Mutaatiot ja sattuma

Eräs tyypillisimmistä kreationistipiirien käyttämistä olkiukoista evoluutioon liittyen on ”sattuma teki kaiken” –tyyppinen vähättely. Tietenkään evoluutio ei ole alkuunkaan satunnaista: näin on jo siksi, ettei luonnonvalinta sitä ole, mutta mutaatioiden suhteen tilanne näyttäisi olevan toinen, mutaatiothan ilmaantuvat usein odottamatta ja pyytämättä kuin lyhytaikaisille pääministereille faksit ulkoministeriön virkamiehiltä. Mutta ovatko mutaatiotkaan lopulta aidosti satunnaisia? Mielestäni eivät ole.

Aloitetaanpa yleensä satunnaisuudesta ja sen käytöstä selityksenä.

”Sattuma” ei ole allekirjoittaneenkaan mielestä tyydyttävä selitys oikeastaan millekään; olkoonkin, että on mahdollista, että aitoakin satunnaisuutta on - esim. kvanttifysiikkaan liittyen näin ainakin väitetään olevan. En olisi kuitenkaan tuossakaan tapauksessa varma ilmiöiden aidosta satunnaisuudesta, kvanttifysiikka tieteenalana on vielä nuori ja historia on osoittanut, että ilmiöille on ajan mittaan taipumus löytää toimivia selitysmalleja ilman satunnaisuuttakin.

”Sattumaa” on terminä helpompi käyttää kuin sanoa ”emme tiedä”. Tuo on lähinnä inhimillistä, eikä siinä mitään – olen varmasti niin tehnyt joskus itsekin. Moni satunnaiselta alkujaan vaikuttanut ilmiö on kuitenkin sittemmin saanut naturalistisen selityksensä, ja muuttunut ainakin ”vähemmän satunnaiseksi”. Megatrendi on se, että kaikki tutkittavissa olevat ilmiöt ovat pohjimmiltaan selitettävissä, kunhan niihin vaikuttavista tekijöistä tiedetään riittävästi. Toistaiseksi tuota tietoa ei vain ole riittävästi esim. mutaatioiden ymmärtämiseksi täsmällisesti.

Mutaatiotkin vaikuttivat pitkään satunnaisilta, mutta itse asiassa niidenkin osalta ollaan kaukana täydestä satunnaisuudesta: mutaatioiden todennäköisyyksistä, nopeudesta ja tyypeistä tiedetään varsin paljonkin. Mutaatioille voidaan altistaa ja niiden todennäköisyyttä merkittävästi lisätä mm. säteilyttämällä, mutta myös spontaanimutaatioista on harhaanjohtavaa puhua satunnaisina.

Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin, mutta tietääkseni mutaatioita kertyy tiettyihin DNA-jaksoihin saman lajin sisällä hyvin tasaiseen tahtiin, ja tuo tahti on samankaltainen usein laajemminkin, esim. kädellisillä tuo nopeus on hyvin samanlainen. Tuo siis tarkoittaa, että molekyylien evoluutio on noilla lajeilla ajan suhteen ~vakio. Tähän ideaan perustuu mm. molekyylikellon toiminta.

Toisaalta tiedetään sekin, että saman genomin sisällä tuo muutosnopeus vaihtelee merkittävästi ts. tiettyihin osiin genomia mutaatioita osuu useammin kuin joihinkin muihin. Edelleen tiedetään sekin, että tuokin vaihtelu on vastaavalla tapaa johdonmukaista lähisukuisten lajien kesken. Tietyt pistemutaatiot (olikohan C->T ja G->A) ovat selvästi todennäköisempiä kuin jotkut muut, samoin kuin tietyntyyppiset kromosomimutaatiot ovat muita yleisempiä. Vastaavia detaljeja on paljon.

Mitä enemmän solun sisäisestä kemiasta tiedetään, sitä paremmin myös ymmärretään mutaatioiden syntyprosessia. Mutaatioista ei tiedetä kaikkea, eikä spontaanimutaatioita pystytä kunnolla ennakoimaan, mutta todennäköisyyksiä asiasta voidaan perustellusti esittää. Pointti on siis se, että tuo lisääntyvä tieto karsii jatkuvasti tuota näennäistä satunnaisuutta ilmiön ympäriltä.

