On päivänselvää, että Vuosalmen ja Viipurinlahden taisteluissa heinäkuun -44 alussa ei N-liitto pyrkinyt enää Suomen valtaamiseen vaan ainoastaan parempiin neuvotteluasetelmiin.
Kyllä N-liiton johto hvyin ymmärsi, että joukot olivat sillä hetkellä jo niin tasaväkiset, että ei niillä olisi syvälle Suomeen edetty vaikka olisikin päästy läpi. Alueella hyökkäsi enintään n. 50 000 - 70 000 miestä ja suomalais-saksalainen vastassa ollut armeija koko maassa oli n. 650 000 miestä!!
Tietysti kansallinen itsetunto nousee kun uhotaan mutta totuuskin on tärkeä arvo sinänsä. Tämä tosiasia ei kuitenkaan vähennä veteraanien ponnisteluja mitenkään.
Toisekseen, kannattaa kysyä, että olisikohan syksyllä -44 meille asetettu sen pahempia ehtoja kuin mitä asetettiin vaikka Viipurinlahdella, Ihantalassa ja Vuosalmella vihollinen olisikin päässyt läpi. Rintama vain olisi ollut hieman eri paikassa kuin mitä se nyt oli.
Ehkä neukkujen tarkoitus olikin vain kuluttaa Suomen elävää voimaa mahdollista myöhempää koitosta ajatellen sekä paikallisten komentajien kunniankipeys. Haluttiin hyökkäyttää omat joukot loppuun asti, niin kauan kuin yksikin ukko käveli kahdella jalalla.
Ilomantsin hyökkäys viimeistään oli neukkujen kannalta jo täysin turha ja mieletön. Pelkkää miesten tapattamista. Kolmella divisioonalla ei Suomea olisi hyökkäyksen onnistuessakaan vallattu. Joku paikallinen komentaja typeryydessään halusi sulan hattuunsa. Siksi myös suomalaisten vastahyökkäys oli typerää miesten tapattamista. Mitään emme siitä hyötyneet eivätkä rauhanehdot sen voiton ansiosta vähääkään lieventyneet. Eivät samana syksynä eivätkä myöhemmin Pariisin konferenssissa.
Kyllä N-liiton johto hvyin ymmärsi, että joukot olivat sillä hetkellä jo niin tasaväkiset, että ei niillä olisi syvälle Suomeen edetty vaikka olisikin päästy läpi. Alueella hyökkäsi enintään n. 50 000 - 70 000 miestä ja suomalais-saksalainen vastassa ollut armeija koko maassa oli n. 650 000 miestä!!
Tietysti kansallinen itsetunto nousee kun uhotaan mutta totuuskin on tärkeä arvo sinänsä. Tämä tosiasia ei kuitenkaan vähennä veteraanien ponnisteluja mitenkään.
Toisekseen, kannattaa kysyä, että olisikohan syksyllä -44 meille asetettu sen pahempia ehtoja kuin mitä asetettiin vaikka Viipurinlahdella, Ihantalassa ja Vuosalmella vihollinen olisikin päässyt läpi. Rintama vain olisi ollut hieman eri paikassa kuin mitä se nyt oli.
Ehkä neukkujen tarkoitus olikin vain kuluttaa Suomen elävää voimaa mahdollista myöhempää koitosta ajatellen sekä paikallisten komentajien kunniankipeys. Haluttiin hyökkäyttää omat joukot loppuun asti, niin kauan kuin yksikin ukko käveli kahdella jalalla.
Ilomantsin hyökkäys viimeistään oli neukkujen kannalta jo täysin turha ja mieletön. Pelkkää miesten tapattamista. Kolmella divisioonalla ei Suomea olisi hyökkäyksen onnistuessakaan vallattu. Joku paikallinen komentaja typeryydessään halusi sulan hattuunsa. Siksi myös suomalaisten vastahyökkäys oli typerää miesten tapattamista. Mitään emme siitä hyötyneet eivätkä rauhanehdot sen voiton ansiosta vähääkään lieventyneet. Eivät samana syksynä eivätkä myöhemmin Pariisin konferenssissa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ja sitä kautta Suomen antautuminen. Se oli selvästi määritetty käskyssä operaatio Kotkasta. Siihenhän nämä hyökkäykset kuuluivat osina, kun murtoa ei Ihantalassa saatu.
Vahvuudet ovat ssikäli päin prinkkalaa, että NL:lla oli Suomen rintamilla noin miljoona miestä ja Suomella kenttäarmeijassa noin 450 000 ( kaikkiaan 530 000) ja Saksalla Pohjois-Suomessa noin 150 000 ynnä Jäämeren rannikolla ja Pohjois-Norjassa noin 50 000.
Hyökkäysalueilla puna-armeijalla oli aina moninkertainen henkilöstön ja tulen ylivoima.
Kirjoittajalla ei näy olevan lainkaan sotilasasiantuntemusta.
Marsalkka Govorovin ja hänen alaistensa tehtävä oli voimassa noin 15.7. asti. Silloinhan hyökkäykset olivat jo laantuneet, paitsi siis Ilomantsi.
NL ei sinänä tarvinnut paikallisia voittoja. Se tiesi jo voittaneensa sodan ja sanelevansa rauhanehdot, teki Suomi mitä hyvänsä. Niinpä Stalin antoi 15.7. Ruotsin suurlähetystönsä kautta tiedon, että NL oli valmis keskustelemaan rauhasta, mutta Suomen oli tehtävä aloite eli pyydettävä neuvotteluja.Näinhän sitten elokuussa kävikin, kun Mannerheimista oli tullut presidentti ja hän oli sanonut liittosuhteen Saksaan irti.
"Menette niin pitkälle kuin pääsette, mutta lisää joukkoja ette saa". Eiköhän tämä kerro jo sen että suomea yritettiin miehittää, mutta voimat ei riittänyt. Melko typerä ajatella että Stalin olisi huvikseen laittanut niin voimakkaan hyökkäyksen joka vaivoin torjuttiin, ihan vain sopimusteknisten syiden takia. Ei venäjällä nyt niin paljon miehiä ollut tuhlattavana vaikka tietyt tahot niin väitti.
Ei tuollaista käskyä sotatoimista anneta, eikä koskaan annettu. Tehtävänä oli tuhota Suomen armeija ja pakottaa maa antautumaan. Sillä lähdettiin Kotka-operaatioon, joka epäonnistui Suomen torjuntavoittoihin.
