kerätkää ne kimppuihin eli "lahkoihin"

Nisuvilja ja luste erotetaan seulomalla niitä tuulessa. Oikea vilja pysyy paikallaan, mutta akanat lähtee villitsevien henkien ja tuulten mukanaan tempaamina erilleen.

Lopun ajan uskonlahkojen ilmestyminen on ennustettu tulevan Saatanan kaikella voimalla ja väkevän eksytyksen kavalilla juonilla lahkouttamaan ihmisiä omiin lahkokuntiinsa lopullista tempausta varten Gehennan kaatopaikalle.

2.Tess.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."

Matt. 13:30
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
6184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

antakaa kasvaa niiden yhdessä elonkorjuuseen saakka, että saisivat eksytettyä lisää porukkaa saatanalle.

Äänestä
  • Jumalahan on vapauttanut nuo totuuden puhujat lahkojen kirouksesta kaikkien kuppikuntien ulkopuolelle. Ulkopuolelle leirin, jossa Jeesuskin kärsi ja surmattiin.

    Ja he varoittavat muitakin lahkoihin sotkeutumasta ja niiden rituaaleihin menemästä.(kaatamiset,uusintakasteet,kätten päällelaitot, ihmeet, tunnusteot)

    Äänestä

  • lukija. kirjoitti:

    Jumalahan on vapauttanut nuo totuuden puhujat lahkojen kirouksesta kaikkien kuppikuntien ulkopuolelle. Ulkopuolelle leirin, jossa Jeesuskin kärsi ja surmattiin.

    Ja he varoittavat muitakin lahkoihin sotkeutumasta ja niiden rituaaleihin menemästä.(kaatamiset,uusintakasteet,kätten päällelaitot, ihmeet, tunnusteot)

    Ef. 5:32
       
    Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

    Ef. 1:22
       
    Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. [Ps. 8:7; 1. Kor. 15:27; Hepr. 2:8 | Kol. 1:18, 2:19]

    Ef. 1:23
       
    Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

    Äänestä

  • lukija. kirjoitti:

    Jumalahan on vapauttanut nuo totuuden puhujat lahkojen kirouksesta kaikkien kuppikuntien ulkopuolelle. Ulkopuolelle leirin, jossa Jeesuskin kärsi ja surmattiin.

    Ja he varoittavat muitakin lahkoihin sotkeutumasta ja niiden rituaaleihin menemästä.(kaatamiset,uusintakasteet,kätten päällelaitot, ihmeet, tunnusteot)

    rakkaudenlaista. Heille on tärkeintä heidän oma uskomuksensa ja he eivät edes suostu kuulemaan mitä muilla on sanottavaa ja he sanovat lahkoiksi Jumalan seurakuntaa, jossa on seurakuntavirat voimassa, eli he eivät tiedä mikä on lahko ja mikä on seurakunta.

    Lahko on se, jossa Jumalan Sana tehdään halvaksi, eli nyt saat itse miettiä, missä on lahko tälläkin palstalla.

    Äänestä

  • lukija. kirjoitti:

    Jumalahan on vapauttanut nuo totuuden puhujat lahkojen kirouksesta kaikkien kuppikuntien ulkopuolelle. Ulkopuolelle leirin, jossa Jeesuskin kärsi ja surmattiin.

    Ja he varoittavat muitakin lahkoihin sotkeutumasta ja niiden rituaaleihin menemästä.(kaatamiset,uusintakasteet,kätten päällelaitot, ihmeet, tunnusteot)

    totuutta ole. Syyttäjä on tullut heidän kauttaan raiskaamaan ja ryöstämään Jeesukselle vihkiytyneitä kristittyjä.

    Äänestä

Israelissa - tähän meidän aikaamme koko maailmassa.

Siihenkin aikaan oli monta jotka väittivät olevansa SE "voideltu" josta kirjoitukset puhuivat. Niinkuin tänäänkin. Oli suurta ja oli pientä voideltua - mutta Jeesusta eivät kaikki tunteneet. He eivät sokeudessaan nähneet sitä mikä oli Jeesuksen tunnusmerkki - "Jumalan oikeudenmukainen rakkaus"..

TÄSMÄLLEEN SAMA toistuu tänäänkin - siinä kirkot tai lahkot auta - ei huutaminen - kaataminen - humokset, profetoimiset, vaan vain Jumalan Pojan henkilökohtainen seuraaminen omassa elämässä.

Ei Jeesus kysynyt mihin lahkoon kukin kuului vaan vain ja ainoastaan sitä mikä oli ihmisen sydämen tila Jumalan edessä. Se on ainoa asia mikä erottaa nisuviljan lusteesta.

