""Pääministeri Risto Ryti toi korvauslain lähetekeskustelussa esille laajasti tietoja Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle luovutetulla alueella olevasta omaisuu-desta. Ryti korosti, että kysymys oli menetysten tasaamisesta, jota varten oli luo-tava käsitys kokonaismenetyksistä.
Menetetyllä alueella asuneilla 440 000 ihmisellä oli verotettavaa omaisuutta vain 98 000 henkilöllä; omaisuuden kokonaismäärä oli kaikkiaan 2 314 000 000 markkaa. Osakeyhtiöt maksoivat vuoden 1937 tulo- ja omaisuusverosta yli 53 prosenttia, kaikkiaan 508 miljoonaa markkaa. Ryti sanoi, että siirtoväelle on pienentyneessäkin maassa tilaa: koko kansalle on tärkeintä, ettei se joutunut menettämään kahdeksatta osaa väestöstään. Samalla myös kantaväestön tunnearvot piti ottaa huomioon asutustoimintaa toteutettaessa.
Rytin mielestä ns. täyden korvauksen periaatetta ei ollut mahdollista soveltaa: tasoituksen tarkoitus oli sosiaalinen; oli pyrittävä helpottamaan siirtoväelle kodin ja työvoiman hankkimista ja myötävaikuttamaan siihen, että “he jälleen juurtuvat tuot-taviksi, tyytyväisiksi jäseniksi yhteiskunnassa lisäämään sitä kansantuloa, josta meidän kaikkien viime kädessä täytyy elää.”
Korvauslain alenevan asteikon mukaan pienimmät vahingot piti korvata täysin, suuremmista vähän ja suurimmista ainoastaan murto-osa. Ryti korosti omaisuuden arvioinnin vaikeutta: “mikään omaisuus ei ole niin arvokasta kuin se, mikä on me-netetty.”
Hän tähdensi, että kaikkia oli arvioinnissa kohdeltava samalla tavoin. Ongelmia kui-tenkin riitti, esimerkiksi monien kuntien maatilojen verotusaineisto oli sodan aikana kadonnut.
Rytin kanta noudatti edistyspuolueen omaksumaa linjaa: valtiolla ei ole oikeutta puuttua yksityiseen omistusoikeuteen. Asiasta oli puolueen johdossa käyty ankara taistelu, jonka aikana pääministeri Ryti oli aluksi jyrkästi vastustanut korvausten suorittamista. Suomi olikin ainoa Euroopan maa, jossa siirtoväelle on säädetty oikeus saada korvausta.
Karjalaiset olivat toimittaneet valtiovarainministeriöön useista pitäjistä täydelliset vahingonarviot. Ryti kuitenkin pudotti karjalaiset maan pinnalle. Korrektein ilmai-suin pääministeri totesi arvioista, etteivät ne “edes useimmissa tapauksissa ole olleet omiansa edistämään sen tarkoitusperän saavuttamista, yhtenäisten ja oikeiden arvojen löytämistä, johon tässä on pyrittävä.” Esimerkiksi Kaukolassa korvausarvio oli 355.000 markkaa/ruokakunta; Kurkijoella 406.000 markkaa, Lumivaarassa 367.000 markkaa ja Suursaaressa 161.000 markkaa ruokakuntaa kohden.
Kaikkiaan arvioitu verotettava omaisuus 1937 oli noin 4.450 miljoonaa markkaa. Kuntien hoitokuntien arvioimien vahinkojen kokonaismäärä oli noussut jo kesä-kuuhun 1940 mennessä yli 15 miljardiin markkaan.
Ryti arvioi menetysten kokonaismäärän kohoavan 18–20 miljardiin. Hän sanoikin, että viitatut arviot ovat mielivaltaisia ja varsin kaukana omaisuuksien todellisesta ar-vosta ja käyvästä hinnasta. “Nykyisistä vaikeuksista ei kansakuntamme pääse sillä, että joillekin sen jäsenille taattaisiin työvapaita tuloja ilman vastaavaa tuotannon kasvua.