Suomalaisten antautumisehtoja 9½ kuukautta valmistellut Vorosilovin komitea oli saanut kokoon Suomelle tarkoitetut antautumisehdot. Komitean sihteeri S.Bazarov luovutti ne 26.6. ulkoasiainkomissariaatin ” salaisen poliisin miehelle ” V. Dekannozille ( turvallisuus orgaanilla alkoi olla tässä vaiheessa mahdollisuuksia kiinnittää entistä enemmän huomiota Suomeen). Odottamansa antautumisallekirjoitukseen myöntymisen sijasta neuvostoliittolaiset saivat tiedon SUOMALAISTEN SOLMIMASTA LÄHEISEMMÄSTÄ SOPIMUKSESTA SAKSALAISTEN KANSSA.
Tämä oli epämiellyttävä käänne eneralissimukselle, jonka strategiset RESERVIT OLI OHJATTU VALKO-VENÄJÄLLE. Ryti-Ribbentrop sopimus oli neuvostodialektiikkaan VUOROVAIKUTTAVA ESITYS, joka osoitti yllätystä Neuvostoliiton sodankäynnin johdolle, koska se osoitti MUUTOSTA MUUALTA LÄHTÖISEKSI KUIN NEUVOSTOJOHDOSTA.
Tämä poliittis-sotilaallinen huippuhetki oli lähtökohta suomalais-neuvostoliittolaiselle yhteisymmärrykselle, koska sitä ei ollut neuvostoesitys sen julkisessa tai salatussa muodossa.
Hetki oli ennen kaikkea lähtökohta sille ennustamattomalle toiminnalle , joka sekoitti neuvostopeliä Suomen suunnalla ja aikaansai yhä enemmän GKO:n taloudellisten suunnittelijoiden arvonantoa suomalaisille ( muiden ideologisten , srategisten ja valtakunnan rajallisten kysymysten tultua ohitetuksi - eikä dilektiikan lakien mukaisesti päinvastoin.
Suomen hallitus vastasi 27.6. 1944 jolloin 21. Armeijan joukkojen olisi pitänyt olla jo ohi Lappeenrannan ja 23. Armeijan lyödä kättä Syväriltä edenneiden Karjalan Rintaman joukoille sekä saksalaisten aseavun vaikutettua suuremmassa mittakaavassa kuusi päivää ja Ryti – Ribbentrop - sopimuksen tultua vast`ikään solmituksi, ” ymmärtäväisen ” vastauksensa Neuvostoliitolle:
”Suomen hallitus haluaa vilpittömästi rauhaa ja ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon ja on tässä mielessä valmis myönteisesti harkitsemaan jokaista sille tehtyä ehdotusta, jonka se havaitsee takaavan Suomen suvereenisuuden ja itsemääräämisoikeuden sekä kansainvälisen yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen säilymisen ynnä kansan elämisen taloudelliset edellytykset ja mahdollisuudet.
Stalinin ja USA:n Moskovan lähettiläs Harrimanin käymässä keskustelussa 27.6.1944. lähettiläs totesi itsenäisen Suomen edelleen muodostavan liittoutuneiden sodan jälkeistä kokonaispolitiikkaa.
Tällainen puhe, Suomen kannalta ratkaisevalla hetkellä, suomalaisten tehdessä odottamattomia vastahyökkäyksiä Talissa oli Generalissimukselle syvästi kiusallista, mitä osoittaakin Stalinin antama vastaus. Hän ei halunnut lähettilään esitystä suoranaisesti torjua, mutta totesi suomalaisten hallituksen jäsentän olevan täysin saksalaisten vallassa, Hitlerin agentteja.
He eivät ajatelleet Suomen intressejä. Neuvostohallitus oli ilmoittanut ottavansa vastaan Suomen hallituksen valtuutetut vasta saatuaan kirjallisen ilmoituksen tasavallan presidentiltä ja ulkoministeriltä, että he olivat valmiit antautumaan ( to surrender ) .( Tämä viittaa Vorosilovin komitean työpanokseen jo siinäkin suhteessa, että Romanian ja Suomen suunnalla oli selkeitä neuvostopoliittisia yhtymäkohtia.)
Generalissimus yritti vähentää Suomen esityksen ” rauhanomaisia pyrkimyksiä ” ( eihän Hitlerin agentit voineet olla kansainvälisen järjestelmän rauhanrakentamisen puitteissa )ja korostaa suomalaisten korkeimman mahdollisen poliittisen tason allekirjoitusta.
Tällöin neuvostotoimeenpanovalta Suomessa olisi vahvistettu korkeimmalla mahdollisella tasolla ja Ryti – Ribbentrop - sopimus purkautunut. Jos näin ei tapahtuisi, länsiliittoutuneetkin näkisivät suomalaisjohdon Ribbentrop – sopimuksen konkreettisuudella Saksan agenttina. Ja kansainvälisen politiikan neuvostopyrkimykset vahvistuisivat Suomen suunnalla.
Stalinin esityksessä, sen lisäksi, että Neuvostoliitto katsoi olevansa Suomen puolella, tuli esiin epäsuorasti ” sotarikollisnen puoli ja hallituksen vaihdos ”-ratkaisut. Tämä oli kuitenkin Stalinin virhedialektisointia, - NIIN KAUAN KUIN PUNA-ARMEIJA EI PÄÄSSYT ETEENPÄIN TALISSA . Esitys oli – paitsi että se imitoi Saksan saamaa sopimusta Suomesta sen korvikkeena ” tyhjään laukaisijana ” – hyppy tuntemattomaan.
Suomen sotavoimien komentajan – armeijan ja Suomen rajanturvaamisen elinvoimaisuuden ytimen –allekirjoituksen sijasta se otettaisiin joltain TOISELTA.
Tosin tämä Stalinin epäsuora lausunto osoitti myös halua ALENTAA Mannerheim ALEMPIASTEISEKSI sekä siten saada hänen rajoja puolustava realistinen suomalaisia yhteensitova näkökulma SYRJÄYTETYKSI. Mannerheimin kautta oli vaikea tarttua Suomen heikkoihin renkaisiin ja sitä kautta hallita koko organismiä.
Mannerheimin allekirjoitusvaihtoehtoa ei enää näytetty angloamerikkalaisille, vaan esitetty korkeampi poliittinen allekirjoitus takaisi Mannerheimin aseman suomalais- neuvostoliittolaisessa kahdenkeskisessä allekirjoituksessa Suomen riippumattomuuden vahvistajana angloamerikkalaisiin.
