Ateismiin ihastuneet lukevat omia uskontokriittisiä teoksiaan kuin uskova fundamentalisti omia pyhiä tekstejään.
Luodaan vastapuolesta karkea pilakuva, joka sitten nuijitaan maan rakoon.
Dogmia pidetään kovin kielteisenä, paitsi silloin kun se saadaan omalle puolelle. Johdonmukaista - totta tosiaan!
Usein väitetään, että kristityt pitäisivät jääräpäisesti totuutena jo aikaa sitten vanhentunutta ymmärrystä maailmasta.
Uskon dogmaattisuus olisi siis kiivasta uskoa vastoin tosiasioita. Tieteen edustaja taas olisi aina valmis nöyrästi muuttamaan käsityksiään, jos uudet havainnot niin vaativat.
Kirkon opit eivät kuitenkaan muodosta piinkovaa totuusarvoa huutavien ota tai jätä -väitteiden sarjaa, vaan yhtenäisen kuvan kokonaisrakenteesta, josta kristinuskon tunnistaa ja josta sen erottaa muista uskomusjärjestelmistä.
Kysymys on kristillisen hengellisen elämän omasta sisäisestä hahmosta. Jos siihen lisätään vieraita aineksia tai jos siitä poistetaan siihen kuuluvaa, ei enää ole kysymys kristillisestä uskosta. Laji muuttuu silloin toiseksi.
Ajattele koiria. Niitä on erilaisia. Kaikista niistä kuitenkin tunnistaa koiran.
Koiralla on siis oma dogmatiikkansa, oma perushahmonsa, joka erottaa sen muista eläimistä. Maailma muuttuu, mutta koira pysyy.
Maailma muuttuu, mutta kristillisen uskon perushahmo - siis sen dogmaattinen rakenne - pysyy. Se voi ihan hyvin elää kasvavan ja kehittyvän tieteellisen tiedon kanssa, kunhan viimeksi mainitusta ei puolestaan tehdä kivettynyttä oppia.
Luodaan vastapuolesta karkea pilakuva, joka sitten nuijitaan maan rakoon.
Dogmia pidetään kovin kielteisenä, paitsi silloin kun se saadaan omalle puolelle. Johdonmukaista - totta tosiaan!
Usein väitetään, että kristityt pitäisivät jääräpäisesti totuutena jo aikaa sitten vanhentunutta ymmärrystä maailmasta.
Uskon dogmaattisuus olisi siis kiivasta uskoa vastoin tosiasioita. Tieteen edustaja taas olisi aina valmis nöyrästi muuttamaan käsityksiään, jos uudet havainnot niin vaativat.
Kirkon opit eivät kuitenkaan muodosta piinkovaa totuusarvoa huutavien ota tai jätä -väitteiden sarjaa, vaan yhtenäisen kuvan kokonaisrakenteesta, josta kristinuskon tunnistaa ja josta sen erottaa muista uskomusjärjestelmistä.
Kysymys on kristillisen hengellisen elämän omasta sisäisestä hahmosta. Jos siihen lisätään vieraita aineksia tai jos siitä poistetaan siihen kuuluvaa, ei enää ole kysymys kristillisestä uskosta. Laji muuttuu silloin toiseksi.
Ajattele koiria. Niitä on erilaisia. Kaikista niistä kuitenkin tunnistaa koiran.
Koiralla on siis oma dogmatiikkansa, oma perushahmonsa, joka erottaa sen muista eläimistä. Maailma muuttuu, mutta koira pysyy.
Maailma muuttuu, mutta kristillisen uskon perushahmo - siis sen dogmaattinen rakenne - pysyy. Se voi ihan hyvin elää kasvavan ja kehittyvän tieteellisen tiedon kanssa, kunhan viimeksi mainitusta ei puolestaan tehdä kivettynyttä oppia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
millaisia asioita se kristillisen uskon perushahmo sisältää.
Andrei Tarkovski oli tunnettu venäläinen elokuvaohjaaja, jonka elokuvien äärellä monet ovat kokeneet parhaat katseluhetkensä. Hän ei ole tehnyt toimintaelokuvia. Hänen elokuvansa on enemmänkin runoutta. Niissä on yhtä aikaa kauneutta ja rujoutta. Niissä heijastuu ihmiselämän syvät arvot. Hän ei pakkosyötä ajatuksiaan tai käsityksiään, mutta suuren taiteilijan työssä sellaisien elämän syvien vesien eteen joutuu.
elokuvassa Nostalgia venäläinen runoilija on Italiassa etsimässä oman isänsä sinne kauan sitten jättämiä uskon ja toivon jälkiä. Hän on etsimässä tavallaan kadotettua paratiisia, omia juuriaan, kotia. Hänellä on mukanaan opas, kaunis italiatar. Nainen haluaisi solmia romanttiseen suhteen sankariin, mutta tulee kerta toisensa jälkeen torjutuksi. Sitä hänen ylpeytensä ei kestä. Hän hylkää nahjuksen, joka ei ymmärrä parastaan.
