Ajattelin jakaa kokemuksiani e-pillereiden aloittamisesta, kun niin moni siitä niin usein kyselee. Kaikki ovat yksilöitä toki ja reagoivat eri tavoin samoihin pillereihin.
Eli olen syönyt nyt kaksi liuskaa yasminelleja. Ekan liuskan aikana oli jatkuvaa välivuotoa, joka sitten loppui samantien ekan tyhjennysvuoden ja toisen liuskan aloituksen jälkeen.
Ekan kuukauden aikana on ollut myös mielialanvaihteleluja, olen ollut tavallista ärtyisämpi. En kuitenkaan ihan jatkuvasti ja nyt olen jo ollut tasaisempi. Seksuaalinen halukkuus ei ole hävinnyt, mutta välistä en ole kostunut ollenkaan (hankalaa, jos täytyy häslätä liukkareiden kanssa voi sitten samantien häslätä kortsujen kanssa) ja jotenkin tuntuu etten ole yhtä herkkä..ei vain tunnu ihan NIIN hyvältä. Niin joo, ekan kuukauden aikana tuntui välistä, ettei yhtään tykkää kosketuksesta.
No, edelliset vaivat ovat lähinnä kiusallisia, ikävin ylläri on ollut lievät sydänoireet, eli jonkun verran kipua ja vihlontaa sydämen seudulla. Että lääkärille olen menossa. Toivoisin kuitenkin, että ne menisivät ohi, hoituisivat merkin vaihdolla tai johtuisivat jostain muusta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen syönyt Yasminelleja nyt kahdeksan kuukautta, eikä minulla taas ole ollut minkäänlaisia oireita.
Halukkuus on jopa lisääntynyt :D.
Minkäänlaisia kipuja tms. ei ole ollut, oikeastaan päinvastoin: kuukautiskivut ovat hävinneet lähes kokonaan ja kuukautiset ovat lyhentyneet. Ennen saattoivat kestää viikon, nykyään kolme-neljä päivää.
Olen myös syönyt välillä kaksi liuskaa putkeen, eikä silloinkaan ole välivuotoja tullut. Mutta jokainen tosiaan reagoi eri pillereihin eri tavalla.
Sen verran voin sanoa, että Harmonetista meinasin tulla "hulluksi"!!
Melkein kaikki "paska" tuli TOISEN pilleriliuskan aikana: turvotus, itkuisuus, alavatsakrampit, MIELETÖN valkovuoto, selkäkivut, jalkojen "puristus" (eli verenkiertohäiriöt), hermostuneisuus, paniikkihäiriöt, HALUTTOMUUS... (tarvitseeko tässä enää listaa jatkaa...?)
Karmivien vatsa- ja selkäkramppien vuoksi otettiin ties mitkä testit...mutta krampitpa loppuivat kun en ottanut Harmonettia enää = tuli taukoviikko...sen jälkeen vaihdoin Yasminelleen ja sen voin sanoa, että ainakin ne pirulliset vatsa- ja selkäkivut ovat jääneet pois.
Ihan "normaali" ei ole olo näidenkään kanssa, mutta MILJOONA kertaa parempi kuin Harmonetin kanssa.
"Vitsikästä" on se, että x vuotta sitten käytin Harmonetteja ja silloin ne näkyivät sopivan ainakin kohtuuhyvin. Ilmeisesti iän mukana saattaa tapahtua jotain muutoksia kehossa...?
Hei....mäki alotin eilen 14.6 noi yasmine merkkiset e-pillerit ja haluisin tietää et mite äkkii sulle tuli noita kyseisiä oireita?
sitä vain täs rupesein kyselee et kuinka kauan sulla vihlo vasemmalle puolelle?mulla tänä aamuna vähä aikaa vihlo vasemmalle puolelle mu ei hirveen pitkään ja ny en oo varma et uskallanko syödä noi pillerit loppuun...(yasminelle)