Barazovin Dekanosoville antama Vorosilovin komitean ” sekretno projekt ” Suomen antautumista koskevaksi asiakirjaksi. on päivätty 28.6. 1944.
Sopimuksen allekirjoittaminen olisi merkinnyt Suomen täydellistä sotilaallista, taloudellista, poliittista ja yhteiskunnallista alistamista Neuvostoliitolle ja neuvostoarmeijan sotilashallintoon niin pitkäksi ajaksi kunnes Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus olisi solmittu. Sopimus sisälsi uhkavaatimuksen luonteisen artiklan siltä aralta, ettei Neuvostoliiton tulkinnan mukaan Suomen hallitus tai puolustusvoimien ylipäällystö käyttäisi pakkokeinoja, joilla taattaisiin ehtojen täyttäminen.
Sitä paitsi Neuvostoliiton hallitus voisi ”tarvittaessa” sanoa irti koko sopimuksen, jolloin irtisanominen astuisi voimaan välittömästi.
Sopimus oli viimeisen artiklan mukaan laadittu sekä venäjän - että suomenkielisenä, venäjänkielisen tekstin ollessa todistusvoimainen, ja ” sen ymmärtämistä koskevissa riitatilanteissa valvontakomission päätökset ovat lopullisia”.
Sopimuksen olisivat allekirjoittaneet sekä Neuvostoliiton että Suomen hallituksen valtuutetut ja maitten puolustusvoimien valtuutetut. Jo sopimuksen aluksi Suomelle tehtiin selväksi, mistä oli kysymys: ” Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet.
Suomen hallituksen ja puolustusvoimain johdon oli hyväksyttävä täysin Neuvostoliiton vaatimukset. Sotilaallisissa ehdoissa edellytettiin, että ” Suomen maa-meri- ja ilmavoimat, sijainnista riippumatta ANTAUTUVAT EHDOITTA ”. Suomen alueella olevat saksalaiset joukot on välittömästi riisuttava aseista ja internoitava ( vangittava ).
Samalla oli otettava huomioon, että Suomen armeija olisi osallistuttava saksalaisten joukkojen aseistariisuntaan NEUVOSTOLIITON SOTAVOIMIEN PÄÄLLYSTÖN ALAISUUDESSA.
Tämä teksti toteutuessaan olisi asettanut länsiliittoutuneet tapahtuneiden tosiasioiden eteen. ” Poliittisten neuvotteluiden ajauduttua umpikujaan tilalle tuli sotilaallinen sopimus, jonka kohdat olisivat toteutuessaan ulottuneet syvälle yhteiskuntaelämän alueille: antautumisehtojen mukaan kaikki viestiliikenne maassa olisi loppunut (kohta jonka muunnoksen Ruotsin kabinettisihteeri Boheman pani myöhemmin merkille välirauhansopimuksesta),
SATOJA TUHANSIA IHMISIÄ OLISI ERISTETTY LEIREIHIN ( yhdessä Lotta Svärdin kanssa suojeluskuntaan kuului satoja tuhansia nimenomaan länsimaista Suomea puolustaneita ” kapitalisteja ”). Tuloksena olisi ollut maan täydellinen eristäminen, sillä kaikki puhelin- ja radioliikenne olisi lakannut samalla hetkellä.
Ydin oli kuitenkin sotilaallinen. Kun Suomen armeija tunnustaisi täydellisen tappionsa , niin Suomen suunnan saksalais-suomalaisesta dualismista päästäisiin eroon ja maa saataisiin yhden neuvostosotilasjohdon alaisuuteen.
Sopimuksen allekirjoittajiksi kaavailtiin siis Suomen armeijan ylipäällikköä ja Leningradin Rintaman komentajaa. Ei ollut sattuma että Govorovista tehtiin marsalkka.
Viipurin valtauksen jälkeen antautumisasiakirjan päivämäärä (28.6) osoitti myös ratkaisevan operaation tavoitteita. Leningradin rintaman komentaja olisi ollut samanarvoinen vastassaan olleen allekirjoittajan kanssa ( vähän samaan tapaan kuin marsalkka Wilhelm Keitel ).
Sopimus olisi tullut voimaan allekirjoitus hetkellä. Asiakirjan päivämäärä on sen hetkisen tilanteen mukainen ja samanaikaisesti – ristiriitaisesti – suoranaisesti liitettävissä 23.6 esitettyyn antautumisvaatimukseen,
prosessoitavissa sen jatkoksi.
Bazarovin toimenpiteellä ja Ribbentrop sopimuksen vaikutuksella. YLIN TUOMIOVALTA OLISI KUULUNUT SUOMESSA antautumisen jälkeen neuvostojoukkojen miehityskomentajalle MARSALKKA GOVOROVILLE.
Sen perustella olisi puututtu myös yhteiskunnallisiin suhteisiin, esim. puolueiden kieltämiseen, jolloin Zhdanovin ja Gusevin arvojen korottaminen ei tunnu yllättävältä.
Muualla Itä – Euroopassa ( varsinkin marsalkka Rodion Malinovskin Romanian Lounaisella suunnalla ) mutattis mutandis - kaava oli sama: kun ylin tuomiovalta oli neuvostojoukkojen miehityskomentajalla, niin siitä lainsäädöntö- ja toimeenpanovallan siirtäminen kommunisteille ” vallankumouksellisessä hypyssä ” oli ” luonnollinen asia ”. Lisäksi sopimuksessa tuli esille ne negatiiviset kohdat, joita suomalaiset olivat logiikkansa rajoituksella otaksuneet mahdollisiksi KEVÄÄN RAUHANNEUVOTTELUIDEN AIKANA.. Talouselämä olisi saanut siis ratkaisevan aseman, mikä kuuluikin ” tuotantolaitosten kansallistamiseen ”.
Mannerheimin eniten pelkäämä kohta keväällä olisi toteutunut ja Suomen talous olisi saanut GKO – riippuvuutensa. Tuomiovallan osalta tekstissä korostuvat ” hallitus ja kansa ” –painotukset.