Mutta jokin miehen oudosta koti-ikävästä on kuitenkin hämmentänyt hänet, saanut hänen sielunsa epätasapainoon. Niinpä hän poikkeaa kirkkoon. Hän katselee rukoilevia kanssaihmisiä, yrittää itsekin polvistua Jeesuksen äidin, neitsyt Marian patsaan eteen, kuten katolisilla on tapana, mutta se ei onnistu: hame on liian kapea, korkeat korot lipsuvat kirkon kivisellä lattialla.
Tämä kuva naisesta, joka epäonnistuu yrityksessään löytää uskonsa ja oman sisimpänsä kotia, on hyvin puhutteleva. Se on tarkka kuva aikamme ihmisestä, joka on vieraantunut uskostaan. Hän on niin pinnallinen ihminen, että edellytykset tavoittaa mitään siitä sydänten valtakunnasta, jossa Jumala asuu, tuntuu ylivoimaisilta. Hintana on että hän menettää jotakin kauniista ulkokuorestaan. Se murtuu, muuten ei sisin avaudu.
yleistää? Tässä halutaan ilmeisesti taas linjalle te sitä, me tätä?
Minun puolestani jokainen saa perustaa maailmankuvansa mihin haluaa. Uskoa tai olla uskomatta jumaliin, henkiin, mihin vain.
Oma historiani on, että olen uskonnollisen kasvatuksen saanut. Olin lapsena hyvin uskovainen ja jumala oli minulle faktaa - sehän opetettiin samoin kuin kaikki tieto. Koskaan en sitä jumalaa löytänyt, vaikka pinnistin kaikkeni. Luin raamatun läpi ala-asteikäisenä jo moneen kertaan. Laitoin lähes kaikki saamani rahat hyväntekeväisyyteen. Rukoilin rukoilemasta päästyäni. Sen ajan mietteeni oli, että jos jumala on olemassa, miksi en löydä sitä jumalaa, vaikka miten etsin.
Aikuiseksi kasvettuani maailmankuvani on alkanut perustua ahdistavasta syyllisyys-yritys-epäonnistumis-uskomisnäkökulmasta tieteellisempään. En löytänyt koskaan jumalia edes silloin kun yritin. En löydä myöskään mitään, mikä osoittaisi jonkin jumaluuden olevan olemassa.
Raamatun opeissa ei mielestäni ole juurikaan järkeä. Tiedän, miten ne ajatusmallit toimivat - ihan kokemuksesta - mutta jo murrosikäisenä aloin niitä epäillä, kunnes vakuutuin niiden paikkansa pitämättömyydestä.
Esimerkiksi; kaikkivaltias jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tietäen ennalta tulevan loi hän ihmisestä sellaisen, jonka tiesi pian 'sortuvan syntiin' - eli uteliaan. Kuten kävikin. Sen jälkeen ihmistä on 'pitänyt' rangaista rankaisemisesta päästyäänkin. Miksi jumalan kuvasta tuli näin huono jumalan mielestä? Turha sanoa, että pahuus on oma valintamme - me olemme raamatun mukaan sitä, mitä jumala meistä teki; millainen tämä jumala siis olisi? Tässäpä eräs perustava epäkohta.
Raamatun jumalasta antama mielikuva ei ole kauhean mairitteleva. En tiedä, voisiko sellaista jumalaa kunnioittaa lainkaan.
Minä en kuitenkaan usko, että jumalia on olemassa alkuunkaan. En ole sellaista selitystä jumalasta, yhdestäkään, löytänyt, joka jotenkin vakuuttaisi sellaisen olemassaolosta. Päinvastoin. Tähän en tarvitse väittämäsi mukaisesti 'pyhiä tekstejä', en tarvitse pilakuvaa 'vastapuolesta' (tarkoittanee tässä uskontoa?), koska tunnen sen. Ei ole tarvetta nuijia ketään tai mitään maanrakoon. Ei yleistää uskovaisia tietynlaisiksi, kuten minutkin täällä käydään joidenkin toimesta säännöllisesti yleistämässä ties mihin muottiin.
Joskus keskustelua Jumalasta koitetaan lyödä leikiksi kompakysymyksillä. Yksi tällainen kysymys kuuluu näin: voiko Jumala luoda niin ison kiven ettei jaksa sitä nostaa.
Kysymyksen tarkoitus on luoda epäilyksen varjo Jumalan kaikkivaltiuteen. Jos jumalalle kaikki on mahdollista niin toki hän voisi luoda tällaisen kiven. Mutta ongelma on tietysti siinä, että sitten osoittautuu, että kaikki ei olekaan hänelle mahdollista, eli juuri tuon kyseisen kiven nostaminen.
Voiko Jumala luoda maailman (kiven), johon hänen valtansa ei enää ulotu (ei jaksa nostaa)? Kysymykseen on vastattu yleensä osoittamalla se loogisesti epämielekkääksi.
