Poikani kuoli reilu viisi kuukautta sitten, emmekä vieläkään ole saaneet avauspöytäkirjaa. Soitin ennen pääsiäistä oikeuslääketieteelliseen, missä avaus suoritettiin ja sieltä vastasi ystävällinen nainen, että pöytäkirjan saamiseen menee n. puoli vuotta, mutta lupasi kiirehtää asiaa, koska olin niin onnettoman oloinen soittaessani. Tutkimukset olivat silloin kesken ja lääkärillä, niin hän kertoi. Ei ole mitään kuulunut vielä. Poliisiltakaan emme ole saaneet tietoa. Tuntuisi paremmalta jos voisimme saada edes jonkinlaisen tiedon ja päätöksen asialle. Eihän pojan kuolema siitä tietenkään muuksi muutu, mutta kuitenkin. Ovatko muut joutuneet odottamaan lopullista tietoa näin kauan?
Avauspöytäkirja
Åiti
91539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun minun lapseni kuoli, kului lähes puoli vuotta kun sain kuolinsyynpöytäkirjan, 5kk kuoleman jälkee. Sillä ei aluksi tuntunut olevan merkitystä mutta myöhemmin kun odotin sitä, sillä oli suuri merkitys. Sainkin sen sellaisena päivänä, joka oli merkityksellinen ja aina muistan sen päivän. Nyt lähenee poikani kuolinpäivä...!
Veljeni kuolemasta on nyt reilu 4 kk ja odotus jatkuu, eli kuolinsyytä ei ole vielä selvitetty saatika meille tiedotettu. Heti aluksi kyllä sanottiin että voi mennä jopa vuosi ennenkuin saamme tietoa, joten kärsivällisesti vaan odotamme.
Kiitos teille Tarina ja Menetys. Tuntuu tosiaan kestävän pitkään nuo kuolinsyiden selvitykset. Ei auta kuin meidänkin vain sitten kärsivällisesti odotella. Aika tärkeältä minustakin nyt tuntuu saada syy selville. Toivoa sopii, että selviäisi. Meille sanottiin,että voi käydä niinkin, että kuolinsyytä ei saada selville, vaikka se varmaan on harvinaisempaa.
Mieheni veli 47 v kuoli yksin työpaikallaan ja muistan, että silloinkin oli tuskallista odottaa kuolinsyyn valmistumista, ei tosin kestänyt näin kauaa. Hän kuoli rinta-aortan repeytymään, olisi luullut, että olisivat voineet antaa heti aluksi jotain tietoa, mutta emme saaneet, ainoastaan jotain poliisin epäilyjä, jotka sitten eivät pitänet lainkaan paikkaansa.
Jaksamista ja voimia teille molemmille, jatketaan odotusta
Me asustelemme pääkaupunkiseudulla jossa myös veljeni kuoli, ja itse olen päätellyt että kuolinsyyn saaminen kestää koska ruuhkaa varmasti on. Täällä asuu sen verran paljon ihmisiä ja kuolintapauksiakin on sitten varmasti paljon. Ja olettaisin että poliisitutkintaan menevät kuolemat ovat etusijalla, eli varmaankin tällaiset "luonnolliset" kuolemat jäävät murhien ym. jalkoihin jonossa. Veljeni oli kuollut nukkuessaan ja luulen tosiaan että tällaisia tapauksia selvitellään tyylillä "sitten kun on aikaa".
Meillä on se onni (jos sitä nyt onneksi voi kutsua) ettei kuolinsyyn uupuminen meidän perhettä juurikaan vaivaa. Ainakin itse ajattelen että samapa se, koska ei se veljeäni takaisin kuitenkaan tuo. Mutta ymmärrän kyllä että montaa ihmistä se voi ihmetyttää ja vaivata todella paljon, ja silloin onkin harmi jos joutuu odottelemaan kuukausia toisensa perään. Ja kyllä itsekin haluan veljeni kuolinsyyn saada selville joku päivä, mutta en ole tämän kaiken keskellä jaksanut niinkään keskittyä siihen, vaan lähinnä surusta selviämiseen.
Kyllä sen raportin sieltä jossain vaiheessa kuitenkin saa, kannattaa vaan koittaa jaksaa odottaa. Ja uskon kyllä että nopeammin tapahtuu jos jaksat soitella perään aktiivisesti!
isän kuolemasta tulee 25. pv 5kk.
Ja myös odottelemme raporttia. Olin jo yhteydessä avauksen tehneeseen lääkäriinkin (helsinkiläinen "iso kiho"lääkäri, joka käy täällä "maallakin" tekemässä avauksia) Ja hän silloin soitti hlökohtaisesti minulle ja pyysi ottamaan uudelleen yhteyttä mikäli raportti ei ole saapunut vielä toukokuun alkuun mennessä. Otin yhteyttä, mutta nyt ei kuulunut mitään takaisin päin..
Eli odottelemme ja odottelemme.
Ei se tosiaan isää takaisin tuo, mutta jotenkin se vaan on vielä se yksi rengas joka tästä tapahtumaketjusta puuttuu. Oletettavasti isäni kuoli kammiovärinän jälkeen sydänpysähdykseen. Mutta SILTI haluaisi sen virallisen raportinkin..
Voimia ja osanottoni sinulle!
Kiitos. Voimia suruusi myös sinulle. Toivn, että avaustulos saapuisi pian. Toisaalta se on sitten siinä mustaa valkoisella, minun lapseni on ollut vain yksi tapaus avaavalle lääkärille. Hän on lopullisesti poistunut tästä elämästä
Hyvä, että nyt tiedän kuitenkin, ettei tarvitse olla huolissaan avaustuloksen viipymisestä, vaan voin vielä odotella, kun teillä muillakin läheisensä menettänellä on samat kokemukset.
sulhaseni kuolemasta on 7kk eikä vielä ole tullut avauspöytäkirjaa,viimeksi kun sitä tiedustelin niin sanotiin että voi mennä jopa kahdeksan kuukautta.
Olet odotellut.Aluksi meille poliisi sanoi, että n.3 kk kuluttua tulee tieto, mutta sinäkin zaritsa65 olet joutunut jo noin pitkään odottelemaan lopullista tietoa Kun veljeni poika kuoli viisi kuukautta ennen minun poikaani liikenneonnettomuudessa, niin he saivat tiedon vajaassa 4 kk:ssa. Nyt teidän muiden kokemuksia lukiessani, arvaan että he saivat tiedon nopeammin siksi, kun piti saada selvitykset
vakuutusyhtiölle korvausasioissa.
On kyllä tosi paljon rauhoittanut, kun te muutkin olette joutuneet odottelemaan pitkään tuloksia. Meillä on vain kaikki asiat venähtäneet pitkälle. Keskiviikkona vihdoin lähdemme tyhjentämään pojan asuntoa, se pitäisi myydä, samoin auto ym. ym. Nämä asiat ovat tuntuneet turhanpäiväisiltä, mutta pakkohan asiat on hoitaa. Pelottaa mennä sinne pojan asuntoon, vaikka ajattelenkin, että tavaroitahan siellä vain on. Pahin on jo tapahtunut, poika on poissa. Tiedän, että siellä tulee niin paljon muistoja vastaan ja ne tekevät vielä niin kipeää.
n.9 kk.tasan tarkkaan...ja sitten kun hermoilin ja soitin sinne missä se tehtiin.... niin samana päivänä oli postiteltu niitä papereita..ja vihdoin viimein saatiin se avaus kirja ja kuolintodistus.
-siis ei toki tuokkaan takas mutta kyllä se sillai helpotti asioiden käsittelyä omassa mielessään kun sai tietää syyn..ainakin meille se oli niin tärkeetä ja jotenkin sai laittaa kaikki arvailut sinne toiseen moppiin..ja sai miettimiseltään rauhan.