Neuvostoliitolaisille parhaassa mahdollisessa tapauksessa antautumisen allekirjoittajiksi saataisiin Suomen tärkein johto, presidentti tai ulkoministeri. Stalin ei paljastanut Harrimanille ylipäällikön allekirjoitussuuntaa, koska silloin olisi nähdä selkeästä miehityskaava ja siihen hahmottaa puuttuva eko-elementti: turvallisuusorgaani.
Tällöin olisi kuitenkin saatettu vaaraan Yhdysvaltojen presidentin kiitollinen asenne ” Neuvostoliitonhämmästyttävästä tukihyäkkäyksestä lännelle ”.
Ryti-Ribbentrop- pakti sai kuitenkin aikaan sen, että – Suomen pääministerin ilmoitettua vielä Suomen jatkavan sotaa Saksan rinnalla ( 27.6.) – USA:n departamentti julkaistiin nootin 30.6., jossa ilmoitettiin USA:n katkaisevan suhteensa Suomeen.
USA:n oli nyt helpompi nähdä Suomen suunnan tilanne Stalinin toivomalla tavalla –ja
edelleen ( jopa kasvavassa määrin ) hyväksyä Neuvostoliiton ” tukihyökkäys ”. Generalissimus oli siinä mielessä saavuttanut tavoitteensa, että saattoi yksin hoitaa asiansa Suomen kanssa pelkäämättä USA:n väliintuloa tässä vaiheessa, mutta ei muussa mielessä, esim. Saksan. Teko avasi kuitenkin liittoutuneiden ” yhteistoimien ” suunnan muuallakin Itä-Euroopassa. Mannerheimiä ei vielä voitu kompromettoida allekirjoittaja-asemansa ja länsivaltojen takia, KOSKA ERILLISSOTATEESI olisi voinut tulla esille. Siksi ratkaisutaisteluiden pysytellessä sitkeästi Viipuri –Kuparsaari – Taipale – linjalla Mannerheim armeijoineen pysyi Stalinin dialektiikassa ennustamattoman suurena, yllätyksellisenä strategina.
Leningradin Rintaman johdolta ei puutunut kuitenkaan yrityksiä saadakseen suomalaisasemat murtumaan, mikä olisi ollut onnistuessaan helpoin tapa saada ” suomalaiset muuttamaan hallitustaan, niin ettei Neuvostoliitto puuttunut toisen maan sisäisiin asioihin ”.
Mutta neuvostodialektiikka oli Suomen suunnalla jo katkonaista: Dekanozovin saatua Vorosilovin komitean antautumisehdot SUOMI ALLEKIRJOITTI RYTI -RIBBENTROP –PAKTIN. Tällöin Stalin katsoi aiheelliseksi esittää Harrimanille toteen näytetyksi Suomen hallituksen vasalliuden Saksaan
Seuraavana päivänä Suomen puna-armeijan sotilashallinnolle sotilaallisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja yhteiskunnallisesti ALISTAMISEN ASIAKIRJA oli valmis.
29.6.Govorov ilmoitti Stavkalle, ETTEIVÄT SUUNNITELMAT LAPPENRANNAN TASALLE ETENEMISESTÄ OLLEET TOTEUTUNEET. Kaksi armeijakuntaa puuttui.
30.6 USA ilmaisi Stalinin toiveiden mukaisesti katkaisevansa suhteet Suomeen ja Leningradin Rintaman komentaja aloittavansa uuden operaation hyökkäyksen nopeuttamiseksi. Stavka ei voinut enää antaa muiden operaatioiden vuoksi vahvistuksia, iskujen synteesin välissä oli ylipääsemätön, valtakunnanrajallinen ja ideologinen katkos, Suomen armeija.
Kotka operaatioon sisäsuomeen laajennettuun tilaan entisen rinnalle tarkoitettu 59. Armeijakunta jäi vaille käyttöjoukkoja ja alistettiin aikaisempien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Liikkuvan panssariryhmän komentaja oli erotettu epäonnistumishetkellä Mustamäessä ja 23. Armeijan komentaja Itä-Kannaksen prosessitarkastuksen
jälkeen. Leningradin Rintaman ja ” länsikannakselaisen ” 21 Armeijakunnan komentajan pelasti se, että neuvostovaatimukseen ehdottomasta antautumisesta suomalaiset olivat vastanneet jo kesäkuun lopulla SOLMIMALLA RIBBENTROP – RYTI- SOPIMUKSEN.
Siinäpä sitä faktaa joka saa vasureiden päät painuksiin.
Kumpikohan teistä enemmän ja nopeammin
tarvitsee hoitoa sinä vai tämä Tapio?
Teksti on ainakin jonkun vähäjärkisen
tekstiä!
Tekstihän on marxilaista dialektiikkaa sovellettuna kesän 1944 tapahtumiin. Mikä vasuri sinä olet, kun et sitä ymmärrä? Tapahtumat ovat aivan oikein kuvattuja, vaikka Tiihosen tapa käyttää käsitteitä on hänen ikiomansa.Sotahistorioitsijat ja sotilasasiantuntijat kohottelevat kumakarvojaan tekstiä lukiessaan.
Mutta sinä et siis ole oikea marxilainen, kun et marxilaista dialektiikkaa ymmärrä...
" Tiihosen tapa käyttää käsitteitä on hänen ikiomansa.."
Näinhän se menee. Mutta kun lukee useampaan kertaan noita hänen omintakeisilla kielikuvilla höystettyä faktaa, niin tulee huomanneeksi kuinka hänen kielellinen ilmaisunsa on tarttuvaa, minun mielestä se on jopa jalostettua vittuilua asiaa väärin tulkinneita kohtaan, todellista rautalangasta vääntämistä!
Hieno ihminen varmaan tuo Tiihosemme.
Laitanpa vielä - mistä lainaukseni on lähtöisin ettei tule epäselvyyksiä.
Tapio Tiihonen - Ratkaisu Kannaksella 1944. Neuvostoliiton Suomen valloitusyrityksen hyökkäyssuunta Karjalan Kannakselta Helsinkiin.
Luin tietyllä mielenkiinnolla Tiihosen tekstiä Kysehän on väitöskirjasta.En osaa sanoa, onko tarkoituksellista pottuilua, vaan vain yritys kertoa marxilaisilla käsitteillä meille peräti tuttu tapahtumaketju. Tiihosella on pohjana jättimäinen asiakirjatyö, joten faktat ovat kyllä kohdallaan. Joskus paistaa esiin heikohko sotilasasiantuntemus.Lukuelämyksenä se on melko raskas, varisnkin lopuksi, kun on jo kyllästynyt vatvomiseen.Käsitteistö on kyllä sellaista, että perinteisen sotilastermistön tuntijana välillä pyörittelee päätään, eikä oikein jaksa syventyä tutkijan kaikkiin kielikuviin. Sitä marxilaisuutta riittää liiankin kanssa.
otetaanpa lusikka kauniiseen käteen.