Minun mieleni tekee sanoa aina, että Jumala on jo luonut tällaisen kiven. Tuo kivi on ihminen. Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon. Jumala loi ihmisestä sellaisen, että hän ei voi puuttua ihmisen vapauteen. Ihmisen vapaus on riippumattomuutta Jumalasta ja hänen vallastaan. Ihminen itse tosin on riippuvainen Jumalasta. Ilman Jumalaa hänellä ei olisi elämää. Paratiisissa ihminen oli vapaa rikkomaan Jumalan käskyn. Ja tämän vapauden hän otti käyttöönsä. Ihminen ylpistyi vapauteensa. Hän kuvitteli olevansa Jumalan veroinen ja halusi siksi täydellistä riippumattomuutta hänestä. Mutta ihmisen vapaudellakin oli rajansa. Toisin sanoen vapaillakin teoilla oli seurauksensa.
Siitä lähtien ihminen on kauhistuneena ja hämmentyneenä ollut tämän vapautensa kanssa. Hän ei tiedä mitä sillä tekisi.
Kun tulemme tekemisiin oman pahuutemme kanssa. Silloin emme kysy vain nokkelia kompakysymyksiä: Voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei pysty sitä nostamaan. Silloin ihminen pelkää, että hänen syntinsä ja syyllisyytensä on se kivi, jolle Jumalakaan ei enää voi mitään. Silloin ihminen pelkää, että oma syyllisyys on kivi, jonka alle musertuu.
Mutta niin kuin kivi on vieritetty Kristuksen haudan suulta, se poistuu myös meitä musertamasta. Siihen usko Jeesukseen tuo avun.
eikä kyse ollut leikittelystä. Kerroin vain taannoisesta ihmetyksestäni, miksi tämä 'jumalan kuva' on niin viallinen. Ei mielestäni ole vakuuttavaa, että luo olennon jonka on sitten - toimiessaan luontonsa mukaan - tunnettava syyllisyyttä.
Se ei kuitenkaan ole onneksi minun ongelmani. Jos uskovainen ei siinä ongelmaa näe ja on valmis tätä tekovikasyyllisyyttään kantamaan, niin eipä tuo minulle kuulu.
lukenut satukirjasta paratiisi-sadun, mutten ole niin tyhmä että olisin uskonut sen.
Olet vapaa olemaan uskomatta. Vapaillakin teoilla on seurauksensa. Olemme sidottuja tekojemme seurauksiin.
Ehkä joskus evoluution alkuhämärissä, ihmisapinan alkaessa kehittyä ihmiseksi. Mutta ei enää nykyään.
Kaikilla teoilla on seurauksia, se on itsestäänselvyys, eikä uskolla tai uskonnolla ole sen tosiasian kanssa mitään tekemistä.
vapaus hankkia hyvä koulutus ja ammatti, sekä perhe-elämä, jossa rakkautta riittää. Siinä ovat tekojeni seuraukset, joista saan iloita jokapäiväisessä elämässäni.
Olen keskustellut Eurooppalaisten ja islamin uskois-
ten kanssa perhearvoista,naimisiinmenosta,säännöistä
rehellisyydestä,alkoholin kanssa konttaamisesta,riek
kumisesta ja rakkaudesta ja niin katoliset,ortodok-
sit ja islam pitää luterilaisuutta valitettavasti pi
lipali-uskontona,joka on vain maallista vapaa-ajatte
lijoiden ja riekkujien snahelinää.Uskottavuus on lo-
pahtanut kuin keskusta-sdp-kokoomus sillisaalatiksi
jossa kaikki naiskentelee keskenään ja oksalla odot-
telee lisää riekkujia ja vapaa-ajattelijoita kuin
pellolla variksia.Ei tällainen sekasotku ole lap-
sille,aikuisille eikä edes kerjäläiselle oikea mal
li elämään ja sen ymmärtämiseen.
jotka ovat nuoruuden pahoja vinoutumia (vitsi kertoo
kun naisten saunassa oli kymmenen naista ja kaksi homopoikaa,niin saunassa oli kaikki hyvin,kunnes yksi "homo" pojista tokaisi,että ei olekaan "homo"
niin koko muijalauma kirkui hysteerisesti ja hyppeli
lauteilta paniikissa suihkutiloihin,eli tällaiseksi
on mennyt "vapaamielinen" Skandinaavinen meininki
miesten ja naisten kesken.Eli pahasti on pielessä
sukupuolten väliset suhteet.Ja syy on vapaa-ajatteli
joiden luterilaisten,keskustapuolueen,SDP:n ja kokoo
muksen opeista,jossa kaikki naiskentelee kaikkien
kanssa ja jopa itsensä kanssa ja kännätään,rieku-
taan ja valehdellaan kuin sielu sietää.
Eikös vähimmäisvaatimus ole tämä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
Pääsikö unohtumaan? Vai onko siitä luovuttu?
Kävi aiva kuin tuossa UskoToivoRakkaus -porukan teeseissä kun he väittivät että kun jotain kysymystä pohtivat ihmiset kokoontuvat yhteen syntyy seurakunta. Jokainen pussikaljajengi on siis seurakunta?