Kivusta minäkin

Kerron nyt erään minulle läheisen ihmisen tarinan. Hän on kärsinyt aivan hirveistä kivuista kymmenen vuotta ja on sen takia eläkkeellä - ja kodeiinikoukussa. No, hänen tyttärensä sai vauvan joitakin kuukausia sitten. Vauva ei ollut ihan terve. Asiaa ruvettiin tutkimaan, niin äitiä kuin vauvaakin. Ilmeni että äidillä on B12-vitamiinin imeytymishäiriö. Koska ilmiö on perinnöllinen, yksi ja toinen suvusta meni verikokeeseen. Nyt kävi ilmi, että Mummikin kärsi samasta vitamiininpuutoksesta! Mummi on nyt saanut vitamiinipistoksia ja kivut ovat vähentyneet huomattavasti. Arvatkaa onko hän vihainen, kun kukaan ei älynnyt ottaa pientä verikoetta. Hän olisi ehkä vielä työelämässä!
Eli jos teillä on epämääräisiä kipuja, voimattomuutta ja väsymystä, pyytäkää ottamaan B12-vitamiinin tason mittaava verikoe. Vastaus tulee parissa viikossa.
4322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei, koko ikäni olen kärsinyt epämääräisistä kivuista ja nyt lääkäri todennutkin b12 vitamiinin puutoksen.
Mitään puhetta ei ole ollut että kipu ja b12 liittyisi yhteen. Toinen lapsikin tulossa. Ensimmäinen erittäin pieni kasvuinen. Millaisia oireita sinun läheisesi lapsella oli?

Äänestä

Reilu 2 v. sitten sain kaksi huimauskohtausta talvisella kalareissulla Lapissa. Olin ihmeissäni ja olo oli kummallinen sen jälkeen, jotenkin epävarma. Menin reissun jälkeen tutulle työterveyslääkärilleni kun tasapainohäiriöt eivät olleet hellittäneet. Tuo outo vapinakin jatkui. Pääsin päivystyksen kautta suoraan tutkimuksiin: kahdet magneettikuvat päästä, sydänfilmit, useita putkia verta labrakokeissa. 6 tunnin urakan tulos "ei mitään - kotiin lepäämään ja sairaslomalle pariksi viikoksi" Olo ei muuttunut ja päätin käydä korvalääkärillä, silmälääkärillä ja vielä hammaslääkärillä. Päivitin ns. kalustoni kuntoon, mutta ei auttanut. Huimaus jatkui, lihasheikkous alkoi olla totaalista kun koko kroppa tärisi välillä kun yritti jotain puuhastella. Ja eiku uudelleen tutulle lääkärille. Samaan aikaan päätin mennä vielä vanhenpana koulun penkille, kun tiedossa oli että pitkäaikainen työnantajani lopettaa toimintansa. Siihen sitten lääkäri takertuikin, selvä masennustapaus, koska rankka elämänmuutos jne. Puolen vuoden kuuri masennuslääkkeitä ja vapinaan betasalpaajaa. Verikokeitakin otettiin uupumukseen liittyen, siis perussetti. Kuukaudet kuluivat, alkoi hetkittäiset muistihäiriöt, keskittyminen oli välillä huonoa kun piti vielä opiskella. Kokeilin välillä hierontaa ja akupunktiohoitoa. Välillä tuntui koulussa ihmeellisiä paniikkikohtausten oireita, happi loppuu ja kylmä hiki nousi pintaan. Ei hele... jotain on tehtävä. Kuntoilemaan, hiihtämään mitä vaan, että olo paranisi. Ei parantunut. Päinvastoin - rasitus lisäsi huimausta, eikä "sadan kilon" painavilla jaloilla pitkälle pötkitä.
Viime keväänä oltiin sitten siinä tilanteessa, että korvissa humisi ja varpaat jalkapohjineen meni tunnottomiksi. Masentunut olo, keskittyminen oli putkiaivo tasolla, päivittäinen toiminta haparoivaa - luulin että oikeasti olen tulossa hulluksi ja vaimokin minun takia. Ja taas samalle lääkärille ja diagnoosihan oli jo päätetty - nyt hienommin "masennuksesta johtuva hyperventilaatio" eli liikaa happea huokailemalla. Lisäksi patistettiin psykiatrille ensin, vaikka minä halusin neurologille(?!) Ja sitä kun on sekavassa tilassa niin siihen melkein uskoin itsekin. Onneksi vain melkein, sillä sain mahdollisuuden jutella erikoislääkärin kanssa epävirallisesti sukulaiseni kautta, joka oli myös huolissaan. Tuo spesialisti kysyi heti, onko B12 vitamiinin imeytymishäiriön mahdollisuus suljettu pois? - Ja siitä se lähti, tuttu lääkärini "suostui" sen ottamaan, vaikka veriarvoni muuten oli ok ja soitti minulle muutaman päivän kuluttua "Arvaus osui oikeaan" Siis kuvitelkaa - potilaan arvaus! Ja kuinkahan monta putkea verta olin tuohon mennessä labroihin luovuttanut! Otattakaa hyvät ihmiset nuo arvot, jos vähänkin oireenne viittaavat sinne päin. Lääkärit eivät niitä aina otata ja eivät ilmeisesti sairaalatkaan, vaikka oireet viittaisivat puutostilaan. Miksi ei? Tuon yksinkertainen verestä otettavan kokeen tulisi kuulua perusverenkuvaan!!! Ja mitä minulta mitattiin silloin jo 2 vuotta sitten - ei ainakaan B12 vitamiinia! Olisin ilman toista lääkäriä popsinut masennuslääkkeitä psykiatrin diagnoosilla vielä vuoden pari lisää kunnes se oikea anemia olisi tullut ja vienyt varmaan manan jo majoille. Enää en luota mihinkään ja harkitsen hoitovirheen ilmoittamista... kunhan nuo piikit alkavat vaikuttamaan. Hyvää yötä.

