Suomessa verkostomarkkinoinnin keskeisin

lienee siinä, että miltei kaikki, jotka ovat kusetettavissa VM-hörhötyksiin mukaan, ovat jo tavalla tai toisella hyödynnettyjä - joko nykyisiä toimijoita tai entisiä enemmän tai vähemmän pettyneitä toimijoita. Saturaatio on siis tapahtunut, joten kasvun mahdollisuuden puuttuessa menee koko hommalta pohja pois. Verkostomarkkinointirakennelmista on vaikea repiä rahaa, jos kaikki myyvät toinen toisilleen saippuaa. Raha ei todellakaan ilmesty tyhjästä.

Itse tuhlasin aikoinaan yhden iltapäivän kutsuttuna vieraana jossain Golden saippuakauppias hartaustilaisuudessa. Hauska yksityiskohta oli uskomattomien tuottopotentiaalien hehkutuksen ohessa annetut luvut. Heebo kehui, että liikevaihtoa ko. systeemille Suomessa kertyy ihan 20 miljoonaa markkaa (tää oli siis markka-aikana) ja että Golden-ilosanoman oli silloin Suomessa ottanut vastaa monituhatpäinen joukko. Kun sitten kysäisin, että miten tavallisen jakolaskun osoittama vajaan tonnin (siis markkoja, vastaa nykyisin vajaan parinsadan euron summaa) kuukausiliikevaihto per jäsen mahdollistaa "vapautumisen palkkatyön ikeestä" oli jätkä pikkusen vaikeana ja aika nopeasti huomasin olevan persona non grata ko. hurmostilaisuudessa ja minut mukaan vokotellut jäppinen ohjasti minut ulos pilaamasta tunnelmaa. Maksoi jopa mun "kahvirahan", joka tuolloin oli 20 mk, omasta pussistaan.

Onkohan noista päivistä liikevaihto per jäsen juurikaan kasvanut???
31074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Myivät sitä astianpesuainetta, hyvin pesi astiat ja lopuksi otti vielä kulauksen pesunesteestä.
Kyllä jätkä yritti ! Urheiluautolla tuli .. ja myöhässä, et varmasti kaikki näki kuinka hyvin hänellä menee.
Porukka oli ihan otettu, mä meinasin kuolla nauruun enkä ruvennut pelleksi.

Äänestä
  • etta, kusetuskauppa on laaila kielletava,jos ed. M.Rossi ei hoija asiaa, on entinen kansanevustaja.

    Äänestä

ollenkaan ja mikä mahtoi olla valuuttapari???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


probleemi kirjoitti:

lienee siinä, että miltei kaikki, jotka ovat kusetettavissa VM-hörhötyksiin mukaan, ovat jo tavalla tai toisella hyödynnettyjä - joko nykyisiä toimijoita tai entisiä enemmän tai vähemmän pettyneitä toimijoita. Saturaatio on siis tapahtunut, joten kasvun mahdollisuuden puuttuessa menee koko hommalta pohja pois. Verkostomarkkinointirakennelmista on vaikea repiä rahaa, jos kaikki myyvät toinen toisilleen saippuaa. Raha ei todellakaan ilmesty tyhjästä.

Itse tuhlasin aikoinaan yhden iltapäivän kutsuttuna vieraana jossain Golden saippuakauppias hartaustilaisuudessa. Hauska yksityiskohta oli uskomattomien tuottopotentiaalien hehkutuksen ohessa annetut luvut. Heebo kehui, että liikevaihtoa ko. systeemille Suomessa kertyy ihan 20 miljoonaa markkaa (tää oli siis markka-aikana) ja että Golden-ilosanoman oli silloin Suomessa ottanut vastaa monituhatpäinen joukko. Kun sitten kysäisin, että miten tavallisen jakolaskun osoittama vajaan tonnin (siis markkoja, vastaa nykyisin vajaan parinsadan euron summaa) kuukausiliikevaihto per jäsen mahdollistaa "vapautumisen palkkatyön ikeestä" oli jätkä pikkusen vaikeana ja aika nopeasti huomasin olevan persona non grata ko. hurmostilaisuudessa ja minut mukaan vokotellut jäppinen ohjasti minut ulos pilaamasta tunnelmaa. Maksoi jopa mun "kahvirahan", joka tuolloin oli 20 mk, omasta pussistaan.

Onkohan noista päivistä liikevaihto per jäsen juurikaan kasvanut???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu