Niin mitä sitten... ?

Akateemisten opiskelujen päätyttyä oli mullakin haaveena hyväpalkkaiset työt ja sen mukanaan tuomat edut. Näin itteni jo uima-altaassa pulikoimassa, komeessa esikaupunkitalossa kauniin vaimon ja kahden hyvinkäyttäytyvän piltin kanssa. Mersu pihassa ja kahdesti vuodessa etelässä.

No oikeesti jouduin saatananmoiseen työrumbaan, joka on vienyt melkein kaikki mehut ja kaiken ajan parinkymmenen vuoden ajalla.
Rahaa kyllä tulee mutta elämän realiteetit on vaatimaton lähiöparitalo, kaksi taaksejäänyttä avioliittoa ja nyt uusin suhde parin vuoden ikäinen. Omia lapsia ei ole ehtiny tehdä töiltään (ikää 46 v. nyt).
Rahaa mulla on reilusti, ja tuottavat kyllä lisää hyvinä sijoituksina, mutta kaikki maallinen omaisuus on alkanut tuntua merkityksettömältä. Olen kyllä piristänyt itseäni vaikka millä, ostellut välillä urheiluautoja, käynyt eksoottisissa maailmankolkissa patikoimassa, jne.jne. Mutta jotenkin ne ei anna mitään, ainakaan enää nykyään.

Vanhemmilta saadut opit on kannustaneet säästäväisyyteen, ja mulla se on kai menny toiseen potenssiin. Mihinkään "turhaan" en halua enää tuhlata.
Tää on jo omastakin mielestä sairautta, mutta ei taida hoitua kun jollain terapialla.

Oon just syksyllä vaihtamassa duunia, parempipalkkaseen (taas kerran), mutta en tiedä itsekään miksi. Mulla on kysyntää työelämässä, ja työ onkin oikastaan mun tärkein arvo, vaika se taitaa hiljalleen mut tappaakin, ainakin henkisesti.

Että vastauksena, jos mulla ois miljoon (niinkuin muuten onkin), niin en tiedä mitä sillä tekisin. Tai tiedän että pidän pankissa "pahan päivän varalle", kunnes kaikki sitten mun kuoltua menee jollekulle...