Edellisissä keskusteluissa on toivottu kutsumuksia eri sääntökuntiin. Voin kertoa, että rukouksemme aiheena on luostarielämän palaaminen vähintään ennen reformaatiota edeltäneelle tasolle. Itselläni ja parilla muulla olisi kunnia saada benediktiinit Suomeen. Ortodoksisella puolella Valamon luostari on lähinnä vitsi jos ajattelee, mitä luostarielämä vaatii. Venäläiset osaavat homman ja Venäjällä onkin noussut luostareita kuin sieniä satella. Ruotsalainen helluntaiteologi Hälldorf vieraili Suomessa ja sanoi, että jos kristinusko meinaa pysyä Euroopassa niin luostarielämä on löydettävä uudelleen Euroopassa.
Ora et labora!
Ora et labora!
Vastaukset 62
Vanhimmat
"Ortodoksisella puolella Valamon luostari on lähinnä vitsi jos ajattelee, mitä luostarielämä vaatii. " Minusta esität aika ylimielisen ja ortodoksista luostaria vähättelevän kannanoton tässä. Oletko tyytyväinen itseesi?
Valamolla on kunniakkaat perinteet luostarina ja se on loistava paikka kävijöiden mielestä. Suosittelen tutustumaan myös Vuosaaren ortodoksiseen kulttuurikeskukseen. Siitä kelpaa ottaa mallia muidenkin. Nykyaika ei tarvitse minusta menneen ajan kaltaisia luostareita niinkään, vaan monpuolisia kristillisiä kulttuuri- ja toimintakeskuksia eri-ikäisille ihmisille.
Kristinuskon tulevaisuus ei riipu luostareista Euroopassa, vaan aivan muista asioista: kristillisen sanoman tulkinnasta, avoimesta ja myönteisestä ekumeniasta, kirkon uskottavuudesta ja teologisen tutkimuksen huomioon ottamisesta, rakentavasta vuoropuhelusta muiden uskontojen kanssa, yhteiskuntien rauhanomaisuudesta, riittävästä ja solidaarisesta tulonjaosta, järkevästä vastaamisesta ateistien kritiikkiin sekä kristillisen kasvatuksen ja opetuksen toteuttamisesta monipuolisin keinoin. Olen kotisivuillani esittänyt yhden vision tulevaisuuden luostareista.
mielipiteenäni rohkenen sanoa, että kristinuskon tulevaisuus riippuu luostareista. Siis luostariliikkeen hengellisestä sanomasta ja sen soveltamisesta käytäntöön. Ei ainoastaan luostareissa vaan muuallakin. Tarkoitan aineellisesti vaatimatonta elämäntapaa ja keskittymistä evankeliumin ytimeen. Ytimenä pidän katumusta, nöyryyttä, hiljaisuutta, rukousta ja totuutta rakkaudessa/rakkautta totuudessa. Tai toisin sanottuna: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä".
Onko nykyinen Uusi-Valamo Heinävedellä tämmöinen luostari? Vaikea sanoa mitään varmaa puoleen tai toiseen. Pitääkö luostarin elinkeinon olla turismi, jotta luostari olisi luostari? Toisaalta itsekunkin kilvoitus - niin munkin kuin maallikonkin - on paljolti näkymätöntä. Enhän minä ainakaan voi määritellä onko tämän tai tuon ihmisen katumus vilpitöntä vaiko ei. Ja niin edelleen.
tarkoittavat usein oikeilla luostareilla klausuuriluostareita, jotka ovat ulkopuolisilta suljettuja. Niiden elinkeino ei siis missään tapauksessa voi olla turismi ja niihin ei oikeastaan pääse pyhiinvaeltajatkaan.
Ortodoksiset luostarit taas ovat aina olleet avoimia paikkoja, pyhiinvaelluskeskuksia, mutta niissäkin on ollut skiittoja, joihin ulkopuoliset eivät pääse, eikä joihinkin ortodoksisiin miesluostareihin huolita naisia tai lapsia pyhiinvaeltajiksikaan.
Luostariliike on ollut tärkein hengellinen liike kirkon historiassa. Luostareissa on säilynyt elävä kristillisyys kautta aikain. Luostariliike syntyi jo kirkon marttyyriaikana. Kristinuskoa on mahdotonta ajatella ilman niitä ihmisiä, jotka ottavat evankeliumin tosissaan.
Ajatellaan vaikka Pyhä Antonios suurta, joka kuuli kirkossa luettavan evankeliumia: "Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja anna rahat köyhille ja tule ja seuraa minua." Antonios teki niin kuin evankeliumissa sanottiin. Näin sai luostariliike alkunsa.
Luostarilaitoksella oli oma tärkeä merkityksensä kirkon historiassa aikana, jolloin tieto sekä luku-ja kirjoitustaito olivat harvojen herkkua. Nykyisin tieto on kaikkien ulottuvilla. Luostarit eivät enää ole mitään kristillisiä sivistyskeskuksia. Ne viestivät myös kyseenalaista ihannetta kristillisyydestä: pakane pois maailmasta ja elämästä sekä eristäydy.
Kristillinen usko on arkista elämää luottamuksessa Jumalaan, ikuisuuden toivossa ja lähimmäisenrakkaudessa. Mitään näitä asioita ei toteuteta luostarissa paremmin kuin keskellä tavallista perhe-elämää Yliopistot pitävät huolen siitä, että oikea tieto asioista säilyy jälkipolville. Kirkoilla on taipumus "harmonisoida" historiaansa. "Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää" sanoo tunnettu suomalainen gospel-laulja Pekka Simojoki.
Luostarielämässä ei perimmältään ole kysymys minkään pakenemisesta, vaan käymisestä taisteluun sielunvihollista vastaan. Suosittelen tutustumista pyhän Antonius Suuren elämänkertaan ja muihin autenttista kilvoittelua koskeviin kirjoihin.
Mielestäni on olemassa todellinen vaara, että yhteiskunta luhistuu energia- ja ruokakriiseissä. Tällöin selviävät omavaraiset yhteisöt, joilla on tietotaitoa siitä, miten eletään vaatimattomasti, ja joilla on myös kyky levittää voimaa jaksaa elää vaikeissakin olosuhteissa. Yliopistoihin en toivoani pane.
että se on "maailmassa" helpompaa kuin luostarissa.
Luostari-ihanteet köyhyys, puhtaus ja kuuliaisuus ovat vieläkin todellisia kristillisiä ihanteita. Nykyinen länsimainen elämä on täysin vastakohtaista näille ihanteille.
Pasi, taas alkaa jutut heittää aika paljon omaan rummuttamiseen.
Ottaisit varmaankin vähän fyffee myös päivittämisestä. Ja jättäisit kandin hommat, kö?
jossakin viestissäsi arvioit myönteisesti ortodoksista kulttuurikeskusta Sofiaa ja jopa Heinäveden Uutta-Valamoa. Entäpä jos ne ovat nyky-Suomessa ja nyky-Suomeen päivitettyjä luostarielämän muotoja? Samoin ovat minun mielestäni täällä toimivat katoliset sääntökunnat. Tuot esille joitakin luostareiden saavutuksia menneisyydestä. Haluat kuitenkin päivittää kristinuskoa nykyaikaan. Päivitä siis myös käsityksesi luostareista.
Jos olen oikein ymmärtänyt niin ainakaan ortodoksinen luostariaate ei ole väittänyt, että luottamus Jumalaan ikuisuuden toivossa ja lähimmäisenrakkaudessa voisi toteutua PAREMMIN luostareissa kuin siviilielämässä. Luostarikilvoitus on vaikeampaa kuin mitä Sinä ajattelet. Kyse ei ole pakenemisesta, vaan - sotilastermiä käyttääkseni - eteentyönnetystä tukikohdasta tai peräti sissisodasta. Kaikkein vaikeinta luostarielämässä lienee kuuliaisuuden periaatteen toteuttaminen käytännössä.
Sielunvihollista vastaan on helppo taistella, koska sitä tuskin on edes olemassa. Itsensäkehittäminen sen sijaan vaatii paljon työtä ja pohdintaa. Ihminen on pitkän evoluution tulosta. Eettinen kehitys on oman minän kohtaamista, käsittelyä ja kasvua ihmisenä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Tätä kasvua voi harjoittaa täydellisesti ilman luostareitakin minusta.
Valtioilla on aina ollut energia- ja ruokakriisejä. Meillä on kaikki tietotaito välttyä näiltä, mutta toinen asia on, haluammeko enemmän talouskavua kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttämistä, Maaseudulla ihmiset tietävät kyllä, miten eletään vaatimattomasti ja miten ruokaa tuotetaan. Kaupungeissa tuhannet toimeentulotukiasiakkaat osaavat myös antaa painavan kommenttinsa köyhyyskeskusteluun, jos heitö vain kuunneltaisiin.
Yliopistot säilyvät tieteellisen tiedon vartijana sukupolvesta toiseen. Niitä tuskin onnistutaan lakkauttamaan enää ainakaan sivistysvaltioissa.
Minä panen toivoni Jumalaan ja humanistisiin arvoihin, jotka ymmärrän myös kristillisiksi.
Köyhyys, puhtaus ja kuuliaisuus! Luostarit eivät tuo näihin arvoihin mitään lisäarvoa. Kaikkea tätä voi toteuttaa myös keskellä arkielämää. Toiset jopa pakotetaan tänä päivänä elämään näin sosiaalitoimistojen asiakkaina. Mielen ja ruumiin puhtaudesta voi hyvin huolehtia myös arkielämässä ja kuuliaisuus mitataan arkielämän pienissä asioissa ja vaikeuksissa. Länsimainen elämä on vapautta, tasa-arvoa ja yhteisvastuuta. Köyhyys ei ole tavoiteltava arvo kilpailuyhteiskunnassa, mutta puhtautta ja kuuliaisuutta arvostetaan edelleen minusta. Kuuliaisuus Jumalalle näkyy juuri lähimmäisenrakkautena.
Harvemmin täällä kukaan referoi toisen ajatuksia, joten kyllä minä ihan omia näkemyksiäni tosiaan esitän. Ei se vietin kirjoittelu sen ihmeellisenmpää ole. Toimeentulo tulee omasta päivätyöstä.
Kaikista kirkoista voidaan kirjoittaa myönteisesti ja kielteisesti. Täydellistä kirkkoa ei ole olemassa. Kulttuurikeskus Sofia on minusta hieno paikka ja sitä voi aivan hyvin pitää nykyaikaisena luostarinakin. Minä olen Kompassi ja Majakka teoksissa esittänyt Luostareista luvussa oman näkemykseni tämän päivän luostarista. Luostarilaitos merkitsee veljille tai siskoille minusta aina jossain määrin pakenemista maailmasta, koska siinä luovutaan arjen perhe-elämästä ja yhteiskunnan kehittämisestä.
"Kaikkein vaikeinta luostarielämässä lienee kuuliaisuuden periaatteen toteuttaminen käytännössä." Ihmettelen. Uskovalla ei ole mitään ongelmia kuuliaisuuden kanssa. Luostarissa kaikkein vaikeinta luulisi olevan biologisen seksuaalivietin toteuttaminen.
Sielunvihollista vastaan taisteleminen ja oman minänsä Jumalalle uhraaminen on yleensä kaikkea muuta kuin helppoa.
Lisää suositeltavaa kirjallisuutta: Filokalia, Erämaan hedelmälliset puutarhat.
Kilvoittelua tarvitaan myös maailmassa elämään, ja sen seurauksena tapahtuu kasvua josta kirjoitat, mutta pelkkä hyvä tahto ja humanistinen etiikka ei voi viedä perille saakka, juuri koska se ei myönnä synnin todellisuutta ja näin ollen myös tekee tyhjäksi Jumalan armon Kristuksessa.
on kristittyjä jotka mm. elävät luostaria muistuttavalla tavalla yhdessä perheinä. Ihmiset käyvät työssä normaalisti ja antavat tulonsa yhteisölle. Yhteisöön kuuluu myös pappi ja yhteisöt on kirkon hyväksymiä. Mielenkiintoista eikö?
välttämätöntä. Jokainen kristitty, joka ei ole naimisissa, joutuu elämään pidättyväisyydessä. Seksi kuuluu vain avioliittoon ja siihenkin vain hyvin vastuullisesti. Leskeksi jääneetkin tottuvat nopeasti selibaattiin.
Luostarielämässä ei siis selibaatti muodosta tuota kompastuskiveä, vaan kuuliaisuus, kuuliaisuus luostarisäännölle ja luostarin johdolle.
Luostariin menevä luovuttaa tahtonsa luostarin johtajalle. Tavallaan hän palaa lapsen asemaan, sillä johtajan tai esimiehen siunaus on saatava kaikkiin toimiin. Tämä on nykysinkuille kaikkein vaikeinta, koska he ovat tottuneet elämään vain itselleen ja päättämään itse asioistaan. Vanhemmat eivät enää vaadi lapsiltaan kuuliaisuutta, vaan sallivat näiden tehdä, mitä päähän pälähtää. Näin ollen alistumien pyhään kuuliaisuuteen voi olla nykyihmiselle ylivoimaista.
Kannattaisi sinunkin edes hiukan perehtyä siihen aiheeseen, josta keskustellaan. Ihan kuin et tietäisi luostarielämästä yhtään mitään.
"Jokainen kristitty, joka ei ole naimisissa, joutuu elämään pidättyväisyydessä." Sanoisin tähän, että on biologisesti mahdotonta. Joka toisin väittää, saattaa helposti salata todellista elämäänsä muilta. Jokainen ihminen toteuttaa seksuaalisuuttaa omalla tavallaan, mutta esim. sienmenestettä ei mahdu loputtomasti "kasseihin" ilman tyhjentymistä.
"Luostariin menevä luovuttaa tahtonsa luostarin johtajalle." Tämä nyt on täysin hölmöintä touhua luostarissa. Ihmisen pitää säilyttää terve järki kaikissa tilanteissa ja olla kuuliainen yksin Jumalan tahdolle.
"Vanhemmat eivät enää vaadi lapsiltaan kuuliaisuutta, vaan sallivat näiden tehdä, mitä päähän pälähtää." Tästä olen samaa mieltä. Tulevaisuudessa meillä on erittäin itsekkäitä ja myötätunnottomia päättäjiä. Ihminen kaipaa koko elämänsä selkeitä ja hyviä rajoja, joita aikuisten elämässä myös laeiksi kutsutaan. Nyt vanhemmat ovat kadottaneet vanhemmuuden eivätkä uskalla asettaa rajoja.
päätellen, et itse ole yrittänyt elää luostarissa? Et edes talkoolaisena Uudessa-Valamossa. Käsityksesi kuuliaisuudesta on sen verran kaukana siitä mitä kuuliaisuus parhaimmillaan voisi olla. Käytäntö on sitten ihan eri juttu. Kun allekirjoittanut "muinoin" työskenteli viikon pari Uudessa-Valamossa talkoolaisena ja sen jälkeen tiesi luostarinjohtajaa paremmin kuinka luostarissa tulee elää niin missä oli kuuliaisuus? Eihän minulla sitä ollut edes aluksi!
Kannatan ajatusta lämpimästi. Muistaakseni Liettuassa sjaitsee benediktiiniluostari, joka kuuluu gregoriaanisesta lauluperinteestään tunnettuun Solesmesin luostariperheeseen. Fantastista olisi, jos sieltä lennähtäisi kipinä tänne Suomeenkin.
Silloin kun maailmassa on vallinnut pimeät ajat, ovat luostarit säilyttäneet ja levittäneet ympärilleen sivilisaation valoa. Jotenkin tuntuu siltä, että niillä saattaa olla sama tehtävä edessään ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa.
Tunnetko sen kirjan? ;-)
Umberto Eco, tunnetkohan tsä sen? tunnetko tsä?
Tom Cruisen ja Conneryn tsä tunnet kyllä jenkkileffasta...
Millainenkohan kirja tulisi jos Kaulahuivihuru kirjoittaisi katolilaisuudesta...?
kaulahuivihuru jossain yliopistolla duunissa? Siis opettajana eikä vessan putsaajana? Onko se huru asunu ikänsä katolisessa maassa?
harrastelija teologi. Ehkä opiskellut vähän aikaa teologiaa yliopistossa. Tuskin kuitenkaan on edes maisteri.
Katoliset maat ovat toki tuttuja minulle. En ole enää pitkään aikaan ollut yliopistolla, vaan työskentelen sosaalialalla. Kauan sitten opiskelin nuoruuden suurella innolla Helsingin yliopistossa teologiaa ja luonnotiieteitä tähtäimenäni väitöskirja homiletiikasta, mutta lopulta uskalsin tunnustaa itselleeni sen, mitä moni muu ei tee: kirkon tai kristinuskon historiallinen todellisuus on jotain aivan muuta, mitä kirkot esittävät.
Teologsen tutkimuksen piirtämä kuva kirkosta ja kristinuskosta poikkeaa kirkon omasta itseymmärryksestä. Rehelliselle tutkijalle se oli uran loppu ja käännekohta. Jokainen teologian opiskelija tietää, että asiat ovat toisin kuin mitä kirkot opettavat, mutta kirkon työssä pitää sivuuttaa teologinen tiede ja vaihtaa näkemykset kirkon uskontunnustukseen. Minä halusin pysyä uskollisena historialliselle totuudelle. Opinnot todistivat, että kirkon ja teologian välillä on kohtalokas ristiriita. Tietenkin se merkitsi välirikkoa kirkon kanssa, mutta uskoani se ei toki sammuttanut, vaan löysin paljon järkevämmän ja armollisemman Jumalan ja Jeesuksen tilalle. Olen täysin tyytyväinen valintoihini, vaikka kipeitä ne olivat omana aikanaan. Vaikka näen asiat toisella tavalla kuin ollessani srk-nuori, annan arvon myös klassisille tulkinnoille.
Olet ainakin rehellinen, mutta myönnät itseasiassa olevasi puhdas ateisti. Et voi löytää mitään uutta Jumalaa. Olet hukassa. Haluaisit olla kristitty, mutta et psyty oman "viisautesi" tähden. Niin tuttu ja surullinen tarina.
voi uskoa Jumalaan. Itsekkin mietin joskus papiksi ryhtymistä, mutta kun näin mitä eräiden sääntökuntien sisäinen todellisuus oli ja miten se erosi kulissista niin paljon, että teki mieli itkeä. Ihmisen on oltava rehellinen itselleen.
Juuri näin. Ihmisen on oltava rehellinen itselleen. Minä en olisi voinut opettaa ja julistaa yleisesti hyväksyttyjen teologisten tutkimustulosten ja omantuntoni vastaisesti ja pyytää seurakuntalaisia pitämään sellaista totuutena kirkossa.
Kirkossakin pitäisi hyväksyä vähitelleen teologisen tutkimuksen tulokset - eikä harmonisoida historiaa myöhempien dogmien valossa. Toisaalta en halunnut aikoinaan myöskään paljastaa koko todellisuutta seurakuntalaisille. Vanhan Testamentin eskegetiikan professorini Risto Lauha totesi eräällä luennollaan, että varokaakin kertomasta näitä asioita näin kirkossa, vaikka tietäisittekin Mooseksen olleen pelkkä legenda. Muutoin ihmisten usko menisi pirstaleiksi, koska suurin osa ihmisistä ei vöi ymmärtää Raamatun todellista luonnetta historiallisena ja inhimillisenä kirjana. Minun tehtäväni ei ole sammuttaa toisten uskoa, vaan kertoa vaihtoehto niille, joille klassinen teologia ei tunnu enää järkevältä ja uskottavalta.
Mikset saata opintoja päätökseen ja ryhdy ET:n ja filosofian opettajaksi? Siinä saisit auttaa nuoria ihmisiä ajattelemaan ja muodostamaan oman elämänkatsomuksensa. Uskonnonopettajaksikin kävisit, sillä hyvä uskonnonopettaja antaa tilaa keskustelulle ja nuorten omille pohdinnoille.
Sitä en ymmärrä, miksi vastustat luostareita, sillä onhan suurta vapautta se, että ihmisellä on vaihtoehtoja. Sinua kukaan ei pakota luostariin, vaan voit elää humaanisti ja rakastaa lähimmäisiä omalla paikallasi, mutta tottahan luostareita tarvitaan niin kauan kuin on ihmisiä, jotka hakeutuvat sinne.
ja huomenna toista. Niiden varaan et voi elämänkatsomustasi rakentaa. Opiskele vähän lisää, niin tulet nöyremmäksi. Pieni oppi paisuttaa, suuri oppi nöyryyttää ihmisen. Minäkin kannatan sitä, että luet lukusi loppuun!
Teologiassa on paljon pysyvää ja yleisesti hyävksyttyjä tutkimukstuloksia, jotka ovat suurella todennäköisyydellä hyvin varmoja ja tosia. Yllättävän harvat tulokset muuttuvat. Tieto Raamatun historiallisesta ja inhimillisestä luonteesta on niin vakuuttavasti todistettu, että sitä on melkeinpä enää mahdotonta muutttaa. Dogmien kehitys tunnetaan hyvin. Suurin osa Jeesuksen sanoista on myöhempää tulkintaa, ei historiallisesti aitoa Jeesusta. Nämä tulokset eivät ole tutkijalle ongelmallisia, mutta kirkoille kylläkin. Ne eivät kumoa Jumalaa eivätkä Jeesusta, mutta vapauttavat ja kannustavat ajattelmaan asioista uudella tavalla. Enää ei tarvitse olla menneisyyden vanki.
Teologiassa on paljon pysyvää ja yleisesti hyväksyttyjä tutkimuktuloksia, jotka ovat suurella todennäköisyydellä hyvin varmoja ja tosia. Yllättävän harvat tulokset muuttuvat.
Tieto Raamatun historiallisesta ja inhimillisestä luonteesta on niin vakuuttavasti havainnoilla todistettu, että sitä on melkeinpä enää mahdotonta muutttaa. Dogmien kehitys tunnetaan hyvin. Suurin osa Jeesuksen sanoista on myöhempää tulkintaa, ei historiallisesti aitoa Jeesusta. Nämä tulokset eivät ole tutkijalle ongelmallisia, mutta kirkoille kylläkin. Ne eivät kumoa Jumalaa eivätkä Jeesusta, mutta vapauttavat ja kannustavat ajattelemaan asioista uudella tavalla. Enää ei tarvitse olla menneisyyden vanki.
Silti pitää muistaa tutkimuksenkin rajoitukset. Lähteet antavat mahdollisuusksia erilaisiin tulkintoihin ja historiallisiin selityksiin. Minä kannatan avoimesti Räisäsen koulukuntaa ja yksinkertaisinta ja luontevinta historiallista selitystä. Erilaiset tulkinnat ovat mahdollisia. Niinpä en toitota olevani oikeassa tai väärässä.
Minä en vastusta luostareita. Haluaisin uudistaa niitä.
Miten?
22 artikla
Kristillisistä järjestöistä ja luostareista
Samanmieliset kristityt voivat perustaa erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä omine sääntöineen ja päämäärineen.
Kirkon piirissä on historian aikana syntynyt erilaisia munkki- ja nunnajärjestöjä. Nämä sääntökunnat eivät edusta kirkon jäsenyyttä korkeampaa kristillisyyttä. Niiden jäsenet voivat hankkia omaisuutta ja tehdä työtä sekä mennä naimisiin. Samoihin sääntökuntiin voi kuulua sekä miehiä että naisia.
Nykyajan luostarit voisivat olla kristillisiä kulttuuri-, virkistäytymis- ja majoituskeskuksia myös kirkon itsensä ylläpitäminä. Niissä voisi toimia kirjastoja ja koulutusyksiköitä. Luostarit voisivat nykyaikana tarjota kylpylä- tai liikuntapalveluja yms. kappelitoiminnan lisäksi.
Opintojen ja elämäni suhteen olen tyytyväinen. Toimin päivähoitoalalla ja tuen lasten kasvua eheiksi, terveiksi ja itsetunooltaan hyviksi ihmisiksi. Lapsilla on myös kotona opittuja näkemyksiä Jumalasta, joita tuen ja kannan eteenpäin. Se riittää minulle. Toki olen toisinaan miettinyt paluuta yliopstolle. Auktoriteettiuskoinen kansa ottaisi ehkä vakavammin kirjoitukseni, jos nimeä löytyy, mutta minä en ole valtaa ja kunniaa janoamassa, joten se siitä. Asia puhuu puolestaan, eivät tittelit.
opinnoissasi? Kuulostat sellaiselta toisen vuoden opiskelijalta, jolla on kova kriisi päällä, kun hän ei osaa erottaa uskoa ja opiskelemaansa alaa toisistaan.
Itse en ole suorittanut eksegetiikasta kuin approbaturin ja senkin joskus ennen muinoin. Miksi tuhlaisin energiaani huuhaahan? Vaihda järkevämpään pääaineeseen, esim kirkkohistoriaan, ja valmistu!
Totta kai saa. Minä olisin voinut toki valmistua, jos olisin halunnut. Graduani en koskaan jättänyt ja sitä oli tarkoitus kehitellä väitöskirjaksi. En todellakaan ole mikään toisen vuoden opiskelija enkä ole myöskään missään uskon kriisissä - en ole koskaan ollut. Ajatukseni myötäilevät täysin teologista tutkimusta ja harrastusmielessä seuraan vieläkin tutkimusta, minkä kerkiän. Minä tein aikoinaan päätökseni puhtaasti omantunnon syistä. Tajusin, että kirkon kuva itsestään on täysin toinen kuin teoogisen tutkimuksen. Näillä eväillä olisi ollut väärin mennä kirkon työhön vakituisesti. Silti moni pappi tietää saman, minkä minäkin, mutta he eivät halua tunnustaa kirkon ja teologian ristiriitaa. Asetelma vain pahenee katolisella ja ortodoksiella puolella, koska vapaata akateemista teologista tutkimusta tapahtuu pääasiassa vain protestanttisissa maissa. Muualla dogmit sanelevat, millaisiin tuloksiin pitää päätyä.
"Muualla dogmit sanelevat, millaisiin tuloksiin pitää päätyä."
Ei vaan dogmit ovat teologian lähtökohtia.
Huomaa, että kirkkosi "propaganda" tai opetus on tehnyt tehtävänsä. Teologia tieteenä ei lähde dogmeista eikä dogmien erehtymättömyydestä, vaan se kuvaa ja selittää uskonnollisia ilmiöitä esim. kristillistä perimätietoa lähtökohtanaan historialliset lähteet. Yksinkertaisin, luontevin ja järkevin selitysmalli on tieteellinen totuus.
Teologiassa mietitään, miten varhaiskristityt ymmärsivät ja tulkitsivat oman kulttuuriympäristönsä osana kristillistä sanomaa ja miten he toteuttivat sitä. Tämä kaikki selittää myös dogmien kehityksen. Moni teologi katsoo kuitenkin menneisyyttä dogmit silmälaseina suostumatta kohtaamaaan lähteistä nousevaa historiallista todellisuutta. Kumpi tekee oikeutta historialle? Ymmärrän kyllä, miten vaikeaa historiallinen raamatuntutkimus on hyväksyä kirkoissa, mutta rehellisyys maan perii lopulta. Lopullinen totuus selviää viimeisellä tuomiolla. Siihen mennessä on erilaisia tulkintoja.
Moni katolinen yliopisto on kirkon ylläpitänä. Niiden uskottavuus on heikko. Huomasin jo omanakin aikanana, että dgmit määräää siellä tutkimuksen tuloksia. Järkyttävintä on tietenkin Hans Kungin ja kumppaneiden kohtalo.
olisi pitänyt hankkia itsellesi hieno hiippa, komea kaapu ja mielellään paavin paikka, ennenkuin alat ajatella julkisesti.