Myös meillä täällä "naturalistileirissä" on skarpattavaa sen suhteen, milloin satunnaisuutta käytetään perusteluna, ja missä yhteydessä ylipäätään puhutaan satunnaisilmiöistä - olisi siis kyettävä tekemään selkeämpi ero tiedonpuutteen ja sattuman välille. Muutoin on vaarana sortua samaan virheeseen kuin kreationistit ts. selittämään naturalistisia ilmiöitä mystiikalla, joksi myös sattuman useimmiten lasken.

Teesin yhteenveto: evoluutiossa on satunnaiselta vaikuttavia puutteellisesti tunnettuja elementtejä, muttei ainakaan perustellusti aitoa sattumaa.

7

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      Mitä tulee yksittäiseen mutaatioon, vaikuttaa sen syntyyn sen verran useita muuttujia, että voimme puhua käytännössä sattumasta.

      Varsinkin siinä mielessä, että mitään tarkoitusta tällaisella mutaatiolla ei ole (_ellei_ ole olemassa jumalaa, joka ohjaa mutaatioilla kehitystä - tätä väitettä ei voi todistaa vääräksi, mutta mitään sitä tukevaa ei ole vielä havaittu - Occamin partaveitsi).

      Siirtyminen yksittäisestä yleiseen ja sitä kautta tilastoihin, on tietysti tehtävissä, muttei sinänsä palvele kysymystä satunnaisuuden tai evoluution "arvoituksen" ratkaisuun. Jotkut mutaatiotyypit ovat todennäköisempiä kuin toiset, mikä tarkoittaa sitä, että sen tyypin hyödylliset mutaatiot todennäköisesti leviävät nopeammin valtaväestöön. Vastaavasti harvinaisempi mutaatio vaatii todennäköisesti pidemmän ajan sattuakseen, mikä pienentää näiden mutaatioiden määrää.

      Valintatilanne on olennainen osa mitä tahansa prosessia, eikä valintatilannetta ole, ellei ole olemassa vaihtoehtoja. Prosessia mallinnettaessa vaihtoehdot voidaan huomioida tietyllä todennäköisyydellä ja simuloida "satunnaisuutta" hyväksi käyttäen... Vaikka emmehän me osaa satunnaisuutta aikaansaada, mutta sinne päin. :)

      • ...nopeasta vastauksesta. Pari kommenttia heräsi.

        >>Mitä tulee yksittäiseen mutaatioon, vaikuttaa sen syntyyn sen verran useita muuttujia, että voimme puhua käytännössä sattumasta.>Varsinkin siinä mielessä, että mitään tarkoitusta tällaisella mutaatiolla ei ole (_ellei_ ole olemassa jumalaa, joka ohjaa mutaatioilla kehitystä - tätä väitettä ei voi todistaa vääräksi, mutta mitään sitä tukevaa ei ole vielä havaittu - Occamin partaveitsi).>Siirtyminen yksittäisestä yleiseen ja sitä kautta tilastoihin, on tietysti tehtävissä, muttei sinänsä palvele kysymystä satunnaisuuden tai evoluution "arvoituksen" ratkaisuun.>Jotkut mutaatiotyypit ovat todennäköisempiä kuin toiset, mikä tarkoittaa sitä, että sen tyypin hyödylliset mutaatiot todennäköisesti leviävät nopeammin valtaväestöön.Vastaavasti harvinaisempi mutaatio vaatii todennäköisesti pidemmän ajan sattuakseen, mikä pienentää näiden mutaatioiden määrää.>Valintatilanne on olennainen osa mitä tahansa prosessia, eikä valintatilannetta ole, ellei ole olemassa vaihtoehtoja. Prosessia mallinnettaessa vaihtoehdot voidaan huomioida tietyllä todennäköisyydellä ja simuloida "satunnaisuutta" hyväksi käyttäen... Vaikka emmehän me osaa satunnaisuutta aikaansaada, mutta sinne päin. :)


