"Valehtelu on suomalaista kansanperinnettä. Siitä kertovat
sananlaskut kytkeytyvät laajaan kansainväliseen
valehtelua halveksivaan perinteeseen. Sen johtoajatuksena
on, että heikot valehtelevat eniten.
Valheella on lyhyet jäljet, mutta pitkä häntä, joka lopulta
alkaa heiluttaa koiraa. Valhe ei elä ikuisesti, vaan totuus paljastuu
viimeistään silloin, kun joku vuotaa totuuden lehdistölle.
Asioiden oikea laita valuu julkisuuteen
kuin likavesi Nokian
vesijohtoverkkoon. Miehen mittana
on pidetty hänen sanojensa
luotettavuutta ja siksi ”sanasta
miestä ja sarvista härkää” on tunnettu ilmaisu erityisesti
maaseudulla. Saksalaisten mielestä kerran valehtelija on aina
valehtelija, mikä kuvastaa luottamuksen ja valheen välistä
tiukkaa sidosta.
Luottamuksen voi menettää vain kerran. Muinaiset kreikkalaiset
olivat jopa sitä mieltä, ettei valehtelijaa uskota enää
silloinkaan kun hän puhuu totta (Aisopos 500 eKr.). Suomalaisen
sananlaskun mukaan kolmesti valehdeltuaan valehtelija
alkaa uskoa itseään ja siten valheesta tulee tosi.
Valehtelijat tietävät parhaiten totuuden. ”Kuinka he muuten
osaisivat sen kiertää aivan kuin se olisi reimari” (Erno Paasilinna).
”Armoitetun valehtelijan lahja on sillä, jonka puhetta
uskotaan, vaikka hänen tekonsa huutavatkin vastaan” (Sylvi
Kekkonen).
Mikä on valhetta? Kirjailija Francis Baconin (1561-1626)
mielestä valhe on naamioitu totuus. Sen mukaan totuus on
suhteellinen asia. ”Puhun niin totta kuin voin” (Anneli Jäätteenmäki.)
Totuuden voi muotoilla myös niin, että antaa ”liian
kategorisen vastauksen” (Matti Vanhanen). Tällöin totuuteen
on sisällytetty jotakin sellaista, joka ei siihen kuulu. Filosofi a
tuntee myös kategorisen imperatiivin (Immanuel Kant), jonka
mukaan hyveellinen toiminta on sellaista, jota voitaisiin pitää
yleisesti hyväksyttävänä lakina. Periaatetta on kuvattu myös
siten, että muita ihmisiä pitää kohdella ihmisinä eikä esineinä
tai oman vallankäytön välineinä. Kristillisessä perinteessä
pidetään valheista pahimpana sitä, että lausuu väärän todistuksen
lähimmäisestään.
Ministerit ovat vannoneet valan ja ministereiksi valitaan
vain rehellisiksi tunnettuja kansalaisia. Vala ei kuitenkaan saa
uskomaan mieheen, vaan miehen pitäisi uskoa antamaansa
valaan pysyä totuudessa.
Paljonko saa valehdella? Jokainen joutuu itse päättelemään,
uskooko omiin korviinsa vai poliitikon sanaan".
http://194.188.93.116/wl_lansi/newsp/lansi/ad/080606/4d7bbb58689726bcb85d67c4c6831e28.pdf
sananlaskut kytkeytyvät laajaan kansainväliseen
valehtelua halveksivaan perinteeseen. Sen johtoajatuksena
on, että heikot valehtelevat eniten.
Valheella on lyhyet jäljet, mutta pitkä häntä, joka lopulta
alkaa heiluttaa koiraa. Valhe ei elä ikuisesti, vaan totuus paljastuu
viimeistään silloin, kun joku vuotaa totuuden lehdistölle.
Asioiden oikea laita valuu julkisuuteen
kuin likavesi Nokian
vesijohtoverkkoon. Miehen mittana
on pidetty hänen sanojensa
luotettavuutta ja siksi ”sanasta
miestä ja sarvista härkää” on tunnettu ilmaisu erityisesti
maaseudulla. Saksalaisten mielestä kerran valehtelija on aina
valehtelija, mikä kuvastaa luottamuksen ja valheen välistä
tiukkaa sidosta.
Luottamuksen voi menettää vain kerran. Muinaiset kreikkalaiset
olivat jopa sitä mieltä, ettei valehtelijaa uskota enää
silloinkaan kun hän puhuu totta (Aisopos 500 eKr.). Suomalaisen
sananlaskun mukaan kolmesti valehdeltuaan valehtelija
alkaa uskoa itseään ja siten valheesta tulee tosi.
Valehtelijat tietävät parhaiten totuuden. ”Kuinka he muuten
osaisivat sen kiertää aivan kuin se olisi reimari” (Erno Paasilinna).
”Armoitetun valehtelijan lahja on sillä, jonka puhetta
uskotaan, vaikka hänen tekonsa huutavatkin vastaan” (Sylvi
Kekkonen).
Mikä on valhetta? Kirjailija Francis Baconin (1561-1626)
mielestä valhe on naamioitu totuus. Sen mukaan totuus on
suhteellinen asia. ”Puhun niin totta kuin voin” (Anneli Jäätteenmäki.)
Totuuden voi muotoilla myös niin, että antaa ”liian
kategorisen vastauksen” (Matti Vanhanen). Tällöin totuuteen
on sisällytetty jotakin sellaista, joka ei siihen kuulu. Filosofi a
tuntee myös kategorisen imperatiivin (Immanuel Kant), jonka
mukaan hyveellinen toiminta on sellaista, jota voitaisiin pitää
yleisesti hyväksyttävänä lakina. Periaatetta on kuvattu myös
siten, että muita ihmisiä pitää kohdella ihmisinä eikä esineinä
tai oman vallankäytön välineinä. Kristillisessä perinteessä
pidetään valheista pahimpana sitä, että lausuu väärän todistuksen
lähimmäisestään.
Ministerit ovat vannoneet valan ja ministereiksi valitaan
vain rehellisiksi tunnettuja kansalaisia. Vala ei kuitenkaan saa
uskomaan mieheen, vaan miehen pitäisi uskoa antamaansa
valaan pysyä totuudessa.
Paljonko saa valehdella? Jokainen joutuu itse päättelemään,
uskooko omiin korviinsa vai poliitikon sanaan".
http://194.188.93.116/wl_lansi/newsp/lansi/ad/080606/4d7bbb58689726bcb85d67c4c6831e28.pdf
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.