Yli-Saunamäki, Korhonen ja KEPUn talous

Nova Groupin Tapani Yli-Saunamäki oli mukana pohtimassa KEPUn taloustilannetta myös jo ennen Kehittyvien maakuntien Suomea.

Lalli-lehden taannoisen artikkelin mukaan Yli-Saunamäki oli vuonna 2003 mukana KEPUn työryhmässä, jossa pohdittiin, miten KEPUn kuralle mennyttä taloutta voitaisiin rahoittaa.

Yli-Saunamäen Nova Group oli myöhemmin perustetun Kehittyvien maakuntien Suomen suurin lahjoittaja.

KEPUn taloutta pohtivassa työryhmässä oli mukana myös keskustan nykyinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka oli tuolloin KEPUn Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja. Ryhmää johti kansanedustaja Mika Lintilä, joka on ollut Matti Vanhasen läheinen avustaja.

Työryhmään kuului myös KEPUnuorten tuolloinen talousvastaava, keskustan nykyinen hallintopäällikkö Aki Haaro, joka nimettiin myöhemmin Kehittyvien maakuntien Suomen varatilintarkastajaksi.

Miesten lisäksi työryhmään kuuluivat silloinen puoluesihteeri Eero Lankia, puoluehallituksen jäsen Ossi Martikainen ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila. Anttila on aikoinaan kärsinyt puolen vuoden vankeustuomion.

Lintilä kertoi Lalli-lehdessä, että työryhmän tehtävä oli saada puolueen talous kuntoon. Vaalit ja kiinteistökauppa uuden puoluetoimiston hankkimiseksi olivat vieneet KEPUn talouden kuralle.

Kehittyvien maakuntien Suomi perustettiin joulukuussa 2006. Kohutun vaalitukiyhdistyksen suurinvestointeja tekivät Tapani Yli-Saunamäen, Toivo Sukarin ja Kyösti Kakkosen yritykset. He sijoittivat KMS:n tilille yhteensä 365 000 euroa.

KEPUn johto oli vahvasti mukana päättämässä kenelle rahaa jaettiin. Matti Vanhasen omalle tilille KMS:stä tuli 10,000 euroa ja siirron teki KEPUn kehityspäällikkö Kontiola.

4

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kemikaali- Känä tykönäs

      vaihteeksi vaikka sak:n demuille ja vasureille "lahjoitettuja" lahjusrahoja...
      ne muuten ovat paljon "saastaisempia" kuin yksityisten yrittäjien omat rahat, sillä demuliittojen johto lahjoitteli myös muiden kuin sossu- tai vasurijäsentensä rahoja...törkeää...

      ja kuinkas ollakkaan, tämä sossujen yle "kiirehti" kertomaan meille ilosanoman, että ammattiliittojen vaalirahoitus oli ollut "huomattavasti pienempää" kuin "liikemiesten" antama rahoitus...hahhahhaaa!..voi jessus noita sossuja!!

      mitä kemikaalia Känä kippasi tässä viikko pari sitten.... oli meinaan sen sinun tänne saamattomaksi vannotun kemikaaliviraston avajaiset...vai yhäkö odottelet sitä Lipposen lupaamaa elintarvikevirastoa??

      • agrokomm

        Kepulaiset ay-jäsenet voi vapaasti erota ammattiyhdistyksestä. Mutta sitten ei kannata huutaa ay:tä apuun, kun hätä on kädessä.

        Tiedoksi, itse en kuulu kuin työttömyyskassaan.


    • Jo riittää!

      Kepu on pahasti korruptoitunut puolue, joka rahaa vastaan ajaa ihan mitä tahansa. Vanhanenkin jo näytti miten hän käy ja kukkuu Ideaparkin, Tokmannin ja Suomi-Soffan puolesta.

      Kepun uskottavuus on mennyttä.

    • mulkkujussi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe