Minua on risonut, että monet karavaanarit pitävät vaunun etuseinässä karavaanariviirin ohella liehumassa pienikokoista Suomen lippua.
Siniristilippumme on siinä joutunut olemaan koristeena aamusta iltaan, yöt ja päivät.
Liehuva kansallinen lippumme kuulu juhlaan samoin kuin tekemään arjesta juhlaa, mutta sen käyttö koruesineenä merkitsee sen aliarvioimista.
Kummeksuttaa, että asianomainen keskusjärjestökin on jopa suosinut kyseistä käytäntöä antamalla ohjeita lipun sijoittamisesta.
Liehuva Suomen lippu ei ole tarkoitettu koristukseksi.
Siniristilippumme on siinä joutunut olemaan koristeena aamusta iltaan, yöt ja päivät.
Liehuva kansallinen lippumme kuulu juhlaan samoin kuin tekemään arjesta juhlaa, mutta sen käyttö koruesineenä merkitsee sen aliarvioimista.
Kummeksuttaa, että asianomainen keskusjärjestökin on jopa suosinut kyseistä käytäntöä antamalla ohjeita lipun sijoittamisesta.
Liehuva Suomen lippu ei ole tarkoitettu koristukseksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kait se on sitä kovaa innostusta,kun on liput ja laput pitkin vaunun kylkiä,pinssit liiveissä jne.
Eihän siinä silti mitään pahaa ole.Suomenlipulle vois olla kyllä oma sääntö.
Rannikkoseudulla ihan hyväksyttävää pitää suomenlippua esillä,tietää ettei tarvii ranta-ruottalaisten kanssa olla tekemisissä. ;-)))))
Mitteepä sitä loma oes muuta ku juhlloo ja sillonha se passovvaa, oekkeesttaan on ehottoman pakollista liputtoo yötäpäevvee.
Outko miettinnä jotta aeka monessa tuvassa on semmonen pikkunen lipputanko ja siinä on mikkeepä muu ku SUOMENLIPPU ja se liehhuu lepattelloo ympärvuorokauvvenj.
Ihan Ite,etuteltan yksi kiisteltyimmistä hahmoista ja päähänpotkistuista,olen vilpittömän iloinen,että olet vielä kuitenkin olemassa... :)
Hörps vaan sullekkin!
Lippu pikku lipputangossa tuvassa kotiväen ihaltavana on eri asia.
Se ei liehu siellä kaikkien nähtävissä ulkosalla.
Karavaanarien moinen liputus saisi loppua. Ei se kuulu suomalaiseen käytäntöön.
Suomen lippu ei ole koriste.
Kun mä olen lomalla nii silloin on juhlapäivä ja sillon mä liputan.
Mut kummalla kädellä saa pyyhkästä?
Itse en liehuta vaunun seinässä minkään valtakunnan lippuja enempää kuin pane jäsennumeroakaan näkyville.
Ei vaunu ole mikään koristeltava joulukuusi.
Kyseessä ei luultavasti edes ole suomen lippu.
Kansallislippumme on suorakaiteinen ja sen mittasuhteet ovat: 1) korkeus 11 ja pituus 18 mittayksikköä; 2) ristin sakaran leveys 3 mittayksikköä; sekä 3) kenttien korkeus 4, tangonpuoleisten kenttien pituus 5 ja ulompien kenttien pituus 10 mittayksikköä.
Ja sininen väri: valontiheyskerroin Y = 5.86 sekä värikoordinaatit x = 0.1856 ja y = 0.1696, L*a*b*-järjestelmässä L* = 29.06, a* = 7.24 ja b* = -36.98.
Jos liehuva lippunne ei täytä edellisiä vaatimuksia, niin se ei silloin ole kansallislippumme, eikä sitä tarvitse kunnioittaa kuten kansallislippuamme. Ei tuollaiset viirit ole sen enempää suomen kansallislippuja, kuin sinivalkoiset pöytäliinannekaan.
Lukekaa nyt tuosta kaikki ! Jouko puhui asiaa !
- Olen muuten nähnyt kahvimukissakin Suomen lipun kuvan. Uskaltaakos siitä kupista juoda auringonlaskun jälkeen muuta kuin Juhannuksena ? Käytettynä ostetun henkilöautoni takapäässä on Suomenlipputarra; mitkä ovat sallitut ajoajat, saanko käyttää autoani vain juhlapäivinä ?
- Muutenkin olen sitä mieltä, että lippu näkyviin ja enemmän !
Repe ja Repen kuva ovat kaksi eri asiaa. Repen kuvaan voidaan myös rinnastaa mahdollinen Repe-tarra.
Samoin Suomen lippu ja Suomen lipun kuva - myös tarrana - ovat kaksi eri asiaa.
Repe voi siis ilman tunnonvaivoja juoda lippumukistaan kahvia ja ajaa mihin aikaan päivästä tahansa autolla, johon hän on isänmaallisesti liimannut siniristippuisen tarran. Ne voidaan rinnastaa juuri Repen kuviin, joita epäilemättä on hyvin monella.