" Marxilaiseen filosofiaan kuuluvat materialistinen historiankäsitys, materialistinen dialektiikka ja paljon muita teoreettisen filosofian osa-alueita. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marxismi
Tiihosen vastaväittäjänä oli omassikan tulkinoissaan isoja kupruja tehnyt Martti Turtola. Väitöstä ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä. Siitä puuttuu kaikki akateemisen tutkimuksen peruselementit kuten, muuten, useimmiten myös näiden ns. sotahistorioitsijoidemme tutkimuksista.
Kirjasta tuli 14 vuoden (!) kokoamisen jälkeen noin 800-sivuinen tiiliskivi, joka on lähes pelkästään otteita ja kopioita sotapäiväkirjoista, taistelukertomuksista ynnä muusta ja kaikenlaisesta, asiasta ja asian vierustalta, sanalla sanoen ilman päätä ja häntää, alkua ja loppua.
Tuo tieto neukkujen miljoonasta miehestä on vanhaa liioittelua. Toisekseen, avauksessa puhuttiin Kannaksen seudun keskeisten suurtaistelualueitten mieslukumäärästä, joka oli hyvin pieni tuohon miljoonaan verrattuna.
Neukku ei myöskään aloittanut yleishyökkäystä kaikilla suunnilla mikä olisi ollut luonnollista jos koko maa olisi halutta vallata ja valmiina olisi seissyt miljoona miestä. Miksi moinen valtava keskitys maan valtaamiseksi mutta sitten kuitenkaan ei hyökätä koko voimalla?
Käskyt on käskyjä ja niihin laitetaan suurhyökkäyksen yhteydessä aina ylimääräistä mahtipontisuutta. Eikä neukku tietenkään olisi pannut pahakseen jos Suomen armeija olisi luhistunut ja Suomi antautunut. Siksi kannattaa aina kokeilla kepillä jäätä, että josko onnistuu?
*****Marsalkka Govorovin ja hänen alaistensa tehtävä oli voimassa noin 15.7. asti.*****
Älä sinä tuollaisia päivämääriä tuijota, ne ovat kameraalisia eivätkö kuvasta todellista tilannetta. Neukuilla vain oli sellainen ikävä tapa, kuten vähän sakuillakin, että hyökkäykseen varatut voimat hyökkäytettiin loppuun asti vaikka tilanne olisikin ollut jo täysin toivoton.
Neukku varmaan myös yllättyi saamastamme Saksan sotilasavusta. Ilman sitä apua olisi lopputulema ollut täysin toinen. Kuhlmein Stukat sen ratkaisi suurelta osin, sen ovat suomalaisetkin myöntäneet.
Kyllä Tiihosen teos väitöskirjan reiän täyttää. Sen verran olen niitä sotilasasiantuntijana lukenut.Sotahistoriallisesti se on hyvin pätevää työtä. Kesän 1944 suurhyökkäys on erittäin tarkasti kuvattu kaiken marxilaisen dialektiikan sisällä.Sen käytön pätevyyttä en osaa arvioida. Ehkä Turtola osaa? Joka tapauksessa arviointilautakunta on väitöksen hyväksynyt.
Turtolan toiminnasta vastaväittäjänä en tiedä. Sotahistorioitsijana ( = sotahistorian professori) hän on erityisen pätevä ja uusiakin uria aukova.Sotahistorioitsijoitamme arvostellaan jostain syystä erityisesti äärivasemmalta, mikä on ymmärrettävää. Siellä ollaan ikuisesti katkeria viime sotien lopputuloksesta ja yritetään kostaa ja mustamaalata tapahtumia kaikin tavoin.Asioiden rehellinen kuvaaminen ei vasemmistolle lainkaan kelpaa.
Sotahistorioitsijoihin lukeutuu suuri määrä eturivin historioitsijoitamme.On aika erikoista väittää, että esim. Mauno Jokipii, Ohto Manninen tai Tuomo Polvinen eivät hallitse akateemista tutkimusta. Joukossa on kyllä esimerkiksi Heikki Ylikangas, jonka viimeisissä "tutkimuksissa" ei todellkaan ole päätä eikä häntää.Useimmat muut sen sijaan hallitsevat asiansa.
koko Suomen rintamalla Kannakselta Petsamoon. Mukana ovat myös meri- ja ilmavoimat, ilmatorjunta jne.Kannaksella hyökkäsi noin 300 000 miestä taistelujoukoissa.Ratkaisevaa oli suunnaton materiaaliylivoima.Suomalaisia oli lauksi 75 ooo sitten noin 150 000, siis armeijakunnissa.
Hyökkäyksen rytmittäminen oli kiinni materiaalista ja ilmavoimista. Petsamossahan hyökättiin vasta lokakuussa. Suurvallankin resursseilla on rajansa varsinkin sivusuunnassa.
On huomattavaa, että sivusuunniksi ja loppuun tapattamiseksi kuvatuissa taisteluissa oli kokonaiset armeijat. Viipurinlahdella tuore 59. A ja Vuosalmella 23. A. Läpimurto olisi ollut erittäin vaarallinen kummassa tahansa.Molempien taiisteluvahvuus oli noin 50 000 eli suuri ylivoima puolustajiin nähden.
Saksalaisten avulla oli suuri merkitys. Taistelut käytiin kuitenkin enimmäkseen suomalaisin joukoin.
15.7. on merkittävä päivämäärä, koska silloin taistelut olivat laantuneet. Vuosalmella taisi vielä paukkua.
" Älä sinä tuollaisia päivämääriä tuijota, ne ovat kameraalisia eivätkö kuvasta todellista tilannetta. "
Äläs nyt, poika saattaa ollakin suht koht perillä asioista.
Näin Tiihosemme tilanteesta:
Generalissimus Stalin johti ( mm. salaisen reservikunnan päällikkö Zukovin avustuksella dialektisella yksinkertaisuudella strategisten sotatoimien etenemistä, kun 13.7. oli määrä alkaa Ukrainan suurhyökkäys. Leningradin rintaman komentaja sai Generalissimukselta sähkeen, jossa oli käsky: viisi divisioonaa on heti siirrettävä Suomen rintamalta Leningradiin kaikkine varusteineen muihin tehtäviin.