Siirtoväen mielesä kysymys oli moraalista, ei juridiikasta lakipylälineen. Korvauslain eduskuntakäsittelyssä 5.6.1940 Eemil Luukka korosti, että "kansan yksimielisyys kesti sodan ajan ja se riittäisi vieläkin, ellei maan hallitus olisi korvauskysymyksellään riistänyt pohjaa tältä yksimielisyydeltä." Luukka arvosteli lain yksityiskohtia ja totesi, että "kuntien omaisuus oli kuntalaisten verottamisella hankittua ja siis heidän säästöään, jota siirtoväki nyt tarvitsi kipeästi asioittensa hoitamiseen, mutta tällainen omaisuus jäisi esityksen mukaan korvauslain ulko-puolelle.""
http://www.saunalahti.fi/~ptoukkar/luukka2.htm#osa34a
Menetetyllä alueella asuneilla 440 000 ihmisellä oli verotettavaa omaisuutta vain 98 000 henkilöllä; omaisuuden kokonaismäärä oli kaikkiaan 2 314 000 000 markkaa. Osakeyhtiöt maksoivat vuoden 1937 tulo- ja omaisuusverosta yli 53 prosenttia, kaikkiaan 508 miljoonaa markkaa. Ryti sanoi, että siirtoväelle on pienentyneessäkin maassa tilaa: koko kansalle on tärkeintä, ettei se joutunut menettämään kahdeksatta osaa väestöstään. Samalla myös kantaväestön tunnearvot piti ottaa huomioon asutustoimintaa toteutettaessa.
Rytin mielestä ns. täyden korvauksen periaatetta ei ollut mahdollista soveltaa: tasoituksen tarkoitus oli sosiaalinen; oli pyrittävä helpottamaan siirtoväelle kodin ja työvoiman hankkimista ja myötävaikuttamaan siihen, että “he jälleen juurtuvat tuot-taviksi, tyytyväisiksi jäseniksi yhteiskunnassa lisäämään sitä kansantuloa, josta meidän kaikkien viime kädessä täytyy elää.”
Korvauslain alenevan asteikon mukaan pienimmät vahingot piti korvata täysin, suuremmista vähän ja suurimmista ainoastaan murto-osa. Ryti korosti omaisuuden arvioinnin vaikeutta: “mikään omaisuus ei ole niin arvokasta kuin se, mikä on me-netetty.”
Hän tähdensi, että kaikkia oli arvioinnissa kohdeltava samalla tavoin. Ongelmia kui-tenkin riitti, esimerkiksi monien kuntien maatilojen verotusaineisto oli sodan aikana kadonnut.
Rytin kanta noudatti edistyspuolueen omaksumaa linjaa: valtiolla ei ole oikeutta puuttua yksityiseen omistusoikeuteen. Asiasta oli puolueen johdossa käyty ankara taistelu, jonka aikana pääministeri Ryti oli aluksi jyrkästi vastustanut korvausten suorittamista. Suomi olikin ainoa Euroopan maa, jossa siirtoväelle on säädetty oikeus saada korvausta.
Karjalaiset olivat toimittaneet valtiovarainministeriöön useista pitäjistä täydelliset vahingonarviot. Ryti kuitenkin pudotti karjalaiset maan pinnalle. Korrektein ilmai-suin pääministeri totesi arvioista, etteivät ne “edes useimmissa tapauksissa ole olleet omiansa edistämään sen tarkoitusperän saavuttamista, yhtenäisten ja oikeiden arvojen löytämistä, johon tässä on pyrittävä.” Esimerkiksi Kaukolassa korvausarvio oli 355.000 markkaa/ruokakunta; Kurkijoella 406.000 markkaa, Lumivaarassa 367.000 markkaa ja Suursaaressa 161.000 markkaa ruokakuntaa kohden.
Kaikkiaan arvioitu verotettava omaisuus 1937 oli noin 4.450 miljoonaa markkaa. Kuntien hoitokuntien arvioimien vahinkojen kokonaismäärä oli noussut jo kesä-kuuhun 1940 mennessä yli 15 miljardiin markkaan.
Ryti arvioi menetysten kokonaismäärän kohoavan 18–20 miljardiin. Hän sanoikin, että viitatut arviot ovat mielivaltaisia ja varsin kaukana omaisuuksien todellisesta ar-vosta ja käyvästä hinnasta. “Nykyisistä vaikeuksista ei kansakuntamme pääse sillä, että joillekin sen jäsenille taattaisiin työvapaita tuloja ilman vastaavaa tuotannon kasvua.
Siirtoväen mielesä kysymys oli moraalista, ei juridiikasta lakipylälineen. Korvauslain eduskuntakäsittelyssä 5.6.1940 Eemil Luukka korosti, että "kansan yksimielisyys kesti sodan ajan ja se riittäisi vieläkin, ellei maan hallitus olisi korvauskysymyksellään riistänyt pohjaa tältä yksimielisyydeltä." Luukka arvosteli lain yksityiskohtia ja totesi, että "kuntien omaisuus oli kuntalaisten verottamisella hankittua ja siis heidän säästöään, jota siirtoväki nyt tarvitsi kipeästi asioittensa hoitamiseen, mutta tällainen omaisuus jäisi esityksen mukaan korvauslain ulko-puolelle.""
http://www.saunalahti.fi/~ptoukkar/luukka2.htm#osa34a
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.