Suomi Soffan tuet törkeää kilpailun vääristämistä ?

Ei riitä se, että Pekkarisen myöntämän 800 000 euron investointitukien takana saattaa olla lahjonta eli "vastavuoroinen vaikuttaminen", sillä on muitakin, jopa suurempia periaatteelisia ulottuvuuksia.

Ensiksi miksi verovaroilla kustannetaan yritysten tehdashallien rakentaminen, sehän on suoraa rahansiirtoa veron maksajilta yritykselle ? Eiko tämä olekaan markkinatalous, jossa yrittäjä ottaa riskin, johon kuuluu myös investointi ?

Mikäli nämä tuet valuvat hintoihin, niinkuin Suomi Soffan tapauksessa näyttää, se on suoraa tukea varonmaksajilta huonekalujen ostajille. Onko tässä mitään järkeä ?

Ovatko myös muut huonekaluvalmistajat, Ikea, Asko, Isku ja etenkin Masku saaneet vastaavanlaista tukea ? Jos ovat, niin miksi tuetaan näin massiivisesti yhtä teollisuudenalaa ? Jos eivät ole, kyseessähän on tuki, joka väärentää törkeästi kilpailua yhden toimijan eduksi.

Onko samaa tautia myös muissa liikepaikkarakentamisesssa esimerkiksi Ideaparkkien suunnittelussa ?

Onhan se mielenkiintoista, jos tietoisesti näytettäisiin vääristettävän tietyn teollisuudenalan kilpailuoloja. Pitäisikö myös muille aloille antaa vastaavaa tukea ja mitä siitä sanoo kotimainen ja EU:n kilpailulainsäädäntö ?

Onko niin, että ei halutakkaan kilpailun toimivan, vaan annetaan joidenkin suosikkien kuoria kermat veronmaksajien rahoilla ?

Taitaakin olla niin, että suomalaisessa markkinataloudessa, investoinnit ja tappiot ovat veronmaksajien yhteisiä, voitot yrittäjien ja heidän kavareidensa yksityistä hyötyä.
6348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ikea joutui odottelemaan että sai rakennusluvan Suomeen. Jos ei muisti täysin petä niin kyse oli 15 vuodesta. Pienet vaalitukiaiset olisivat varmaan vauhdittaneet prosessia.

Äänestä

Sehän tämä juuri löydetty pöytälaatikkotaiteilija on sutinut näitä avustuksia sun muita veronmaksajien rahoista tietyille yrityksille. Seuratkaa politiikkaa, tuntuu olevan tällä taiteilijalla muihinkin firmoihin taulukaupat tehty esim. Lapin hankkeet ja ydinvoimayhtiöt. Äänestäjät saavat nyt sitä taulukauppaa, mitä ovat tilanneet. Tämä on sitä oikeistolaista "sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa" politiikkaa.

Äänestä

kaikki puolueet saaneet tukea.
Onhan se päivän selvää että esim. liitot tukeneet tovereita ja nykyistä presidenttiä

Äänestä
  • Korrputiota ovat ne AY-liikkeenkin avustukset eli ihan sama kun elinkeinoelämän antamat tuet. Suomiko vähiten korruptoitunut maa maailmassa? Uskookoon siihen satuun ken halua!

    Äänestä

  • liikemieskonsortiossa ???? Kukas se hiukkasen verran tyhmä mahtaakaan olla ?

    Äänestä

  • DemkratiaTarkkailija kirjoitti:

    Korrputiota ovat ne AY-liikkeenkin avustukset eli ihan sama kun elinkeinoelämän antamat tuet. Suomiko vähiten korruptoitunut maa maailmassa? Uskookoon siihen satuun ken halua!

    kansalaisten etuja ajavalle puolueelle .... kovin on porvarillinen tulkinta asiayhteydestä muutamien liikemiesten ostaman hallituksen selvälle taloudelliselle tuelle jolla annetaan "vastike" noille tukirahoille. Hmmmm ... ovat nämä porvarihallituksen puolustajat aika metkoja ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkymätön käsi kirjoitti:

Ei riitä se, että Pekkarisen myöntämän 800 000 euron investointitukien takana saattaa olla lahjonta eli "vastavuoroinen vaikuttaminen", sillä on muitakin, jopa suurempia periaatteelisia ulottuvuuksia.

Ensiksi miksi verovaroilla kustannetaan yritysten tehdashallien rakentaminen, sehän on suoraa rahansiirtoa veron maksajilta yritykselle ? Eiko tämä olekaan markkinatalous, jossa yrittäjä ottaa riskin, johon kuuluu myös investointi ?

Mikäli nämä tuet valuvat hintoihin, niinkuin Suomi Soffan tapauksessa näyttää, se on suoraa tukea varonmaksajilta huonekalujen ostajille. Onko tässä mitään järkeä ?

Ovatko myös muut huonekaluvalmistajat, Ikea, Asko, Isku ja etenkin Masku saaneet vastaavanlaista tukea ? Jos ovat, niin miksi tuetaan näin massiivisesti yhtä teollisuudenalaa ? Jos eivät ole, kyseessähän on tuki, joka väärentää törkeästi kilpailua yhden toimijan eduksi.

Onko samaa tautia myös muissa liikepaikkarakentamisesssa esimerkiksi Ideaparkkien suunnittelussa ?

Onhan se mielenkiintoista, jos tietoisesti näytettäisiin vääristettävän tietyn teollisuudenalan kilpailuoloja. Pitäisikö myös muille aloille antaa vastaavaa tukea ja mitä siitä sanoo kotimainen ja EU:n kilpailulainsäädäntö ?

Onko niin, että ei halutakkaan kilpailun toimivan, vaan annetaan joidenkin suosikkien kuoria kermat veronmaksajien rahoilla ?

Taitaakin olla niin, että suomalaisessa markkinataloudessa, investoinnit ja tappiot ovat veronmaksajien yhteisiä, voitot yrittäjien ja heidän kavareidensa yksityistä hyötyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu