vaihtoehdon, jossa ihminen voi erehtyä eikä silti pilaa loppuelämäänsä. Nuorena tulee tehtyä virheitä. Tavallaan epäoikeudenmukaista on se, että katolilaiseksi syntynyt tuossa tilanteessa pilaa elämänsä kun taas ortodoksiksi syntynyt voi toteuttaa Jumalan hänelle antaman kutsumuksen. Onko kaikki siitä kiinni, mihin perheeseen ja maahan tulee synnyttyä?
>> Jostain syystä korostit seksuaalisuutta, mutta kyseessä voisi olla 19-vuotias nainen, joka haluaa lapsia ja perheen ja kokee äitiyden kutsumuksekseen kristittynä. Yhä naimissa mutta miehensä hylkäämänä hän on tuomittu loppuiäkseen naimattomuuteen ja lapsettomuuteen. >>
Kyseessä oli vain esimerkki, joka koski avioliiton rikkomattomuutta. Sen valossa halusin ymmärtää, miksi suhtautuminen avioerosta pidättäytymiseen lähes kaikissa esitetyissä puheenvuoroissa on ollut niin jyrkän kielteistä.
Tarkoitus ei ollut korostaa seksuaalisuutta, mutta huomaathan itsekin, että jos se rajataan pois niin seksuaalisuuden toteuttamisen kuin sen seurauksena lasten saamisenkin osalta ei olekaan enää mitään ongelmaa jatkaa hyveellisenä sinkkuna eroamatta katolisesti vihitystä aviopuolisosta.
Yksi vallitsevan moraalikäsityksen ilmentymä lienee juuri se, että oikeus seksin harjoittamiseen ja lasten tekemiseen koetaan subjektiivisena naisen oikeutena eikä avioparin oikeutena. Puhun nimenomaan naisen oikeuksista, koska miehellähän lasten tekemisen oikeuskin on naisen oikeudelle alamainen, avioliitossakin. Itse muistan evankeliumista vain sen kohdan, jossa Jeesus sanoo, että "vain teidän sydämenne kovuuden tähden" Mooses salli juutalaisille oikeuden kirjoittaa erokirjan. Kyseessä on juutalainen laki, jota ei tietysti sellaisenaan sovellettaisi kristittyihin edes sellaisessa utopiassa, jossa meillä olisi ihan täysin kristillispohjainen lainsäädäntö.
En tunne ortodoksisen enkä luterilaisen kirkon opillista suhtautumista avioeroon, mutta ymmärtääkseni Suomessa niiden linja on seurannut maallistunutta lainsäädäntöä eikä päinvastoin.
Katolisissakin maissa katolisen kirkon kristityille antaman moraalikoodin ja maallisen oikeuden välillä on yhä kasvava railo.
Kristittyinä emme voi alistua siihenkään, että kirkolla ei ole enää omaa sanomaa, vaan että sen linjaukset kaikessa myötäilevät demokratiaa ja vieläpä yhä enenevässä määrin pakanoiden äänillä laeiksi päätyviä näkemyksiä. Esim. Hollannissa kristillisiin kirkkoihin kuulumattomia tai muiden uskontojen edustajia on jo noin puolet väestöstä. Joissain muissa maissa kuten Ranskassa ei tarvitse monta vuosikymmentä odottaa, kun tällä logiikalla kristityt kirkot päätyvät peesaamaan sharian lakeja.
Olisi mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa ja minkä asian suhteen esim. Suomen ev.lut. kirkko julkisesti neuvoo kirkkonsa jäseniä tiukempaan moraaliin kuin mitä Suomen valtio edellyttää!
Kyllähän kaikkien kirkkojen kanta avioeroon on kielteinen ja siksi esim. ev-lut kirkko pyrkii estämään avioeroja tarjoamalla perheneuvontaa. Ero on siinä, että ortodokseille ja luterilaisille se on mahdollinen. Minusta ortodoksien tapa vihkiä toiseen avioliittoon katumusta korostaen on hyvä tapa. Siinä korostuu se ajatus, että virheitä voi sattua, mutta niistä on opittava.
"Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen." (Matt 19:9)
Tästä voisi päätellä, että erota voi haureuden takia eli mainitsemassasi tilanteessa.
Tuossa "naisen oikeus" -asiassa olet oikeassa siinä, että päämääränä pitäisi aina olla lapsen oikeus, tosin tähän esimerkkiin se ei oikein liity. Tuossahan hävytön aviomies estää vaimonsa halun saada perhe.
Ev-lut opetus esim. abortista poikkeaa lainsäädännöstä. Lisäksi hedelmöityshoidot kirkko sallii vain aviopareille eikä sijaissynnyttäjän käyttö ole sallittua.