Leningradin rintaman komentaja sähkötti vastalauseensa ja ilmoitti voivansa valloittaa Helsingin kahden viikon kuluessa. Tunnin kuluessa tuli ylipäällikön vastaus: ” TE VASTAATTE HENGELLÄNNE, ETTÄ JOUKOT KAIKKINE VARUSTEINEEN OVAT LENINGRADISSA MÄÄRÄAIKANA.”.
Stavka tiesi ja ymmärsi tasan tarkkaan, ettei mitään strategista läpimurtoa voida enää Vuosalmen taistelujen aikaan toivoa. Suurhyökkäyken alkamisesta oli tasan kuukausi ja oli edetty vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Lisäksi hyökkäävät joukot olivat itsekin pahoin kuluneet.
Stavka antoi joukkojen hyökätä viimeiseen asti ja tuottaa suomalaisile tappioita. He laskivat päivämäärän, jolloin hyökkäys tulee lopettaa ja siirtää ne Valko-Venäjälle ja Viroon, että ne ehtivät mukaan Bagrationiin. Eivät he enää oikeastaan kesäkuun lopun jälkeen kuvitelleet ennättävänsä koko Suomea vallata.
Neuvotteluasetelmia Viipurinlahdella ja Vuosalmella enään haettiin ja pehmitettiin Suomea. Ehkä ajatus Suomen valtaamisesta eli Viipurin helpon voiton jälkeen muutaman päivän ajan mutta ei kauempaa.
Saatan tosiaan olla aika hyvin perillä asioista. Olen yli 50 vuotta opiskellut, opettanut ja tutkinut (sota)historiaa. Kaikki, mitä esitän perustuu arvostettujen historioitsijoiden tutkimuksiin.Tulkinnat ovat tietysti omiani ja niistä voi olla eri mieltä.
NL:n tarkoitus oli saada Suomi antautumaan. Kun keskeltä ei päästy läpi, yritettiin sivustoilta. Kokonaisten armeijoiden hyökkäykset eivät ole mitään pakkopullaa, vaan vakavia yrityksiä tehtävän loppuunsuorittamiseksi.
Stalin ja Stavka olivat päättäneet Suomen armeijan tuhoamiseen riittävien joukkojen määrän. Govorovin pyyyntä lisäjoukoista sisälsi peitetyn arvostelun. Sitä ei voitu hyväksyä. Painotan vielä, että Suomi sinällään oli sivusuunta. Vaikka Kotka-operaatio oli epäonnistunut, se julistettiin onnistuneeksi ja Suomen suunta varmistetuksi. Sehän olikin tapahtunut. Loput hoidettaisiin myöhemmin sopivan ajan kuluttua.
Tiihosen lisäksi edellä olevaa asiaa ovat selvittäneet kymmenet ja sadat tutkijat.Jotain Ylikangasta ja Jokisipilää lukuunottamatta asiasta vallitsee suuri yksimielisyys, siis pääkohdin.
vaan saada Suomi antautumaan. Läpimurto Vuosalmella tai Viipurinlahdella olisi voinut hetkessä heilauttaa tilanteen Suomelle epätoivoiseksi. Siihen oli aivan riittävästi voimia noin 15.7. asti.Armeijan antautumisen jälkeen maan miehitys olisi ollut poliitinen tapahtuma. Ei siihen enää olisi tarvittu valioluokan taistelujoukkoja , vaan NKVD:N ja linnoitusalueiden yksiköitä. Myös viidennen kolonnan ( eli kommunistien) varaan laskettiin ainakin jonkin verran. Lisäksi NL:lla oli noin 600 suomalaista Tsheka-miestä, jotka oli koulutettu niskaanampujiksi. Maan miehitys olisi ainakin voitu aloittaa näillä eväillä. On huomattava, että joukkoja oli Petsamoa myöten.
Miehitysjärjestelty hyväksyttiin Moskovassa 26.6. 44. Niitä ei koskaan tarvittu. Torjuntavoitto pelasti Suomen.
"pojitellaan". Minulle kyllä poikanimitys on kunniakas nimitys jos sellaisen huomionosoituksen osakseni olen saanut.
Kekkonen, tuo kieli-ilmaisujen nero saattoi käyttää lähipiirinsä miehistä tuota ilmaisua.
ilmoitukseen, niin jo se ilmoitus olisi riittänyt.
Suomea olisi alettu kohtelemaan antautuneena valtiona. Vastaus oli reagoimista antautumiseen.
TIIHOSEN TUTKIMUKSESTA.
" Silloin kun viimeinen versio Neuvostovastauksesta suomalaisten neuvotteluesitykseen lähetettiin Suomen hallitukselle, illalla 23.6.1944 neuvostojohto oli jo suunnitellut poliittisen yleisesikunnan länsimaisten kansainvälisten lakienkin hyväksymässä ulkoministeriössä, antautumisen jälkeisen tuomiovaltaa ylläpitävän miehitysjoukkojen komentajan määräämästä suomalaisten internoimisesta, tiestä kohti sosialismia.
Korkein johto oli antanut Leningradin Rintaman komentajalle marsalkan arvon, jotta mahdollisesti Mannerheimin ja Govorovin Suomen antautumisallekirjoituksesta tulisi mahdollisimman lainvoimainen.
Kansallinen puolustuskomitea stavkoineen oletti seuraavana päivänä, suomalaisten mahdollisesti vastatessa ja vastaushan oli reagoimista antautumiseen ( sitä negatiivisessa tapauksessakin noudatettiin ) 21 Armeijan joukkojen olevan Moskovan rauhan rajalla.
Kun ”neuvostohallitus ”(=GKO poliittisine ja sotilaallisine valtasuhdejärjestelyineen ) saisi suomalaisten hallituksen vastauksen, NEUVOSTOJOUKOT SAATTOIVAT YLITTÄÄ RAJAT. Neuvostoliittolaiset olisivat vastauksen vaikutuksesta kansainvälisen lain mukaisesti toimeenpanovallan toteuttajia. Toisaalta joukot marssisivat Helsinkiin, internoisivat poliittiset vastustajansa, nostaisivat valtaan ” oikeat kansanedustajat ”, mahdollisesti kominternilaisen SKP: bulvaaneineen.