Ei ihmistä auta tippaakaan esimerkiksi muiden ojentaminen tai haukkuminen tai syytteleminen.

Silloin moni saa surukseen kuulla: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät.

Miksi on näin?
Koska Jeesuksen sanat ovat todet - Jeesus EI TUNNE HEITÄ, koska he ovat vääryyden tekijöitä.

Tietämättään ehkä, hyviä omissa luuloissaan, mutta todellisuudessa he eivät ole HYVÄKSYNEET Jumalan tahtoa AINOAKSI NISUVILJAKSI ja totuudeksi ja Poikaa Kristukseksi - siksi maailman Kuninkaaksi ja Jumalan tahdon täyttäjäksi - miksi Jumala on hänet voimassaan asettanut, maaiman todelliseksi hallitsijaksi ja pelastajaksi.

Jeesus täytti Jumalan LAIN - OLI SYNNITÖN.

Jumala ei toden totta käy kauppaa sieluista, ei neuvottele syntisten kanssa mitä tehtäisiin (saatana mukaan luettuna jos nyt joku muuta luulee) vaan täyttää vain OMAN TAHTONSA myös maan päällä niinkuin taivaassa.

Vääjäämätömästi.

Mikä on meille tärkeää?
Ihmeet? Tunnekuohut? Hurmokset? Kaatumiset? Muiden syytteleminen väärä oppiseksi? Ainoa oikea seurakunta? Profetoimiset? Teot?

Jumalan Sana vastaa:
Jos ihmiseltä puuttuu rakkaus - häneltä puuttuu kaikki.

Sana sanoo: Älkää olko kenellekään mitään velkaa, PAITSI että rakastatte toisianne.
Joka rakastaa toista, on täyttänyt LAIN VAATIMUKSET. Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin KAIKKI MUUTKIN, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.

Näin rakkaus toteuttaa KOKO LAIN.

Siis keille laittomuuden tekijöille Jeesus tulee sanomaan "menkää pois te vääryyden tekijät"? Eikö niille joilta puuttuu rakkaus - jotka eivät täytä Jumalan tahtoa vaan sekoittavat siihen niin paljon muuta tahtoa että jäljelle jää vain kirjain ja JOKA TEKEE ihmisistä vain kirjaimenperässä juoksijoita.

Jumalasta lähtevä totuudellinen rakkaus TÄYTTÄÄ KOKO LAIN. Se on toisista huolehtimista, toisten nostamista.

Kaksituhatta vuotta sitten eivät kaikki ihmiset tunteneet Kristusta - Jumalan voideltua - ja näin on tänäänkin, kuinka on sinun rakkautesi laita? Se tulee olemaan ratkaiseva asia - ei suuret teot ...

JUMALAN RAKKAUS EI OLE MITÄÄN "PEHMO RAKKAUTTA" JA TUNTEILUA VAAN ..

vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.

Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja,

vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon

vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus,

EN OLISI MITÄÄN.

Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville
vaikka antaisin POLTTAA ITSENI TULESSA
mutta minulta puuttuisi rakkaus,

EN SILLÄ MITÄÄN VOITTAISI..

Rakkaus on kärsivällinen
Rakkaus on lempeä
Rakkaus ei kadehdi
Rakkaus ei kersku
Rakkaus ei pöyhkeile
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti
Rakkaus ei etsi omaa etuaan
Rakkaus ei katkeroidu
Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa
Rakkaus ei iloitse vääryydestä
Rakkaus iloitsee totuuden voittaessa

Kaiken se kestää
Kaikessa uskoo
Kaikessa toivoo
Kaiken se kärsii

RAKKAUS EI KOSKAAN KATOA

Profetoiminen vaikenee - profetoimisemme on näet vajavaista

Kielillä puhuminen lakkaa

Tieto käy turhaksi - tietämisemmekin on vajavaista .. mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta,

kuin arvoitusta,

mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.

Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta KERRAN se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Niin pysyvät nämä kolme:
Usko
Toivo
Rakkaus

Mutta suurin niistä on rakkaus...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopun ajan kirjoitti:

Nisuvilja ja luste erotetaan seulomalla niitä tuulessa. Oikea vilja pysyy paikallaan, mutta akanat lähtee villitsevien henkien ja tuulten mukanaan tempaamina erilleen.

Lopun ajan uskonlahkojen ilmestyminen on ennustettu tulevan Saatanan kaikella voimalla ja väkevän eksytyksen kavalilla juonilla lahkouttamaan ihmisiä omiin lahkokuntiinsa lopullista tempausta varten Gehennan kaatopaikalle.

2.Tess.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."

Matt. 13:30
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu