Armik

koskaan viestejäsi, enkä pyri johdattamaan sinua totuuteen. Olet toinen näiden kolmatta vuotta kestäneiden palvelustehtävieni aikana, jonka kohdalla joudun tämän tekemään.
Käyn siellä kirjoittelemassa, johon Jeesus lähettää ja eräällä toisella palstalla oli kaltaisesi, ei kylläkään niin ilkeä, mutta herjaava ja ilkeä ja sain kiellon avata hänen viestejään ja nyt se kielto koskee myös sinun viestejäsi. Sinulla oli aikaa kuunnella, mitä Jumalan Henki sinulle olisi puhunut, mutta sinä teit kaiken halvaksi, etkä yhtäkään kertaa suostunut keskusteluihin, vaan pilkkasit ja tuomitsit.
4238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisin ihmetellytkin, jos PyhäHenki ei olisi tuota sinulle käskenyt.

Ei niin pyhää asiaa, etteikö Armi sitä lokaan polkisi.

Äänestä

En avaa sinun viestejäsi enään olen aloittajan kanssa samaa mieltä, sinussa on Pyhän Hengen pilka.
Sinun tulevaisuutesi on musta, sinä olet ylittänyt Jumalan sinulle antaman rajan, sinulla ei ole enään mahdollista tulla Jumalan valtakuntaan, vaan sinä edusta saatanan valtakunnan alamaisuutta.
Jos sinä luulit, että tämä herjaaminen ei ole rajallista erehdyit.
Ne eksytetyt, jotka eksytit vaaditaan sinulta henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • toinen valheprofeetta. Kerran sinäkin näet kenen profeetta olit.

    Aivan turhaa on yrittää JUmalan Hengen omaa pettää.

    Äänestä

Ilmeisesti on näin se jonka viestejä et myöskään enää avaa ilmaisi myös tuon sanoman OLET VALHEPROFEETTA.

Tule nimellä ilmaisemaan itsesi niin tiedän tomutkin jaloistani pyyhkiä pois kohdaltasi, sillä olet todella tullut väkevän eksytyksen opettamaksi profeetaksi. En tiedä voiko valheen profeetta enää
Jumalan yhteyteen milloinkaan päästä?

Todella pahalta vaikuttaa. Kunka paljon oletkaan
sieluja vanginnut saatanalle Jumala tietää.

Minä tiedän olen Jumalan oma ja sitä ei valhe voi muuksi muuttaa. Järkyttävää on nähdä kun ihmiset ovat tullet valheen sokaisemiksi ja näin palvelevat valheen herraa Luojan sijasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


enää en avaa kirjoitti:

koskaan viestejäsi, enkä pyri johdattamaan sinua totuuteen. Olet toinen näiden kolmatta vuotta kestäneiden palvelustehtävieni aikana, jonka kohdalla joudun tämän tekemään.
Käyn siellä kirjoittelemassa, johon Jeesus lähettää ja eräällä toisella palstalla oli kaltaisesi, ei kylläkään niin ilkeä, mutta herjaava ja ilkeä ja sain kiellon avata hänen viestejään ja nyt se kielto koskee myös sinun viestejäsi. Sinulla oli aikaa kuunnella, mitä Jumalan Henki sinulle olisi puhunut, mutta sinä teit kaiken halvaksi, etkä yhtäkään kertaa suostunut keskusteluihin, vaan pilkkasit ja tuomitsit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu