MITÄ IF PUUHAA ???

Kolaroin autoni. 5 vuotta vanha. Soitin Vakuutusyhtiööni, joka valitettavasti oli IF tuolloin. Vahinkoilmoitusta ei tarvinnut tehdä kirjallisesti, vaan puhelimeen vastannut (murtewesta päätellen turkulainen) kana-aivo otti tiedot vastaan. Lopuksi sanoi, että auton saaa viedä korjattavaksi ainoastaan heidän sopimuskorjaamoon. Siis minun omaisuudestani määrää joku turkulainen kana-aivo, vaikka en ole edes syyllinen koko kolhuun. Aiemmin olen maalauttanut autoani hyvälaatuisessa, noin puolet IF-sopimuskorjaamoa halvemmassa pajassa, mutta nyt ei käy mukamas. Kertokaa hyvät ihmisen, mitä minun pitää tehdä. Mikä on logiikka siinä, että vakuutusyhtiö pelottelee asiakkaitaan käyttämään kalleimpia korjaamoita, mitä maasta löytyy ? Tästäkö johtuu sikahintaiset vakuutusmaksut ? (joita minä en enää maksa.) Onko tässä kyseessä kartelli ? Kilpailun rajoittaminen ? Kertokaa, hyvät ihmiset. Tätä soopaa en niele.
2787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sain viedä autoni sinne minne halusin.

Äänestä

Tästä aiheesta itse keskustelin juuri IF:in vahinkotarkastajan kanssa ja hän kertoi,että virkailijoille on tuontyyppinen ohjeistus annettu.Kuitenkin hän totesi,että asiakas on se joka valitsee korjaamon!Tuo ohjeistus liittyy autoliikkeiden haluun myydä IF:in vakuutuksia.Täyttä puppua että ihminen,joka on keskittänyt kaikki vakuutuksensa vaikka Pohjolaan,ryhtyisi jonkun autoliikkeen painostuksesta vaihtamaan yhtiötä.Ilmeisesti jonkun markkinointipellen keksintöä.Viimekädessä tuo pitäisi näkyä selkeästi vakuutusehdoissa!Vakuutusyhtiölle syntyy ainoastaan korvausvelvollisuus,eikä korjausvelvollisuutta.Tuontyyppiseen "määräykseen"ellei se selkeästi ole vakuutusehdoissa(esim.jotkut säästökaskot)puuttuu jo kilpailuviranomainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Volkkarihemmo kirjoitti:

Kolaroin autoni. 5 vuotta vanha. Soitin Vakuutusyhtiööni, joka valitettavasti oli IF tuolloin. Vahinkoilmoitusta ei tarvinnut tehdä kirjallisesti, vaan puhelimeen vastannut (murtewesta päätellen turkulainen) kana-aivo otti tiedot vastaan. Lopuksi sanoi, että auton saaa viedä korjattavaksi ainoastaan heidän sopimuskorjaamoon. Siis minun omaisuudestani määrää joku turkulainen kana-aivo, vaikka en ole edes syyllinen koko kolhuun. Aiemmin olen maalauttanut autoani hyvälaatuisessa, noin puolet IF-sopimuskorjaamoa halvemmassa pajassa, mutta nyt ei käy mukamas. Kertokaa hyvät ihmisen, mitä minun pitää tehdä. Mikä on logiikka siinä, että vakuutusyhtiö pelottelee asiakkaitaan käyttämään kalleimpia korjaamoita, mitä maasta löytyy ? Tästäkö johtuu sikahintaiset vakuutusmaksut ? (joita minä en enää maksa.) Onko tässä kyseessä kartelli ? Kilpailun rajoittaminen ? Kertokaa, hyvät ihmiset. Tätä soopaa en niele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu