Niin mitä sitten... ?

Rahaa tilillä

Akateemisten opiskelujen päätyttyä oli mullakin haaveena hyväpalkkaiset työt ja sen mukanaan tuomat edut. Näin itteni jo uima-altaassa pulikoimassa, komeessa esikaupunkitalossa kauniin vaimon ja kahden hyvinkäyttäytyvän piltin kanssa. Mersu pihassa ja kahdesti vuodessa etelässä.

No oikeesti jouduin saatananmoiseen työrumbaan, joka on vienyt melkein kaikki mehut ja kaiken ajan parinkymmenen vuoden ajalla.
Rahaa kyllä tulee mutta elämän realiteetit on vaatimaton lähiöparitalo, kaksi taaksejäänyttä avioliittoa ja nyt uusin suhde parin vuoden ikäinen. Omia lapsia ei ole ehtiny tehdä töiltään (ikää 46 v. nyt).
Rahaa mulla on reilusti, ja tuottavat kyllä lisää hyvinä sijoituksina, mutta kaikki maallinen omaisuus on alkanut tuntua merkityksettömältä. Olen kyllä piristänyt itseäni vaikka millä, ostellut välillä urheiluautoja, käynyt eksoottisissa maailmankolkissa patikoimassa, jne.jne. Mutta jotenkin ne ei anna mitään, ainakaan enää nykyään.

Vanhemmilta saadut opit on kannustaneet säästäväisyyteen, ja mulla se on kai menny toiseen potenssiin. Mihinkään "turhaan" en halua enää tuhlata.
Tää on jo omastakin mielestä sairautta, mutta ei taida hoitua kun jollain terapialla.

Oon just syksyllä vaihtamassa duunia, parempipalkkaseen (taas kerran), mutta en tiedä itsekään miksi. Mulla on kysyntää työelämässä, ja työ onkin oikastaan mun tärkein arvo, vaika se taitaa hiljalleen mut tappaakin, ainakin henkisesti.

Että vastauksena, jos mulla ois miljoon (niinkuin muuten onkin), niin en tiedä mitä sillä tekisin. Tai tiedän että pidän pankissa "pahan päivän varalle", kunnes kaikki sitten mun kuoltua menee jollekulle...

1

730

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • theredno

      näin se elämä menee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      114
      2358
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      32
      1275
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      973
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      631
      944
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      808
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe