Pitäisi mennä nukkumaan mutta aamulla odottaa pitkä ja raskas matka kun menen katsomaan heikossa kunnossa olevaa isoäitiäni vuodeosastolle. Joudun selkä seinää vasten hyväksymään että se mikä itselleni on ollut aina siinä, ehdottomana tukena ja turvana, ei ikuisesti sitä ole. Kun elämä on ollut nuorenpana raskasta niin aina on voinut luottaa isovanhempien tukeen, jotka ovat olleet minulle joinakin elämän vaiheissa jopa enemmän vanhempia kuin varsinaiset vanhempani.
On vaikea hyväksyä ja ymmärtää että osa kivijalasta joka piteli omaa itseäni pystyssä silloin kun en ole itse jaksanut, on kuitenkin sekin katoavaista.
En ymmärrä tälläista tilannetta ja tunnetta, olen ymmälläni ja lohduton.. miten toimia kun tähän mennessä asioista on voinut aina löytää sen positiivisen puolen. On vaikea hyväksyä positiivisena ihmisenä näin onnetonta olotilaa.
Vaikka olen nukkunut viime öinä vaan pari kolme tuntia ja tehnyt ympäripyöreitä päiviä töissä niin tuntee taistelevansa väsymystä vastaan. En halua sulkea silmiä ja kohdata huomista. Miten kestää suunnaton suru kun se on jo viime päivinä heijastunut fyysisesti huonovointisuutena ja pyörtymisinä. Herkkänä ihmisenä itsesuojeluvaisto on pitänyt tietoisesti raskaita asioita loitolla arjesta ja nyt yhtäkkinen todellisuuteen herääminen vie kuin iso aalto mukana, niin että tuntuu että siitä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä ja sen alle musertuu. Omien tunteiden prosessoiminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Silti täytyy löytyä selkäranka isoäidin nähdessä koska tuntuisi käsittämättömän väärältä kuitenkin antaa oman lohduttomuuden voittaa antaa näkyä ihmiselle,jonka elämä on hiipumassa. Lapsuuden aikaisten rakkaimpien muistojen muisteleminen ja nykyhetken näkeminen tekee kipeimmän kontrastin.
On vaikea hyväksyä ja ymmärtää että osa kivijalasta joka piteli omaa itseäni pystyssä silloin kun en ole itse jaksanut, on kuitenkin sekin katoavaista.
En ymmärrä tälläista tilannetta ja tunnetta, olen ymmälläni ja lohduton.. miten toimia kun tähän mennessä asioista on voinut aina löytää sen positiivisen puolen. On vaikea hyväksyä positiivisena ihmisenä näin onnetonta olotilaa.
Vaikka olen nukkunut viime öinä vaan pari kolme tuntia ja tehnyt ympäripyöreitä päiviä töissä niin tuntee taistelevansa väsymystä vastaan. En halua sulkea silmiä ja kohdata huomista. Miten kestää suunnaton suru kun se on jo viime päivinä heijastunut fyysisesti huonovointisuutena ja pyörtymisinä. Herkkänä ihmisenä itsesuojeluvaisto on pitänyt tietoisesti raskaita asioita loitolla arjesta ja nyt yhtäkkinen todellisuuteen herääminen vie kuin iso aalto mukana, niin että tuntuu että siitä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä ja sen alle musertuu. Omien tunteiden prosessoiminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Silti täytyy löytyä selkäranka isoäidin nähdessä koska tuntuisi käsittämättömän väärältä kuitenkin antaa oman lohduttomuuden voittaa antaa näkyä ihmiselle,jonka elämä on hiipumassa. Lapsuuden aikaisten rakkaimpien muistojen muisteleminen ja nykyhetken näkeminen tekee kipeimmän kontrastin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän tämänhetkisen tilanteesi, ja tiedän että helppoa ei tule olemaan luopua lkäheisestään.Äitini lensi pois kaksi kuukautta sitten enkä jaksa iloita oikeastaan mistään vieläkään, poismeno teki minuun ison aukon, en ole enää entiselläni, lienenkö enää tulenkaan. Äitienpäivä oli kohdallani raskainta mitä muistan, muistelen menneitä aikoja iltaisin kun on kaikkialla hiljaista. Tavallaan saan jonkinlaista voimaa noista entisajoista, mutta ajattelu tuottaa fyysistä tuskaa tosissaan sydänalaan. Isän poismeno ei tuntunut lainkaan näin loputtoman pahalta. Uskon että kohdallasi aika muuttaa surun muotoa, vaikka siihen et nyt uskoisikaan. Helli ja halaa rakasta isovanhempaasi vielä kun on täällä,pehmeänä ja lämpimänä! halauksia Sinulle ja voimia!
Kyynel silmissä luin sinun tekstisi.
Minun ystäväni käy juuri samaa läpi mitä sinäkin.
Se on hyvin raskasta aikaa.
Oman isäni kuoli 10v sitten ja välillä iltaisin varsinkin tulee ajatus onhan isällä nyt kaikki hyvin.
Joten tierän mitä käyt läpi.
Toivon sinulle ja muille jotka käy tätä läpi voimia ja jumalan siunausta.
Oloasi voisi helpottaa, kun kerrot avoimesti isoäidillesi tunteesi. Kerro, että tulet kaipaamaan häntä, voit pyytää anteeksi kyyneleitäsi, tms., sillä elämää kokenut vanhus ymmärtää kyllä. Kerro, kuinka tärkeä hän on sinulle ollut. Kerro sekin, että tulet kaikesta huolimatta jaksamaan ja pärjäämään, vaikka ikävä ja suru teettävätkin työnsä. Avoin puhuminen ja tunteiden kertominen helpottavat sinua tulevan surutyönkin tekemisessä. Tulet olemaan onnellinen siitä, että uskalsit avautua ja kertoa. Näin minulle kävi. Isoäitisi on ollut kertomasi perusteella todella hyvä ihminen. Hän on sitä vieläkin, vaikka onkin heikko ja väsynyt. Voit luottaa siihen, että hän ymmärtää sinua vieläkin. Voimia ja rakkautta sinulle.