Toisaalta 21.Armeijan avattua portit 23. Armeijan joukot jatkaisivat pohjoiseen ja löisivät ” siellä kättä ” siellä edenneiden joukkojen kanssa, jotta jatkotoimet olisivat mahdollisimman selvät Pohjois-Suomessa olevia saksalaisia vastaan
****Kokonaisten armeijoiden*****
Älä nyt tuijota nimikkeisiin. Armeija on komea nimi mutta niitten vahvuudet olivat jo kaukana normaalista Puna-armeijan armeijasta.
Jos kaikki Kannaksen joukot olisi neukku keskittänyt vaikkapa Ihantalaan, huilannut ensin muutaman päivän ja räväyttänyt niskaamme keskityksen mallia Valkeasaari niin peli olisi sillä ollut pelattu.
Virhe heidän puoleltaan oli siinä, että he operoivat kesä-heinäkuun vaihteessa armeija kerrallaan, eri suunnilla, eikä keskitetysti. Ihantalan jälkeen Vuosalmelle jne...
Ilmeisesti Govorovilla oli jo vähän paniikkitunnelmat ja kiire eikä aikaa jäänyt harkinnalle. Yritettiin liikaa kiireellä ja inspiroiden.
21. Armeija oli pääiskuvoima. Se keskitti Tali-Ihantalaan noin 150 000 miestä ja valtavan mayeriaalin.Kyllä se oli ihan parhaiden sotaoppien mukaista.
Totta on, että 23. ja 59. Armeija olivat pienempia, 23.A aika kulunutkin. 59.A oli tuore reserviyhtymä. Se käytti pari divisioonaa ylimenoyritykseen ja ainakin kolme oli valmiina jatkamaan. Lisäksi oleellista oli materiaalin eli tykistötulen ja ilmavoimien määrä. Jalkaväki hupeni taistelussa molemmilta puolilta peloittavaa vauhtia. Suomalainen pataljoona oli esim. Ihnatalassa usein riekaleina parissa tunnissa. Puna-armeina puolella oli sama juttu.
Puna-armeijan tavoitteena oli kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä tiivis puolustus ja avata tie Suomeen. Ilomantsiin suunnattiin kaksi neuvostodivisioonaa (176. ja 289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten asemien valtaaminen pohjoisesta käsin. Niiden tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan (14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä.
Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista. 176. D marssi pohjoisempana pääosin tiettömiä taipaleita ja 289. D etelämpänä käyttäen Porajärveltä Ilomantsiin johtanutta tietä.
Viimeksi mainitun neuvostodivisioonan lähitavoitteena oli luultavasti Ilomantsin valtaus, ensiksi mainitun puolestaan Ilomantsin–Hattuvaaran tien haltuunotto.
Kenraali Raappana valmistautuu Ilomantsin taisteluun. Hälyttävässä tilanteessa ylipäällikkö Mannerheim valitsi 24.7.1944 luottomiehensä ja suoran alaisensa jääkärikenraalimajuri Erkki Johannes Raappanan johtamaan Ilomantsin torjuntataisteluita.
keskittänyt kaikki Kannaksella olevat armeijansa sekä niitä tukevan tykistön, panssarit ja ilmavoimat Ihantalaan sekä tehnyt siinä keskitetyn ja valmistellun hyökkäyksen olisi se ollut armeijamme päävoimat murtava isku.
Suomellahan ei ollut laittaa Ihantalaan enempää voimaa kuin mitä siellä oli ja silti tilanne oli aivan veitsenterällä. Neukuilla olisi ollut varaa lisätä voimaansa Ihantalassa sekä laajentaa lisäjoukoilla Ihantalan hyökkäysaluetta, jolloin Suomi olisi joutunut hajottamaan joukkojaan yhtä laajemmalle alalle.
Siinä alkoi olla Govorovilla liikaa kokeilun makua ja painopisteen heittelyä paikkaan jos toiseenkin.
Yksi valtaisa nyrkki kaikin voimin Talin-Ihantalan-Juustilan kankaille niin Puna-armeija olisi saavuttanut Lappeenrannan ja leikannut armeijamme vaarallisella tavalla kahtia.
Sen jälkeen olisi joukkojen siirrolle ollut aika pitkä ja hidas reitti kierrettävänä.
Kyllä siirrot Itä-Karjalasta oli jo enimmäkseen
tehty ennen varsinaista Ihantalan suurtaistelua. Vain 6.D ja (osin 11.D) saapui viime tipassa paikalle ja ratkaisijaksi.
Varsinaisia sotilaskuljetuksia oli 118 junaa ja vaunuja 4924.
4.D käytti 10-18.6 28 junaa ja 1116 vaunua
20.Pr käytti 15-20.8 11 junaa ja 526 vaunua
17.D käytti 16-23.6 31 junaa ja 1337 vaunua
11.D käytti 21-29.6 20 junaa ja 889 vaunua
6.D käytti 23-30.6 24 junaa ja 891 vaunua
Sotilaskuljetukset Itä-Karjalasta Kannakselle 1944:
4.D käytti 10-18.6 28 junaa ja 1116 vaunua
Kuormausalueet: Karhumäki-Käppäselkä, Tokkari
Purkausalueet: Valkjärvi-Heinjoki, Leipäsuo-Kämärä, Antrea, Sairala
20.Pr käytti 15-20.8 11 junaa ja 526 vaunua
Kuormausalueet: Syväri-Tokkari, Mäkriä, Karhumäki
Purkausalueet: Tammisuo-Inkilä
17.D käytti 16-23.6 31 junaa ja 1337 vaunua
Kuormausalueet: Mäkriä-Vitele
Purkausalueet: Tali-Hannila, Lauritsala-Lappeenranta
11.D käytti 21-29.6 20 junaa ja 889 vaunua
Kuormausalueet: Mäkriä-Vitele, Salmi, Tokkari
Purkausalueet: Nurmi-Luumäki
6.D käytti 23-30.6 24 junaa ja 891 vaunua
Kuormausalueet: Lisma-Kontupohja-Patojärvi, Suojärvi-Suojoki
Purkausalueet: Jääski-Enso
V AKE ja ak-joukot käytti 19-22.6 4 junaa 165 vaunua
Kuormausalueet: Latva-Pajusuo
Purkausalueet: Luumäki-Lauritsala
Tuohon lukemaan 170 junaa -7000 vaunua, on lisättu 50 junaa muita kuljetuksia, varmaankin liittyen Itä-Karjalan evakuointiin yms.