Monellakin ihmisellä on suuria vaikeuksia arvioida asiasisältöjä, mutta auktoriteettien antamat dogmit kelpaavat, olivat ne sisällöltään millaista lööperiä tahansa.
Sinänsä jännittävää huomata, miten paljon vastustusta saat osaksesi, vaikka olet uskovainen etkä ilmoita jumalan olevan satuolento. Helvetin pelkokohan se on, mikä kieltää tyyppiuskiksilta uskomustensa totuusarvojen tutkiskelun, vai suuri rakkaus epätotuuksiin, vai mikä lie.
itsesi valmiiksi! Sinulta puuttuu nöyryys. Eksegetiikkako sinut on noin sekoittanut? Nykyisessä protestanttisessa liberaaliteologisessa eksegetiikassa ei ole mitään historiallista. Eksegetiikka ei voi mitenkään muuttaa kristillisyyttä, olivat sen tulokset millaisia vain.
hän on ex-kristitty.
Kaikenlainen ajattelu perustuu joihinkin premisseihin, aksiomeihin, joihinkin lähtökohtiin. Kristillinen teologia kristinopin dogmeihin, ja sinun edustamasi ajattelu siihen mitä yliopisto tänä päivänä opettaa.
Tieteellinen totuus sallii meidän ymmärtää luonnon lainalaisuuksia ja kehittää tekniikkaa, kun taas dogmaattinen totuus kykenee ravitsemaan sielua.
Mallit siitä, miten varhaiskristityt ymmärsivät ilmoituksen ovat nekin riippuvaisia sosiologisita teorioista (dogmeista), jotka toisin kuin Kirkon dogmit, ovat alituisessa muutoksessa.
Protestanttien akateemisen teologian suhde pyhiin kirjoituksiin vaikuttaa aika yksioikoiselta. Joko ne ovat valmiina tippuneet taivaasta, tai sitten ne ovat "vain ihmisten kirjoittamia". Sitten niillä ei enää olekaan arvoa, vaan tieteestä tulee korkein auktoriteetti. Kirkon teologia on kuitenkin aina ymmärtänyt pyhillä kirjoituksilla olevan useita eri merkityskerrostumia.
kommentoit, niin voisitko vielä vastata tähän, mikäli olet kristitty: Pelkäätkö että sinulle käy lopulta huonosti, jollet usko ja tottele kirkkosi opetuksia?
Kiitos jo etukäteen.
Ainakin minä vastaan myöntävästi tuohon.
Ymmärrätkö tarkoitukseni, jos puolestani kysyn sinulta että pelkäätkö että sinulle käy lopulta huonosti, jollet usko ja tottele äitisi opetuksia?
kysymys. En tietenkään pelkää!
Pikkulapsena tietysti luotin äitini opetuksiin aika sokeasti.
Joskus myöhemmin äitini totesi hiukan omahyväisesti, etten oikeastaan tarvitse paimennusta, koska hän on antanut minulle lahjaksi järjen.
Hyvä vastaus. Samoin kristityn asema tässä maailmassa on kuin keskenkasvuisella, jolloin tarvitsemme holhoojaa ja kasvattajaa, kunnes kerran tulee päivä jolloin yhdessä pyhien kanssa "näemme kasvoista kasvoihin".
Minä olen miettinyt samaa asiaa. Kirkon antamalla opetuksella on seurauksensa. Kun kirkko on vuosisatoja rummuttanut kristillisen sanoman jumalallisuuden ja erehtymättömyyden puolesta, merkitsee tällaisen kuvion särkyminen myös uskon ja Jumalan kuolemista, vaikka tästä ei ole kysymys. Vaikka tulkintamme Jumalasta ja Jeesuksesta muuttuisivat historiallisiksi, ei Jumala ja Jeesus ole mihinkään kadonnut ja kuollut.
Konservatiivit kristityt eivät voi sallia kristinuskon dogmien muuttamista. He kytkevät yhteen pysyvyyden ja jumalallisen totuuden. Jos jokin asia muuttuu, sen pitää olla ihmisen keksimää, päättelee konservatiivi - unohtaen, että varhaiskristityt tulkitsivat tavallisina ihmisiä Jeesuksen elämää ja sanomaa ja loivat uusia tulkintoja joustavasti miettiessään, mitä kristillinen sanoma oikein tarkoittaisi heidän elämäntilanteessaan. Siksi meillä on erilaisia evankeliumeja yhden sijasta.
Nämä samat ihmiset ehkä pelkäävät myös kuolemaa ja sen jälkeistä aikaa, vaikka rakkauden Jumalaan ja Jeesukseen pitäisi karkoittaa pelon. Armossa ei ole mitään pelättävää. Kuolemanpelko ja helvetillä pelottelu kertoo, ettei ole koskaaa ymmärretty Jumalan armoa syvällisesti. Helvetti ei sovi yhteen Jumalan rakkauden kanssa, mutta vanhan ajan maailmankuvaan kylläkin.
Mutta uskovan ei tarvitse pelätä helvettiin joutumista. Sinulla on miestäni kaksi vaihtoehtoa, joko hyväksyt "konservatiivisen kristinuskon", tai et ole kristitty ollenkaan. Kaikkein konservatiivisin eli muuttumattomin kaikista kirkoista on ortodoksinen kirkko.
taas on vaikea käsittää. Jeesus itse pelotteli helvetillä tuon tuostakin.
Loppuun asti viety liberaali kristinuskon tulkinta ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että kristinusko ei muuta kuin vanhan ajan ihmisten mytologiaa.
Muuten joutuu tekemään käsittämättömiä kompromisseja, kuten tämä pelastus ilman mitään, miltä pelastua.
miten uskovien on helpompi uskoa jos jonkinlaisiin yliluonnollisin konstein saavutettaviin taivaisiin ja helvetteihin kuin tulevaan olemattomuuteensa, vaikka olemattomuudesta jokaisella on jo omakohtaista "kokemusta" ajalta ennen syntymäänsä.
olotila. Uskovan näkökulmasta ei voi olla sellaista olemassaolon tilaa kuin olemattomuus.
Modaalilooogisesti se mikä on olemassa ei voi koskaan olla olematta tai tulla olemattomaksi.
paitsi jos on todistettu, että olemassaolevan tulo olemattomaksi on mahdotonta, sillä eikö kaiken mahdottomaksi todistamattoman pitäisi olla mahdollista?
Vai olenko mahdollisesti harhautunut modaaliloogisesti?
Armo on paljon helpompi ymmärtää ilman helvettiä. Ei ihmisen tarvitse pelastua mistään pakosti. Helvetti on tarpeeton. Jos jostakin pitää pelastua, on se tämä epätäydelllinen ja kärsimystä sisältävä elämä ja maailma, josta voi Jumalan armon avulla pelastua ikuisuuteen. Juutalaisuus ei tunne helvettiä. On hyvin todennäköistä, että tämä opetus pantiin Jeesuksen nimiin myöhäisempänä tulkintana.
Armon ydin on anteeksiantamus, toivo ja rakkaus. Helvetti olisi osoitus Jumalan kyvyttömyydestä antaa anteeksi täydellisesti ihmisellle. Jumalan rakkaus hyväksyy hyvään pyrkivän uskovan ihmisen sellaisenaan. Mitään ikuisia rangaistuksia ja kostoja ei tarvita. Mikäli ihmistä ei kiinnosta tuonpuoleisuus, hän voi pysyä kuolleena.
"Liberaali teologia" (huono ilmaus) on sanomaa Jumalan rakkaudesta ja elämää uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Muuta ei tarvitakaan. Sanoma Jumalan armosta on ajatonta opetusta Hyvä, että Jeesus toi sen esille selvästi.
siitä, että maailma on epätäydellinen ja kärsimystä sisältävä? Ihmistä tuskin voi ainakaan syyttää ruokahuollon järjestyksestä, jossa elääkseen on tapettava muita eläviä olentoja, ei myöskään sairauksien olemassaolosta eikä kuolemasta.
Mitä ihmiselle pitäisi antaa anteeksi?
pelastuksesta. Kadotus on armon ulkopuolelle joutumista ja lopullinen ero Jumalasta. Jokainen siihen tilaan joutuva valitsee sen ihan itse, koska ihmiselle on annettu vapaa tahto.
Mutta tätähän eivät luterilaiset ymmärrä, koska he eivät usko vapaaseen tahtoon.
iankaikkinen kadotus. Jeesuksen opetus ei koskaan ollut lepsua liberalismia, vaan hyvin voimakasta opetusta siitä, että jokainen voi valita hyvän tai pahan, elämän tai kuoleman.
Maailman eptäydellisyys ei ole ihmisen vika - eikä Jumalan vika. Maailma tai maailmankaikkeus on mikä on. Se on kehittynyt luonnolakiensa mukaan ja kehittyy edelleen. Siitä, mikä on aina ollut ja tulee aina olemaan, ei kukaan vastaa. Se vain on.
Sairaudet johtuvat lääketieteellisistä syistä, tapaturmille on omat usein luonnotieteelliset syynsä ja kuolema johtuu milloin mistäkin. Syyllisiä on turha etsiä. Maailmankaikkeus on mikä on.
Ihminen sen sijaan kantaa vastuun tekemistään synneistä so. Jumalan tahdon vastaisista asioista. Jos et ole koskaan tehnyt mitään väärää, hyvä niin. Ihminen vastaa teoistaan myös Jumalalle ja on anteeksipyynnön velkaa näissä asioissa.
Varhaisimman kristillisen perimätiedon mukaan ihmnen oli pelastettava kuoleman vallasta. Sovitusoppi oli luonteeltaan viktoriaaninen.
Katolinen opetus vapaasta tahdosta on minusta ristiriitainen. Toisaalta sitä opetetaan, mutta toisaalta se kielletään.
Jos ihmisellä olisi aidosti vapaa tahto, myös usko eli luottamus Jumalaan olisi pelkkä ihmisen oma valinta ja päätös katolisuudessa, mutta katolinen kirkko opettaa vanhurskauttamisopissaan, että kaikki on armoa eli Jumalan lahjaa ja että uskokin on Jumalan lahja ja aikaansaama. Tässä kohtaa tullaan selvästi luterilaisille tonteille ja muistutetaan, että ihminen ei voi itse omin voimin ja teoin ansaita ja hankkia pelastusta, ei edes uskoa Jumalaan. Jopa hyvät teotkin ovat Jumalan lahjoja ihmiselle eli ihmisellä ei olekaan vapaata tahtoa tehdä hyvää.
No, kuitenkin taas toisaaalla myönnetään, että ei-kristitykin osaavat tehdä hyviä tekoja. Eli ihmisellä onkin taas yllättäen vapaa tahto. Katolinen opetus on sekavaa ja muuttuu taktisesti aina tilanteen mukaan ja antaa vaikutelman, että kohtia muutetaan aina tilanteen mukaan saamatta aikaan johdonmukaista kokonaisuutta.
Onko ihmisellä vapaa tahto? Tietenkin on. Kaikissa maata ja taivasta koskevissa asioissa. Toinen asia on, että tiedon ja olosuhteiden perustella voimme päätyä samoihin päätöksiin ja ratkaisuihin. Luther oli mielestäni siis väärässä sidotun ratkaisuvallan tai tahdon suhteen.