    • ----

      Mutaatiot ovat sattumaa. Miten voit määrittää tismalleen minkä kohdan DNA-ketjusta vaikkapa sähkömagneettinen säteily katkaisee? Solut kykenevät itse korjaamaan suurimman osan vahingoista tavalla tahi toisella. Kyllä kyse on täysin sattuman kaupasta. Osa DNA-ketjuun syntyvistä pysyvistä mutaatioista voi johtua siitä ,että solu ei kykene syystä tai toisesta korjaamaan juuri sitä kohtaa.
      Sitä paitsi, lähes kaikki tässä maailmassa toimii sattuman varaisesti, jonka takia puhutaankin lähinnä prosentuaalisista mhdollisuuksista, koska ihmiset eivät voi koskaan laskea kaikkea eksaktisti.

      • >>Mutaatiot ovat sattumaa. Miten voit määrittää tismalleen minkä kohdan DNA-ketjusta vaikkapa sähkömagneettinen säteily katkaisee?>Solut kykenevät itse korjaamaan suurimman osan vahingoista tavalla tahi toisella. Kyllä kyse on täysin sattuman kaupasta.>Osa DNA-ketjuun syntyvistä pysyvistä mutaatioista voi johtua siitä ,että solu ei kykene syystä tai toisesta korjaamaan juuri sitä kohtaa.>Sitä paitsi, lähes kaikki tässä maailmassa toimii sattuman varaisesti, jonka takia puhutaankin lähinnä prosentuaalisista mhdollisuuksista, koska ihmiset eivät voi koskaan laskea kaikkea eksaktisti.


    • Uskosi on vahvaa

      """Eräs tyypillisimmistä kreationistipiirien käyttämistä olkiukoista evoluutioon liittyen on ”sattuma teki kaiken” –tyyppinen vähättely."""

      Eiks se ole paikkaansapitävää, vai onks evoluutiolla määrätty sittenkin jokin suunta mihin edetä ?


      """Tietenkään evoluutio ei ole alkuunkaan satunnaista: näin on jo siksi, ettei luonnonvalinta sitä ole,"""

      Oletatko luonnonvalinnan olevan älykäs vaikuttaja ?

      """mutta mutaatioiden suhteen tilanne näyttäisi olevan toinen, mutaatiothan ilmaantuvat usein odottamatta ja pyytämättä kuin lyhytaikaisille pääministereille faksit ulkoministeriön virkamiehiltä. Mutta ovatko mutaatiotkaan lopulta aidosti satunnaisia? Mielestäni eivät ole. """

      Mielestäni ovat, vaikka kokeelliset todisteet osoittavatkin samojen mutaatioiden ilmestyvän kerta toisensa perään...

      • Terve suppi! :D

        >>Eiks se ole paikkaansapitävää, vai onks evoluutiolla määrätty sittenkin jokin suunta mihin edetä ?>Oletatko luonnonvalinnan olevan älykäs vaikuttaja ?>Mielestäni ovat, vaikka kokeelliset todisteet osoittavatkin samojen mutaatioiden ilmestyvän kerta toisensa perään...


      • pro-scientist

        olevan kauhean vaikea ymmärtää, vaikka se on todella yksinkertainen asia. Sitä ei ole ilman luontoa, itsenäisenä ilmiönä, koska se on sisäänrakennettu eliöiden perinöllisiin mekanismeihin; se ei myöskään pyri mihinkään vaan "tekee" vain sen, mikä on pakko. Se on automaatti, joka alkaa toimia, jos ja kun tietyt ehdot luonnossa täyttyvät. Ehkä tämä on vaikea ymmärtää, koska luontoa voi oikeasti ymmärtää vain evoluution valossa, muuten siinä kaikki menee yli hilseen. Totesi jo T. Dobzhansky.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2605
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      47
      1785
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      146
      1387
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      340
      1290
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      345
      1244
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1166
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1103
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1002
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      976
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      883
    Aihe