Varsinaisia sotilaskuljetuksia oli siis reilusti vähemmän kuin tuo 170 junaa ja 7000 vaunua. Todellisuudessa suoranaisiin joukkojen siirtoon käytettyjä junia oli 118 ja vaunuja 4924.
V AKE ja ak-joukot käytti 19-22.6 4 junaa 165 vaunua
Sotilaskuljetukset Itä-Karjalasta Kannakselle 1944 -jutun lähteistä
Lähteistä puhuttaessa mainittakoon Ilmatorjunnan vuosikirja 2002-2003 n:o 18
Julkaisia: Ilmatorjuntaupseeriyhdistys ry Tuusula
"Ilmatorjuntajoukot Itä-Karjalasta Karjalan Kannakselle siirrettyjen joukkojen rautatiekuljetusten suojana kesällä 1944"
- Teemu Kilpeläinen, sivut 214-245
Artikkeli perustuu kirjoittajan Maanpuolustuskorkeakoulussa laatimaan tutkimustyöhön.
" Ilomantsin hyökkäys viimeistään oli neukkujen kannalta jo täysin turha ja mieletön. Pelkkää miesten tapattamista. Kolmella divisioonalla ei Suomea olisi hyökkäyksen onnistuessakaan vallattu. Joku paikallinen komentaja typeryydessään halusi sulan hattuunsa. Siksi myös suomalaisten vastahyökkäys oli typerää miesten tapattamista. Mitään emme siitä hyötyneet eivätkä rauhanehdot sen voiton ansiosta vähääkään lieventyneet. Eivät samana syksynä eivätkä myöhemmin Pariisin konferenssissa. "
Ilomantsin taisteluiden arvoa voi peilata seurauksilla sodan rauhanehtojen muuttaessa täydellisesti muotoansa.
Mannerheimin tultua valituksi presidentiksi Ilomatsin mottitaisteluiden aikana hän alkoi johtaa myös ulkopolitiikka. Mannerheim mitään ennakkoon ilmoittamatta löi korttinsa pöytään ja ilmoitti Stalinille Suomen pystyvän yksin karkottamaan saksalaiset. Lisäksi Mannerheim luopui Karjalasta ja lupautui vetäytymään Moskovan rauhan rajalle. Näin Stalin hyväksyi välirauhan ehdot, Ilomantsin katastrofin siivittämänä, ehdot, jotka eivät enää sisältäneet ehdotonta antautumista.
Vai jos venäläisillä olikin vain ongelmia huoltaa tai kuljettaa pois Suomen rajalla olevia joukkoja? Määräämällä ne hyökkäämään ongelma hoitui pois päiväjärjestyksestä.
Rosvo Josef Stalin halusi vallata koko Suomen. Kerroppas mitä Neuvostoliitto teki Baltian maille Virolle Latvialle ja Liettualle? Siitä voitkin päätellä jo mitä Neuvostoliitto yritti. Karjala muuten kyllä vieläkin laillisesti kuuluisi Suomelle. Vai onko Venäjällä sellaista porukkaa, että kielletään historia ja väitetään ettei Suomea painostettu luovuttamaan Karjala?
Mitäs Karjalan omistus kuuluu tähän keskusteluun. Eipä osaa näämmä pikkupelle lukea edes avausta että ymmärtäisi mistä siinä puhutaan.
Eikös jotkut Tuomiojat väitä ihan toisinpäin?
Täällä poluissa asiaa stallareille.
stalinistit ja marxistit, politikot , teoreetikot käyttää dialektiikkaa,,,
mutta mutta, esim. stalin ja stalinin sotilaat käytti sotilaiden selväkieltä,.
Sota politiikka ei ollut marxismia, dialektiikkaa... tms. teoriaa ja jutustelua.
Se oli selväkieltä ja toimintaa ja matematiikkaa.
Nykyään kumous marxismi on muuttunut salonki kelpoiseksi ns. kulttuurimarxismiksi, jota jostain syystä käytetään kaikessa tiedottamisessa Suomessa. Avaa radio tai tv, tai lue valta mediaa, niin ylimielinen, melko naivi kultturimarxismi ryöppy iskee heti.
Olisiko syy koulutuksessa, johdossa, piilo kaadereissa, eu, yms.. idealismi politikoinnissa ??
Politrukit ovat siis voimakkaina keskuudessamme edelleen....
Näin ollen, ollaan vanahassa tilanteessa, vain marxismi dialektiikka yms.. on muuttunut modernimmaksi kultturimarxismiksi.
,Joka vähitellen muokkaa henkistä ymmärrystä, ilman rintamia ja sotatilannetta.
Vasta voimana on talous liberalismi, jota ujutetaan myös marxismin tavoin kaikkialla, ja johon osa kansaa. Ja varsinkin ahneuden ja riiston siunaajat hyväksyvät hyvänä oppina. Kun Se pyhittää niin hyvin kaiken ahneuden synnin!
"On päivänselvää, että Vuosalmen ja Viipurinlahden taisteluissa heinäkuun -44 alussa ei N-liitto pyrkinyt enää Suomen valtaamiseen vaan ainoastaan parempiin neuvotteluasetelmiin."
Hölynpölyä. Kyse oli paikallisille komentajille annetusta luvasta toimia aktiivisesti, jos mahdollisuuksia oli. Varsinainen hyökkäys oli pysähtynyt torjuntaan ja varattu aika oli käytetty.
NL:n johto tyytyi Viipurin valloitukseen.
"Kyllä N-liiton johto hvyin ymmärsi, että joukot olivat sillä hetkellä jo niin tasaväkiset, että ei niillä olisi syvälle Suomeen edetty vaikka olisikin päästy läpi. Alueella hyökkäsi enintään n. 50 000 - 70 000 miestä ja suomalais-saksalainen vastassa ollut armeija koko maassa oli n. 650 000 miestä!!"
Hölynpölyä. Sekä Vuosalmella että Viipurin lahdella hyökkäsi noin kolme divisioonaa vahvan tykistön ja ilmavoiman tuella.
Vuosalmella oli vastassa divisioona ja Viipurin lahdella saksalainen divisioona suomalaisten tukemana.
Ilomantsissa oli kyse samasta asiasta. Vajaa suomalainen divisioona löi hyökkäysjoukot.