Minulle Harmonet on ihan uusi tuttavuus, mutta olen aloittamassa sen käyttöä piakkoin. Onko se vähemmän käytetty vai miksi siitä ei juuri näe kirjoitettavan? Joka paikka pursuaa tekstiä esim yasiminesta, joka ei itselleni passannut. Toinen merkki mitä en ole kokeillut on Mercilon, mutta siitä olen kuullut/lukenut niin paljon negatiivista, että kokeilen ainakin ensin Harmonettia. Kertokaa kokemuksianne näistä kahdesta merkistä, kiitos!
Harmonet
kahden vaiheilla
5518
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mercilonia käytin ensimmäisenä merkkinä. Vaihdoin sen pois sivuvaikutusten takia. Jatkuvat päänsäryt ja ylimääräiset vuodot olivat lopulta suurempi haitta, mitä menkkojen säännöllisuus ja niukkuus olivat hyötyinä.
Sinälläänhän sinä et hyödy mitään muiden kokemuksista, sillä jokainen reagoi pillereihin eri tavalla. Itselläni on esimerkiksi tuo Yasmine juuri nyt käytössä ja sen mitä olen sitä käyttänyt (puolisen vuotta), se on sopinut minulle täydellisesti. Eipä se kuitenkaan vaikuta siihen, ettei se sinulle sopinut.
Harmonet on oletettavasti vähemmän käytetty merkki, sillä yleensä ensimmäisenä kaikille tarjotaan Meliane, Mercilonia, Yasminellea tai Yasminea. Ne ovat matalahormonisia pillereitä ja mitä vähemmän hormoneita, sen parempi. Kaikille eivät kuitenkaan sovi ja sitten vaihdetaan toiseen merkkiin. Tietysti, jos on tarvetta esim. aknen hoitoon, voidaan suoraan määrätä Diane Nova, jolla on todettu olevan aknea vähentävä vaikutus.
Harmonetista sen verran, että niissä pillereissä on maailman huonoin pakkausseloste. Jos et jotain tietoa löydä siitä selosteesta, kokeile jotain toista yhdistelmäpillerimerkin selostetta. Kaikissa ne ovat periaattessa samanlaiset (ja toimintamekanismi on sama), paitsi Harmonetissa, jossa seloste on siis luokattoman huono.
Olen käyttänyt harmonettia kaksi vuotta, minulle sopii oikein hyvin! Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut, paitsi rintojen pienoinen turpoaminen käytön alussa. Vähensi kuukautiskipujakin huomattavasti. Tietysti jokaisen lääkkeen vaikutukset riippuvat pitkälti ihmisestä, kokeilemalla selviää mikä kullekkin sopii :) E tiedä tuosta että harmonet olisi harvinaisempi merkki, minulla kolme kaveriakin syö harmonettia, joista kahdelle sopii hyvin, mutta yhdelle aiheutti väsymystä ja ärtyneisyyttä, niin hän vaihtoi merkkiä.
Se ei kuulu niihin merkkeihin, jotka aloitetaan ensimmäisenä, koska kokeilu aloitetaan matalimmasta hormonitasosta edeten. Siksi sitä käytetään vähemmän. Minulla oli kolmas kokeiltu ja ehdottomasti toimivin. Ei ollut juurikaan sivuvaikutuksia, iho parani ja menkkakivut jäivät. Tosin 6 vuotta syötyäni alkoivat ne normaalit sivuvaikutukset, mielialan vaihtelut jne., joten lopetin hormonit kokonaan. Monella merkillä kuitenkin sivuvaikutukset alkoivat heti, Harmonetissa vasta tuolloin. On yksilöllistä, mutta kannattaa uskaltaa hakea sitä oikeaa merkkiä, eikä vain tyytyä siihen ensimmäiseen kouraansa saaneeseen. moni kuvittelee, että tämä nyt vain on tätä, kun haluaa syödä pillereitä eikä kokeile muuta merkkiä.
Olen popsinyt Harmonet pillereitä noin 4 liuskan verran. Ovat sopineet täydellisesti tähän asti. Aikasemmin käytin Yasmineitä 4 liuskan verran ja tuli älyttömästi kaikkia sivuvaikutuksia jonka takia vaihettiin sitten Harmonettiin. Ehkä hieman päänsärkyä on silloin tällöin esiintynyt, mutta sekin saattoi johtua vain huonosta näöstä. Toivottavasti nyt sopivat nämä jatkossakin.
Huojentavaa, että kaikille vastanneille on Harmonet sopinut hyvin. Ehkä sitten minullekin, aika näyttää :) Olen käyttänyt tätä ennen yasminea ja yasminellea, molemmat aiheuttivat mielialan vaihteluita ja kiukkuisuutta. Nyt käytössä ovat olleet Melianet, aivan loistavasti sopivat muuten, mutta alkoi tulla välivuotoja joka toinen kuukausi. Ei kovin mukavaa, joten pakko kokeilla muuta merkkiä. Siksi minulle siis haettiin pillerimerkkiä, jossa olisi vähän erit vaikuttavat aineet ja enemmän hormonipitoisuutta. Kiitos vastanneille!