Olen ammatiltani terapeutti ja olen tavannut myös varmaan satoja ihmisiä, joilla elämä on aivan rikki, mutta hyvin usein, ehkä 75 prosentissa tapauksissa ihmisillä ei ole uskoa, eikä oppia, jonka mukaan he eläisivät. Olen nähnyt kaiken..
Ihmisellä saattaa olla tarve antautua lihalliseen suhteeseen esim. eron jälkeen tai jos aviosuhde on huono ja turhauttava (seksuaalisesti)..En ole tuomari, enkä kritisoi ketään, minun tehtäväni on antaa tukea ja apua, joten en koskaan ikinä kritisoi ihmisiä, mutta sen sanon tässä, että jos näillä ihmisillä olisi katolisen uskon kaltainen usko sydämessään heillä olisi helpompaa! Ilman uskoa eläminen saa aikaan eksyksissä olemisen tunteen. Esimerkiksi huonon avioliiton tapauksessa ihminen etsii helposti apua irtosuhteista, kun taas, jos hänellä olisi vahva usko, hän etsisi apua Jumalasta, kirkosta ja sitä rataa..
Ihmisen kaipuu Jumalan yhteyteen on suuri ja vaativa ja hyvin usein ihminen sekoittaa Jumalan kaipuun seksuaaliseen kaipuuseen--Hän yrittää tyydyttää Jumalan kaipuutaan etsimällä seksikumppaneita, tajuamatta, että hänen levoton etsintänsä johtuu Jumalan rakkauden janosta.
Tämä mainitsemasi nuoren naisen tapaus on mielestäni ihailtava. Se, että joku pyrkii kaikessa miellyttämään Jumalaansa on mahtavaa!!! Hänen taistonsa ei varmasti ole turha, sillä hän asettaa valinnallaan Jumalan etusijalle, hän pyhittyy sillä tavalla!
>> Ilman uskoa eläminen saa aikaan eksyksissä olemisen tunteen. Esimerkiksi huonon avioliiton tapauksessa ihminen etsii helposti apua irtosuhteista, kun taas, jos hänellä olisi vahva usko, hän etsisi apua Jumalasta, kirkosta ja sitä rataa..
Ihmisen kaipuu Jumalan yhteyteen on suuri ja vaativa... >>
Onnellisuutta etsitään sieltä, mistä sen kuvitellaan löytyvän. Epäonnistuneen suhteen jälkeen uudesta suhteesta, joka toivottavasti menee paremmin. Tai kokeillaan marihuanaa. Tai ryhdytään palvomaan omaa ruumista esim. ylenmääräisen liikunnan kautta.
Täysi ja pysyvä onnellisuus löytyy nimenomaan Jumalasta, eikä siinä ulkoiset olosuhteet inhimillisellä mitalla mitaten paljoa paina! Kun omalta ja NIIN MONEN läheisen ihmisen kohdalta tästä on tullut totta ihan siinä arkisessa surkeudessa lapsikatraan ja rahaongelmien yms. keskellä, ei voi muuta kuin toivoa, että yksikin muu voisi kokea saman. Ja kirkkaimpina todistuksina ovat sellaiset ystävät, jotka jopa huume- ja vankilataustan läpikäyneenä taistelevat onnellisina tuon kirkuvan lapsikatraan ja rahaongelmien kanssa ja heidän suurin huolensa on, että lapset saisi välitettyä kristilliset arvot! Kun päivällispöydässä kuulin tämän veljen ja sisaren todistuksen, siinä ei kyllä ole voinut laskea MITÄÄN inhimillisen mahdollisuuden varaan.
Ulkomailla ollessa seurakunnan maallikkovanhemmilta olen kymmeniä kertoja kuullut saman asian: onnellisuus ei ole siellä missä luulet sen olevan - ole valpas, etsi Jumalan tahtoa omassa elämäntarinassasi. Oma kokemus on se, että aina hairahtuu etsimään muualta, mutta jos on tämä ohje matkakaverina, äkkiä huomaa seuraukset, surullisuuden, ahdistuksen... ja korjaa taas kurssia.
"Oma kokemus on se, että aina hairahtuu etsimään muualta, mutta jos on tämä ohje matkakaverina, äkkiä huomaa seuraukset, surullisuuden, ahdistuksen... ja korjaa taas kurssia."
Näin se juuri on. Jumalan tahdon mukaan eläminen tuo sisäisen rauhan eikä mikään muu. Mutta pitää olla valpas ja vahtia itseään jatkuvasti, koska helposti väärät asiat kääntävät pois Jumalan suoralta tieltä ja seuraukset ovat kuvaamasi kaltaiset. Onneksi tätä ei tarvitse tehdä yksin vaan on kirkko sakramentteineen tukemassa. Näin ainakin itse koen.