En väittele aiheesta enempää ja annan arvon näkemyksellesi, mutta minä sanoisin, että varhaiskristittyjen tulkinnan mukaan on olemassa myös iankaikkinen kadotus. Siksi he panivat tämän opetuksen Jeesuksen nimiin. Historian Jeesus ei minusta noin opettanut. Miten vaan! Kuoleman jälkeen tämäkin asia selviää. Silloin selviää myös, oliko helvettiä vai ei. Minä uskon, että ei ole ja uskon täydestä sydämestäni Jumalan armoon ja uskon, että Jumalan rakkaus voittaa vielä kaiken. Se voittaa jopa helvetin.
Mikä on evankelinen eli luterilainen opetus vapaasta tahdosta?
Luterilaisten mukaan ihmisellä ei ole hengellisissä asioissa eli Jumalaa-koskevissa asioissa vapaata tahtoa, vaan ihminen valitsee aina itse Jumalan sijasta muuta. Siksi ihminen myös kieltää Jumalan eikä häntä luonnostaan tunne. Maallisissa tai yhteiskunnallisissa ja eettisissä asioissa ihmisellä on vapaus tehdä valintoja ja ihminen kykenee myös valitsemaan hyvän.
Augsburgin tunnutuksen mukaan siis ihminen ei voi itse omin voimin ja teoin eikä tiedoin uskoa Jumalaan, vaan usko syntyy Jumalan lahjana ja Jumalan armosta. Asetelmaa voisi myös kuvata minusta niin, että vain Jumalan armon avulla ihminen voi ja uskoo Jumalaan luterilaisuudessa.
Mitä tämä tarkoittaa helvetin suhteeen? Ihminen valitsee aina tien sinne, koska hän ei pysty muuta itse valitsemaan, mutta Armo voi muuttaa kaiken. Näin Augsburg ja Luther/Melankton.
Hyvän määrittely Jumalan tahdon mukaisina asioina voi johtaa aika kummaan etiikkaan. Helposti silloin noidaksi luultujen käristämisestä roviolla tulee hyvä asia, mikäli Jumalan päähän sattuu sellainen mieliteko pälkähtämään.
Pidänkin parempana, että eettiset asiat selitetään laumaeläimen luonnollisen kehityksen tuotteina, ja yliluonnollisten olentojenkin käytös kuuluu silloin eettisten arvioittemme alaisuuteen.
Olet tietysti oikeassa siinä, että maailma on mikä on. Se ei kylläkään taida miellyttää useimpia jumalauskoisia, sillä eikö se heikennä uskovaisen mahdollisuuksia vaikuttaa luonnonlakien mukaisiin tapahtumiin vaikuttamalla rukouksella Jumalaan, joka sitten säätelisi asioita uskovalle edulliseen suuntaan?
Katolinen ihmiskäsitys lähtee siitä, että ihminen ei ole läpeensä paha, vaan kykenee myös hyvää. Ihmisellä on toki taipumus tehdä syntiä. Tämä koskee kaikkia ihmisiä. Ihmisellä on vapaa tahto, mutta ihmisen usko on aina Jumalan aikaansaamaa ja armon vaikutusta. Ihminen ei voi siis itse päättää uskoa Jumalaan ja pysyä uskossa. Kaikki on armoa. Kun ihminen tekee Jumalan armon vaikutuksesta hyviä tekoja, Jumala pitää näitä hyviä tekoja ihmisen ansioina kaikessa armossaan. Näin katolinen opetus voidaan nähdä loogisesti yhtenäisenä.
Tässä linkki australialaiseen trappistiluostariin, jossa on selvitty luostarilaitoksen ideaa. Tosi hyvä!
http://home.vicnet.net.au/~tarabbey/
"Hyvän määrittely Jumalan tahdon mukaisina asioina voi johtaa aika kummaan etiikkaan. Helposti silloin noidaksi luultujen käristämisestä roviolla tulee hyvä asia, mikäli Jumalan päähän sattuu sellainen mieliteko pälkähtämään."
Olen eri mieltä. Tervettä järkeä saa käyttää, kun pohditaan mikä Jumalan tahto on. Minusta rakkaus on Jumalan tahdon tunnus aina - poikkeuksetta. Mikä ajaa rakkautta maailmassa, on toinen asia. Eettiset asiat eivät ole koskaan olleet yksinkertaisia.
"Pidänkin parempana, että eettiset asiat selitetään laumaeläimen luonnollisen kehityksen tuotteina, ja yliluonnollisten olentojenkin käytös kuuluu silloin eettisten arvioittemme alaisuuteen."
Etiikka on aina ihmisen valintaa ja päätöstä. Sekin on kehittynyt aikojen saatossa ihmisen tavoin. Minä en sano Jumalan tahdosta enempää kuin että se on kehotus rakkauteen.
"Olet tietysti oikeassa siinä, että maailma on mikä on. Se ei kylläkään taida miellyttää useimpia jumalauskoisia, sillä eikö se heikennä uskovaisen mahdollisuuksia vaikuttaa luonnonlakien mukaisiin tapahtumiin vaikuttamalla rukouksella Jumalaan, joka sitten säätelisi asioita uskovalle edulliseen suuntaan?"
Kyllä. Maailma pyörii luonnonlakien mukaan. Ei ole mitään automaattia, joka tekisi ihmisen puolesta asiat ja korjaisi ne ennallleen. Jumaluus on minusta toinen korkeampi ulottuvuus, mutta se ei mitätöi tätä maailmaa. Rukous on puhetta Jumalalle ja välineenä ehkä oman sisimmän vuodatusta ja käsittelyä - ilman kallista terapeuttia.