Äänestä
  • mulla sama juttu, ensin kärsin paniikkihäiriöistä (hyperventilaatiosta) ja lievästä masennuksesta. määrättiin lääkkeet ja aika psykiatrille. pari vuotta meni suht ok olo-tilassa, kunnes nyt syksyllä tuli väsymys ja tasapainohäiriöt, pistely jaloissa/käsissä yms oireet. hb ollut alhainen jo useita vuosia ja sahannut ylös ja alas, eikä kukaan lääkäri ole ottanut b12 arvóa, kunnes nyt, kun menin uudelleen lääkäriin väsymyksen vuoksi. hb oli normaali, mutta muuten verikokeen tulokset olivat epänormaalit mm.punasolujen osalta, ko. lääkäri tajusi(ihme)ottaa b12 arvon ja alhainenhan se oli, joten eikun tähystykseen, josta selvisi imeytymishäiriö. nyt ensimmäinen b12 piikki takana. toivottavasti olo paranee pian. täytyy sanoa että luottamus kyllä lääkäreihin on tällä hetkellä nollassa.

    Äänestä

  • B12 kirjoitti:

    mulla sama juttu, ensin kärsin paniikkihäiriöistä (hyperventilaatiosta) ja lievästä masennuksesta. määrättiin lääkkeet ja aika psykiatrille. pari vuotta meni suht ok olo-tilassa, kunnes nyt syksyllä tuli väsymys ja tasapainohäiriöt, pistely jaloissa/käsissä yms oireet. hb ollut alhainen jo useita vuosia ja sahannut ylös ja alas, eikä kukaan lääkäri ole ottanut b12 arvóa, kunnes nyt, kun menin uudelleen lääkäriin väsymyksen vuoksi. hb oli normaali, mutta muuten verikokeen tulokset olivat epänormaalit mm.punasolujen osalta, ko. lääkäri tajusi(ihme)ottaa b12 arvon ja alhainenhan se oli, joten eikun tähystykseen, josta selvisi imeytymishäiriö. nyt ensimmäinen b12 piikki takana. toivottavasti olo paranee pian. täytyy sanoa että luottamus kyllä lääkäreihin on tällä hetkellä nollassa.

    Aika lailla samanlainen tarina, tosin tuosta masennuksesta vois sanoa sen verran, että sekin voi olla oire b12 puutoksessa. Depression lisäksi on myös muita ikäviä; dementia, muisti-ja keskittymishäiriöt yleensä, anemiat jne. Varsin laaja kirjo samantyyppisiä oireita kuin hyperventilaatiossa, mitä minullekin ehdotettiin syyksi. Ennusteet b12 hoidon aloittamisesta vaihtelee, joillakin tepsii paremmin kuin toisilla, toiset oireet helpottuvat ja toiset eivät välttämättä ollenkaan tai hyvin hitaasti. Varmaa on, että veriarvot paranevat ja punasolut palautuvat normaaleiksi. Mutta mitään takeita siitä ei ole, että piikitys parantaisi kaikki vaivat ja jo syntyneet vauriot. Sen verran olen tutkinut itse netistä ym. tästä viheliäisestä sairaudesta, joka vaikuttaa dramaattisesti ihmisen elämän laatuun. Sen takia aikainen diagnoosi on tärkeä. Toivottavasti piikitys auttaa, itselläni on nyt auttanut eniten tuohon huimaukseen, muuten olo ei ole mikään normaali ja kaukana vielä siitä. Kannattaa myös jossain vaiheessa tutkia tuo piikitysväli oikeaksi. Mielummin tiheään kuin liian harvaan, liika-annoksesta ei ole todistettavasti mitään haittaa. Pääasia kai pitäisi olla lääkäreillekin, että päästään viiterajojen sisälle mahdollisimman pian. Itse olen vielä puutostilassa, vaikka piikitys aloitettiin silloin n. 4 kk sitten. Arvot ovat toki nousseet ja punasolut paranemaan päin. Pyydän silti tihentämään piikitysväliä 2 kk:teen, katsotaan miten käy ja kaikkea hyvää myös sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiris lampi kirjoitti:

Kerron nyt erään minulle läheisen ihmisen tarinan. Hän on kärsinyt aivan hirveistä kivuista kymmenen vuotta ja on sen takia eläkkeellä - ja kodeiinikoukussa. No, hänen tyttärensä sai vauvan joitakin kuukausia sitten. Vauva ei ollut ihan terve. Asiaa ruvettiin tutkimaan, niin äitiä kuin vauvaakin. Ilmeni että äidillä on B12-vitamiinin imeytymishäiriö. Koska ilmiö on perinnöllinen, yksi ja toinen suvusta meni verikokeeseen. Nyt kävi ilmi, että Mummikin kärsi samasta vitamiininpuutoksesta! Mummi on nyt saanut vitamiinipistoksia ja kivut ovat vähentyneet huomattavasti. Arvatkaa onko hän vihainen, kun kukaan ei älynnyt ottaa pientä verikoetta. Hän olisi ehkä vielä työelämässä!
Eli jos teillä on epämääräisiä kipuja, voimattomuutta ja väsymystä, pyytäkää ottamaan B12-vitamiinin tason mittaava verikoe. Vastaus tulee parissa viikossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu